Dance.fi vapaaoppilashaku 2016!

Dance.fi tanssikoulu järjestää vapaaoppilashaun taas tänäkin vuonna : ) Lisäinfoja päivitellään Dance.fi:n facebookkiin, joten kannattaa tsekata. Tässä pieni teksti viime vuonna vapaaoppilaana olleelta Tuijalta.

Tarina tytöstä, tanssista ja villasukista

Ekan kerran mä kuulin Dance.fi Tanssikoulusta Metro-lehdestä. Siinä oli juttua ”villasukkatanssista” ja villasukkien suurena fanina ja kovana kutojana innostuin silmin nähden: Oon tanssinut peruskoulusta lähtien ja nyt siihen saisi lisänä vielä villasukat. Lähdin sit tutustumaan tähän mystiseen tanssikouluun ja heidän Facebook-sivuillaan törmäsin vapaaopiskelijahakuun. Hahaa – mähän voisin hakea, jotta pääsisin maistelemaan tätä smoothia villasukkatanssia! Ainahan voi ees kokeilla, vaikka en mä uskonu pääseväni. Pakostihan tuohon on hakijoita ihan sikana. Mut yrittänyttä ei laiteta, mun äidillä oli tapana sanoa. Ja sit mut kyllä hyväksyttiinkin. Mitä ihmettä?
Sittenhän sitä piti alkaa miettiä, mitä muodostelmia sitä kokeilisi. Katutanssia oon harrastanut aina, lockingiin kyllä vallan hurmaantunut, jazzia ja nykäriä vähän kokeillut. Parilla balettitunnillakin mä kävin, kunnes tajusin, ettei se oo ihan mun juttu. Noh, katutanssimuodostelma löyty ja toisena Siéva oli yksinkertaisesti vain valittava. Mä alotin samaan aikaan opiskelut toimintaterapeutiksi, joten oli vähän nipistettävä viikkotuntimäärää. Koulu söis varmasti aikaa ja energiaa. Mutta olihan sitä jo siinäkin – katutanssia ja Siévaa. Tuttua ja tuntematonta.
Katutanssimuodostelmaan oli kyllä hakutilaisuutensa ja sinne mä menin vähän pohdiskellen, että minnehän sitä eksyy. Näin meidän kesken, mä meinasin eksyä yrittäessäni löytää koko tanssikoulua. Oon Espoosta ja Helsingissä suunnistaminen ei oo mun vahvinta osaamista. Siellä kadut menee jotenkin ihan väärinpäin ja vinoon. Kyllä mä sit lopulta löysin paikalle ja kokeilin koreoo ja tuntu hyvältä. Kyllä mä tähän lähtisin, jos mukaan pääsisin ja pääsinkin. Streetin SM:t ja Show of The Year tuntu vielä syksyllä kaukaselta ajatukselta, mutta kyllä ne vähän kutitteli takaraivoa. Viime vuonna eli 2015 osallistuin moisiin toisen ryhmän kanssa ja muistin kyllä sen fiiliksen, joka tuli omaa vuoroa odotellessa. Halusin niin kokee sen uudestaan: Semmosen kutittelevan tunteen vatsanpohjassa, joka räjähtää kaikkialle, kun oot esiintymisjärjestyksessä seuraava tai kun kävelet lavalle. Varpaanpäissä asti salamoi ja unohtaa hengittää. Mut sit se jäätävä jännitys kiteytyy voimaksi, jolla vedetään koreo läpi. Aina se esiintyminen jännittää, mut kisoissa se on jotain potenssiin tuhat.
Kisat tuli ja kisat meni. Ei ne hyvin päättyny meidän osalta, mutta kova oli kyllä tasokin. Meidän koreosta sen verran voin sanoa, että se oli mun mielestä tosi hyvin rakennettu ja mä tykkäsin siitä. Oli siinä kyllä kova jännitysmomenttikin nimittäin rullakengät. Ikinä semmosia ollut käyttänyt saatika uskonut käyttäväni. No, eipä siinä auttanut muu, kun lähteä kavereiden kanssa vapaa-ajalla rullailemaan Meilahden salaperäisiin maanalaisiin tunneleihin. Kyllähän tuon tasapainon menoon lopulta löysi, mutta jos oltaisiin saatu kengät vaikka hetkeä aiemmin, olisi joitain hauskoja temppujakin saattanut keretä opetella. Kengät tuli kuvioihin kuitenkin vasta maaliskuun lopulla. Kyllä me niillä silti jonkunmoisia piruetteja vedettiin ja yhdellä jalalla rullailtiin. Tuli aina jotenkin lapsekas olo.

Ah, sitten siitä Siévasta sen verran, että suurimpia riemuvoittajia oli kyllä ehdottomasti se, että siinä pääsi eri tavalla syventymään nimenomaan freestyleen ja sitä kautta omaan tyyliin. Aikaisemmin mä en ollut oikeastaan koskaan ollut hirveän hyvä siinä saatika nauttinut siitä suuremmin. Kun mä alotin tanssimisen Kajaanissa Kajaani Dancella, meidän tunnit ei oikeen koskaan sisältänyt mitään freestyleä saatika sen kaltaista. Espooseen muutettua ja tanssia täällä jatkettua korvaan aina särähti sana freestyle. Se tuntui kömpelöltä, vaikka oppimassahan sitä oltiin. Siévan kanssa varsinkin oli kyse oman tyylin löytämisestä. Miten pirussa mä mitään tyyliä ikinä voisin löytää, en mä tällaseen ollut tottunut? Kuitenkin jotenkin ihmeen kaupalla se freestyle alkoi tuntua hyvältä. Siéva tuntui hyvältä. Jokaisen tunnin jälkeen oli kaikkensa antanut olo – myös emotionaalisella ja henkisellä tasolla. Samalla oli hyvin raukea olo. Tällainen olo tuntien jälkeen oli uutta.

Meidän Siéva-projekteista sen verran, että syksystä lähtien oli ollut puhetta dokumentista, joka tehtäisiin tämän tanssilajin ympärille. Meitä haastateltiinkin ja käytiin kuvaamassa tunneilla. Valitettavasti mä missasin nuo kuvaukset ollessani kipeänä. Olin koko loppuvuoden 2015 kipeänä, kun podin keuhkokuumetta ja sen jälkimaininkeja vällyjen välissä. Missasin siis Katutanssimessutkin. Mutta vielä mitä! Keväällä alkoi olla sitten puhetta minileffasta. Vou, minä ja kamera ei oltu koskaan oltu suurempia ystäviä. Olin kuitenkin intopinkeenä koko ideasta ja ryhmänä odotettiin sitä. Treenattiin vähän kameran edessä sooloilua ja ryhmässä tanssimista. Lopulta sitten toukokuussa 2016 kuvattiin yksi iltapäivä ja ilta sitä leffaa ja mikä projekti se olikin! Lopputulosta odotellessa… Pohdiskeltiin myös edellä mainitun dokumentin uusia kuvauksia, mutta ne siirty ensi syksyyn.
Meillä oli kaiken kaikkiaan hyvät ryhmät. Vähän ne muuttu matkan varrella, niin katutanssimuodostelmassa kuin Siévassakin, uudet otettiin hyvin mukaan. Päällimmäiset fiilikset viimeisimmästä vuodesta ovat ihan positiivisia. Vaikka kisatulos vähän harmittaa, oli Siéva kuitenkin sen verran eritasoinen elämys, että odotan innolla syksyn uusia tuulia. Voisi vaikka kutaista parin sukkia odotellessa. Vaikka ihan pari paria.

Vastaa