Paras Meksikolainen ravintola Helsinki

Suosituimpia artikkeleita blogissamme ovat olleet ravintoloihin liittyvät bloggaukset kuten paras Sushi, Pizza ja Burgeri. Tällä kertaa sukelsimme nyt kovin suositun meksikolaisen safkan maailmaan ja listasimme kaikki Helsingin parhaat mestat. Jos jotain jäi uupumaan, niin laittakaa linkkiä facessa.

IMG_20160520_111308

Mexicolaisessa safkassa tärkeintä on raaka-aineiden tuoreus ja se ettei lihat ole kuivahtaneita (koska ne laitetaan muhimaan pitkään). Meille ravintoloissa tärkeää on myös miljöö. On kiva päästä hetkeksi pakoon arkea ja kokemaan palan sitä maata, josta ruoka tulee ja että koko syömisestä tulee kokemus, jonka voi jakaa hyvien frendien kanssa. Jos frendit hehkuttaa jälkeenpäin että oli kiva mesta, niin voi sanoa paikan olevan onnistunut.
Artikkelin kirjoittamisen jälkeen Lucha Loco, Patrona ja Cholo on nyt myyty eteenpäin ravintolakonkari Mehdin huostaan ja menu ilmeisesti muuttumassa, joten se kannattaa ottaa huomioon.

Taqueria El Rey
Vuorimiehenkatu

Punavuoren syvyyksissä sijaitsee pieni Taqueria El Rey. Todella miellyttävä tuttavuus, iltaisin fiilis nousee kattoon ja meininki on kuin jossain pikkukuppilassa lattarimaissa. Väkevä suositus 5/5.

Lucha Loco
Korkeavuorenkatu, Punavuori

Sisustus on tässä paikassa todella jees ja safka on tehty ajatuksella. Liha oli mureaa ja mehevää kuin mikä. Ehdottomasti kannattaa mennä käymään.

Cholo
Lönkka

Patronan omistajien ”pikaruoka”-mesta. Edelleen hyvät raaka-aineet ja kiva mesta, vähän pieni vain, joten ei mahdu isommalla porukalla.

Kampin Chilibaari
Kampin torin laidalla sijaitsee snadi snägärityylinen chilibaari, josta saa hauskoja annoksia ns. nuudeliboksissa. Kokki tekee siinä nenän edessä annokset ja ensimmäinen paikka, jossa työntekijät oikeasti kyseli kuulumisia ja jäi vaihtamaan hyvät läpät safkaa odottaessa. 5/5 palvelu ja aito omaperäinen meininki. Todella pieni, joten take out -hommiksi menee.

Ahorita, Lucha Loco, Eatos, Taqueria ja Suburritos

Ahorita, Lucha Loco, Eatos, Taqueria ja Suburritos

Perus perjantai

Kampin chilibaari

Arctic Burrito
Kurvi

Testattu myös uusi Burrito-mesta kurvissa, Arctic Burritos. Hyvällä paikalla, positiivinen meininki

Arctic Burritos kurvissa. Hyvällä paikalla, positiivinen meininki, erikoistunut burritoihin, hyvän kokoinen ja hintakin kohdallaan

Eatos
Steissiltä kivenheitto Töölönlahteen päin

Eatosta oli hehkutettu lehdissä paljon, mutta hieman lounasravintolamainen sisustus jätti tunnelman vaisuksi. Kannattaa silti käydä testaamassa, jos liikkuu lähistöllä.

Patrona
Annankatu

Ensimmäisiä ”aitoja” meksikolaisia ja dinnerimestoja. Kannattaa tehdä varaus etukäteen. Safkaan on panostettu ja ulkoasukin on miellyttävä. Klassinen mesta, jota ei voi sivuuttaa jos cholo-mättö kiinnostelee.

Pueblo
Eerikinkatu

Pueblokin alkaa päästä kunnioitettavaan ikään. Paikka sijaitsee Bailabaila salsamestan yläkerrassa, harmi ettei itse salsamenoa Pueblossa liiemmin ole. Ruoka hyvää ja tunnelmallinen mesta.

Chalupa
All city -ketju

Kallioon avattu vihdoin Meksikolainen. Chalupa

Pitkän linjan ravintoloitsijan Imanin bygaama ketju. Chalupa on iso ketju, joten meiningiltään ehkä enemmän helpommin lähestyttävä kuin hardcoreimmat chicano-mestat, mutta pakko arvostaa miten nopeasti ateriat tulevat ja tacojen sisällön määrä saattaa olla melkomoinen satsi, ei jää nälkä

Tortilla House
Kamppi

Kampin Tortillahouse

Kampin Tortillahouse. Sijanti on vaan niin helppo, että täällä tulee käytyä eniten. Todella nopea paikka ja tacotkin asiallisia. Istumapaikkaja ei juuri ole, joten enemmän takeaway

Suburritos
Forumin yläkerta

Meksikolaiset työntekijät loihtivat hienot burritot ja isot margaritat Forumin yläkerrassa. Miljöö vähän vaisu vielä, mutta varmasti petraavat. Kiva ja symppis paikka.

Ahorita
Kluuvi

Royal Ravintoloiden ja katuruokaguru Richard McCormikin Ketjutyylinen paikka Kluuvissa. Kluuvin koko miljöö ei tunnu toimivan ravintoloille, joten skidisti lounasruokalamainen fiilis vähän harmillinen.

Jos haluat seurata blogiamme, follaa meitä facebookissa ja instagramissa. Blogimme suosituimmat postaukset löytyy täältä.

Helsingin paras hampurilainen, burgeri

Päivitetty 05.05.2018

Seuraa meitä myös Instagramissa

hamburger-quotes-8

Helsingin paras hampurilainen, burgeri, bögeli, bursa, purilainen, hamppari jne.. Maamme kansallisruoalla on monta nimeä.

Sneakers.fi:n toivottu hampurilaisvertailu on tullut vihdoin päätökseen.
Mikä onkaan maailmassa tärkeämpi tieto, kuin se mistä löytää sen täydellisen bögelin. Mehukas pihvi, laadukkaat perunat, grillinhajuinen rapea ”bun”, rapsakat vihannekset ja sopivat mausteet.
Vastaus on selvä, valitettavasti aivan täydellistä hampurilaista ei saa ravintolasta. Varsinkin liha on ravintoloissa useimmin bulkkia, joka vain lämmitetaan nopeasti, joten mehukas ja mediumina tirisevä liha onnistuu oikeastaan vain kotikonstein. Jotta ravintoloitsijalle jää kulujen, vuokrien ja palkkojen jälkeen edes jotain käteen, 15e hampurilaisen raaka-aineiden on maksettava max. 4e, joten liikoja ei tavallaan kannata edes odottaakaan.

Ns. gourmet-hampurilaiset ovat olleet nyt älyttömässä nosteessa ja tässä info-paketti Helsingin kingeimmistä hampurilaispaikoista, jota varten olemme kerännyt tietoa jo muutaman vuoden ajan. Tärkeää muistaa, että ateria on aina maistajan suusta kiinni, joten ei kannata ottaa tätäkään listaa aivan liian vakavasti ja kannattaa itse löytää oma lempparimesta.

Päivitämme artikkelia jatkuvasti, joten jos tiedät uusia bögelimestoja, niin laita toki viestiä ja käymme testaamassa. Tarkoituksena vierailla myös muissa kaupungeissa, joten ravintolavinkkejä kaivataan eri kaupungeista. Meidän facebookissa burger-keskustelu käy kuumana, joten kannatta seurata.

Social Food Street Burgerjoint
Socialfood.fi

Loistava loistava böögö-mesta aivan Sörnäisten Kurvissa. Pakko myöntää, ollaan käyty päälle kymmenen kertaa! Burgerit ja leipä paistetaan oudolla superpienellä puuhiili-uunilla ja maku on yybermehukas ja savuinen. Välillä uuni palaa isolla eldiksellä että kelaa syttyykö koko mesta palamaan. Lisächili Wallstreet-bursaan on pala taivasta, makeaa, suolasta ja voimakasta sointuu toisiinsa täydellisesti. Leipäänkin on upotettu jotain magiaa, mitä muissa paikoissa ole, joten todella lähelle ettei olisi 12/10. Isompi tila safkata ja tämä olisi täydellinen. Tebianin suunnittelemat jakkarat ja kokkien äijämeininki toimii. Sitten vielä ehdottomasti päälle habanero mayo ranut, joka on aivan taivasta. We Salute, stadin paras bögeli! Oli pakko ostaa Kotipizzan osakkeita, kun he ostivat tämän puljun itselleen. On muuten noussut sen jälkeen 15% wtf.

Heti kurvissa. On vaan vähän pieni mesta että pakko ottaa Take-out. Jätkät joutuu kyllä muuttamaan ja laajentamaan hyvin nopeasti, sanokaa meidän sanoneen.

Heti kurvissa. On vaan vähän pieni mesta että pakko ottaa Take-out. Jätkät joutuu kyllä muuttamaan ja laajentamaan hyvin nopeasti, sanokaa meidän sanoneen.

Friends & Brgrs
http://friendsandbrgrs.fi

Hinta/laatusuhteeltaan jees bögeli on ehdottomasti Friends & Brgrs Mikonkadulla. Ajatuksella tehty konsepti, hintakin lounaalla vain 10e. Liha on pehmeää ja mehukasta, perunat myös ”oikeita” perunoita eikä bulkkia. Miinusta ainoastaan hieman steriilistä miljööstä ja odotusajasta, joka saattaa olla välillä pitkähkö.

Campeone Friends & Brgrs

Campeone Friends & Brgrs

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

Kolmon3n
http://www.kolmon3n.com/fi/

Kolmos3n Charolais-burger on maultaan ehdottomasti parhaimpia burgereita Helsingissä. Pienimmätkin yksityiskohdat on hyvin mietitty ja laadukkaasti tehty. Hattu jätetty pois (ei haittaa), kotimaisesta Charolais-lihasta tehty pihvi ja pekoni oikein maukas ja leipäkin rapea ja sopivan öljyinen. Itsetehty tomaattisose aivan jumalaista. Hinta 18.50e riipasee, mutta on sen arvoinen. Skidisti ehkä pieni jos on super iso nälkä.

IMG_20150807_134803

Roslund
http://www.roslund.fi

Hietalahden hallissa ja Teurastamon portissa toimiva Roslund on pitkän historian omaava lihakauppa ja se näkyy lihassa. Grillintuoksuinen liha on erittäin erittäin hyvä ja maukas.

kuuluisa Rosburger

kuuluisa Rosburger

Bites Vallila

Hyvin viimeisen päälle mietitty konsepti sekä burgeri, joka on hyvää. Harmi että lokaatiossa on säästetty rahaa ja se on keskellä ei mitään, hankalassa paikassa tehdasalueella. Kannattaa avata lähemmäs ydintä tai Kalliota, menestyy varmasti. Osa jengistä hehkuttaa että parempi kuin Social Street, mutta omasta mielestä ei khyl.

Naughty BRGR
Lönkka 13

Ollaan käyty tyyppaamassa ennakkoon överihehkutettu Naughty BRGR nyt viisi kertaa. Hauska makea valkoinen kastike ja pehmeä leipä sekä liha olivat maukkaita, mutta ei kuitenkaan niin taivaallinen kuin omistaja, Top Chef ohjelman voittaja Akseli Herlevi on antanut ymmärtää. Ei aivan lunastanut isoja odotuksia, mutta silti kelpo bursa.

Naughty Brgr Lönkalla

Naughty Brgr Lönkalla

Ravintola Kämp
Espa

Kaupungin kallein burgeriateria. Ranut ovat pettymys, itse liha on hienosti medium ja hyvin valmistettua lihaa. Miljöö ja palvelu sensijaan ovat loistavia, on mahtavaa syödä keskellä espaa katetulla terassilla.

Burgeritestin viimeinen etappi, Kämpin bögeli. Ihan ok, ei ihmeellinen, mutta miljöö ja palvelu loistavaa. Kiva safkata keskellä Espaa terassilla.

Burgeritestin viimeinen etappi, Kämpin bögeli. Ihan ok, ei ihmeellinen, mutta miljöö ja palvelu loistavaa. Kiva safkata keskellä Espaa terassilla.

Woolshed
http://www.woolshed.eu

Monien stadin parhaaksi hampurilaispaikaksi kehuma Woolshed ylsi viidennelle sijalle. Kuuluisa pekoni x avocado -burgeri on oikein maittava, mutta lisukkeissa ehkä skidisti petraamisen varaa muihin verrattuna.

Woolshedin hampurilainen. Avocado x Pekoni

Woolshedin hampurilainen. Avocado x Pekoni

Kujaburger
http://www.kujabarbistro.fi

Hauska pieni bistro, jossa hyvä ja laadukas hampurilainen. Burgeri ei myöskään liian iso. Hampurilaisen on pystyttävä syömään kaksin käsin, jos on liian suuri ja joutuu syömään haarukalla ja veitsellä = fail.

..

Kuja

Treffipub
Herttoniemen metris

Yllättäen Hertsikan kuuluisasta lähiöbaarista on nykyisin rempattu fäsäribistro ja aika monet blogit ovat hehkuttaneet sen burgeria Suomen parhaaksi. Lisukkeet tulivat erikseen ja suolakurkkuja sekä tomaatteja sai itse laittaa hampparin väliin oman mieltymyksen mukaan, mikä oli helppo ja hyvä idea. Burgeri oli makunsa puolesta kuitenkin vahvaa keskitasoa, hyvää, joskin ei yllättänyt mitenkään. Plussa kuintekin sijainnista, ettei aina tarvitse mennä keskustaan saakka hyvän bögelin perässä.

image1

Stone’s
http://www.stonespub.fi
Stones mainostaa itseään Helsingin parhaana, mutta burgerillisesti vielä ihan kärkeen on matkaa. Hyvä mutta silti vielä perus. Esillepano on hauska, alakerran miljöö ihan ok.

stone'sin bursa

stone’sin bursa

Extras:

Mitä muuta kannattaa kokeilla ravintolahampurilaisen sijaan?

Itsetehty bögeli / Sneakers.fi Superbögeli

Itsetehty burgeri on aina paras. Mutta aikaa se vie tolkuttomasti, joten tässä todella nopea ja helppo tapa tehdä hyvä. Osta Lidlistä Irlantilainen Herefordin burger beef steak, joka on yllättävän jees liha. Tähän gluteiiniton, pakastettu porkkana sämpylä (paahda), tuoretta tomaattia (älä pidä jääkaapissa) ja cheddaria kehiin. Jos jaksaa, niin tekee vielä tomaatista, chilistä, oliiviöljystä, mausteista, sipulista, ketsupista, shirachasta ja tomaattipyreestä oman salsan. Hellmansin majoneesia ja BOOM. Hyvä, maukas ja mehukas hampurilainen on valmis.

Sneakers.fi bögelssön, fuck yeah

Sneakers.fi bögelssön, fuck yeah

Yllättävän hyvä pihvi

Yllättävän hyvä pihvi

Jos haluaa oikeasti hifistellä, kannattaa liittyä Burger Lovers Finland -ryhmään. Siellä on oikeasti sadoittain flipanneita henkilöitä, jotka metskaavat sitä täydellistä burgeria. Tässä vielä meidän versio premium burgerista, voittaa kyllä minkä tahansa ravintolabögelin, tulee jo nälkä kun vain ajattelee.

– Stokkalta australian wagyu hampurilainen
– briossileipä
– naughty brgr cheddar
– Kimchi kaali (tuo mehukkuuden ja chilin)
– american mustard ja hikinen iltapäivä chiliketsuppi
– pihvitomaatteja
– nestemäistä savuaromia

Kaksi pihviä 5e. Hintansa väärti

Kaksi pihviä 5e. Hintansa väärti

Hyväksi todettu parivaljakko

Hyväksi todettu parivaljakko

Soi Soi
http://www.soisoi.fi

Yksi kasvis- ”hamppurilainen” täytyy heittää joukkoon ja Kallion Soi Soin Hello Missy on yksi parhaista. Ainoastaan Soi Soin omatekemä majoneesi tekee leivästä hieman vetisen, mutta halloumi, kasvisbögeli paahdettuine sipuleineen on erittäin ok.

soi soi

soi soi

BigMac

Bigmäkin ostamisessa on kaikki väärin, mutta kyllä sitä syödessä huomaa, että tähän elintarvikkeeseen on käytetty enemmän tuotekehittelyä, kuin mihinkään ihmisen keksimään asiaan (mukaanlukien lääkkeet, teollisuus jne). Miljardeja on käytetty, jotta se on nopea, oikean kokoinen ja myös hyvä jos on vain on edes skidisti nälkä.

Seuraa instagramiamme täältä
Kaikki suosituimmat blogipostauksemme löydät täältä.

Sivustomme bravuuri ovat Japani-aiheiset ruoka ja matkabloggaukset, käy tsekkaamassa ne täältä.

USA Roadtrip Miami Beach – New York

Roadtrip läpi USA:n itärannikon Miamista New Yorkiin oli aivan uskomaton kokemus ja yksi hienoimmista reissuista jonka Sneakers.fi matkatoimitus on tehnyt. Joka ikinen päivä oli oma seikkailunsa ja vapauden tunne häkellyttävän suuri, kun mitään tarkempia suunnitelmia ja velvoitteita ei ollut. 2 viikkoa kiesailua omaan tahtiin läpi mantereen, Miamin auringosta läpi syvän etelän kohti New Yorkin sykettä. Matkan aikana pääsi näkemään kaikki vuodenajat, kesäisestä Miamista syksyiseen Virginiaan ja siitä New Yorkiin, jossa tarvitsi jo talvitakkia.

Budjettiakaan tämänkaltaiseen matkaan ei tarvitse hirveästi. Finnairin tarjouslennot Nykiin 500e, Nyc-Miamin lennot 80e, auton vuokra n. 30-40 dollaria per pää (riippuu tietty monta tyyppiä jakamassa kuluja), motellit 40 dollarista ylöspäin (Miamissa ja Nykissä majoitus toki kalliimpaa, mutta hostelleissa pystyy yöpymään suht edullisesti). Bensa on myös todella paljon halvempaa kuin Suomessa, joten reissun hinta ei todellakaan ollut paha, kun kelasi mitä kaikkea sillä pääsi näkemään.

Päivässä tuli kruisailtua about sen 4 tuntia, välillä 7 tunnin spurtteja, joten rennolla sykkellä sai ajeltua pohjoiseen pitkin 95 highwaytä. Navigaattori ei ole pahitteeksi, mutta ajaminen on tehty jenkeissä todella helpoksi ja kiesailu oli paljon mukavampaa kuin Suomessa. Highwayllä kaistoja on paljon, joten jokainen voi ajaa omaan tahtiin ja nopeusrajoituksetkin olivat max 120 km/h, eli autoilusta pystyi nauttimaan aika lungisti ilman kuumotuksia. Auton vuokraus kannattaa hoitaa etukäteen Suomesta, mutta muistaa pitää, että kuskilla on oltava Visa-kortti (electron ei käy). Allekirjoittaneella tulikin hätä hoitaa lähtöpäivänä Visa-kortti mukaan, mutta onneksi homma saatiin kotijoukkojen avustuksella hoidettua.

Menussa oli loppupeleissä 3 yötä Miami Beachilla, Floridan Daytona Beachilla 1 yö, Georgian Savannahissa ja South Carolinan Florencessa yhdet yöt. Virginian Danvillessä 2 yötä, Baltimoressa 1 yö ja New Yorkissa 4 yötä. Kaiken kaikkiaan passeli kombo, tietty rantamestoilla olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa paossa kotimaan pakkasia.

Kannattaa seurata Instagramiamme, jossa on paljon juttua matkustelusta sekä yleistä fiilistelyä tapahtumista Helsingissä.

Autossa soimaan kantria, soulia taikka aiemmin ipodille ladatut Truths & Rightit (Madventuresin radio-ohjelma bassolla). Miksei myös mp.3:na stand uppia ja autossa aika kului kuin siivellä.

Auringonnousu kauppatorilla, nokka kohti lentokenttää


Dead Presidents


Vaihto Nykissä ja suoraan Miamiin


Laskeutuessa päräyttävät kaupungin valot.. Vähän jännittää, MIA!!


Stadin poika täysin etelässä, karibian reunamilla. Surullista että tästä olisi vain 200 km Kuubaan, mutta sinne ei vaan saa mennä, koska politiikka.


Joka puolella puhutaan Espanjaa, rantabaareissa livebändit soittaa Salsaa..Que cosa, que tu quieres?


Ocean Drivella hullu meno iltaisin. Miami Vicesta ja Scarfacesta tuttu katu


Joka puolella mielettömiä autoja, ikinä nähnyt niin paljon vip kiesejä kuin Miami Beachilla. Kuvassa Lambo


——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä
Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

USA on autoilun luvattu maa ja jengi panostaa kieseihin ihan eri tavalla. Ymmärrettävää sinänsä, kun julkisia kulkuvälineitä ei ole. Jos valveillaoloajasta käyttää 2 tuntia autossa, 8 tuntia duunissa ja 4 tuntia kämpillä, niin on aivan luontevaakin sijoittaa autoon yhtälailla kuin asuntoon.

Escaladet ovat jo ilmeisesti poissa muodista, valehtelematta joka toinen kiesi oli Chevrolet Camaro. Myös klassisia Ford Mustangeja näkyi paljon (vasemmalla).


Jenkkiläisten muskeliautojen miltei väkivaltaisen kauneuden alkoi kyllä ymmärtämään tällä matkalla. Kuvassa Dodge Challenger, Bullit ja Tarantinon elokuvistakin tuttu upea yksilö.


Juuri tätä bumblebee Camaroa näkyi paljon, varmasti leffa ollut iso juttu täällä..

Uusi ja vanha Dodge Vanishing point leffassa


South Beach



Una Mojito por favor!


Nätit Art Deco rakennukset, hilusti samanlaista kuin Havannassa.


Stars & stripes salihousut oli ostoslistalla, mutta ei löytynyt. Kuvassa legut


South beachilla oli kyllä myynnissä huvittavimmat paidat koko reissun aikana




Todella lämmintä vaikka oli marraskuun puoliväli



Edesmenneen Gianni Versacen talo Ocean drivellä. Tuohon porttien eteen ammuttiin



Miamista mukaan tarttui kesäiset DC:n Villainit. 49 dollaria, not bad


Överi beach baari, himmeät patiot. Yhdelle seurueelle tuli juuri synttäribottlen avaushässäkkä ja meininki oli aika älytöntä. Staffi tulee Ghostbusters gearit päälla ja suihkuttaa skumppaa ja vaahtosuihkulla, skobeista tulee täysia leffan teema. Only in america.


Lincoln Avenuella oli paljon nättejä safkamestoja. Joka ke ja su oli myös salsamenoa, kannattaa käydä tsekkaamassa. Miamin Rueda on ilmeisesti vähän teknisempää ja linjamaista.


Päästiin tsekkaamaan Magic City nimisen sarjan kuvauksia. Sarja sijoittuu juuri old school Miamiin ja Casinomeininkeihin.


Miami alkaa olla taputeltu, seuraavana aamuna kiesi alle ja kohti New Yorkia

Seuraavassa postauksessa alkaa itse Roadtrip!

Helsingin paras sushi / japanilainen ravintola

Päivitetty 01.05.2017

Seuraa pientä ruoka, matka ja lifestyle-blogiamme Sneakers.fi Instagramissa, käy kurkkaamassa sieltä uusimmat kuvat.

Vuosia kestänyt Helsingin japanilaisten ruokapaikkojen vertailu on vihdoin tullut päätökseen. Missiona oli käydä kaikissa Helsinkiläisissä ravintoloissa ja tämä ei ollutkaan ihan helpoin nakki. Stadissa on otettu tämän jalon keisarikunnan safkakulttuuri omakseen ja pikkurafloja taitaa syntyä melkein joka kuukausi.
Sushi on Japanissa ehkä arvostetuin ruokalaji ja sen tekeminen on osaksi taidetta, osaksi vuosituhansia kehittynyttä perinnettä. Sushikokki opiskelee japanissa monta vuotta, ennenkuin hän pääsee edes leikkaamaan kaloja. Hyvät sushi-paikat nousevan auringon maassa ovat myös kalliita, lapsena niihin pääsi syömään tyyliin vain kun faija voitti raveissa.

Hyvän sushin erottaa erityisesti kimmoisasta ja laadukkaasta riisistä, tuoreesta merilevästä sekä tietty hyvistä kalan ja lisukkeiden raaka-aineista. Sushi ei ole elitististä ruokaa, mutta ruoan alkuperää, kulttuuria sekä tekotapoja on hyvä kunnioittaa, jotta safkaaminen olisi mahdollisimman nautinnollista. Helsinkiläisissä sushipaikoissa harmittavan monet tarjoavat pikaruokaversiota, jossa riisi ja levä saattaa olla kuivaa ja kaikki tehty vähän sinnepäin mutu-tuntumalla. Ravintolasta huomaa heti, jos omistaja ei ole edes käynyt Japanissa. Miso-keitto ei myöskään ole alkukeitto, joten jos sinulle tarjotaan keittoa ennen pääruokaa, tiedät olevasi paikassa jossa ei juurikaan välitetä.

Mitään paikkaa ei tuomita, joka ravintolaa kannattaa itse testata jos on lähistöllä ja päättää oma lempparipaikka. Työntekijöiden koulutukseen panostamalla sushin taso nousee hetkessä, joten kaikki ravintolat varmasti petraavat koko ajan. Täytyy myös muistaa, että Hoshitossa ja Gaijinissa menee illalliseen helposti 40-80e, muissa 20e molemmin puolin. Nimen vieressä pisteytys. Listaa päivitetään jatkuvasti, jos tiedät suositella uutta ravintolaa, laitathan kommentteihin viestin.

Hoshito 10
Arkadiankatu 21
Ei sushi-ravintola, mutta ehdottomasti Helsingin ykköspaikka. Sydämellä tehtyä ja viimeisen päälle mietittyä japanilaista ruokaa. Chez Dominiquen Michelin kökissäkin työskennellyt kokki on yksi Suomen parhaista.

Wagocoro 9
Runeberginkatu 63
Japanilaisten omistajien rakkaudella pitämä pieni paikka Töölössä. Sushit ja sushi-riisi ovat omaa luokkaansa, Helsingin paras ylivoimaisesti. Kaikessa maistuu ”Wa”, eli lämmin japanilaisuus ja tietty paikallisen kotiruoan maku, jota on vaikeaa jäljitellä. Sisustus on vielä melko karu ja istumapaikkoja vain muutama, joka harmillisesti tekee tästä ravintolasta miltei lähes täysin takeaway -paikan.

Sushi Forest 8.5
Hämeentie 32
Kuinka ollakaan, Kalliosta löytyy todella autenttisen oloinen nuhjuinen japanilainen landeravintola. Sisustus on juuri täysin randomia ja kirppikseltä haettua, aivan kuten japanissakin, jos eksyy siellä pöndelle lähistön pikkuravintolaan. Palvelu on sitä itseään, eli japanilaisen kunnioittavaa ja asiakasta arvostavaa.

Ume-shu 8
Pohjoinen Hesperiankatu 15
Hyvin perinteisen japanilaisen sushipaikan fiiliksellä sisustettu ravintola. Sushitkin juuri oikean kokoisia ja ammattitaidolla valmistettuja.

Len’s 7
Viiskulma
Japanilaisen miljonääriräppärin sekä hänen suomalaisen äitinsä omistama pieni ravintola. Sushikin hyvää, mutta erilaiset donburit ja muut ruoat ovat tämän paikan bravuuri.

Tokyo 55 7
Runeberginkatu 55
Ehkä yksi näteimmistä sisustuksista. Sushitkin hyviä, jotkut hieman fuusiotyylisiä, mutta muuten erittäin laadukas meininki.

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät


——————————————————————————-

Hoshito on auki vain iltasin ja pöytä pitää varata etukäteen.

Umeshussa juuri oikean kokoiset sushit. Muistakaa että sushit syödään oikeasti käsin ja riisiä ei kasteta soijaan, vain kala tai lisuke.

Sushibar 7
Uudenmaankatu 15
Edesmenneen Rakuyan omistajien ketju. Marimekkoa ja Sushia. Suomi meets Japani, raikas meininki. Paikan taso on noussut todella paljon, fuusiomeininkiä, hyviä ideoita ja raaka-aineet. Yleensä fuusiomeiningit ei ole toimituksemme lemppareita, mutta Sushibarin Poke-bowl on todella jees, tuore chili(!) antaa hyvää potkua, kuka olisi uskonut että se blendaa hyvin soijan kanssa.

Koto 7
Lönnrotinkatu
Yksi ensimmäisistä ravintoloista ja laaja ruokalista laadukasta japanilaista. Paikka on myös uusittu täysin ja sisustus on hieno. Safkaamaan mahtuu isommallakin possella.

Sushi-San 7
Munkkiniemi
Munkan puistotien päädyssä seisoo vanhan Japanikävijän, Kimmo Jylhän oma ravintola. Hyvä valikoima erilaisia susheja, istumapaikkoja niukalti.

Gyosai 6.5
Runeberginkatu 40
Pieni takeout sushi töölössä. Isä ja poika mestareina. Kuten usein japanissakin, hieman nuhjuinen ja kodikas sisustus. Klassinen paikka.

Domo 6.5
Kalevankatu 21
Ovelasti entisen Koton paikalle bygattu paikka. Domon Japanilainen kokki loihtii sushin lisäksi hyviä lounaita. Tarjoilijat eivät puhu japania eikä suomea, joten hiukan vaikeata kysellä aterian sisällöstä. Ruoka hyvää.

——————————————————————
Tunnissa Japaniin, lähellä Helsinkiä aito japanilainen majatalo ja ruokailu.
——————————————————————

Aikatalon Ichiban

Aikatalon Ichiban

Ichiban 6.5
Aikatalo ja Kampin keskus
Yksi Helsingin vanhimmista paikoista. Perusvarma paikka, jossa ruoka hyvää ja valinnanvaraa löytyy. Kampissa joutuu usein jonottamaan.

Aya 6.5
Makkaratalo
Ichibanin omistajien paikka makkaratalossa. Hieno sisustus ja kenties ainoa paikka Helsingissä, jossa voi syödä myös curry-udonia.

Daruma 6
Kampin energiatalon Sushi. Paljon pöytiä ja ei kovin täynnä, joten pääsee syömään nopeasti.

Fuku 6
Freda 36
Buffetti-ravintola, joka nimestään huolimatta on enemmän kiinalainen ja buffassa suuri määrä fuusiosusheja muottiriisillä. Edulliset hinnat joten todella suosittu, usein jonot.

Zheng-Sushi
Roihika
Kuten nimestä voi päätellä, kiinalaisten omistajien pieni ja suosittu Sushi-paikka Roihuvuoren ytimessä. Idästadissa harvinainen sushi-paikka, kannattaa piipahtaa jos käy lähistöllä.

Hanko 6
Suomen suurin ketjuravintola, joka sijaitsee mm. Itäkeskuksessa ja City Centerissä. Taso riippuu vähän paikasta, mutta suurin osa menee kyllä hyvän keskitason mukaan.

Wasabi Sushi
Itis
Itiksen Eastonissa sijaitseva sushi. Laatu ei todellakaan mitään kummoista, mutta Stadin ainoa liukuhihna sushi, eli Kaiten Sushi antaa paljon anteeksi. On vain niin nautinnollista ja helppoa valita liukuhihnalta mitä haluaa.

Take-Sushi 5
Tennispalatsin sisällä sijaitseva sushi-baari. Hauska bambu-aiheinen sisustus, mutta täälläkin ruoan laadussa vielä petrattavaa.

Rice Garden 4.5
Kallioon avattu hieman hinnakkaampi muodikas sushi-buffetti. Tällä hetkellä vielä kylmää muottiriisiä ja vähän random-meiningillä rakennettu.

Hoku 4.5
Espalla sijaitseva uusi ravintola. Valitettavasti täälläkin muottiriisiä ja itseasiassa melko vähän japaniaista ruokaa, vaikka japanilaiseksi ravintolaksi tätä mainosteaan.

Helsingin Stockmannin Sushi 4
Tähän mennessä kaupungin huonointa sushia löytyy Stokkan sushi-tiskiltä. Yön yli jääkaapissa levänneitä jääkylmiä susheja ja rapeasti kuivunutta riisiä. Ei jatkoon.

Gaijin 9
Erikoismaininnan ansaitsee Tomi Björckin Gaijin. Gaijin ei ole varsinaisesti japanilainen ravintola, mutta keittiössä on paljon vaikutteita japanilaisesta ruoasta. Erittäin hieno sisustus ja hyvä tunnelma. Vuoden 2012 Michelin oppaassakin maininta.

Ennen Hoshito sijaitsi ihan puuvallilan reunalla, nyt Arkadiankadulla

Etutöölön Ume-Shussa hyvä fengshui

Tokio 55 fuusiosushit

 

Domon kokki osaa hommat, kara-age, paneerattu lohi, sashimi jne

Jos paikassa on tämänkaltaisia kryptisia ornamentteja, et luultavammin ole japanilaisessa ravintolassa

Kuten oluttakaan ei tulisi juotua viinilasista taikka viiniä stobesta, niin myös miso-keittoa on outoa juoda muusta kuin miso-kulhosta. Kuvassa oleva random-kulho ei siis ole miso-astia. Miso tarjotaan aina oikealle puolelle ruokailijaa.

Jos haluaa tutustua enemmän Sushin tekemisen saloihin, täällä toimituksessa suosittelemme ehdottomasti katsottavaksi dokumentin nimeltä Jiro dreams of sushi. Tämä on loistava dokkari 3 Michelin tähden japanilaisesta ravintolasta ja sen omistajasta, jonka voi katsoa mm. Netflixissä taikka tilata netistä.

Toim. huom.

Artikkelin kirjoittaja on Yokohaman (Suomen ensimmäisen japanilaisen ravintolan) 1970-luvun lopulla Tehtaankadulle perustaneen Keizo Tateishin poika. Yokohamassa työskenteli myös Yoshiaki ”Aki” Takayama, joka perusti myöhemmin Kabuki -ravintolan. Tästä syystä Kabuki ei esiinny listalla silkasta kunnioituksesta, mutta Sneakers.fi toki suosittelee ehdottomasti myös tätä legendaarista ravintolaa.

Siirry tästä tämän blogin etusivulle. Top posts kohdasta löydät blogin suosituimmat artikkelit sekä myös muita Sneakers.fi Japanin reppureissu- ja ruoka-artikkeleita.

Suomi-Japani fb-ryhmästä löydät kaikki akuutit uutiset Japanista.