Helsingin paras hampurilainen, burgeri

Päivitetty 30.1.2017

Seuraa meitä myös Instagramissa

hamburger-quotes-8

Helsingin paras hampurilainen, burgeri, bögeli, bursa, purilainen, hamppari jne.. Maamme kansallisruoalla on monta nimeä.

Sneakers.fi:n toivottu hampurilaisvertailu on tullut vihdoin päätökseen.
Mikä onkaan maailmassa tärkeämpi tieto, kuin se mistä löytää sen täydellisen bögelin. Mehukas pihvi, laadukkaat perunat, grillinhajuinen rapea ”bun”, rapsakat vihannekset ja sopivat mausteet.
Vastaus on selvä, valitettavasti aivan täydellistä hampurilaista ei saa ravintolasta. Varsinkin liha on ravintoloissa useimmin bulkkia, joka vain lämmitetaan nopeasti, joten mehukas ja mediumina tirisevä liha onnistuu oikeastaan vain kotikonstein. Jotta ravintoloitsijalle jää kulujen, vuokrien ja palkkojen jälkeen edes jotain käteen, 15e hampurilaisen raaka-aineiden on maksettava max. 4e, joten liikoja ei tavallaan kannata edes odottaakaan.

Ns. gourmet-hampurilaiset ovat olleet nyt älyttömässä nosteessa ja tässä info-paketti Helsingin kingeimmistä hampurilaispaikoista, jota varten olemme kerännyt tietoa jo muutaman vuoden ajan. Tärkeää muistaa, että ateria on aina maistajan suusta kiinni, joten ei kannata ottaa tätäkään listaa aivan liian vakavasti ja kannattaa itse löytää oma lempparimesta.

Päivitämme artikkelia jatkuvasti, joten jos tiedät uusia bögelimestoja, niin laita toki viestiä ja käymme testaamassa. Tarkoituksena vierailla myös muissa kaupungeissa, joten ravintolavinkkejä kaivataan eri kaupungeista. Meidän facebookissa burger-keskustelu käy kuumana, joten kannatta seurata.

Social Food Street Burgerjoint
Socialfood.fi

Loistava loistava böögö-mesta aivan Sörnäisten Kurvissa. Pakko myöntää, avajaisista alle viikko ja ollaan käyty jo kolme kertaa! Burgerit ja leipä paistetaan oudolla superpienellä puuhiili-uunilla ja maku on yybermehukas ja savuinen. Lisächili Wallstreet-bursaan on pala taivasta, makeaa, suolasta ja voimakasta sointuu toisiinsa täydellisesti. Leipäänkin on upotettu jotain magiaa, mitä muissa paikoissa ole, joten todella lähelle ettei olisi 12/10. Ehkä isompi tila safkata ja ranuissa voisi olla jotain bataattivaihtoehtoa ja tämä olisi täydellinen. Tebianin suunnittelemat jakkarat ja kokkien äijämeininki toimii. We Salute, stadin paras bögeli!

Heti kurvissa. On vaan vähän pieni mesta että pakko ottaa Take-out. Jätkät joutuu kyllä muuttamaan ja laajentamaan hyvin nopeasti, sanokaa meidän sanoneen.

Heti kurvissa. On vaan vähän pieni mesta että pakko ottaa Take-out. Jätkät joutuu kyllä muuttamaan ja laajentamaan hyvin nopeasti, sanokaa meidän sanoneen.

Friends & Brgrs
http://friendsandbrgrs.fi

Hinta/laatusuhteeltaan jees bögeli on ehdottomasti Friends & Brgrs Mikonkadulla. Ajatuksella tehty konsepti, hintakin lounaalla vain 10e. Liha on pehmeää ja mehukasta, perunat myös ”oikeita” perunoita eikä bulkkia. Miinusta ainoastaan hieman steriilistä miljööstä ja odotusajasta, joka saattaa olla välillä pitkähkö.

Campeone Friends & Brgrs

Campeone Friends & Brgrs

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

Kolmon3n
http://www.kolmon3n.com/fi/

Kolmos3n Charolais-burger on maultaan ehdottomasti parhaimpia burgereita Helsingissä. Pienimmätkin yksityiskohdat on hyvin mietitty ja laadukkaasti tehty. Hattu jätetty pois (vain ja ainoastaan oikein), kotimaisesta Charolais-lihasta tehty pihvi ja pekoni oikein maukas ja leipäkin rapea ja sopivan öljyinen. Itsetehty tomaattisose aivan jumalaista. Hinta 18.50e riipasee, mutta on sen arvoinen. Skidisti ehkä pieni jos on super iso nälkä.

IMG_20150807_134803

Roslund
http://www.roslund.fi

Hietalahden hallissa ja Teurastamon portissa toimiva Roslund on pitkän historian omaava lihakauppa ja se näkyy lihassa. Grillintuoksuinen liha on erittäin erittäin hyvä ja maukas.

kuuluisa Rosburger

kuuluisa Rosburger

Naughty BRGR
Lönkka 13

Ollaan käyty tyyppaamassa ennakkoon överihehkutettu Naughty BRGR nyt kolme kertaa. Hauska makea valkoinen kastike ja pehmeä leipä sekä liha olivat maukkaita, mutta ei kuitenkaan niin taivaallinen kuin omistaja, Top Chef ohjelman voittaja Akseli Herlevi on antanut ymmärtää. Ei aivan lunastanut isoja odotuksia, mutta silti kelpo bursa.

Naughty Brgr Lönkalla

Naughty Brgr Lönkalla

Ravintola Kämp
Espa

Kaupungin kallein burgeriateria. Ranut ovat pettymys, itse liha on hienosti medium ja hyvin valmistettua lihaa. Miljöö ja palvelu sensijaan ovat loistavia, on mahtavaa syödä keskellä espaa katetulla terassilla.

Burgeritestin viimeinen etappi, Kämpin bögeli. Ihan ok, ei ihmeellinen, mutta miljöö ja palvelu loistavaa. Kiva safkata keskellä Espaa terassilla.

Burgeritestin viimeinen etappi, Kämpin bögeli. Ihan ok, ei ihmeellinen, mutta miljöö ja palvelu loistavaa. Kiva safkata keskellä Espaa terassilla.

Woolshed
http://www.woolshed.eu

Monien stadin parhaaksi hampurilaispaikaksi kehuma Woolshed ylsi viidennelle sijalle. Kuuluisa pekoni x avocado -burgeri on oikein maittava, mutta lisukkeissa ehkä skidisti petraamisen varaa muihin verrattuna.

Woolshedin hampurilainen. Avocado x Pekoni

Woolshedin hampurilainen. Avocado x Pekoni

Kujaburger
http://www.kujabarbistro.fi

Hauska pieni bistro, jossa hyvä ja laadukas hampurilainen. Burgeri ei myöskään liian iso. Hampurilaisen on pystyttävä syömään kaksin käsin, jos on liian suuri ja joutuu syömään haarukalla ja veitsellä = fail.

..

Kuja

Treffipub
Herttoniemen metris

Yllättäen Hertsikan kuuluisasta lähiöbaarista on nykyisin rempattu fäsäribistro ja aika monet blogit ovat hehkuttaneet sen burgeria Suomen parhaaksi. Lisukkeet tulivat erikseen ja suolakurkkuja sekä tomaatteja sai itse laittaa hampparin väliin oman mieltymyksen mukaan, mikä oli helppo ja hyvä idea. Burgeri oli makunsa puolesta kuitenkin vahvaa keskitasoa, hyvää, joskin ei yllättänyt mitenkään. Plussa kuintekin sijainnista, ettei aina tarvitse mennä keskustaan saakka hyvän bögelin perässä.

image1

Stone’s
http://www.stonespub.fi
Stones mainostaa itseään Helsingin parhaana, mutta burgerillisesti vielä ihan kärkeen on matkaa. Hyvä mutta silti vielä perus. Esillepano on hauska, alakerran miljöö ihan ok.

stone'sin bursa

stone’sin bursa

Beerger

Vuosaaresta asti lähdettiin Beergerille joka on uusi paikka Telakkarannassa, eli aivan Hernesaaren kupeessa. Maksettiin parkki ja keskellä normaalia lounasaikaa mentiin, huomattiin että ravintola kiinni. Ei mainintaa kotisivuilla, eikä paikanpäälläkään mitään viestiä. Pojat pidetään kiinni aukioloajoista tai tiedotus kuntoon, ei kivaa tulla toiselta puolelta stadia turhaan.

Extras:

Mitä muuta kannattaa kokeilla ravintolahampurilaisen sijaan?

Itsetehty bögeli / Sneakers.fi Superbögeli

Itsetehty burgeri on aina paras. Mutta aikaa se vie tolkuttomasti, joten tässä todella nopea ja helppo tapa tehdä hyvä. Osta Lidlistä Irlantilainen Herefordin burger beef steak, joka on yllättävän jees liha. Tähän gluteiiniton, pakastettu porkkana sämpylä (paahda), tuoretta tomaattia (älä pidä jääkaapissa) ja cheddaria kehiin. Jos jaksaa, niin tekee vielä tomaatista, chilistä, oliiviöljystä, mausteista, sipulista, ketsupista, shirachasta ja tomaattipyreestä oman salsan. Hellmansin majoneesia ja BOOM. Hyvä, maukas ja mehukas hampurilainen on valmis.

Sneakers.fi bögelssön, fuck yeah

Sneakers.fi bögelssön, fuck yeah

Yllättävän hyvä pihvi

Yllättävän hyvä pihvi

Soi Soi
http://www.soisoi.fi

Yksi kasvis- ”hamppurilainen” täytyy heittää joukkoon ja Kallion Soi Soin Hello Missy on yksi parhaista. Ainoastaan Soi Soin omatekemä majoneesi tekee leivästä hieman vetisen, mutta halloumi, kasvisbögeli paahdettuine sipuleineen on erittäin ok.

soi soi

soi soi

Harjun Dönerin Kebab leipä
https://www.facebook.com/DonerKallio

Harjun Dönerin lammas on erittäin hyvää ja vihannekset, hummus sekä skidisti valkosipulinen kastike on välillä jopa taivaallista. Hieman ahdistava miljöö on miinusta, mutta muuten todella hyvä ateria.

BigMac

Bigmäkin ostamisessa on kaikki väärin, mutta kyllä sitä syödessä huomaa, että tähän elintarvikkeeseen on käytetty enemmän tuotekehittelyä, kuin mihinkään ihmisen keksimään asiaan (mukaanlukien lääkkeet, teollisuus jne). Miljardeja on käytetty, jotta se on nopea, oikean kokoinen ja myös hyvä jos on vain on edes skidisti nälkä.

Seuraa instagramiamme täältä
Kaikki suosituimmat blogipostauksemme löydät täältä.

Last days of summer in Helsinki. Flow Festival, Visulahti, Weekend festival 2015, Aurinkolahti jne

Huomaa että julkaisuformaattina Instagram on niin helppo, että se alkaa vähän syödä monien bloggaajien päivitystahtia ja niin ehkä myös täällä Sneakers.fi:ssä :) Mutta yritämme jälleen pitää tahtia yllä, jos jaksatte antaa välillä palautetta Instassa taikka facebookin puolella, niin arvostamme kovasti ja jaksamme paahtaa hommia täällä byroossa :)

Tsekatkaa siis myös Sneakers.fi Instagram sekä facebook-sivut, joissa kummassakin on erilaista matskua, mitä ei tule blogiin! Blogissa tietty aina parhaat palat ja nätisti paketissa, joten kannattaa seurailla :)

Alla throwback parin viime viikon meininkeihin

Tänä vuonna käytiin vain perjantaina Flowssa

Flow on kuin snadit naamiaiset, saa laittaa vähän härskimpää kamaa ylle

Flow on kuin snadit naamiaiset, saa siis huoletta laittaa vähän härskimpää kamaa ylle

IMG_5961

Julkka-alueelta löytyi hieno iso Love-piissi tehtynä tutuilla julkilla :)

Julkka-alueelta löytyi hieno iso Love-piissi tehtynä tutuilla julkilla :)

Kuinka erottua joukosta? Vähän vinossa, eli juuri hyvin :)

Kuinka erottua joukosta? Vähän vinossa, eli juuri hyvin :)

Tänä vuonna ei ollut niin siistiä, vähän vähemmän tuttuja, eikä ihan niin väkevä meininki kuin viime vuosina

Tänä vuonna ei ollut niin siistiä, vähän vähemmän tuttuja, eikä ihan niin väkevä meininki kuin viime vuosina

Tokyo Girlin bibimbap oli todella jees, jengi jonottaa aina hulluna fafasiin ja burgereita, mutta kantsii testaa jotain ihan muuta, eikä jonoakaan ollut

Tokyo Girlin bibimbap oli todella jees, jengi jonottaa aina hulluna fafasiin ja burgereita, mutta kantsii testaa jotain ihan muuta, eikä jonoakaan ollut

Päivän ohjelma

Päivän ohjelma

Joose Keskitaloa odotimme ehkä eniten, tämänhetken sielukkaintamusaa, urbaania suomifolkkia

Joose Keskitaloa odotimme ehkä eniten, tämänhetken sielukkaintamusaa, urbaania suomifolkkia

IMG_5962

Weekendissä saatiin jakaa rakkautta vain L-kirjaimen verran, kunnes pysäytettiin :D

Weekendissä saatiin jakaa rakkautta vain L-kirjaimen verran, kunnes pysäytettiin :D

Vielä riittää hellettä, Aurinkolahteen, suomen riviera

Vielä riittää hellettä, Aurinkolahteen, suomen riviera

Uudet Hyperfuse x Roshe Runit. Kauden parhas yksilö jalassa. Hieno tuote oregonilaiselta jalkinevalmistajalta.

Postista pölähti uudet Hyperfuse x Roshe Runit. Kauden parhas yksilö jalassa. Hieno tuote oregonilaiselta jalkinevalmistajalta.

Urbanapa, Timmion, Dance.fi, Kallio

Kallio, Urbanapa, Timmion, Dance.fi

Kesällä ehti edes snadisti tarttua myös kirjaan. Hotakaista

Kesällä ehti edes snadisti tarttua myös kirjaan. Hotakaista

Pitkästä aikaa Santa Fe:n sisäpihalle. Throwback ysärille

Pitkästä aikaa Santa Fe:n sisäpihalle. Throwback ysärille

Espa on kesän klassikko

Espa on kesän klassikko

Tämän vuoden jengit on haettu, muutamia mahtuu vielä mukaan..

Tämän vuoden jengit on haettu, muutamia mahtuu vielä mukaan..

Vielä kerkeää grillailemaan. Kuvassa yakionigiri, eli grillattua riisikakkua

Vielä kerkeää grillailemaan. Tällä kertaa yakionigiria Töölönlahdella, eli grillattua riisikakkua

Piknikillä kasuaalisti manteli, taateli, mustikka, hunaja, kookos, cashew -raakakakku

Piknikillä kasuaalisti manteli, taateli, mustikka, hunaja, kookos, cashew -raakakakku

Käytiin vetämässä Mikkelissä Hip Hop Renessanssi -kiertueen workshopit. Lehtijuttua kolmessa eri lehdessä, jengi fileissä :)

Käytiin vetämässä Mikkelissä Hip Hop Renessanssi -kiertueen workshopit. Lehtijuttua kolmessa eri lehdessä, jengi hieman fileissä :)

Käytiin katsastamassa ensi vuoden Hip Hop Renessanssi -tapahtuman venue. Hyvältä näyttää :)

Käytiin katsastamassa ensi vuoden Hip Hop Renessanssi -tapahtuman venue. Hyvältä näyttää :) Vain 2.5h Stadista.

Tuolla kelpaa daivata ensi vuonna Renessanssin merkeissä

Tuolla kelpaa daivata ensi vuonna Renessanssin merkeissä

Alue näyttää freshiltä. Hiphop Renessanssi 2015!

Alue näyttää freshiltä. Hiphop Renessanssi 2015!

Taiteiden Yönä stadin kuumin Salsa x Hiphop -bändi esiintyy Oopperan takana. Bongoille kävi näin ja huomenna keikka, wtf

Taiteiden Yönä stadin kuumin Salsa x Hiphop -bändi La Continuacion esiintyy Oopperan takana. Bongoille kävi näin ja huomenna keikka, wtf

Japan Amazing Race vol.3

Japanin spesialisti, Sneakers.fi matkablogi suuntasi jälleen nousevan auringon maahan tsekkaamaan keisarikunnan uudet tuulet. Maanjäristyksen jälkeen Japani on jälleen täydessä touhussa ja ihmiset ovat energisinä rakentamassa taas sitä uutta, friikkiä ja niin omaperäistä maata. Aiemmat matkakertomukset voi tsekata täältä.

8 päivää, 20000 kilometriä suhattu. Nukuttu n. 3-4 tuntia päivässä. Tämänkertaisia kohokohtia oli täysin käsistä lähtenyt Tokyo Disney Sea (aivan kipeä paikka, jollain tavalla älyttömämpi ihmisen rakentama asia kuin Pyramidit), yksi maailman upeimmista ruokakulttuureista (syystäkin eniten Michelin -ravintoloita maailmassa), lentokoneella 2000 km Tokiosta Ishigaki ja Iriomote -saarille (Japanin oma Galapgos-saari, joka on täysin paratiisisaari keskellä tyyntä valtamerta, lähempänä Taiwania ja Kiinaa kuin Japania) sekä tietenkin yleinen ihmisten ystävällisyys ja välittäminen. Jeni on tällä hetkellä todella edullinen ja kaikki tuntui olevan 3/4 Suomen hinnoista. Edullisimmillaan majoittumaan pääsi 8e yö hintaan, safka ja autovuokratkin meni järkevissä hinnoissa.

Let's Go!

Let’s Go!

Teemu Pukki ja Petteri Forsell tulivat saattamaan toimittajaa

Teemu Pukki ja Petteri Forsell tulivat saattamaan toimittajaa

Snadi setti napaan ennen lentoa

Snadi herkku napaan ennen lentoa

Junat tulivat tutuiksi, hullua suhausta ympäri Japanin

Perillä junaan, jotka tulivat kyllä tutuiksi, hullua suhausta ympäri Japanin

Tokyo Disney Sea, Indiana Jones, Arabiaa, merirosvoja ja vaikka mitä

Heti suoraan etappina Tokyo Disney Sea, Indiana Jones, Arabiaa, merirosvoja ja vaikka mitä

DSC03473

DSC03475

DSC03481

DSC03486

Disney Sea

Disney Sea

Toimittaja täysin klesana, ottaa iisiä Disneylandin penkillä

Ei nukuttu 40-tuntiin, toimittaja täysin klesana ja pakko ottaa välikuolema Disneylandin penkillä

Grillausta lokaalien kanssa. Tämä on ehkä ainoa asia joka Suomessa osataan paremmin safkan saralla

Nextinä päivänä Naganoon ja Grillausta lokaalien kanssa.

Lehmän sydäntä, hyvää oli

Lehmän sydäntä, hyvää oli

Nippon Derby! Yksi tärkeimmistä päivistä vuodessa, koko Japani pysähtyy katsomaan näitä raveja

Grillauksen jälkeen Nippon Derby! Yksi tärkeimmistä päivistä vuodessa, koko Japani pysähtyy katsomaan näitä raveja

IMG_5292

Safkakulttuuri on vaan niin älyttömän monipuolista ja kehittynyttä Japanissa.

Safkakulttuuri on uskomattoman monipuolista ja kehittynyttä Japanissa.

Raakaa kanaa ja kananmunaa sellaisenaan napaan, aivan

Raakaa kanaa ja raakaa kananmunaa sellaisenaan napaan, aivan mielettömän hyvää

Chibassa täysin random vaatekaupan nimi. "otan tämän"

Ostoksille. Chibassa täysin random vaatekaupan nimi. ”otan tämän”

Shimokitazawa. Boheemein ja ehkä tämän hetken mielenkiintoisin  kaupunginosa Tokiossa.

Shimokitazawa. Boheemein ja ehkä tämän hetken mielenkiintoisin kaupunginosa Tokiossa.

Lenkkarimetskaajan paratiisi. Air Raideja, Jabbarin Mcnasty -versiot yms. yms. Onneksi matkabudjetti oli niin säälittävä, ettei tarvinnut edes unelmoida.

Tämä maa on lenkkarimetskaajan paratiisi. Air Raideja, Jabbarin Mcnasty -versiot yms. yms. Onneksi matkabudjetti oli niin säälittävä, ettei tarvinnut edes unelmoida.

Rosherunit 50e

Rosherunit 50e

Kelloharrastajan paratiisi. Pelkkiä kellokehtiä oli 4-5, jotka ilmestyy joka kuukausi.

ja todellinen kelloharrastajan paratiisi. Pelkkiä kellolehtiä oli 4-5, jotka ilmestyy joka kuukausi.

IMG_5462

Gundam

Mecha-friikeille Gundamia

Shinjuku, back to home

Shinjuku, back to home

Punaista biniä

Punaista biniä

Ueno

ja Uenoon

Ameya Yokocho, sekoitus uutta ja vanhaa, teknologiaa ja perinteitä

Ameya Yokocho, sekoitus uutta ja vanhaa, teknologiaa ja perinteitä.

Jokilaivaan Chibassa

Jokilaivaan Chibassa

IMG_5297

Klo 3.00 herätys, nukuttu pari tuntia, perus päivä

Klo 3.00 herätys, nukuttu pari tuntia, perus päivä

Tokiosta vielä lentokone etelään, pienelle saarelle

Tokiosta vielä 3h lentokone etelään, pienelle saarelle

kartta

Ishigaki-saarella asui vuohia heti majatalon pihalla

Ishigaki-saarella budjasi vuohia heti majatalon pihalla

Kabira-wan, niin vihreää vettä, ettei ole missään nähnyt.

Kabira-wan, niin vihreää vettä, ettei ole missään nähnyt.

Vuorelle kiesillä

Vuorelle kiesillä

Ishigaki

Ishigaki

Snorklausta ja koralleja, törkeän kokoisia kaloja tulee ihan kohti

Snorklausta ja koralleja, törkeän kokoisia kaloja tulee ihan kohti

Vuokrakiesi vain 20e päivä. Vasemmanpuolinen liikenne, joten katsii ajaa varovasti

Vuokrakiesi vain 20e päivä. Vasemmanpuolinen liikenne, joten katsii ajaa varovasti

Jos lautassa lukee Speedboat, kannattaa varoa. Tällä Iri-omote saarelle. Tämä pomppii niin älyttömästi vaikka olisi hyväkin sää, jengi byyttaili sisällä.

Jos lautassa lukee Speedboat, kannattaa varoa. Tällä vehkeellä heilahdettiin Iri-omote saarelle, mutta nämä pomppii niin älyttömästi vaikka olisi hyväkin sää, että jengi byyttaili sisällä.

Iriomote-Jima. Japanin oma Galapagos, koskematonta luontoa, kukkia, perhosia, ainutlaatuisia eläimiä joita ei näe missään muualla

Iriomote-Jima. Japanin oma Galapagos, koskematonta luontoa, kukkia, perhosia, ainutlaatuisia eläimiä joita ei näe missään muualla

Iriomote-jima. Paratiisi keskellä valtamerta

Iriomote-jima. Paratiisi keskellä valtamerta

Mangrove-puita, sademetsää, jokia.. Aivan tajutonta

Mangrove-puita, sademetsää, jokia.. Aivan tajutonta

IMG_5427

sanshin

Okinawan saarilla on oma musiikki jossa käytetään sanshin-soitinta, toimituskin otti yhden soittotunnin

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kiitos Okinawa!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, nokka kohti kotia, kiitos Okinawa!

Kevät, sinkula ja kuinka lukitset pyöräsi oikein

Alkaako talvi olla selätetty? Herätessä aurinko kurkistaa sälekaihtimien välistä, skobeista raikaa Pharrellin uusi levy ja ulkona on ihana sää. Takapihalla jengi on ottanut jo grillin esiin, pikkuisen liian aikaisin, eli juuri oikeaan aikaan :) Parasta on, että Duuniauto on myyty ja uusi polkupyörä ostettu tilalle kesää varten. Vielä pieni odotus ja kohta on vappu, kohta on kesä ja kohta on taas vapaa fiilistelemään puistossa :) Sneakers.fi:n aiempi könkelifiilistely löytyy täältä.

Hei hei TT! Blogin Fast & Furious -projektiautoksi säädetty 14-vuotta vanha Audin neliveto turbo lähti nyt uuteen kotiin.

Hei hei TT! Blogin Fast & Furious -projektiautoksi säädetty 14-vuotta vanha Audin neliveto turbo lähti nyt uuteen kotiin.

Ilmat ovat kohdallaan, joten tilalle lähdettiin Kallion Velo & Oxygeniin hakemaan konkelia.. Rakennettavat fiksit ja sinkulat ovat kaikista hauskimpia pyöriä. Fiksit ja Sinkulat ovat erittäin pelkistettyjä tsygiä, ei vaihteita, ei lokasuojia, ei pyörästandia taikka mitään ylimääräistä. Kumit ovat umpikumia. Niitä on helppo huoltaa ja ennenkaikkea kustomoida. Korjattavuudessaan nämä ratapyörät ovatkin melkein ikuisia, jotka säilyvät isältä pojalle. Kaikki kuluvat osaset voi tarvittaessa uusia ja korjata, joten samaa pyörän runkoa voi käyttää vielä vuosikymmenienkin päästä. Löysimmekin nyt puoleen hintaan kauniin Italialaisen Bianchin Pistan, vapaarattaisen sinkulan jota lähdemme tuunaamaan Sneakers.fi -tyyliin. Bianchilla on 125-vuotta historiaa pyöräilyssä ja Pista on klassinen, retro ja hyvällä tavalla hieman härski.

Ensiksi Velo & Oxygenistä Kallion kumiluotiin asentamaan uudet ketjut

Ensiksi Velo & Oxygenistä Kallion kumiluotiin asentamaan uudet ketjut

Sillävälin Vaasiksen Just Vegessä vuohenjuustoburgeri, recommended!

Sillävälin Vaasiksen Just Vegessä vuohenjuustoburgeri, recommended!

Siinä se on,  täydellinen kaunotar. Hintakaan ei ollut hirveästi Jopoa enempi..

Siinä se on, täydellinen kaunotar. Hintakaan ei ollut överisti esim. uutta Jopoa enempi..

Vielä Brooklyn Chewing gum pyöräilypaita jostain..

Vielä Brooklyn Chewing gum pyöräilypaita jostain..

Lukitse hyvin

Tärkein homma pyörää omistaessa on ikävä kyllä se, että sen lukitsee oikein. Helsinki on kaikessa kauneudessaan vihoviimeinen syyhkijöiden tyyssija, jossa kallisarvoinen tsygäsi nyysitään alle aikayksikön.

Paras tapa pitää huolta konkelista, on lukita se hyvin. Kotiavaimella. Eli jos mahdollista, säilytä pyörää kotona. Ulos lukittaessa laita jykevä U-lukko rungon ja takapyörän kautta kiinni kiinteään, kestävään rakennelmaan. Lisäksi voi vielä kiinnittää etupyörän erillisellä lukolla. Jos kiinnität lukon johonkin random-putkeen, se itse putki saatetaan sahata poikki, joten kiinnitys mahdollisimman kestävään paikkaan. Yksi pointti on myös kiinnittää pyörä korkealle, pään korkeudelle. Sillä pihtejä on helppo käyttää, jos sitä voi painaa maata vasten taikka omaa painoa käyttäen. Jos kiinnität sen korkeammalle, pihtejä ei voi käyttää muuten kuin käsivoimin ja se on vorollekin hankalaa. Tsekkaa Helsingin sanomien lukkovertailu täältä.

lukko

Mikä on Paras pekoni? Sneakers.fi suuri pekonivertailu.

Sneakers.fi ruokatoimituksesta päivää. Tällä kertaa paneudumme mm. Coach Rasasenkin innoittamana monille break-tanssijoillekin tutun Paleo-ruokavalion maailmaan. Pekoni eli suolattu siansivu on erittäin hieno elintarvike, jonka puolesta sekä vastaan löytyy paljon artikkeleita. Niin tai näin, olemme jääneet täysin koukkuun aamiaispekonin ihanaan savuisaan makuun ja suuri pekoni-arvostelu olikin tehtävä mitä pikimmiten.

Arvostelussa selvisi maun ja hinnan lisäksi myös pakkauksen tärkeys. Aamulla kiireessä ei ole kivaa, jos paketista joutuu kaivamaan kädet rasvassa koko lihaköntsän ja erottelemaan lihoja yksitellen. Myös suljettavat pakkaukset ovat siitä hyviä, että lihan voi laittaa vielä jääkaappiin ilman että koko kaappi haisee peekkonille.

Pekonin valmistamiseen on monta eri tapaa, mutta Sneakers.fi suosittelee vesihaudetta, eli pieni tilkka vettä paistinpannulle ja Pekonin paistoa siinä. Rasva ei räisky joka puolelle ja lihasta tulee mehevää.

Vesihaude, ei räisky ja veden haihtuessa saa rapeutta pintaan

Vesihaude, ei räisky ja veden haihtuessa saa rapeutta pintaan

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

1. Wotkins aamiaispekoni
Todella hieno tuote. Kevyt savun maku, murea liha, sopiva koko sekä kätevä pakkaus, ei likaannu sormet kuten HK:n pekoneissa. 5/5

2. HK Amerikan luomu pekoni 2.49e
Amerikan pekoni on yksi vanhimmista ja suosituimmista brändeistä ja siitä huomaa että tuotekehittelyyn on laitettu rahaa, eli maistuu hyvältä ja laadukkaalta. Luomusta saa isot bonukset ja maku on sopivan kevyt, hyvässä sovussa rasvaa ja lihaa.

3. Pajuniemi aamiaispekoni luomulihasta 2.99e
Ehkäpä paras paketointi, luomua, hyvän kokoiset palaset, kevyt mutta lihaisa maku.

4. HK Amerikan pekoni filee 2.59e
Todella rasvainen, erilainen pekoni. Jos pidät stydistä rasvaisesta mausta, tämä on sinulle. Vaihteluksi ja fiilistelyyn hyvä tuote.

Wotkins ja Pajuniemi. Tsekkaa pakkauksen ero

Wotkins ja Pajuniemi. Tsekkaa pakkauksen ero

5. HK Amerikan pekoni original 1.99e
Klassikko. Takuuvarma, mutta mielumin luomuversio.

6. Atria suomalainen pekoni 2.09e
Todella savuinen maku. Liha Suomesta, josta plussaa.

7. Lidl pekoni 1.50e
Surkea paketointi, ohuet viipaleet. Maku silti ok.

8. Lidl Hunajasavupekoni 3.99e
Kallein vaihtoehto, joten odotukset olivat korkealla, mutta pettymys. Hunaja eikä savukaan maistunut. Paksut viipaleet.

Ilman suljettavaa kantta, pekonit joutuu laittamaan extramuovipussiin jääkaappiin. Ei näin.

Ilman suljettavaa kantta, pekonit joutuu laittamaan extramuovipussiin jääkaappiin. Ei näin.

7. Kalkkuna-pekoni 2.09e
Terveellisempi vaihtoehto, eli kalkkuna-pekonikin piti kokeilla. Maku ei todellakaan Pekonin vertaista, mutta paremman puutteessa menee kyllä.

8. Rainbow pekoniviipaleet 1.35e
Edullisin pekoni. Ohuita ja toisiinsa takertuneita viipaleita. Maku perus.

9. Pirkka pekoni 1.50e
Heti alusta fail, pakkausta ei saanut käsin edes auki, vaan piti ottaa sakset ennenkuin pääsi edes kiinni lihaan. Lihat tarttuivat toisiinsa kiinni. Lihojen maku oli ok, perus keskitasoa.

Mitä lisukkeeksi?
Usein kysyttyä, mutta helpointa on laittaa mukaan brokkolia, pinaattia, kananmunaa sekä marjasmoothie. Tällä paketilla saa niin paljon energiaa, että jaksaa puoli päivää hyvinkin helposti.

Muita ruoka-artikkeleita löytyy täältä.

Paras puhelin, paras kamera, paras auto, paras läppäri 2017?

Koska Sneakers.fi on yksi ”alan johtavia” tekniikka ja autoilublogeja, saamme toimitukseen jatkuvasti kysymyksiä mikä on tämän hetken paras kamera, auto taikka puhelin.

Tsekkaa täältä blogimme etusivu, josta pääset katsomaan kaikki suosituimmat blogimerkintämme.

Tilanne muuttuu jatkuvasti ja parhaiden listaaminen onkin hieman ongelmallista. Paras tapa löytää itselle hyvä ”gadget” onkin ensiksi listata ominaisuudet, jotka ovat sinulle tärkeitä ja valita laite sen mukaan. Tämä helpottaa ja selkeyttää huomattavasti valintaa ja samaa listausmenetelmää voi käyttää kaikissa muissa asioissa, joissa pitää valita monesta vaihtoehdosta. Näin selviydyt monimutkaisesta säätämisestä, joka odottaa joka kerta kun laitteet pitää vaihtaa uuteen.

Paras, edullisin ja hyvä puhelin?

Mitkä ovat sinulle tärkeät ominaisuudet puhelimessa?
Puhelimen käyttö on muuttunut paljon ja yhä enemmän sitä tulee käytettyä mm. internetin selaukseen, videokuvaukseen ja valokuvaukseen. Toinen haluaa ison screenin, jolla helposti surffata netissä, toinen tarvitsee pienen puhelimen, joka pysyy hyvin taskussa urheillessa. Jos harrastat vaikkapa tanssia, hyvälaatuinen videokamera saattaa olla suurikin syy ostaa uusi puhelin. Laita kriteerit tärkeysjärjestykseen. Ohessa Sneakers.fi esimerkkilista.

1. Aseta hinta (Esim. alle 500e)
2. Internet (suuri näytön koko sekä selaamisen nopeus, korvaa tarvittaessa tabletin oston)
3. Videokuvaus (kuvan laatu)
4. Whats up, instagram ja Facebook-sovellukset
5. Valokuva (kuvan laatu)
6. Musiikkisoitin (käytön helppous)
7. Navigaattori

Esimerkiksi näillä kriteereillä valikoituisi tällä hetkellä seuraavia puhelimia.

Sneakers.fi puhelin Top 3

1. Oneplus X (269e)
2. Moto G 3 (228e)
3. LG G4 (388e)

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

Paras Kamera, järkkäri, videokamera tai pokkari?

Sama kuin yllä, tee oma lista. Ohessa Sneakers.fi:n kriteerit.

1. Hinta alle 1000e
2. Pieni koko
3. Mahdollisuus kuvata HD -kuvaa ja saada ammattimaisen näköistä kuvaa.
4. Helppo editoida IMoviella ilman että tarvitsee muuttaa pakkausmuotoa (.mov tai mp4)
5. Mahdollisuus kuvata näyttäviä slow motion pätkiä (minim. 1080p @ 60fps)

Sneakers.fi parhaat kamerat

1. Sony A7 (Pieni ja erittäin hyvät videointiominaisuudet sekä tarvittaessa myös valokuvaus).
2. GoPro Hero4 Black(Pienin mutta kalansilmämainen linssi rajoittaa).
3. Nikon d5300 (Erittäin kattavat speksit hyvään hintaan. Oikea järkkäri).
4. Blackmagic Pocket Cinema (Mahdollisuus kuvata RAW ja Apple ProRes -kuvaa.)

The One – First Blackmagic Pocket Cinema Camera Shortfilm from Frank Glencairn on Vimeo.

Paras auto alle 20000e?

Kuten Elastinenkin sanoi, auto on toinen koti. Auton ostaminen on yksi vaikeimpia päätöksiä, joihin saattaa törmätä. Moni kiesaaja viettääkin autossa monta tuntia päivässä ja siihen haluaa panostaa samalla lailla kuin vaikka asunnon ostamiseen. Tärkeintä on ymmärtää se, että auton arvo laskee todella nopeasti ja jälleenmyynti saattaa olla vaikeaa. Ainaisiin teknisiin autovertailuihin kyllästyneinä, valitsemmekin Sneakers.fi vuoden auton kerrankin koon ja ulkonäön perusteella. Citykiesaajan työjuhta jolla motarilla ei juurikaan vietetä aikaa ja auton koko sekä ulkonäkö myös promoautona ajaa asiansa. Käytettyjen autojen hinnat ovat täysin randomeita, joten listaamme tähän vain uusia autoja.

1. Hinta (alle 20000e)
2. Kulutus (Pieni kulutus, mahdollisesti hybridi)
3. Ulkonäkö (autoa käytetään myös töissä promomielessä)
4. Koko (Kiesataan ympäri kaupunkia ja isolla autolla ei tee valitettavasti mitään keskustan parkkiruuduissa).

Sneakers.fi Top Cars 2015

1. Nissan Juke (Urban crossover, silti hinta pysyy hyvin alle toivotun)
2. Fiat 500 (Klassinen ja retrohtava kiesi)
3. Toyota Yaris Hybrid (Näistä kallein ja ehkä tylsimmän näköinen, mutta hybridi ja automaattivaihteet)
4. Kia Rio (Yllättäen pienellä kustomoinnilla tästä saa näppärän näköisen. Kiassa on myös huikea 7 vuoden takuu).

Ulkonäöstä voi olla monta mieltä, mutta tällä ainakin erottuu

Fiat 500

Hybridi ja automaatti kelpaa

Kustomoinnilla edullisestakin autosta saa erilaisen näköisen. Kuvan Kia Rioon laitettu korisarja, renkaat/vanteet ja madallus. Luutavasti saisi koko paketin lähelle tuota 20000e.

Tämänhetkiset hinnat kannattaa tsekkailla hintaseurannasta Autot nettiautosta.

Paras puhelin, läppäri, tietokone, tabletti, auto, kamera, digikamera, videokamera 2017, 2018, 2019, 2020

Paras Spa ja kylpylä Suomessa

Johtavana Spa-alan julkaisuna päätimme tehdä kattavan arvostelun Suomen kylpylä-skenestä. Suomessa kylpylät mielletään hieman vanhempien ihmisten huvituksiksi, mutta maailmalla kylpylät ovat rentoilupaikkojen ohella myös tärkeitä bilepaikkoja kaiken ikäisille. Kotimaisia kylpylöitä vaivaa hieman ehkä mielikuvituksettomuus ja 70-luvun Neuvostoliittomainen fiilis. Kolkot käytävät vaikuttavat lähinnä sairaaloilta taikka vanhojen Viking Linen käytäviltä kokolattiamattoineen. Syy on osittain siinä, että suuri osa kylpylöistä on rakennettu 80-luvun nousukauden aikaan, jolloin estetiikka oli juurikin tuota Ruotsinlaivasta tuttua kasaria.

Tärkeitä asioita kylpylöissä on tietty itse Spa:n varustelu, mutta myös ruokailun vaihtoehdot, majoituksen taso sekä ympäröivän tilan miljöö.

Kannattaa seurata Instagramimme, jossa on paljon juttua erikoisista majoituksista, matkusteluista ja muusta.

Flamingo Spa 8.5

Yllättäen Flamingo Spa sai parhaat pisteet verratuista kylpylöistä. Sedu lanseerasi suurella kohulla ”Suomen Las Vegasin”, joka tunnetusti ideana floppasi, mutta Spa toimii erittäin hyvin. Spa-alue on toteutettu parhaiten ja jopa hämyisä välimerellinen tunnelma on saatu mukaan. Tietenkin oheismeininki nostaa eniten pisteitä, sillä vesipuisto, leffateatteri, ravintolat yms. antavat niin paljon enemmän sisältöä viikonlopulle. Varsinkin kaveriporukalla tai perheille tämän luulisi kolahtavan eniten. Pisteitä laskee tosin se, että täällä ei voi tehdä kävelylenkkejä rannalla taikka ottaa niin rauhallisesti kuin muissa paikoissa.

Ruissalon Kylpylä 8.0

Kylpylöistä edullisin, mutta ei suinkaan huonoin. Kaikki tarpeellinen löytyy ja ainoana kylpylänä täällä voi suoraan Spa-alueelta kävellä laiturille ja dyykkailla mereen. Tämä lisä nostaa pisteitä todella paljon, sillä uiminen meressä on kuitenkin taas eri kuin pelkästään altaalla lilluminen. Hinta/laatusuhde on kohdallaan.

Ruissalossa pääsee dyykkaamaan Spa:sta suoraan mereen Turun saaristossa. Laatua.

Långvik 8.0

Roman Rotenbergin (Hartwall-areenan uusi omistaja) bygaama Långvik on kaikista uusin kylpylä ja myös modernein. Huoneet ovat tyylikkäitä ja Spa sekä allasalue on toteutettu erittäin hyvin. Ruoka oli täällä lähimpänä fine diningia, ilman että joutuu pulittamaan liikaa rahaa. Ainoa miinus tulee hieman tylsästä miljööstä, jota tosin varmasti myös kehitetään eteenpäin. Tämän vanhan KOP pankin koulutuskeskuksen tiloihin rakennettu Spa on erittäin hieno ja nostalgisia KOP-merkkejä näkee siellä täällä. Huikea punttis, erilaiset saunat sekä amazon-suihkut toimivat myös nätisti.

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

Ajatuksella sisustetut huoneet


Aulaankin on panostettu


Joka puolella Möttöstä, tyynyistä huopiin ja bokseihin.

Naantalin Kylpylä 7.5

Kenties kuuluisin kaikista kylpylöistä tarjoaa väkevän kattauksen laatua. Ainutlaatuinen ulkoilma-allas on mieletön talviöinä ja yläkerran Thai-ravintola on yksi Suomen parhaista. Viiden tähden hotelliksi huoneet ovat hieman kulahtaneita ja muutenkin tunnelma on vähän turhan lähellä Silja Linea, joten ihan parhaita pisteitä ei voinut antaa. Ravintolatarjonta on loistava ja vaihtoehtoja löytyy Thaikun lisäksi muitakin.

Talvella ulkoilma-allas. Parasta

Haikon Kartano 7.5

Porvoossa sijaitsevan Haikon kartanon Spa-alue on kenties pienin, mutta kaikki tarvittavat asiat sieltä löytyy ja paikka on oikein miellyttävä. Porvoon vanhan kaupungin läheisyys sekä kaunis miljöö upeine kartanoineen ja puistoineen on näkemisen arvoinen. Asiakaspalveluun on myös panostettu ja se näkyy sekä tuntuu.

Haikossa kompakti, mutta viihtyisä Spa-alue.

Serena 7

Serena on oikeastaan vesipuisto, mutta pääsee mukaan, sillä mökkimajoituksen uniikkius ja liukumäkien yms. oheismeiningin taso nostaa sen varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Varsinkin jos pelkkä lilluminen ei jaksa innostaa ja mökkeilykin kiinnostaa, niin tässä saa kaksi asiaa yhdellä iskulla.

Serenan heti vieressä on vuokrattavia mökkejä sekä snadi lampi

Mitään paikkaa ei tietenkään dumata, jokaisen kannattaa käydä itse tarkistamassa ja etsimässä oma lemppari. Tämän tuhansien ABC-liikenne asemien, henkkamaukka, KKK -ketjujen jne. luvatussa maassa kaikki yrittäminen ja omaperäisyys on aina arvostettavaa ja toivottavasti kylpyläperinne jatkuu Suomessakin pitkään. Lisäämme tähän tekstiin uusia kylpylöitä jatkuvasti ja seuraavaksi onkin vuorossa Turun Caribia.

Minkälainen olisi Sneakers.fi Spa?

Kaikkien paikkojen hyvät puolet yhdistäessä saisi melko huikean kokonaisuuden. Merenranta Spa, jossa pääsisi allasalueilta uimaan mereen ja myös olisi ulkoilma-altaat kuulostaisi erittäin nätiltä. Tämän lisäksi vähintään kahdella eri laadukkaalla ravintolalla (vaikkapa esim. meksikolainen ja perinteisempi kotimainen) ja rennolla baari-alueella varustettu Spa livebändeineen olisi melko päräyttävä. Aamiaiseen tulisi panostaa enemmän, ainaisia pikkunakkeja ja eineslihapullia munakokkeileineen ei nykyaikana pitäisi kenkään syödä. Vielä pienoiskokoinen leffateatteri ja ulkona hyvät puistot, kuntoilu ja rentoilumahdollisuudet, niin voilà!

Aamiaiset ovat joka paikassa todella mielikuvituksettomia. Leikkeleitä, jugurttia, leipää, leipää ja leipää.. Harvoin näkee mitään kovin terveellistä hotellin aamiaispöydissä.

Katso tämän blogin suosituimmat täältä.

USA Roadtrip Miami Beach – New York

Roadtrip läpi USA:n itärannikon Miamista New Yorkiin oli aivan uskomaton kokemus ja yksi hienoimmista reissuista jonka Sneakers.fi matkatoimitus on tehnyt. Joka ikinen päivä oli oma seikkailunsa ja vapauden tunne häkellyttävän suuri, kun mitään tarkempia suunnitelmia ja velvoitteita ei ollut. 2 viikkoa kiesailua omaan tahtiin läpi mantereen, Miamin auringosta läpi syvän etelän kohti New Yorkin sykettä. Matkan aikana pääsi näkemään kaikki vuodenajat, kesäisestä Miamista syksyiseen Virginiaan ja siitä New Yorkiin, jossa tarvitsi jo talvitakkia.

Budjettiakaan tämänkaltaiseen matkaan ei tarvitse hirveästi. Finnairin tarjouslennot Nykiin 500e, Nyc-Miamin lennot 80e, auton vuokra n. 30-40 dollaria per pää (riippuu tietty monta tyyppiä jakamassa kuluja), motellit 40 dollarista ylöspäin (Miamissa ja Nykissä majoitus toki kalliimpaa, mutta hostelleissa pystyy yöpymään suht edullisesti). Bensa on myös todella paljon halvempaa kuin Suomessa, joten reissun hinta ei todellakaan ollut paha, kun kelasi mitä kaikkea sillä pääsi näkemään.

Päivässä tuli kruisailtua about sen 4 tuntia, välillä 7 tunnin spurtteja, joten rennolla sykkellä sai ajeltua pohjoiseen pitkin 95 highwaytä. Navigaattori ei ole pahitteeksi, mutta ajaminen on tehty jenkeissä todella helpoksi ja kiesailu oli paljon mukavampaa kuin Suomessa. Highwayllä kaistoja on paljon, joten jokainen voi ajaa omaan tahtiin ja nopeusrajoituksetkin olivat max 120 km/h, eli autoilusta pystyi nauttimaan aika lungisti ilman kuumotuksia. Auton vuokraus kannattaa hoitaa etukäteen Suomesta, mutta muistaa pitää, että kuskilla on oltava Visa-kortti (electron ei käy). Allekirjoittaneella tulikin hätä hoitaa lähtöpäivänä Visa-kortti mukaan, mutta onneksi homma saatiin kotijoukkojen avustuksella hoidettua.

Menussa oli loppupeleissä 3 yötä Miami Beachilla, Floridan Daytona Beachilla 1 yö, Georgian Savannahissa ja South Carolinan Florencessa yhdet yöt. Virginian Danvillessä 2 yötä, Baltimoressa 1 yö ja New Yorkissa 4 yötä. Kaiken kaikkiaan passeli kombo, tietty rantamestoilla olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa paossa kotimaan pakkasia.

Kannattaa seurata Instagramiamme, jossa on paljon juttua matkustelusta sekä yleistä fiilistelyä tapahtumista Helsingissä.

Autossa soimaan kantria, soulia taikka aiemmin ipodille ladatut Truths & Rightit (Madventuresin radio-ohjelma bassolla). Miksei myös mp.3:na stand uppia ja autossa aika kului kuin siivellä.

Auringonnousu kauppatorilla, nokka kohti lentokenttää


Dead Presidents


Vaihto Nykissä ja suoraan Miamiin


Laskeutuessa päräyttävät kaupungin valot.. Vähän jännittää, MIA!!


Stadin poika täysin etelässä, karibian reunamilla. Surullista että tästä olisi vain 200 km Kuubaan, mutta sinne ei vaan saa mennä, koska politiikka.


Joka puolella puhutaan Espanjaa, rantabaareissa livebändit soittaa Salsaa..Que cosa, que tu quieres?


Ocean Drivella hullu meno iltaisin. Miami Vicesta ja Scarfacesta tuttu katu


Joka puolella mielettömiä autoja, ikinä nähnyt niin paljon vip kiesejä kuin Miami Beachilla. Kuvassa Lambo


——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä
Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

USA on autoilun luvattu maa ja jengi panostaa kieseihin ihan eri tavalla. Ymmärrettävää sinänsä, kun julkisia kulkuvälineitä ei ole. Jos valveillaoloajasta käyttää 2 tuntia autossa, 8 tuntia duunissa ja 4 tuntia kämpillä, niin on aivan luontevaakin sijoittaa autoon yhtälailla kuin asuntoon.

Escaladet ovat jo ilmeisesti poissa muodista, valehtelematta joka toinen kiesi oli Chevrolet Camaro. Myös klassisia Ford Mustangeja näkyi paljon (vasemmalla).


Jenkkiläisten muskeliautojen miltei väkivaltaisen kauneuden alkoi kyllä ymmärtämään tällä matkalla. Kuvassa Dodge Challenger, Bullit ja Tarantinon elokuvistakin tuttu upea yksilö.


Juuri tätä bumblebee Camaroa näkyi paljon, varmasti leffa ollut iso juttu täällä..

Uusi ja vanha Dodge Vanishing point leffassa


South Beach



Una Mojito por favor!


Nätit Art Deco rakennukset, hilusti samanlaista kuin Havannassa.


Stars & stripes salihousut oli ostoslistalla, mutta ei löytynyt. Kuvassa legut


South beachilla oli kyllä myynnissä huvittavimmat paidat koko reissun aikana




Todella lämmintä vaikka oli marraskuun puoliväli



Edesmenneen Gianni Versacen talo Ocean drivellä. Tuohon porttien eteen ammuttiin



Miamista mukaan tarttui kesäiset DC:n Villainit. 49 dollaria, not bad


Överi beach baari, himmeät patiot. Yhdelle seurueelle tuli juuri synttäribottlen avaushässäkkä ja meininki oli aika älytöntä. Staffi tulee Ghostbusters gearit päälla ja suihkuttaa skumppaa ja vaahtosuihkulla, skobeista tulee täysia leffan teema. Only in america.


Lincoln Avenuella oli paljon nättejä safkamestoja. Joka ke ja su oli myös salsamenoa, kannattaa käydä tsekkaamassa. Miamin Rueda on ilmeisesti vähän teknisempää ja linjamaista.


Päästiin tsekkaamaan Magic City nimisen sarjan kuvauksia. Sarja sijoittuu juuri old school Miamiin ja Casinomeininkeihin.


Miami alkaa olla taputeltu, seuraavana aamuna kiesi alle ja kohti New Yorkia

Seuraavassa postauksessa alkaa itse Roadtrip!

Nokia C7 vs Nokia N8 vs Iphone 4 vs Nokia N95 8G vs Ihminen

Koska olemme myös toki gadget sekä tekniikkablogi, käymme nyt monia ihmisiä askarruttavaan kysymykseen. Kaikki kännykkämerkit ovat nyt viimein julkaisseet omat lippulaivamallinsa, minkä näistä uusista älypuhelimista ostaisi? Mitä toivomme pukinkonttiin tai mihin sijoitamme vaivalla oravanpyörässä haalimamme rahat (eli nuo elektroniset numerot pankkitilillämme)? Netti kuhisee eri arvosteluja ja tämäkin blogi päätti tuoda oman näkemyksen asiaan.

Puhelimen tärkein ominaisuus on sen hinta ja näin ollen käytettävyydeltään paras Iphone 4 jäi heti valinnan ulkopuolelle. Samsung Galaxy sekä HTC:n puhelimet eivät olleet merkkinä tuttuja, joten valinta oli tehtävä välillä Nokia N8 ja C7. Huhut kertovat että Iphone 5 tulee jo ensi kesänä markkinoille, joten päätimme että tämä kännykkä tulee olemaan välivaiheen puhelin ja kallistuimme edullisempaan sekä kooltaan pienempään C7 malliin. Puhelimen vaihdon myötä hinnaksi jäi 325e ja hinta/laatusuhteeltaan C7 vaikutti olevan paras näistä uusista malleista. Näin vanha ja hyvin palvellut Nokia N95 vaihtui kaupassa uuteen kiiltävään kosketusnäyttöön. Bondasin puhelinkaupan erittäin omistautuneen ja extreme-nerd vibaisen asiantuntijan kanssa ja hän sanoi ostavansa seuraavaksi HTC:n puhelimen. Mene ja tiedä..

Mutta hyvä fiilis katosikin miltei samantien kun pökäleen oli kantanut kotiin.. Verrattuna kolme vuotta vanhaan N95 laitteeseen, moni asia oli mennyt melkein takapakkia. Tässä nopeita keloja puhelimesta.

– Vaikea ja hidas kirjoittaa tekstiviestiä. Yhdellä kädellä menee miltei mahdottomaksi.
– Kuva sekä videokamera on jopa heikompi kuin N85:ssä.
– Kuvauksen sekä videon käynnistys melko hidas.
– Pelkkä soittaminenkin ja yhteistyötietojen selaaminen yhdellä kädellä vaikeata.
– Symbian 3 käyttöjärjestelmä on vielä vähän sekava, viikon käytössäkään ei tahdo löytyä kätevästi kaikkia ihan perinteisimpia toimintoja. Pelkästään puhelimen toimintojen opetteluun menee monia tunteja aikaa, joka tuntuu todella turhauttavalta.
– Puhelin jumahtaa varoittamatta ja pitää re-starttaa uudestaan.

+ Nettisurffaus on tullut liiankin helpoksi. Käytännössä tarkoittaa sitä että on melkein 24/7 online ja muu elämä alkaa kärsimään vain enemmän.
+ Ilmainen navigaattori ympäri maailmaa. Tämä on superkätevä autossa ja reissuissa.

Loppuyhteenveto. Nykyajan älypuhelimet eivät ole enää puhumista varten, vaan enempi kuin surkeita tietokoneita joille puhuminen on vain yksi pieni ominaisuus toisen joukossa. Merkeillä tuntuu olevan vielä kaikki toiminnot sekä käyttöjärjestelmät kokeiluvaiheessa ja menee vielä hetki, ennenkuin homma alkaa toimia. Ei myöskään kannata luottaa merkkien ”full hc videkuva, 8 megapixelin kamera” -mainoksiin, laatu ei selkeästi vastaa vielä odotuksia.

Puhelimesta on tullut myös arjessa liiankin tärkeä väline ja se kontrolloi elämääsi yhä enemmän ja enemmän. Saattaisi olla jopa fiksua siirtyä ajassa taaksepäin ja ostaa se simppelein puhelin joka on vailla muita ominaisuuksia, mutta on pieni, nopea soittaa ja tekstata.

STADISSA KAIKKI HYVIN

Seuraa meidän Instagramia, jossa on kesäisiä fiilistelykuvia Helsingistä ja ihmisistä :)

Ihan vaan fiilistelypostaus, koska Stadikalla on niin ihanaa viettää päivää :) Upea viikko on ollut, Helsingissä kipeen hyvät säät. Kesäisin taas muistaa miten nättiä täällä meidän kaupungissa on :) Älä tule syksy ikinä :) Kohta alkaa taas koulut ja tanssikausi, mikä on sinänsä jees.

Stadikka on klassikko. Muistakaa ottaa käteistä messiin kun siellä ei toimi kortit nyt. Hyvällä säällä on myös törkeet jonot, joten ammattilaiset poistaa kymmenen kerran kortin :).


Aurinkolahden uimaranta. Käytiin täällä ensimmäistä kertaa, mutta paikka on ihan mahtava. Tulee melkein etelän biitsit mieleen.


Hietsussa on aina sikana jengiä, mutta siinä on omat energiansa kun näkee niin paljon iloisia ihmisiä.