Kirje Brasiliasta

Korviin sattuu, koska halvat korvatulpat hiertävät yöllä. Tuntuu kuin olisin vanha ukki, herään taas ihan liian aikaisin ja hipsin dormista ulos. Hostellin työntekijä on jälleen sammunut pihan hammokkiin, vaikka pitäisi jo väsäillä brekkaria. Missä tuo edes asuu, kun on aina työpaikalla? Tässä dormissa on muutenkin hieman nyrjähtäneet tyypit hommissa. Onneksi huomenna vaihtuu paikka Sao Pauloon ja pääsen eroon korvatulpista. 17 reissaajaa samassa huoneessa, meinaa vähitellen katketa sipuli.

Aamuisin on oudon hiljaista. Ei musiikkia, ei möykkää. Astun kaksi askelta talosta ulos suoraan rantahietikolle, jossa seisoo snadi ränsistynyt beachbaari, kaikkien olohuone. Fiilis on hyvä, ei edes dagenefteriä. Unelmoin taas maailmanvalloituksesta.

Tämä ei ole turrebiitsi, vaan paikka jossa lokaalit asuu. Koirat, muksut, hipit ja hengaajat elelevät aamusta iltaan. Nenää rapsututtaa. Eilisen illan hajut majailevat vielä nenäkarvoissa. Halvan Caipirinan ja barbequen savu. Korvissa sykkii vieläkin kahden ukon sambabändin vähän epävireinen biitti. ”Cantaare, cantaare, cantaare, boniita, boniita boniiitaa..”, koko biitsi hoilotti jotain biisiä karaokena. Jengi pyysi lähtemään jatkoille isoihin sambabileisiin, mutta ei jaksanut enää. Kaadun tajuttomana sänkyyn.

Eilinen taisi olla täydellinen päivä. Vuokrattiin dormin kahden kreikkalaisen kanssa snadi botski kapteeneineen ja ajeltiin ympäriinsä pikku saarilla ja laguuneilla. Hypittiin ja snorklailtiin koko päivä. Biniä, safkaa ja aurinkoa. Ei edes jaksanut surffata tai tehdä mitään aktiivista, hengattiin botskilla ja otettiin lungisti. Ei kiire mihinkään, eikä mikään harmita. Kaikki on halpaa ja rahaa on vielä vähän kortilla. Tuntee itsensä massipäälliköksi ensimmäistä kertaa elämässään. Merikapteeni haluaa kotiin. Kapteeni on ehkä muutenkin hilusti liian nuoren näköinen turvalliseen navigointiin isojen laineiden keinuttaessa pientä botskia. No lähdetään.

Illalla yhtäkkiä koko kylä pimenee täysin. Säkkipimeää. Ei näe edes astua eteenpäin tiellä. Istuudun tienposkeen ja odottelen jotta silmät näkisivät jotain. Ei näe. Sähkökatkos. Kotona tästä olisi tullut jo kymmeniä isoja lööppejä, joka huutaisi tuttua sanomaa – klikkaa tätä sähkökatkosjuttua ja meille tulee rahaa. Nyt kukaan ei edes tunnu maindaavan sähkön hetkistä puuttumista, ilmeisesti kai sen verran yleistä. Barbeque toimii hiilillä ja samba soi liverumpujen ja skeban kanssa.

Biitsi on vähän sotkunen ja pieni, mutta se on ollut koti tämän parin viikon ajan. Ghettopunttis, uimista, safkaamista, chillaamista, sosialisointia ja bilettämistä. Olla ja asua rannalla, silmät koko päivän merelle. Stadilaiset Brasiliassa, eikä olla nähty yhtään muistomerkkiä, museota tai nähtävyyttä. Sneakers -tyyliin feidattiin koko Rio parissa päivässä, jeesuspatsaat ja sokeritolpat. Pakokaasut, ihmismassat ja turakaisten oma Ipanema beach, kaupunki joka elää hämmentävän raffisti loisteliaan imagonsa varassa.

On jouluaatto ja juhlistan sitä hyppimällä tonttulakki päässä pommeja mereen marokkolaisen duden kanssa. Kaveri haukkuu minua rumaksi. Yritän kääntää suomalaista sananlaskua englanniksi, ”mitä rumempi reppu, sitä paremmat eväät.” Ei tajua.

Päivän uutiset kertovat että Sao Paulossa on murhattu lähes 200 ihmistä viime kuussa. Huomisen lähdön feidaaminen alkaa tuntua akuutilta. Dormikaan ei enää tunnu niin ahdistavalta.
Koti on siellä, missä tunnet olevasi vapaa.

Rio De Janeiro, Samba, caipirina & penthouse pool party. Silti hilusti ahdistaa, joten pois kaupungista

Päivä matkustusta ja lautalla Saareen

Dormi. Hyttysiä ja bilettäjiä

Huoneesta ulos ja siinä se on..

Home is there, where you feel free

Hei dudet töihin siitä..

Paikallinen joulu

Kolmen viikon matkatavarat. Tonttulakki, pieni reppu ja släbärit. Repussa toki silti pyyhe, pussilakana, vaatteet ja kaikki tarvittava.

Paikalliset kaverit

Sähkökatkos

Paatti alle

ja pommi

Jotenkin jouluvalot ja biitsi ei siltikään skulaa, lol

Välillä vähän isompaan laivaan, joka suhaa koko päivän eri laguuneissa ja biitseillä. Bändi, ravintola, hyppimistä ja snorklausta. Not bad.

Home beach

Tällä kertaa julkaisimme ulkomaankirjevaihtajamme kirjeen Brasiliasta. Seuraavaksi luvassa kirje Jamaikalta.

Iso Omena

Reissun viimeinen etappi, New York.
Suurkaupunkien suurkaupunki. Ihanat baagelit, Broadway musikaalit, katusoittajia, autoja, tööttäilyä, sireenejä, pilvenpiirtäjiä, Time’s Square, Central Park, Bryant Parkin joulukaupat, Union Squaren luomumarkkinat.. Neljä päivää on kovin lyhyt aika Nykissä, mutta tällä kertaa ehkä juuri sopiva. Manhattanilla tapahtuu koko ajan, mutta samalla se on kovin rauhaton ja ADHD paikka. Tällä kertaa uusia tuttavuuksia oli kiskojen päälle rakennettu High line park, East villagen hipsterikylän St. Mark’s Placen kymmenien japanilaisten ravintoloiden alue ja Time’s Squaren Toys’R’Us, joka on maailman suurin lelukauppa. Aivan ihania paikkoja, Sneakers.fi recommends!

New York, big city of dreams

Heti Time’s Squarella on Toys’R’us, maailman isoin lelukauppa

Sisällä oikean kokoinen dino

Optimus Prime

Legoista rakennettu kaksimetrinen Hulk

Hotwheels -osasto oli tietty se tärkein..

Ensimmäiset omat HotWheelsit, siinä ne on. Tietty Camaro ja Pontiac! Toivottavasti näiden kavereiden arvo nousee joskus.. Vielä 39000 tällästä?

Koristepallollakin USA swaagi

Bryant Parkkiin, jossa joulumarkkinat..

ja puiston luistelukentällä oli samalla Gleen uusimmat jakson kuvaukset

Jenkit digaa kustomoida kaiken, tässä kauppa jossa oli pelkkiä erikoisia joulukuusen koristeita.

Miksi ripustaa perus tylsä joulukoriste, jos sen sijaan voi laittaa Jersey Shoren DJ Pauly D:n tai Snookin kuuseen? Pauly D tuli mukaan frendille tuliaiseksi

Tai Bud light kuusessa?

Ehkä ensimmäinen Hello Kitty tuote, jonka olisi tehnyt mieli ostaa..

Idiootti toimittaja onnistui missaamaan Macy’sin thanks giving day paraden nukkuessaan myöhään, mutta onneksi ehti vähän nähdä kenraaliharjoituksen kuvauksia edellisenä päivänä.

Lol, vanha veijari Peter Nygård edustaa Time’s Squarella.

New Yorkissa Pizzat on aivan älyttömän hyviä. Todella rapeat ja ohuet pohjat sekä laadukkaat raaka-aineet. Stadissakin voitaisi panostaa vähän enemmän laatuun, joka kebupizzerian lötkö ja kunnianhimoton kökköpitsa harmittaa.

Muualla jenkeissä ei juuri ollut, mutta Nykissä oli ihan paljon luomuruokakauppoja, mielettömät valikoimat

Avokadoa, vihanneksia, yrttejä, tummaa leipää.. Nam

Pääsi tyyppaamaan Microsoft surfacea, vaikutti ihan pätevältä.. Joulupukille toiveena olisi Ipad mini ja vielä sit tämmönen kaveriksi.

Kaduilla tapahtuu koko ajan jotain

Hienoa Nykissä on se, että katumuusikoita, tanssijoita sekä muuta arttia näkee joka puolella. Metroasemilla soi musa ja kaupunki on elossa koko ajan.

Illalla paikallisen frendin kanssa Sohoon, siitä skruudaamaan ja bilettämään East Villagen.

Ihan kuin Japanissa, asuinrakennusten alakerrassa Izakaya-tyyliin pikkukuppiloita joka puolella.

Natori oli oikein hyvä, japanilaista kotiruokaa Nykissä. Tuoksut ja kaikki vei hetkeksi bäkkiin Kawasakiin..

Nextinä päivänä rapeana Union Squarelle. Kaksi kertaa viikossa luomuruoka ja vihannesmarkkinat. Kesäisin täällä hengaa paljon tanssijoita, varsinkin poppaajia on treenaamassa ja esiintymässä.

Hostelli oli Upper west sidessä, 100 streetin ja broadwayn kulmassa. Broadway hotel & hostel, ihan jeppis paikka eikä ollenkaan pahan hintainen. Hostellit kantsii eka yytsiä tarjoukset hostelworld.com:in kautta ja sen jälkeen vielä Tripadvisorista paikan arvostelut, niin löytää parhaat

Sitten katsomaan Broadyway musikaalia. Ihanasta elokuvasta tehty ihana musikaali. ”Once”

Voittanut parhaan musikaalin palkinnon, eikä syyttä

Itkuhan siinä pääsi. Kaunista musiikkia ja ihan paras tarina. Katsokaa ihmeessä tuo elokuva, yksi hienoimpia leffoja ikinä.

Seuraavaksi High Line Parkkiin. Vanha korkealla juokseva junarata on muutettu puistoksi.

Puisto on korkealla ja sieltä näkee koko kaupungin ihan eri perspektiivissä

Puisto menee rakennuksien keskeltä, jotain kolmannen kerroksen korkeudelta. Hienoa että tässä megakapitalistisessa kaupungissa tehdään jotain näin luovaa ja vihreää. Ihmisyys on ehkä vielä olemassa.

Lisää turrekuvia, 34st street ja Empire State Building

Illalla vielä 5th avenue ja Rockefeller centerin luistelukenttä. Nykiklassikko. Tuol oli kans maailman suurin joulukuusi, sellanen kevyt kerrostalon kokoinen

Tuliaisia. Itselle tietenkin. Banksyn kirja ja Air Max 2012. Lenkkarikulttuurin mekka New Yorkin sneakerskene oli tällä kertaa pettymys. Monet erikoiskaupat oli mennyt konkkaan ja jäljellä lähinnä Footlockereita ja ketjuja. Jordanin Son of Marsit ja nämä Maxit oli ainoat jotka puhutteli, mutta näitäkin toki saa kyllä euroopastakin.

Siéva snäbäristä joutui olemaan hieman fileissä. Näitä on teetetty vain kaksi ja toinen menee palkinnoksi Siéva-skaboissa.

Paras matkamuisto oli Floridalainen rekisterikilpi. Joutuu todellakin iskemään duunikiesin ikkunaan. Pääsee hetkeksi takaisin Miamiin. Tulis jo se kesä vaan.

Harvinainen näky, täysin autoista sekä ihmisistä tyhjät kadut New Yorkissa. Thanks giving day paraden jälkeen alue oli hetken suljettu kaikilta. Viimeisiä hetkiä reissussa. Kohta kotiin

Viimeisenä aamuna vielä tsippailee Central Parkissa. Kaunista oli. Ei muuta kuin reppu selkään ja takaisin stadiin.. Huikea reissu.

American Dream, mitä se on?

Jokaisella on mahdollisuus tulla mihin tahansa. Vai onko? Matkalla näki koko elämän kirjon laidasta laitaan. Ehkä eniten jäi mietityttämään juuri vastakohtien suuret erot ja miten ihminen ajaa itseään pahasti ojaan eri tavoin. Valta kerää valtaa, Rikkaista tulee rikkaampia, ahneista tulee ahneempia, köyhistä köyhempiä, vaikka asuisivat muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistaan. Hyvät pelikortit on jo jaettu, 1% jengistä tylyttää kaikkia muita. Heti reissun jälkeen tuli seuraava dokumentti Yle Areenasta, käykää tsekkaamassa vaikka ihan vain tuo alku. Kokonaisuutena on vähän raskas dokkari, kun lähtee tarkemmin jenkkien lobbauskorruptioon, mutta pointti tulee selväksi johdannon aikana. Miten paljon välinpitämättömyyttä on liikaa?

Singapore

Loppuosa reissufotoista täällä!
Singapore on tampereen kokoinen saari, jolle on ahdettu 5 miljoonaa ihmistä. Mielenkiintoinen maa, jossa yhdistyy megakapitalistinen länsimainen riistomeno, alkuperäinen malaji-kulttuuri, kiina ja intia. Tapasimme reissussa paljon hyviä tyyppejä, kiitos kaikille. Täydellinen kaupunkiloma, Singaporesta löytyy hyvät bilemestat, chinatownin ja little indian ihanat safkamestat sekä vielä paratiisisaari Sentosa, jossa voi fiilistellä biitsimenoa. Majoitusmestana oli todella jees hostelli nimeltä Amigos, sijaitsee Lavenderin metriksellä. Hostellin jefe A.J oli ihan mahtava heppu.








Mieletön monsuunisade, ukkosta ja mieletöntä jylinää kaikuu keskellä pilvenpiirtäjiä.


Raffles-museossa. Siirtomaaherrat iskivät väkisin uuden kielen ja kulttuurit tähänkin maahan ja jättivät onnensa ojaan.. kuten sadoissa maissa ympäri maailmaa.





Jengii surffaamassa tekosurffialtaalla


Sentosa Island


Sentosa island



Tälläkin japanilainen Uniqlo!



Chinatown


Sechuan noodeleita, tulista mutta niiiiiin hyvää.


Chinatownissa, himmeet safkamestat


Enter the chinatown


Minas tirith


Kuivatettua lepakkoakin olisi voinut osta..


Temppeli



Rahtilaivoja sadoittain merellä. Singapore on megaiso laivaportti.