Vuosi Osakesäästämistä // kansankapitalismia // Piensijoittamista

Överi kuluttaminen kaikissa muodoissaan ei ole hirveän fiksua ja nykyisin ihmisistä ja meidän käyttämästä ajasta on tullut kulutustavaraa. Aiheet kuten slow life, taloudellinen riippumattomuus, 5-tuntinen työpäivä, minimalismi, kierrätystalous, yhteisöllinen asuminen jne ovat asoita, joita olemme miettineet blogissammekin usein.

Muistatteko kun tasan vuosi sitten aloimme hehkuttamaan piensijoittamista ja kelaamaan ajatuksia taloudellisesta riippumattomuudesta? Harmittaa että vasta nyt löysi ns. kansankapitalismin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Eli tähän mennessä oli laittanut aina rahansa koko elämän ajan vuokraan, ehkä vähän säästöön tilille taikka muuten vain turhuuksiin, mutta nyt osa kuukausipalkasta menee suoraan säästöön pienikuluisiin indexi-rahastoihin ja omaan kämppään. Indeksi-säästämisestä annetaan jotenkin hirveän vaikea ja uncool kuva, mutta todellisuudessa se on yllättävän simppeliä ja helppoa. Tärkeää tietenkin pitkäjänteinen säästäminen ja että katse on vähintään kymmenen vuoden päässä kun korkoa korolle ilmiö alkaa tekemään työtään. Lyhyellä aikavälillä kurssit saattavat nousta ja laskea, mutta pitkällä aikavälillä passiiviset indeksirahastot ovat tutkitusti tuottava säästömuoto. Aloittaa voi vaikka 20-50e/kk, joten suuria investointeja ei tarvita.

Tämän tasan vuoden säästämisen aikana omat Superrahastot, eli pohjoismaisiin yhtiöihin sijoittavat indexirahastot ovat kasvattaneet arvoaan 11,39%. Nordnetin Superrahastot ovatkin ilmeisesti kuluttomuudellaan nousseet Suomen suosituimmiksi rahastoiksi. Toinen kuukausisäästökohde on ollut S&P500 indeksiin sijoittava passiivinen rahasto, eli suurimpiin jenkkifirmoihin sijoittava rahasto, jonka kulut ovat 0,08% (yleensä isojen pankkien tarjoamat aktiiviset rahastot saattavat ottaa kuluja päälle 2%), tämän arvo on kasvanut 10,51%. Seuraammekin nyt ainakin vuoden välein mitä salkulle kuuluu ja ehkä välillä myös yksittäistenkin yhtiöiden edesottamuksia.

Vainsijoitusjutut on oikeasti hyvä, siinä käydään läpi perusmokat mitä kaikki tekee

Vainsijoitusjutut on oikeasti hyvä, siinä käydään läpi perusmokat mitä kaikki tekee

IMG_3752

Eniten osakesäästämisessä on muuttunut oma rahankäyttö. Nykyään on paljon säästäväisempi kuin ennen ja rahan laittaminen arvo-osuustilille tuntuu paljon mielekkäämmältä ja tavoitteellisemmalta kuin perinteinen säästötili ja siten on tullut paljon säästäväisemmäksi. Nykyisin syö paljon vähemmän ulkona, ei ole ostanut turhia vaatteita tai kenkiä (vaikka blogin nimi onkin sneakers.fi) tasan vuoteen. Samoin auto tuli myytyä ja nyt ajetaan sen sijaan kk-maksu liisiautolla, joka vapauttaa paljon enemmän resursseja säästämiseen.

IMG_3753

Kun Instagramissakin on sijoittaja-memesivu, niin tietää että on kohta myöhässä : D

Kun Instagramissakin on sijoittaja-memesivu, niin tietää että on kohta myöhässä : D

Toinen asia mikä on muuttunut on se, että näkee täysin eri tavalla miten maailma pyörii. Pörssiyhtiöt pyörittävät maailmaa ja vaikuttavat lähes jokaiseen asiaan meidän elämässä, jopa paljon enemmän mitä yksittäiset poliitikot ja kansanedustajat. Fiksuimmalta vaikuttaakin se, että jos haluaa muuttaa ympärillä olevaa maailmaa, se kannattaa tehdä omien sijoituspäätösten kautta. Kansankapitalismi ftw.

IMG_3749

Tämä ei edelleenkään ole missään nimessä sijoitusvinkki, vaan jokaisen pitää itse opiskella ja tehdä omat päätökset. Itse olisin toivonut että koulussa olisi opetettu korkoa korolle -ilmiöstä ja taloudenhoidosta eri säästämismuotojen kautta ja nyt olisi helposti päässyt eläkkeelle jo vuosia sitten. Jos ei tiedä mistä aloittaa, hyvä alku on lainata kirjastosta lukea Seppo Saarion klassikko-kirja sekä Jukka Oksaharjun kirjat, mutta ennenkaikkea Nordnetin Rahapodi on loistava podcast. Jos kiinnostaa seurata päivittäistä finanssimaailmaa, InderesTV ja Inderespodi ovat myös olleet loistavia.

Sen mitä huomannut, että ympärillä monikaan nuori ei oikeastaan tunnu kiinnostuvan osakesäästämisestä, vaikka siitä puhuisi. Vaikka juuri heidän pitäisi, sillä mitä nuorempana aloittaa, sitä enemmän raha alkaa tekemään rahaa. Joten vaikka nämä massipostaukset eivät juuri ketään kiinnostaisi, niitä tullaan edelleen näkemään tässä blogissa : D

IMG_3751

Frankfurtin pörssi

Whats good fam? Pahoittelut ettei päivityksiä ole ollut hirveästi, tähän muutamaan viikkoon ei ole tosiaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Mutta aina ei tarvitse tapahtua mitään järisyttävää, tärkeää että perusarjesta pystyy nauttimaan yhtä paljon kuin niistä spessupäivistä. Se onkin kaikista vaikeinta.

Uusia suositeltavia ravintoloita, niin käytiin Iso Roban Jackiessä. On ehdottomasti sneakers.fi recommended pizzeria. Jos joku muistaa We Got Beefin joka oli samassa paikassa, niin fiilis on muuttunut paljon ja sisustus todella ajatuksella tehty, pizzatkin erittäin jees, stadin parhaimpia (unohti ottaa fotot ja jäi pelkkään ig-storyyn). Safka-asioista, niin yritetään siirtyä täällä blogissakin 100% kasvisruokailuun AT:n ja Focuksen innoittamana. Hyvä uusi tuttavuus on Superriisi, jota löytyy ainakin isoimmista Citymarketeista. Ihan loistava tuote.

Sijoitusasiat kiinnostaa edelleen, aamu alkaa klo 9.00 kun Frankfurtin pörssi aukeaa ja klo 16.30 kun jenkkien pörssi avautuu alkaa hahmottamaan päivän kurssit, finanssimaailma on jäätävän mielenkiintoista ja koukuttavaa näin informaatioaddiktiiviselle milleniaalille, kuka olisi uskonut. Matka kohti taloudellista riippumattomuutta on alkanut, vaikka se kaukana häämöttää, niin aloittaminen on kaikista tärkeintä.

Kuka olisi uskonut että tässä vaiheessa elämää alkaa kiinnostumaan Taloustieteistä

Kuka olisi uskonut että tässä vaiheessa elämää alkaa kiinnostumaan Taloustieteistä

IMG_9128

jengi nauraa kun näkee mitä luemme nyt, mutta katsotaan 10 vuoden päästä : )

Jengi oikeasti nauraa kun näkee mitä kirjoja meillä on treeneissä ja kun hehkutetaan että on ostanu just robotiikka ja tekoäly etf:iä, mutta katsotaan 10 vuoden päästä : ) Tanssiminen ja piensijoittaminen saattavat tuntua täysin vastakkaisilta asioilta, mutta ei todellakaan, niissä on paljon samaa..

#megatrendit #robotiikka #tekoäly

#megatrendit #robotiikka #tekoäly

Tossa toi Superriisi, hieno tuote

Tossa toi Superriisi, hieno tuote, ei tarvi enää ite ostaa yksittäisiä ja sekotella

Tanssi ja Sneaker-blogissamme ei tässä postauksessa kummastakaan mitään (lol) ja jottei menisi vieläkin oudommaksi, niin pari kiesiasiaa.

Olette varmasti huomanneet, että olemme hehkuttaneet Sneakers.fi:ssä vuosia retroa Japaniautojen muotoilua ja maailmaa, nyt vihdoin automerkit ovat päässeet tähän trendiin mukaan ja avot. Toyotalla ja Hondalla tulossa uudet 70-80 -luku vaikutteiset kiesit. Uusimmat trendit löytää aina blogistamme ja vuosia etukäteen, joten kannattaa follata meitä

Toyotan uusi luxuskiesi, Century on sitä takuu varmaa kasaria, ehkä siistein 2000-luvulla julkaistu kiesi

Toyotan uusi luxuskiesi, Century on sitä takuu varmaa kasaria, niin nätti kiesi

Tsiigatkaa Hondan tuleva sähköauto, oldschool Civicin muotoilua. Iltalehtikin spotannu nää, seuraavaks saleen JVG räppää retrojapanikieseistä, lol

Tsiigatkaa Hondan tuleva sähköauto, oldschool Civicin muotoilua. Iltalehtikin spotannu nää, seuraavaks saleen JVG räppää retrojapanikieseistä, lol

Tämänhetken isoin mediauutinen, eli Netflixissä on nyt uusin Terrace Housen kausi! Jos haluaa päästä hetkeksi Hawajille niin kantsii väijyä, paras tv sarja abt ikinä

Tämänhetken isoin mediauutinen, eli Netflixissä on nyt uusin Terrace Housen kausi! Jos haluaa päästä hetkeksi Hawajille niin kantsii väijyä, paras tv sarja abt ikinä

Muistakaa toki tämä. Kaikkea tässä blogissakaan olevaa ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti, vähän överiksi vetäminen kuuluu asialliseen somegameen.

Viikon sarkasmimeme. Kaikkea tässä blogissakaan olevaa ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti, vähän överiksi vetäminen kuuluu tän päivän mediagameen.