Street Star 2013 by Heidi (Rare Funktion)

Heidi kävi Tukholman kuuluisassa tanssitapahtumassa ja Street Star -reportaasi saapui tuoreeltaan toimitukseen, olkaa hyvä.

Street Star 2013

Tanssitapahtumiin reissaaminen (kuten reissaaminen yleensäkin) avartaa aina mieltä.

Matkustit sitten lähelle tai kauas, koneella tai laivalla, ensimmäinen diippeilyn hetki tulee
menomatkan aikana. Menopelissä kuin menopelissä istuessaan tulee miettineeksi aikaisempia
tapahtumia joissa on käyty, ihmisiä joita on tavattu ja hetkiä joita on koettu.

Mieleen hiipii ajatus: ”Tää tulee oleen paras reissu ikinä”.

Ensimmäinen ahaa elämys koittaa, kun astut tapahtumapaikalle.

Toinen toistaan freshimpiä asukokonaisuuksia, lahjakkaita ihmisiä, vahvaakin vahvempi basso..

MIND EXPLOTION.

Seuraa (yleensä) viikonloppu täynnä sosialisoimista, mielettömiä biittejä, älyttömiä battleja ja tietysti ne kuuluisat afterpartyt (tai paritkin).

Niin meni tämäkin reissu aikalailla tuon kaavan mukaan.

Päätin Tukholmaan lähdöstä niin myöhään, etten olisi lentäen enää kehdannut mennä. Päädyin yhdistelmään juna-laiva-juna, mikä sinänsä oli vähän mälsää yksin matkustavalle.

Otin piheyksissäni kansipaikan, sillä ”se 11 tuntiahan menee tosta vaan ku kattoo pari leffaa ja torkahtaa” .. Enpä tietenkään ottanut huomioon, että koska Ruotsin puolella oli juuri alkanut hiihtoloma, oli laiva täynnä vapaudestaan päihtyneitä koululaisia. Sen lisäksi, etten voinut nukkua pelätessäni jonkun pissaavan tai oksentavan päälleni (KLO 8-18 TORSTAINA!!?) en myöskään halunnut herätä huomatakseni, ettei laukkujani näy missään.


Thank god for laptops and free wi-fi.

Päästyäni Tukholmaan navigoin hienosti tieni bussilla ja
kahdella tunnelbanalla Clarion Hotellille, jossa skabojen karsinnat järjestettiin, PUHUEN
AINOASTAA RUOTSIA. Vau. Yllätin itsenikin.

Saavuin venuelle juuri parahiksi katsomaan, tänä vuonna ensimmäistä kertaa Street Starissa kilpailtavia dancehall karsintoja. Kyseessä oli 3vs3 crew battlet ja huhhuh, mitä mimmejä! Kaikkien niiden mimmien lisäksi vielä kaksi nuorta poikaakin joista toinen oli semifinaalissa crewinsä kanssa.

Tapahtumaa juonsi vanhojen kettujen lisäksi ”uusi” kasvo, Juste Debout voittaja, kaunis, ihana ja mahtava Niki. Olin niin haltioissani, etten tajunnut ottaa yhtään ainoaa kuvaa koko päivästä..
Hehhe..


Pitkältä tuntuneen päivän päätteeksi suuntasimme Tullingeen, missä sain ihka oman sohvapaikan ja mitkä unet ne olivatkaan.

Palvelu oli myös top notch, AAMUPALAKSI SAIN PESTO-AVOKADO RUISLEIPIÄ<3

Day 2 koostui pre-selectioneista. Lajeina locking, popping, house, hiphop, breaking ja toprock. Suomalaisia oli tälläkertaa mukana meiningeissä harmittavan vähän, mutta battle päivänä oli kuitenkin suomalaisedustus kuosissa.

Pareja oli taas hurjasti ja taso oli melkomoinen.  Vähän kylmäksi tuon perjantain osalta kyllä jätti se, että näistä lajeista näimme vain pre-selection showcaset, eli 30 sekuntia kustakin parista.

Lockingissa battleihin pääsivät Patrick Milvi ja Kai Ruusuvuori ja hiphopissa Kaisa Nieminen ja Marika Peura.


Pitkääkin pidemmän päivän kruunasi Vogue, jossa sarjoina oli runway, old way, new way ja femme. Tämä kolmetuntinen pläjäys, joka jatkui yön pikkutunneille saakka, pelasti koomaisen ja väsyneen yleisön itsetuholta. Suomalaiset edustivat sankoin joukoin ja erinomaisen taidokkaasti. Yleisön suosikki oli hyvin selkeästi femme kategoria, sillä teemana oli sarjakuva hahmot.

Myös voguen finaalit, runwayta lukuun ottamatta, käytiin seuraavana päivänä ja sinne pääsivät suomalaisista Marina Peuranen, Old Way kategoriassa sekä Ida ”Inxi” Holmlund, Femme kategoriassa. Molemmat sijoittuivat toiselle sijalle.

Kolmas ja viimeinen päivä Street Star elämyksestä pyhitettiin finaaleille.

Venue oli tällä kertaa Frishuset, joka toimi aivan mainiosti kyseiseen tarkoitukseen.

Lattioita oli kolme, mikä oli sinänsä mälsää, koska jokatapauksessa missasi jotain. Alakerrassa karsittiin breikki crewit illan finaaliin ja aulahallissa käytiin waacking karsinnat.

Omalta osaltani lauantai meni valitettavasti pyörien hieman negatiivisissa energioissa, joten en saanut ihan niin paljoa itse skaboista irti kuin olisin toivonut.

Kaikenkaikkiaan finaali battlet olivat älyttömiä ja taas löysin itseni ajatusten ja tunneryöppyjen keskeltä. Tässä ote muutamista noista ajatuksista. (in no particular order)

– HUHHUH
– apua
– ähhh, lopetan
– ?
– kisikselle heti huomenna!
– eiiiii
– JESSSSS
– ääää
– miks mä oon vaan ihminen
– TÄ?!!
– sweeeeet..

Puhelimesta oli akku loppu eli kuvia en saanut tuolta päivältä ;((

Viralliselle skabasivulle kyllä varmasti tulee ihan virallisen kuvaajan (GO EINO!) ottamia kuvia kaikilta tapahtumapäiviltä J

http://www.streetstar.se/

And after the party is the afterparty ja niin matkasimme takaisin Clarion Hotellille, jossa viralliset jatkot pidettiin. DJt olivat oli mainioita ja tilaa runsaasti, vaikka jengiä olikin monta sataa. Musaa oli housesta dancehalliin ja oma iltani meni aikalailla diskon ja lattareiden lumoissa. Kiitos Sini joraus seurasta! 🙂

Ainoa miinus jatkoissa oli 18 vuoden ikäraja, sillä kaipasimme alaikäisiä vahvistuksiamme Amaa ja Mariaa..

Kotiinlähtö koitti klo 7.10 sunnuntaiaamuna, joten lähdin jatkoilta rauhassa kohti Värtan satamaa.
Seura olisi kyllä kelvannut kun jääkylmä tuuli heitti lunta naamaan ja pelkäsin kuollakseni
kummituksia, kävellessäni teollisuusalueen läpi viideltä aamulla. Putket sihisi ja sylki höyryä. Rekat kävi tyhjäkäyntiä ja ohjaamot oli pimeinä. Spooky!

Seura olisi myös kelvannut kun istuin satamarakennuksen edessä jäisessä tuulessa tunnin,
odottaen, että terminaali aukeaa.

Tälläkin kertaa, vaikka oli sunnuntai aamu, laivalla oli n. 300 päinen nuorisolauma vapauden huumassa.

Katsoin parhaaksi pysytellä hytissä turvassa.

Onneksi kaiken pelasti ilmainen hyttipaikka ja lämmin peitto. Kirsikka kakun päälle oli Sex and the City2 elokuva ja toblerone. Mmm. Kyä lämmitti!

Kaikenkaikkiaan oikein onnistunut reissu.

Ensivuonna uudestaan! Ehottomasti 🙂

Vastaa