Joulu, uusivuosi, mitä näitä nyt on..

Joulu menee välillä täysin överiksi. Hirveällä kiireellä pitää mennä paikasta toiseen, välillä tuntuu että viettää enemmän ajasta autossa, kuin rauhoittumassa. Varsinkin keskellä yötä pimeässä liukkailla pikkuteillä monta tuntia ajellessa toivoisi, että Joulu voisi olla kerrankin rentoilua.

Hienointa tässä joulussa oli kuitenkin pieni projektimme, jossa annoimme ilmaiseksi vaatteita täysin tuntemattomille. Onnellinen fiilis laskeutui myös antajaan, oli todella hienoa, kun saa täysin tuntemattoman ihmisen iloiseksi ja bondaa hänen kanssaan samalla. Täysin eri juttu, kuin tutuille vähän pakosti ostetut konvehtirasiat ja villasukat.. Ehkä hetkeksi pääsi joulupukin saappaisiin. Toki olemme myös lähettäneet Jouluina rahaa eri hyväntekeväisyysjärjestöille, mutta suosittelemme kaikille, jos vain on mahdollista, edes kerran vuodessa konkreettisesti antaa jotain kädestä käteen taikka auttaa tuntematonta henkilöä. Jos kaikki tekisi niin, maailma voisi olla hetken iloisempi paikka : )

giving-quotes-I-have-found-that-among-its-other-benefits-giving-liberates-the-soul-of-the-giver.

IMG_1174

Mother-Teresa-Giving-Quote

Jouluna tuli mieleen rakentaa ensimmäistä kertaa piparkakkutalo. Ollaan oltu nyt niin Star Wars -päissään koko kuukausi, joten…

Ensimmäistä kertaa kaulin käteen, freestyle muotit

Ensimmäistä kertaa kaulin käteen, freestyle muotit

Uuniin, katkesi mokoma ja meinasi itku päästä

Uuniin, katkesi mokoma ja meinasi itku päästä

Tekele on valmis ja vieressä oikea Millenium Falcon Vielä petrattavaa, ensivuonna paljon paremmin.

Tekele on valmis ja vieressä oikea Millenium Falcon Vielä petrattavaa, ensivuonna paljon paremmin.

Joululahjaksi R2D2 Hotwheels-kiesi, lol

Joululahjaksi R2D2 Hotwheels-kiesi, lol

Siévakaan ei välty Voimalta. Siéva-kurssit maanantaisin.

Siévakaan ei välty Voimalta. Siéva-kurssit maanantaisin.

Jouluna hetken aikaa chillaa ja Valioliigassa on joulutaukona hulluna pelejä. Liverpoolilla taas vaikea kausi, vaikka koutsi vaihtui legendaariseen Jurgen Kloppiin..

Jouluna hetken aikaa chillaa ja Valioliigassa on joulutaukona hulluna pelejä. Liverpoolilla taas vaikea kausi, vaikka koutsi vaihtui legendaariseen Jurgen Kloppiin..

Joululahjaksi tietty Liverpoolin tekniikkapallo

Joululahjaksi tietty Liverpoolin tekniikkapallo

Tanssikoulun väki lähetti myös jouluterveiset

Tanssikoulun väki lähetti myös jouluterveiset

Uusivuosi lähestyy. Naapurin ukot kävi ostamassa raketteja

Uusivuosi lähestyy. Naapurin ukot kävi ostamassa raketteja

Uuu

Uuu

Uutena vuotenakin Grilli kuumaksi.

Uutena vuotenakin Grilli kuumaksi.

Nätisti paistaa aurinko. Tästäkin vuodesta tulee jees homma, toivottavasti :)

Nätisti paistaa aurinko. Tästäkin vuodesta tulee jees homma, toivottavasti :)

Japanilaiset skruudaa uutenavuotena tattarinuudeleita, eli Sobaa

Japanilaiset skruudaa uutenavuotena tattarinuudeleita, eli Sobaa

Maassa maan tavalla. Joululomillila ehti lukemaan ensimmästä kertaa 10-vuoteen vähän Mangaa. Vagabond  - Miyamoto Musashin tarinaa, joka on itse asiassa maailmanhistorian yksi hienoimpia elämäntapaoppaita

Maassa maan tavalla. Joululomilla ehti lukemaan ensimmästä kertaa 10-vuoteen vähän Mangaa. Vagabond – Miyamoto Musashin tarina, joka on itse asiassa myös maailmanhistorian yksi hienoimpia elämäntapaoppaita

Viikko sitten oltiin vielä näissä maisemissa..

Viikko sitten oltiin vielä näissä maisemissa..

Lunta tulee taivaalta kuin Hothin planeetalla

Nyt lunta tulee taivaalta kuin Hothin planeetalla

Kylmä on, mutta Stadi on kaunis

Kylmä on, mutta Stadi on kaunis

Tanssikausi alkaa taas väkevästi. Katse on jo vähitellen keväässä, SOTY järkätään tänäkin vuonna 8.5.

Vaikka on kylmä ulkona, tanssisalilla on väkevän kuuma kausi starttaamassa. Katse on jo vähitellen keväässä, SOTY järkätään tänäkin vuonna 8.5.

Ilmaisia kokeilutunteja, jokainen mestoille :)

Ilmaisia kokeilutunteja, jokainen mestoille :)

Sneakers.fi Instagram
www.dance.fi

Classic man

Huono kesä, hyvä kesä

Edellisessä postauksessa sanottiin ettei haittaa vaikka sataisi kesällä.. Mutta nyt täytyy myöntää se kyllä harmittaa jos on hyvät säät ja joutuu olemaan duunissa, niin kuin toimituksessa tällä hetkellä grindataan oravanpyörässä melko väkevästi, lol.

The song

Tän hetken soitetuin, Jidennan hauska biisi, hyvät tyylit.

Laru

Stadin näteimmät auringonlaskut löytyy larusta, nää kuvat ei tee oikeutta fiilikselle

Stadin näteimmät auringonlaskut löytyy larusta, nää kuvat ei tee oikeutta fiilikselle

IMG_20150818_124912

Flöy

Ammattilaiset menee aina perjantaisin, mutta tänä vuonna Flowssa ehkä ei niin paljon tuttuja kuin yleensä. Jengi vanhentuu, eikä jaksa enää innostua niin paljoa.. Ehkä skidisti jotain uusia ideoita jäi myös kaipaamaan, mutta silti on aina kyllä takuuvarmat juhlat. Kuin snadi luokkakokous.

IMG_20150815_070132

Farangin karamellipossu oli aivan taivaallista, parasta Flowssa pitkään aikaan

Farangin karamellipossu oli aivan taivaallista, parasta Flowssa pitkään aikaan

IMG_20150817_113549

Viikon Safkat

Foodtruck meininki on vallannut koko stadin. Vuosaaressakin keskellä raksaa löytyy Caravan Kitchen, josta juttu Nyt-liitteessäkin.

Foodtruck meininki on vallannut koko stadin. Vuosaaressakin keskellä raksaa löytyy Caravan Kitchen, josta juttu Nyt-liitteessäkin.

Nyhtöpossu focacciaa, omistajan itse juuri paistamat leivät.

Nyhtöpossu focacciaa, omistajan itse juuri paistamat leivät.

Kolmos3n Charolais-burger on myös uusi tuttavuus ja hyvä sellainen. Aika lähelle stadin paras burgeri.

Kolmos3n Charolais-burger on myös uusi tuttavuus ja hyvä sellainen. Aika lähelle stadin paras burgeri.

Safkabloggaus jatkuu. Lunchia Shanghai Cowboyssä, täytyy käydä joskus illastamassa, niin tietää paremmin potentiaalin

Safkabloggaus jatkuu. Lunchia Shanghai Cowboyssä, täytyy käydä joskus illastamassa, niin tietää paremmin potentiaalin

Vege hamppurilainen Soi Soista, oolright

Vege hamppurilainen Soi Soista, oolright

Siéva

Sieva Tikrut leffakuvauksissa. Tulee älytön :)

Tän kesän ykkösmuistoja. Sieva Tikrut leffakuvauksissa. Tulee älytön :)

IMG_20150811_212538

IMG_20150811_202327

Väsää leffaan musahommia studiolla.

Väsää leffaan musahommia studiolla.

Kesäinen, skidisti unohdettu kävely ja tsygäilyreitti on tämä. Tokoinrantaa pitkin, sillan yli ja Töölönlahdelle, missä paljon unohdettuja huviloita ja kahviloita. Testaa

Kesäinen, skidisti unohdettu kävely ja tsygäilyreitti on tämä. Tokoinrantaa pitkin, sillan yli ja Töölönlahdelle, missä paljon unohdettuja huviloita ja kahviloita. Testaa

Kulkuneuvot

Konkelina toimii Pista, johon nyt säädetty uusi satula, ketjut ja grippi.

Konkelina toimii Pista, johon nyt säädetty uusi satula, ketjut ja grippi. Tsygäily stadissa on kesän siisteintä

Ja välillä myös kiesailu. Päästiin testaamaan uusia c-sarjalaisia, saksalaista laatua.

Ja välillä kuitenkin myös kiesailu, jota joutuu duuninkin puolesta suorittamaan joka päivä. Päästiin testaamaan uusia c-sarjalaisia, saksalaista laatua.

Kesän kolmannet häät. Häät on vaan ihania, liikuttavia puheita ja paljon onnea ilmassa.

Kesän kolmannet häät. Häät on vaan ihania, liikuttavia puheita ja paljon onnea ilmassa.

Ei kesää ilman tanssia. Kausi alkoi räjähtävästi ja hyvin energioin, vielä mahtuu Dance.fi:n tanssitunneille!

Ei kesää ilman tanssia. Kausi alkoi räjähtävästi ja hyvin energioin, vielä mahtuu Dance.fi:n tanssitunneille!

Katutanssivideoita

Olemme tehneet melkoisesti tanssivideoita nyt vuoden aikana ja kokosimme kaikki yhteen, jotta on helppo katsoa. Enjoy!

Ensimmäinen #wednesdaymadness oli ensimmäistä kertaa yhteistyötä tehneet 2014 Suomenmestari ja 2015 SM-kolmonen, aka Nappisilmät lol

Never give up

Tuulin videoita katsottu yli 20000 kertaa, ei ihme jos tyyliin Suomen tsekatuin tanssija tänä vuonna. Suurin hitti on ollut Tuttingtuulin video. Tuulilla meni polvi sijoiltaan, mutta ei jäänyt sitä murehtimaan, vaan treenasi käsityylit kuntoon.

Tikrujen Tuuli laittaa dokkarikuvauksissakin hieman älytöntä settiä

Siévan dokkarikuvauksista


Nappisilmät feat legendaarinen poppaaja Hossu

#wednesdaymadness #hossu #akim #antopio #popping #finnishboy #japanboy #moroccoboy #kurdiboy

A post shared by Dance.fi – Kaikki Tanssista (@sievasieva) on

Weivejä

Nappisilmien mukana Tikrujen Sylvi

#keskiviikkoboogie #wednesdaymadness #akim #tikrut #sylvi #topi #waving #gymlife #fitness #weightlifting #eikipuueihyötyy #nappisilmät

A post shared by Dance.fi – Kaikki Tanssista (@sievasieva) on

Siévaa Belgiassa

Belgiassa kuvattu Siévapätkä

Oldschool-kaksikko poppaa

Hiphop Renessanssi, katutanssin kesäfestarit. Uimista, grillausta, tanssimista ja musiikkia.

Musaprojekti, tanssijatkin saa laulaa. Laulu x beatbox x tanssi ja muuta by #chinatown helsinki

Kasmir cover

Olavi Uusivirta cover

Toinen musaproggis, Belgialais-suomalaisen bändin kanssa kuvattu ja nauhoitettu setti, voitti hauskasti Radio Helsingin DLX demo shown viikkokisan ja meni finaaliin.

Siéva x Dancehall

15000 katsojaa, kuinka Siévaajien käy?

Lyhyt freestylesessio Street Beat tapahtumasta

10 minuutissa tehty koreografia Prinssi Jusufiin

Suomen hassuin tanssi?

Helsinki vs. Oulu Siéva-battle

Tilda SOTY:ssä

Electric City battle

Dance.fi throwback

Älä suorita kesää

Kesän paras päivä. On sunnuntai ja Sataa kaatamalla. Skidisti utuinen olo, torkkuu ja chillaa koko päivän futonilla. Taustalla soi The Internetin uusi levy. Kerrankin vain on.

Jokainen ketä törmännyt, kyselee et mitä on tehnyt kesällä ja valittaa miten surkea kesä on ollut.

Kesässä parasta on se, ettei tarvi suorittaa mitään. Ei tarvi tehdä mitään välttämättä. Olla vaan. Ei oikeasti tarvi edes paistaa aurinko.

Kesän toisiksi paras päivä. Ajetaan kolme tuntia kaatosateessa Mikkelin lähistölle. Rannassa on sauna ja grilli. Parhaat kaverit mestoilla. Koko päivä ja yö on sauna päällä, grilli kuumana ja laiturilta järveen uimarenkaaseen lillumaan. Repeat. Edelleen sataa, mutta ei haittaa lainkaan. Mökille lämpimään, Kubrikin leffa rullaamaan ja ei edes huomaa kun on nukahtanut makuupussin sisään.

IMG_6528

living-in-the-moment-41-728

The Internet. Ylivoimaisesti vuoden paras levy tähän mennessä

Jos haluaa lähteä johonkin extempore, stadissa tapahtuu paljon kaikkea. Ihan just hyvä kesä on ollut :)

Hernesaaren Ranta. Skidisti kuin olisi ulkomailla.

Hernesaaren Rantaan tsygällä. Skidisti kuin olisi ulkomailla.

Aika hauska spotti. Ruokakojuja, terasseja, jahtimenoa ja musaa

Aika hauska spotti. Ruokakojuja, terasseja, jahtimenoa ja musaa

IMG_6514

IMG_6522

Vesille. Vuokista hakikseen botsilla

Randomisti Vesille. Vuokista hakikseen botsilla

Nätit on näkymät, suosittelut, botski pysähtyy eri saarilla vuokista hakikseen

Nätit on näkymät, suosittelut, botski pysähtyy eri saarilla vuokista hakikseen

Klubi vs. Liverpool

Käytiin väijymässä Klubi vs. Liverpool

On aina mieletön fiilis nähdä kannustamansa joukkue livenä.

On aina mieletön fiilis nähdä kannustamansa joukkue livenä.

IMG_6517

eikä kesä ole kesä ilman katutanssia

eikä kesä ole kesä ilman katutanssia

Tänäkin vuonna Summercamp oli success

Tänäkin vuonna Summercamp oli success

Siévan dokkarikuvaus jatkuu. Tulossa eeppinen elokuva kyllä. Vielä vuosi kuvataan :)

Siévan dokkarikuvaus jatkuu. Tulossa eeppinen elokuva kyllä. Vielä vuosi kuvataan :)

Tikrujen Tuuli laittaa hieman älytöntä settiä

ja Sandron brunssi ei petä, oli kesä tai talvi :)

ja Sandron brunssi ei petä, oli kesä tai talvi :)

Tänä kesänä grillattu ehkä eniten ikinä.

Tänä kesänä grillattu ehkä eniten ikinä.

Meidän täysin randomisti Belgiassa kuvattu ja nauhotettu biisi voitti Radio Helsingin DLX Demo shown viikkokilpailun ja menee finaaliin. Älytön ja hauska läppä. Koko ohjelman konsepti on se, että ne dissaa kaikkia sinne lähetettyjä demoja ihan sikana, joten yllätys oli melkoinen kun palaute olikin semisti jees. Torstaisin klo 20-21, tsekatkaa joskus.

Seuraa meitä Instassa

Back in business

Saittimme oli jumissa muutaman viikon ja sen takia vähän pidempi päivitysväli edelliseen postaukseen, olemme pahoillamme tästä. Kuukausi on kuitenkin ollut busy, on ehditty käydä Espanjassa, Vaasassa SM-karsinnoissa, konsertoimassa Musiikkitalolla ja vaikka mitä

Kisakausi on kuumimmillaan ja liikkuja tarvitsee energiaa. Siinä perus aamupalaa

Kisakausi on kuumimmillaan ja liikkuja tarvitsee energiaa. Siinä perus aamupalaa

Tikrut treenaamassa Dance.fi:n omissa kenraaleissa finaaleja varten

Tikrut treenaamassa Dance.fi:n omissa kenraaleissa finaaleja varten

Dance.fi Rockers is back!

Dance.fi Rockers is back!

Dance.fi Tikrut ja Rockers Vaasan karsinnoista jatkon SM-finaaleihin boom!

Dance.fi Tikrut, Cool Grey Crew ja Rockers karsinnoista jatkon SM-finaaleihin boom!

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Ehkäpä hienoin venue Suomessa, missä tanssija pääsee esiintymään

Ehkäpä hienoin venue Suomessa, missä tanssija pääsee esiintymään

Kliffin pojat halusi ottaa kuvan meidän kanssa

Kliffin pojat halusi ottaa kuvan meidän kanssa

Dance.fi Street Team

Dance.fi Street Team

Robinkin on Siéva-fani

Robinkin on Siéva-fani

Dance.fi Siéva team. Esityksessä oli siis Street vs. Siéva battle

Dance.fi Siéva team. Esityksessä oli siis Street vs. Siéva battle

Benjamin Peltonenkin Siévaa

Benjamin Peltonenkin Siévaa

Tanssista jalkapalloon (eli kaksi tärkeintä asiaa). Championsliiga lähestyy finaalia. Toimituksen lempipelaajakin finaalissa.

Tanssista jalkapalloon (eli kaksi tärkeintä asiaa). Championsliiga lähestyy finaalia. Toimituksen lempipelaajakin finaalissa.

Champparifinaaleissa siis taas Suarez (Barca) vs. Chiellini (Juventus), siis kaveri jota Suarez puri viime kisoissa.

Champparifinaaleissa siis taas Suarez (Barca) vs. Chiellini (Juventus), kaveri jota dude puri viime kisoissa.

Vaalitkin tuli ja meni. Muistetaan kuitenkin.

Vaalitkin tuli ja meni. Muistetaan kuitenkin.

Stadissakin alkaa vähitellen kelit lämmetä. Silloin Regattaan :)

Stadissakin alkaa vähitellen kelit lämmetä. Silloin Regattaan :)

Regatassa aina lämmin tunnelma ja sisustus. Helsingin  helmi.

Regatassa aina lämmin tunnelma ja sisustus. Helsingin helmi.

Ehdittiin piipahtaa homeboyn synttäreillä :)

Ehdittiin piipahtaa kotipojan synttäreillä :)

Vielä ehti piipahtamaan Espanjassa #nofilter Hotellihuoneen patiolta 5 m poolille

Toimituksen nopea heilahdus Espanjassa #nofilter Hotellihuoneen patiolta 5 m poolille

Matkalukemisena tämä. Jos Zen Buddhismi kiinnostaa, niin kannatta lukea, hauska ja helppo kirja

Matkalukemisena tämä. Jos Zen Buddhismi kiinnostaa ja ns. ”valaistumisshitti” niin kannatta lukea, hauska ja helppo kirja

Jengi joilla ei massia, väsää tajuttomia hiekkalinnoja, joihin voi heittää kolikoita. Arvostamme luovuutta ja että jos ei ole duunia, niin kehittää sellaisen vaikka hiekasta

Jengi joilla ei massia, väsää tajuttomia hiekkalinnoja, joihin voi heittää kolikoita. Arvostamme luovuutta ja sitä että jos ei ole duunia, niin kehittää sellaisen vaikka hiekasta

Toinen kerta samassa hotellissa ja varmasti tullaan uudestaan. Safkahomma skulaa paremmin kuin missää muualla 5/5

Toinen kerta samassa hotellissa ja varmasti tullaan uudestaan. Safkahomma skulaa paremmin kuin missää muualla 5/5

Not bad

Not bad

Siéva ja katutanssin opettajakoulutus

Oletko kiinnostunut opettamaan tanssia, taikka olet tanssiopettaja, joka haluaa lisää inspiraatiota taikka infoa työhön? Järjestämme Siéva/katutanssiopettajan koulutusta kerran vuodessa Helsingissä ja Hiphop Renessanssi-kiertueen myötä myös muissa kaupungeissa.

Mitä on Siéva? Siéva-boomi leviää ympäri Suomen, katso hienot artikkelit Siévan vuosi, City-lehden kansijuttu sekä YleX:n artikkeli http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/suomalainen-villasukka-katutanssi-leviaa-ulkomaille.

Yli miljoonaan kotiin tuli uusin City-lehti

Yli miljoonaan kotiin tuli uusin City-lehti

IMG_4927

Siévan omat kotisivut ovat myös päivitetty ja sieltä löytyy kaikki kuvat, haastattelut, videot sekä infot tanssilajista. Kannattaa käydä kurkkaamassa http://www.dance.fi/sieva/

Siévan ja katutanssin opettajakoulutus

Haluatko tanssinopettajaksi, taikka oletko jo sellainen? Hiphop Renesanssi -kiertueen myötä järjestämme joka vuosi Siéva-opettajakoulutusta, johon olemme keränneet Dance.fi opettajien kanssa yli 20-vuoden ajalta katutanssihistoriaa sekä tanssiopettajan työhön liittyvää tietoutta. Vaikka Siéva ei tanssina olisikaan oma päälaji, käymme läpi paljon tärkeää informaatiota, jotka varmasti kantavat hedelmää jokaisen omaan tanssiin sekä opetustyöhön. Teemoina käydään läpi mm.

Streetdancen ja urbaanin musiikin historiapuu afrikasta newyorkiin ja siitä Helsinkiin
Opettajan työ
Työllistymismahdollisuudet
Kuinka pääsen tanssinopettajaksi
Vastuu
Ryhmäyttäminen
Kulttuuriin tutustuttaminen ja sen eteenpäin vieminen
Tulevaisuus
Tavoitteellisuus
Jatkuvuus
Luovuus ja ajattelun rentouttaminen
Sosiaaliset taidot
Suullinen ulosanti ja visuaalisuus
Miten väännän pointtini rautalangasta
Tanssijan CV:n rakentaminen
mainostus, markkinointi, omat sivut, videot
Miten ja mistä haetaan apurahoja
Teatteri
Kilpailut
Koreografia
Freestyle ja oman tanssin kehitys
Tuomarointi
Kritiikki
Kaupallisuus

Opettajakoulutus on maksullinen ja siinä on kaksi osaa.
Ensimmäisessä osassa on tanssitunteja sekä teoriaa. Toisessa osassa rakennetaan oman tanssiryhmän kanssa Siéva-koreografia tanssitapahtumaan. Toivomme koulutukseen osallistuvilta aiempaa tanssiopettajan kokemusta, taikka yli 4-5 vuoden aktiivista tanssikokemusta Streetistä, Showsta taikka Nykytanssista.

Ensimmäinen osa koulutuksesta maksaa 59e ja toinen osa samoin 59e. Opettajakoulutus on tehty erittäin edulliseksi ja hyvä sijoitus tulevaisuuteen, opettamalla muutaman tanssitunnin olet maksanut jo koulutuksen kulut.

Opettajakoulutusta järjestetään joka vuosi Hiphop Renessanssi festivaalin yhteydessä. Katso Renessanssi:n facebookista tarkemmat tiedot aikataulusta.

Tervetuloa mukaan! Jos olet kiinnostunut Siéva opettajakoulutuksesta, ota yhteyttä osoitteeseen info (at) dance.fi

Siévasta juttua siellä sun täällä. Homma menee eteenpäin

Siévasta juttua siellä sun täällä. Homma menee eteenpäin

Metrolehdessä sivun juttu

Metrolehdessä sivun juttu

Siéva @ HBL

Siéva @ HBL

Renessanssi @Jyväskylä

Renessanssi @Jyväskylä

Katumessut 2014 ja Helsinki Dancers Night

Järjestyksessä jo kahdeksannet Katumessut pidettiin kulttuuriareena Gloriassa 6.12. Tapahtuma on ollut yksi talvikauden kohokohtia tanssijoille ja tällä kertaa itsenäisyyspäivän osuessa lauantaille, iltabileetkin tulivat mukaan ohjelmaan. Koko päivä oli tuttuun tapaan maaginen, kaikki tanssivat, kannustivat muita ja oli positiivinen fiilis iltaan saakka. Illan katutanssisalissa DPSoul soitti väkevää biittiä ja koko illan oli tanssirinkejä ja battleja. Alakerrassa DJ Marco Polo tanssitti Salsaajia sekä Bachateroja läpi illan, toivon mukaan päästään järjestämään vastaava Helsinki Dancers Night uudestaan.

Nyt heilahdetaan lyhyelle talvilomalle ja sen jälkeen taas sorvin ääreen. Kevään tanssikursseille voi jo ilmoittautua ja kannattaakin tehdä se ajoissa.

Alla muutamia kuvia sekä videoita, kaikki esitysvideot päivästä löytyy täältä.

Vuoden 2015 Katumessujen infot löytyy täältä.

Perinteinen yhteiskuva

Perinteinen yhteiskuva

Yläkerrassa soi Urbaanin beatit ja tanssirinki sekä battleja koko illan!

Yläkerrassa soi Urbaanin beatit ja tanssirinki sekä battleja koko illan!

Jatkobileissä alakerta täynnä Salsaajia, Bachata- ja Kizomba tanssijoita.

Jatkobileissä alakerta täynnä Salsaajia, Bachata- ja Kizomba tanssijoita.

IMG_6643

IMG_6642

IMG_6834

Huippubileet! Helsinki Dancers Night!

Huippubileet! Helsinki Dancers Night!

Helsinki vs. Oulu Siéva battle

EtnoMix (Oriental, Reggaeton & Salsa)-Tunti on joka keskiviikko klo 19 :)

Tanssivieraat SGW

Etnican oriental / etnicmix esitys

Suomen hassuin tanssi? Siévan vuosi – From Kallio with love

Suomalainen, Helsingissä syntynyt katutanssilaji, kuka olisi ikinä kuvitellut että pienestä jutusta kiinnostuu näin valtava määrä ihmisiä? Ehkäpä suuri syy tähän on se, että tämä tanssi ei ole niin vakavaa, siinä on lupa hassutella ja jokainen oppii sitä tanssimaan, tanssitaustasta riippumatta. Sellaista tanssin ehkä pitäisikin olla. Jotain rentoa ja luonnollista, jossa ei tarvitsisi koko ajan murehtia miltä itse tanssiessa näyttää, eikä tarvitsisi jatkuvasti miettiä mitä muut sinusta ajattelvat.

Tänä vuonna artikkeleita on ollut jos missäkin mediassa ja Hip Hop Renessanssi -kiertueen myötä Siéva-tanssia on opetettu kymmenessä eri kaupungissa. Siévan opettajakoulutuksen on käynyt yli kymmeniä ammattitanssijoita ja tanssi menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Finaalitapahtuma, eli Hip Hop Renessanssi oli suuri menestys. Vuoden päättää Katukulttuurimessut Helsingin Gloriassa 6.12, jolloin myös tanssiopetusta sekä esityksiä. Tässä vielä uusin video sekä koko alkuvuoden throwback

Video Tildasta ja Siévasta

Lyhyt dokumentti Siévasta

Videoa Hip Hop Renessanssi -finaalitapahtumasta

Lehtijuttuja on ollut paljon, mutta ehkä paras artikkeli oli hienosti kirjoitetussa HBL:n jutussa. Tässä nopea google-translate tekstistä.

From Kallio with love

Soft, quiet, long movements, and above all relaxed. Very organic and
natural, you might say.
So describes Topi Tateishi, the unique indigenous streetdance style Sieva that spreads among dancers in Finland and worldwide.

Hand movements are smooth and the head moves in time with the music as pounds out of the speakers at the Lucky Bar in Kallio . Topi took his first dance steps as twelve years old. First it was breakdance in force, later other street dances. He was talented but his way of moving did not fit.
Streetdance is energetic and aggressive, it’ll be tricks and cool movements which did not suit me, so I started designing my own style to the quiet beautiful music I prefer to listen to. After some time I decided to gather the basic elements of my dance and define the style, he says.
It was filed many years before they presented Sieva. Name is from the Finnish word for PRETTY or sweet, Sievä, and from the old Finnish female name Sieva.

The best thing since the Moomin Valley

New dance styles are a rarity, and before Sieva launched had streetdance circuits not seen the new styles in many years. Dance major problem is that the elite control and there is little room for new ideas. We dancers are taught to do as everyone else and to be held in the box. This leads that new dance styles does not occur.
According Topi should dance be taken for what it is, that is something that is born of people who get together and do the movements together.

Dance to grow and change with time and with the people. That’s how he looks at his Sieva.

”To be honest I do not want to advertise it too much. I am not the type of person who licenses and sells my dance to mass. But I want to be understood that it is disseminated.”

Here to stay

Finnish Street Dance Championships placed Sieva Group fourth with paragraph ” Parasta sitten Muumilaakson”, in Swedish the best since the Moomin Valley. It was not at all clear that we possibly could participate, dance competitions stays within certain limits and conventions and one can not
participate with anything for numbers.
But according Tateishi is Sievä not intended for competition.
Man sells a portion of his soul to make the audience and the judges happy.
The creativity is lost. Our philosophy is not compatible with
competition dance values.

Siévas home is in Kallio on Dance.fi dance studio at Aleksis Kivi street where dancers glide around in woolen socks, the streets of Sörnäinen and Hagnäs, and at clubs like Kuudes Linja and Kaiku.

Dance in the margin

Finnish dance world is a hard world, especially street- branches are struggling at support and appreciation. The state thinks that art should be supported and sports will be supported, but what happens with the dance? Dancing is neither sport or art. We know we need to lobby more for support and appreciation, and it looks brighter. My generation has done very well for the dance in Finland said Tateishi.

But there is still much to do and besides lack of money and status struggling dance scene with internal power struggles.
Often we talk about the hundred richest in the world can save all the hungry in the world and stopping climate change. In the dance world, it just equal. Those who have the most power could work together and find the amazing solutions, but they do not.

Learning with age

Topi has added competition career behind and takes no longer dance on too seriously .
I dance certainly not every day, and if I go out to clubs I preferably sit in a corner and talk to my friends. His dance school Dance.fi and teaching others is still something he takes very seriously.
The most important thing is to believe in yourself. When I was younger I danced together with my friends Dan and Kimmo. Kimmo had an idea to do rap music in Finnish, but no one believed him. He took loans, built a studio and trained as hell. It’s fine for Kimmo now. He calls himself Elastinen.
And it’s never too late to learn new things. Topi is now learning singing, rapping, beatbox in latin hip hop band and building a summer cottage.

Siéva @ HBL

Siéva @ HBL

Yli miljoonaan kotiin tuli uusin City-lehti

Yli miljoonaan kotiin tuli uusin City-lehti

Juuson aiempi Siéva-video valmistui vuoden alussa.

Paris from Juuso Santala on Vimeo.

Helsingin Sanomissa

hesari

Tampereen Siévaajat

Tampereen Siévaajat

Turun Siévatiimi

Turun Siévatiimi

IMG_5696

Kiertue kouvolassa

Kiertue kouvolassa

Uusin juttu Kalevassa

Uusin juttu Kalevassa

Joensuun tanssitunnit

Joensuun tanssitunnit

Siévaa Oulussa

Siévaa Oulussa

Seinäjoki represent

Seinäjoki represent

Salossa kiertueella

Salossa kiertueella

Tampereella kuvasu Jamssujen kanssa

Tampereella kuvaus Jamssujen kanssa

Siévasta juttua siellä sun täällä. Homma menee eteenpäin

Siévasta juttua siellä sun täällä. Homma menee eteenpäin

Metrolehdessä sivun juttu

Metrolehdessä sivun juttu

IMG_4927

Yle X

Yle X

Siéva ja Jamam’s Cat’s

Siéva ja Pharrell

Kaikki ovat juuri sopivia

Kaikki ovat juuri sopivia

Vaasaan

Vaasaan

Vaasaan

Vaasaan

Siéva On Tour – Savonlinna from Juuso Santala on Vimeo.

Seinäjoen paikallislehti

Seinäjoen paikallislehti

mikkeli

Käytiin vetämässä Mikkelissä Hip Hop Renessanssi -kiertueen workshopit. Lehtijuttua kolmessa eri lehdessä, jengi fileissä :)
Siéva 2vs2 voittajille Siéva x Helsingin Villasukkatehdas collabo-sukat

Limited Edition ”Quickstrike” Siéva-sukat. Vain 50 paria maailmassa 😉

Siéva-tanssia jäähallissa

Siévaa, salsaa, poppingia ja Showtanssia yhdistelevä Dance.fi tanssiryhmä esiintyi Helsingin Jäähallissa jokavuotisen Helsinki International Horse Shown vieraana. Katsojia oli kolmessa näytöksessä yhteensä 15000 katsomassa tätä hurjaa 14 hengen live-showta. Tapahtuma televisioitiin ja näytettiin 120 maassa. Tähtidokumentaristi Katri Norrlinin kuvaama dokumentti esityksestä ja siihen valmistautumisesta julkaistaan muutaman kuukauden päästä.

Hieno tapahtuma ja yksi isommista yleisöistä jolle tanssija voi päästä esiintymään

Hieno tapahtuma ja yksi isommista yleisöistä jolle tanssija voi päästä esiintymään

Ready to go!

Ready to go!

Backstagella HIFK:n pukuhuoneissa melkoisen väkevät tekstit. Hieman eri tunnelma kuin Siévassa

Backstagella HIFK:n pukuhuoneissa melkoisen väkevät tekstit. Hieman eri tunnelma kuin Siévassa

Tässä ollaan oikeilla jäljillä

Tässä ollaan oikeilla jäljillä

Kohta lavalla!

Kohta lavalla!

Videomateriaalia esityksestä tulossa pian!

Hip Hop Renessanssi. Maailmassa on vielä ripaus taikuutta.

”Tanssi on lahja. Ystävyyksien ja uusien tuttavuuksien lahja”.

Olemme järjestäneet vuodesta 2004 asti tanssitapahtumia, vähintään 3-4 kappaletta vuodessa. Nyt kymmenessä vuodessa, järjestettyjä jameja onkin kerääntynyt lähemmäs 40 tapahtumaa. Mukana myös suurtapahtumia, kuten eri lajien SM-kisoja. Tämän lisäksi olemme kiertäneet reppu selässä sadoissa tapahtumissa, myös kaikissa kovimmissa ja kuuluisimmissa kisoissa ympäri maailmaa.

Viimeviikkoinen Flowwin Johannan sekä HHR staffin järjestämät Hip Hop Renessanssi-festarit olivat ehkä kuitenkin kaikista kivoimmat, inspiroivimmat, hauskimmat ja samalla jännittävimmät festarit ikinä.
Missä muualla voi nähdä tapahtuman oman pop-up kahvilan vastaleivottuja pullineen, sielukasta live-folkkia, välillä saattaa tulla uimatauko kesken jamien, tanssitunteja (Vogue, Hiphop, Siéva, katutanssin opettajakoulutus), uusia kavereita, grillausta, mökkeilyä ja vaikka mitä. Tanssikisat ja esitykset olivat niin koskettavia ja tanssijat rohkeita, että kyyneleet tulivat monien katsojien silmiin. Tanssijoita oli mukana Helsingistä, Varkaudesta, Tampereelta, Jyväskylästä, Savonlinnasta, Vaasasta ja Oulusta.

Tulisipa jo ensi kesä, luvassa jälleen kiertue sekä päätapahtuma, taas uudessa kaupungissa ja vesipuistossa :)

Katso alta Kari Voutilaisen editoima video meiningeistä, koko viikonlopun tunnelmia on täysin mahdotonta saada narulle, mutta tässä jotain :)

Hiphop Renessanssi charter-bussi lähti Helsingistä Vaasaan

Hiphop Renessanssi charter-bussi lähti Helsingistä Vaasaan

Lämmintä riitti, jengi kävi uimassa aamulla, päivällä, illalla ja yöllä..

Lämmintä riitti, jengi kävi uimassa aamulla, päivällä, illalla ja yöllä..

Breikkibatleissa älytön meininki. Toni vs. A-Rock

Breikkibatleissa älytön meininki. Toni vs. A-Rock

Break SM karsinta. Tutzi tuli kakkoseksi!

Break SM karsinta. Tutzi tuli kakkoseksi!

Länsirannikon kuningas, A-Rock

Länsirannikon kuningas, A-Rock

Tanssikursseja

Tanssikursseja

Chillausta, fiilistelyä ja bondausta.

Chillausta, fiilistelyä ja bondausta.

Sielukkainta musaa ikinä, suomalaista indie folkia. Kari Tapiiri ja Anna Inginmaa

Sielukkainta musaa ikinä, suomalaista indie folkia. Kari Tapiiri ja Anna Inginmaa

Siéva 2vs2 voittajille Siéva x Helsingin Villasukkatehdas collabo-sukat

Siéva 2vs2 voittajille Siéva x Helsingin Villasukkatehdas collabo-sukat