Uskomaton reissu Helsinki – Tokyo – Hawaii

Mitä tehdä kun bucketlist alkaa vähitellen olla koluttu kaikilta osa-alueilta? Reissuhommista, niin melkein ainoastaan Polyneesialaiset saaret kuten Hawaji, Fidji ja Uusi seelanti ovat olleet sellaisia paikkoja, joissa ei ole vielä käynyt, mutta jotka ovat vain yksinkertaisesti liian kaukana Suomesta, jotta niitä kannattaa harkita (jos lomaa on tyyliin vain kaksi viikkoa). Jos haluaa trooppiselle paratiisisaarelle, niin Okinawalle pääsee niin paljon helpommin, että tulee mentyä sinne helposti. Polyneesian suuntaan pelkästään matkustus ovelta ovelle kestää sen 40 tuntia ja näin neljä päivää lentokoneessa parin viikon reissulla ei ole kovin järkevää. Aikaero täysin päinvastainen, eli abt sen 11 tuntia, niin jetlag saattaa iskeä tosi kovaa.

Mutta koska juuri kun kelaat ettei noihin paikkoihin välttämättä ikinä tule mentyä, niin energiat vievät juuri sinne. Tarjoutui melko extempore reissuun Helsinki – Tokyo – Oahulle ja olihan siitä vain napattava kiinni. Tämä olikin superhyvä kombo, sillä Hawajille mentäessä Japani on juuri puolivälissä. Lennot Hawajille ovat jäätävän pitkät, mutta kun välissä pystyi käymään Japanissa, niin sai kaksi kaunista asiaa yhdellä matkalla. Lennot sai säädettyä Japanin Spesialisti -matkatoimiston kautta, eikä hinnaksi tullut kuin alle 1100e sis. kaikki lennot.

Hawajista ei ollut oikein mielikuvia, muuten kuin että se on melkoinen turistimesta jenkeille ja japanilaisille, joten koneeseen noustiin ilman ihan älyttömiä odotuksia. Mutta Hawaji olikin mitä kingein paikka. Honolulussa voi viettää kaupunkilomaa ja samalla fiilistellä Waikikin biitsielämää, mutta tämän jätimme nopeasti yhden päivän jälkeen ja suuntasimme joka päivä North Shorelle, joka on surffimaailman mekka. North shorella vallitsi muutenkin mukava kiirettömyys ja upeat rannat, jotka jättivät jälkensä tämän matkabloggaajaan sydämeen. Asuminen hoitui paikalla asuvan amerikan serkun luona, sekä kaikki shoppailu oli pannassa, joten massia jäi hyvinkin panostaa vuokrakiesiin, joksi valikoituikin jonkin sortin unelmakaara, eli 5.0 litranen Ford Mustang GT, jossa kaakkeja reilu 400. Siinä on aika monta hevosta kerralla. Mustangin vuokraaminen ei överisti kalliimpaa kuin normikiesin, eli kantsii testata ihmeessä. Laskee katon alas ja palmut vaan vilisee ympärillä ja radiosta soi more bounce to the ounce, niin oli aikamoinen fiilis

Reissun kohokohdaksi nousi Skimboardaaminen, joka oli aivan tajuttoman siistiä. Surffiakin tuli testattua Balilla, mutta jotenkin Skimmi oli juuri sellaista mitä itse hakee ja toivon mukaan tästä tuleekin harrastus joka kulkee mukana koko loppuelämän. Kaikki murheet katoaa hetkeksi, sopivan zen sopivasti haastetta

Tässä videoa meiningistä

Joka aamu viideltä ylös, tsufet naamaan ja kiesi alle kohti pohjoisen rantoja. Hyvis ajoin bäkkiin, jäätävät safkat ja kasin jälkeen jo nukkumaan. Koko reissun aikana ei kertaakaan baareissa tai myöhään ulkona ja oli aivan loistava valinta.

Eka stoppi Japani. Tällä kertaa Ikebukuroon, jossa ei yleensä tule käytyä.

Eka stoppi Japani. Tällä kertaa Ikebukuroon, jossa ei yleensä tule käytyä.

Suuntana Ikebukuro Sunshine City, jossa pysty safkaamaan ns. Tokyon katolla sitä hyvää Sushia.

Suuntana Ikebukuro Sunshine City, jossa pysty safkaamaan ns. Tokyon katolla sitä hyvää Sushia.

Sunshine Cityn yläilmoilta aivan sairaat näkymät, jossa safkata sushia. Illalla varmaan vieläkin upeampaa

Sunshine Cityn yläilmoilta aivan sairaat näkymät, jossa safkata sushia. Illalla varmaan vieläkin upeampaa

Kantsii käydä jos menee Japaniin

Kantsii käydä jos menee Japaniin

Reissun aikana näki kymmeniä eri Jordaneita ja superhyvillä hinnoilla. Mutta tälläkertaa sneakerostokset pannassa, syystä lisää myöhemmin.

Reissun aikana näki kymmeniä eri Jordaneita ja superhyvillä hinnoilla. Mutta tälläkertaa sneakerostokset pannassa, syystä lisää myöhemmin.

Bapella on myös hinnat alentunut mitä way back hypestä. Todella hyvän näköistä kampetta. Reebokin instapumpit näytti asiallisille, harmi että tällä kertaa kenkäbudjetit oli säädetty jo muualle.

Bapella on myös hinnat alentunut mitä way back hypestä. Todella hyvän näköistä kampetta. Reebokin instapumpit näytti asiallisille, harmi että tällä kertaa kenkäbudjetit oli säädetty jo muualle.

Sitten suunta kohti Oahua, joka on ns. Hawajin pääsaari. Tässä vaiheessa oli reissannut jo yli 30h ilman nukkumista, niin alkoi olla aivan rikkipoikki

Sitten suunta kohti Oahua, joka on ns. Hawajin pääsaari. Tässä vaiheessa oli reissannut jo yli 30h ilman nukkumista, niin alkoi olla aivan rikkipoikki

Tolta näytti reissupäivän numerot, 1h27min unta ja 30000 askelta, huh koskaan ollut näin rikki.

Tolta näytti reissupäivän numerot, 1h27min unta ja 30000 askelta, huh koskaan ollut näin rikki.

Waikikille. Heti ydinkeskustassa hullu biitsi

Waikikille. Heti ydinkeskustassa hullu biitsi

IMG_8156

Jordanin valikoima saarellakin huikea, memorial day salessa, niin jokainen noista abt 70e

Jordanin valikoima saarellakin huikea, memorial day salessa, niin jokainen noista abt 70e

Melkei ainoa ostos Ralf Laurenin kauluspaitojen ohella (jenkeissä todella edullisia), oli Volcomin Hawaii limited lippis. Koska se Terrace House Hawajin Surffi-dude Volcomin teamissa lol

Melkei ainoa ostos Ralph Laurenin kauluspaitojen ohella (jenkeissä todella edullisia), oli Volcomin Hawaii limited lippis. Koska se Terrace House Hawajin Surffi-dude Volcomin teamissa lol

Tuli käytyä Terrace Housessakin näkyvän Avianin 88 Tees shopissa, mestoilla tietty Terrace House fotoja

Tuli käytyä Terrace Housessakin näkyvän Avianin 88 Tees shopissa, mestoilla tietty Terrace House fotoja

Melkein jokaisen kiesityypin unelma on varmasti ajaa avo-Mustangilla joku päivä

Melkein jokaisen kiesityypin unelma on varmasti ajaa avo-Mustangilla joku päivä

Kaikki surffaa, mutta Skimboard tuntui heti omalta jutulta

Kaikki surffaa, mutta Skimboard tuntui heti omalta jutulta

Jättikilppari tuli morjestaas. Hylkeitäkin köllötteli biitsillä

Jättikilppari tuli morjestaas. Hylkeitäkin köllötteli biitsillä

Skimlife. Could get used to this.

Skimlife. Could get used to this.

Beachlyfe

Beachlyfe

Aamut starttas sillä samalla kui täälläkin, tall vanilija soija latte

Aamut starttas sillä samalla kui täälläkin, tall vanilija soija latte

Tuli safkattua tosi hyvin, täs ihan satamassa, hullut seafoodit

Tuli safkattua tosi hyvin, täs ihan satamassa, hullut seafoodit

Serkku vei four seasonsiin syömään. Mestalla oma privaattibiitsi, jonka laidalla pysty syömään

Serkku vei four seasonsiin syömään. Mestalla oma privaattibiitsi, jonka laidalla pysty syömään

aevan jäätävä mesta

aevan jäätävä mesta

Ikinä syöny näin hyvää kala/äyriäis settiä

Ikinä syöny näin hyvää kala/äyriäis settiä

Näis näkymissä vähän hummeria napaan ja..

Näis näkymissä vähän hummeria sekä biniä napaan ja..

Miekkakalaa

sit miekkakalaa

Asiat jiirissä

Asiat jiirissä

Sandy beach oli yksi lemppareista, tosi hyvät skim-mestat

Sandy beach oli yksi lemppareista, tosi hyvät skim-mestat

Vähän damagea, lauta antoi hittiä

Vähän damagea, lauta antoi hittiä

Kiiveettiin myös Diamond Head kraaterille

Kiiveettiin myös Diamond Head kraaterille

Ton näkönen ylhäält

Ton näkönen ylhäält

Ylhäält oli hulppeat näkymät

Ylhäält oli hulppeat näkymät

Kuus päivää putkeen pääs vetää Skimmiä

Kuus päivää putkeen pääs vetää Skimmiä

Tässä videossa matskua vikalta päivältä ennen lähtöä, Diamond Head kraateri, Sandy Beach jne

Sielu on vielä pitkään Hawajilla, mutta pakko lähteä kotiin, jenkeissä aina kengätkin läpivalaisuun

Sielu on vielä pitkään Hawajilla, mutta pakko lähteä kotiin ja kentälle, jenkeissä aina kengätkin läpivalaisuun

Utopia – Miten oikeasti haluat viettää loppuelämäsi?

Toimituksessa usein leikittelemme ajatuksella, joka on monille tuttu. Missä maassa asuisit mieluiten ja mitä duunia tekisit? Suomi on 120% jees maa, aivan täydellinen paikka asua (paitsi puoli vuotta kestävä talvi) ja bloggaaminen/tapahtumatuottajan duuni ei hullumpi sekään. Mutta jos on mahdollisuus lähteä ja tehdä aivan jotain muuta kuin oma perusarki, mitä se olisi?

Olemme tehneet monenlaisia duuneja.. Kenkäkauppaa, raksahommia, tiskausta, siivoushommaa hotellilla, markkinointia, liikunta-alaa, valokuvausta, videotuotantoa, mainontaa, tapahtumia, myyntiä, esiintymistä, opettamista, juontamista, asiakaspalvelua ja toimistoduunia.

Todella monissa maissa on matkusteltu, kaikki maat joissa on ikinä halunnut käydä on melkein koluttu läpi tanssihommien kautta, oikeastaan vain Aussit ja uusiseelanti on enää käymättä.

Mikä duuni on unelmaduuni ja unelmapaikka asua?

Matkustaessa tulee kokeiltua kaikenlaisia majoituksia, mutta ehdottomasti kivoin on backpacker hostellit. Hostelleissa ja dormeissa tutustuu helposti kaikkiin asukkaisiin ja tulee lähdettyä yhdessä ulos. On mahtavaa miten jengi on hyväntuulisia reppureissatessa, tyypilliset nillittävät hotellivieraat loistavat poissaolollaan ja travellereiden yhteisöllisyys on oma maailmansa. Jokaisella on jokin tarina miksi matkustaa ja on helppo tavata inspiroivia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Siisteimmät backpacker-mestat ovat olleet Espanjan Cadizissa, Brasilian Paratyssä ja Okinawan pikkusaarilla. Kaikki aivan biitsilä, taikka ihan biitsin lähistössä rentoja hostelleja, johon olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksikin aikaa.

Brasiliassa heti oven ulkopuolella alkoi biitsi. Aamut varsinkin niin täydellistä mennä steppailemaan hiekalle ja ihmettelemään elämää.

Cadizissa oli hostellilla kiva olkkari, johon sai vapaasti tulla tekemään safkaa ja jossa jengi bondasi

Lämmintä riittää, hostellilla järjestetään omia barbeque-iltoja kattoterassilla, rannalla on livemusaa, rentoilua, auringonlaskuja, välillä botski alle ja seikkailemaan pikkusaarille.
Mutta vaatisiko ihan mahdottomia perustaa itse tuollainen backpacker hostelli? Vuokrata muutama isompi huoneisto, vaikka 5-6 huonetta, tai omakotitalo rannalta, johon bygaisi kerrossänkyjä tyyliin 6 per huone. Safkoja ei tarvitsisi väsätä koska hostelli, ehkä välillä jotain grillausta kun olisi spessupäivä. Siivoaisi, vaihtaisi lakanat ja vastailisi sähköposteihin.

Vuokrakiesi alle ja tsekimään mestoja

Helloooooo

Kuulosta utopistiselta? Tai sitten ei. Kuten olette ehkä huomanneet, olemme nyt kolmen vuoden aikana käyneet Sneakers.fi blogin kanssa neljällä Okinawan saarella, tarkoituksena löytää täydellinen saari ja täydellinen biitsi. Okinawa on tunnettu maailman pitkäikäisimmistä ihmisistä, eikä pienin syy siihen ole upea ruokakulttuuri, aurinko ja rennot elämäntavat. Jos välillä haluaa kaupunkiin, niin pienen matkan päässä on Okinawan pääkaupunki Naha, jossa on todella väkevä kulttuuri-, musa- ja tanssiskene.
Toiveena oli löytää Okinawalta palanen paratiisia. Paikka johon saisi parhaat palat kaikesta mitä olemme kokeneet eri hostelleissa ympäri maailmaa, ja johon olisi laitettu kaikki elämäntaito, mitä olemme keränneet tähänkin blogiin.

Olemmekin nyt perustamassa pientä hostellia Okinawan saarelle, tavoitteena avata se 2018 elokuussa. Sisustusta, paikan fiilistä sekä käytännön asioita työstetään koko ajan. Pelkkä ajatuskin saunan bygaamisessa trooppiselle saarella houkuttelee niin paljon, että senkin takia on jo pakko lähteä. Vuokrat ovat halpoja (tyyliin 3hk 500e) ja toiveena olisi, että ehkäpä tämä hostelli laajenisi jossain vaiheessa monen talon ryppääksi ja että siellä voisi asua myös suuri joukko pitkäaikaisesti. Sijoittajia ja jengiä joita tällänen proggis kiinnostaisi, haetaan mukaan : ) Laita viestiä facen kautta meille, jos tulee ideoita.

finlandhousetopweb

Happy New Year!! 2015 Sneakers.fi Throwback!!

Vuosi on ollut aivan uskomaton, kiitos kaikille ja oikein mukavaa uutta vuotta. Tässä jälleen perinteiset Dance.fi ja Sneakers.fi uudenvuoden lupaukset, jotka kannattaa laittaa omallekin listalle : )

Innostu.
Nauti haasteista.
Kulje uusia polkuja.
Ota riski.
Uskalla mokata.
Ota vastaan neuvoja.
Aina fileissä.

Vogue @ Dance.fi

Vuoden alussa treenit päälle ja kohti kauden tapahtumia

Maaliskuussa mentiin Belgiaan tsiigaamaan D’Angelon keikkaa.

Maaliskuussa mentiin Belgiaan katsomaan D'Angelon keikkaa

Tukholmaan!

Jokavuotinen superreissu Stokikseen!!

Team Finland represent

Suome SOTY tapahtumasta "lainattu" Showcase Of The Year -kisan voittaja Evolvers (Russia). Uskomattomin esitys pitkään aikaan missään

Suomen SOTY tapahtumasta lainattu Showcase Of The Year -kisa : )

Aprillipäivän blogi-tempaus, jengi digasi tästä hulluna!

Tänäkin vuonna 100 rikkainta olisi pystynyt lopettamaan koko maailman köyhyyden neljä kertaa

Tänäkin vuonna 100 rikkainta olisi pystynyt lopettamaan koko maailman köyhyyden neljä kertaa

Street SM 2015! Dance.fi Rockersille SM-pronssia ja tästä blogattiin hauska kisakertomus.

FullSizeRender-4

Huikea loppukevät, kaikenlaista sattui ja tapahtui!

Not bad

Los Gigantesiin!

Benjamin Peltonenkin Siévaa

Musiikkitalolla Iso Dance.fi keikka! Benjamin Peltonenkin Siévaa

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Tamara piti ainutlaatuisen Lyrical Hip-Hop tunnin

Tamara Arruti tuli Suomeen SOTY:ä varten!! Mieletön tanssija

Dance.fi Show Muodostelma 2015

SOTY on aina vuoden kohokohta!! Yli 800 tanssijaa mestoilla Helsingin Kulttuuritalolla

Helsinki Ninjatown projekti!

Classic Regatta, ei pysty missaamaan

Kesä!! Classic Regattaan, ei pysty missaamaan

Hunksitkin käy treenaamassa Dance.fi:llä. Huomaako kuvasta kuka ei kuulu joukkoon?

Hunksit treenaamassa Dance.fi:llä

Tikrujen videokuvaus

Sievan dokkarikuvaus

Aivan mieletöntä katsoa näitä elokuun bloggauksia näin talvisella. KESÄ!!!!!

Aika hauska spotti. Ruokakojuja, terasseja, jahtimenoa ja musaa

Hernesaaren ranta 5/5

Dance.fi Summercamp!!

Dance.fi Summercamp!!

Kausi alkaa taas. Elokuussa uudet EK-Posset inna di building

Kausi alkaa taas. Elokuussa uudet EK-Posset inna di building

Throwback SADE festareille. Ehkä raffein show jonka olemme tehneet :)

Throwback SADE festareille. Ehkä raffein show jonka olemme tehneet :)

Farangin karamellipossu oli aivan taivaallista, parasta Flowssa pitkään aikaan

PerusFlow

Konkelina toimii Pista, johon nyt säädetty uusi satula, ketjut ja grippi.

Tsygäily stadissa on kesän siisteintä

Vielä ehtii grillata

Mutta syksy hiipii ovelle

Riehuli vetää Siévaa ja Bachataa, lol

Lokakuussa ehkä tärkein bloggauksemme tältä vuodelta. Ystävyys ei ole itsestäänselvyys.

ystavyys

Syksyllä lisää lauluhommia

Mukana jengiä Lahdesta, Kuopiosta koskettava äiti ja tytär-duetto ja tietenkin Tikrut

Syyskauden kohokohta tietenkin KATUMESSUT ja DANCE.FI 10V!

Tämä tapahtuma sai monet hymyilemään

Hienoja artikkeleita 10v juhlien kunniaksi, http://www.sneakers.fi/tarkeinta-ei-ole-se-etta-on-hyva-tanssija-vaan-se-etta-on-hyva-tyyppi/

Instaan päivittyy aina nopeiten meiningit, tsekatkaa @sievasieva

Vuoden lopuksi vielä Japaniin

Vielä ehti joulukuun lopuksi Japaniin, aivan mahtava reissu ja iso bloggaus.

Nousevan auringon maa. Amazing race vol.4

Heti Katumessujen jälkeen tarjoutui tilaisuus heilahtaa reissuun melko extempore. Maanantaina lennot varaukseen ja tiistaina koneeseen. Kohteena tietenkin Japanin keisarikunta. Japani on kaunis sekamelska tuhansia vuosia vanhoja traditioita, spirituaalisuutta, hyperkaupallisuutta ja ennenkaikkea 140 miljoonaa erilaista ihmistä pienellä saarella.

Tälläkin kertaa klassinen sneakers.fi rymy-backpacker-seikkailu. Jokainen ilta eri majapaikassa, 2-3h unta ja parhaimmillaan sen 23000 askelta per päivä. Lopuksi vielä sneakers.fi classic aka leiskautetaan kolmeksi päiväksi tyynenmeren pikkusaarelle. Monesti herätessä tietää vain sen, että nyt on pakko lähteä liikenteeseen seuraavaan paikkaan, pieni reppu selkään, eikä mitään hajua mihin majoittuu sinä iltana. Älytön vapauden ja seikkailun tunne mitä voi kokea vain autenttisella ghettoilureissulla. Jokainen päivä on seikkailu. Tällä kertaa reittinä Kamata-Asakusa-Ueno-Tsukiji-Akasaka-Roppongi-Shinjuku-Yokosuka-Hadano-Miyakojima

Aiemmat Japaniseikkailut voi käydä lukemassa täältä.

First things first. Asakusaan, temppeleille

First things first. Asakusaan, temppeleille toivomaan hyvää karmaa ensi vuodelle

IMG_20151216_200622

Asakusa, päivällä aika överisti ihmisiä, kannattaa poiketa alkuillasta.

Asakusa, päivällä aika överisti ihmisiä, kannattaa poiketa alkuillasta.

Ukkosenjumalan, eli Kaminarimon portti

Ukkosenjumalan, eli Kaminarimon portti

Uenoon! Vanhaa ja uutta Japania sulassa sekamelskassa.

Uenoon! Vanhaa ja uutta Japania sulassa sekamelskassa.

Japani, kuten muutkin maat on mennyt aivan sekaisin tulevasta Star Warsista. Toivottavasti lunastaa odotukset, Japanissa löytyi jos minkälaista oheistilpehööriä jo kaupan.

Stormtrooper snäbäri :)

Stormtrooper snäbäri :)

ja tietenkin Star Wars cupcakeja

ja tietenkin Star Wars cupcakeja

Valomiekka syömäpuikot!!!

Valomiekka syömäpuikot!!!

Täysin randomit Yoda ja 3CPO pikkuautot wtf?

Täysin randomit Yoda ja 3CPO pikkuautot wtf?

Darth Vader ja Boba Fett miksattuna Samuraimytologiaan. Toimii

Darth Vader ja Boba Fett miksattuna Samuraimytologiaan. Tämä toimii

"Aito" valomiekka, eli Obi Wan kenobin kuvauksissa käyttämä miekka. Ihan vain 30000e

Esillä Aito valomiekka, eli Obi Wan kenobin kuvauksissa käyttämä miekka. Ihan vain 30000e

Shibuya-Urahara-Harajuku on reitti, jonka varrella on satoja streetwear-kauppoja, ja saa kerralla kopin missä geariskene menee.

Japanissa näkee kaikki uusimmat sneakergamet. Jeremy Scottilla lähtenyt taas lapasesta. Kultainen shelltoe meinasi lähteä mukaan, mutta onneksi viimehetkillä löytyi parempaakin asiaa mihin sijoittaa lähemmäs 200e :)

Japanissa näkee kaikki uusimmat sneakergamet. Jeremy Scottilla lähtenyt taas lapasesta. Kultainen shelltoe meinasi lähteä mukaan, mutta onneksi taas viimehetkillä heräsi ja tajusi että löytää sitä parempaakin asiaa mihin sijoittaa lähemmäs 200e :)

Shibuyassa Fiksigame strong. Hämärät reikävanteet tämän kauden juttu.

Shibuyassa Fiksigame strong. Hämärät reikävanteet tämän kauden juttu.

Tuliaiset Omotesandolta

Tuliaiset Omotesandolta

Filan karvaset buckethatut tullut bäkkiin. Northfacen reppumeno 5/5 ja ABC mart.

Filan karvaset buckethatut tullut bäkkiin. Northfacen reppugame 5/5 ja ABC martilla hyvät hinnat, kuvan Nike Kaishi NS virsut 50e.

Japani on kelloharrastajien luvattu maa. Kuukausittain julkaistaan kymmentä eri kellolehteä ja mekaanisten kellojen skene on varmasti maailman suurin. Hienoja tiukuja tulossa, lonkun uusi chrono, omegan kaunis "datejust", Montblancin uusi worldtimer ja Breitlingin Navitimer näytti olevan nyt se, mitä hehkutettiin todella paljon.

Japani on kelloharrastajien luvattu maa. Kuukausittain julkaistaan kymmentä eri kellolehteä ja mekaanisten kellojen skene on varmasti maailman suurin. Hienoja tiukuja tulossa, lonkun uusi chrono, omegan kaunis ”datejust”, Montblancin uusi worldtimer ja Breitlingin Navitimer näytti olevan nyt se, mitä hehkutettiin todella paljon.

Kiesitrendit vaihtelee japanissakin. Jotain kertoo se, että näki näitä G-sarjalaisia toista kymmentä reissun aikana. Suomessa ei ole tullut nähtyä varmaan ainoatakaan nyt koko vuonna.

Kiesitrendit vaihtelee japanissakin. Jotain kertoo se, että näki näitä G-sarjalaisia toista kymmentä parin päivän aikana. Suomessa ei ole tullut nähtyä varmaan ainoatakaan nyt koko vuonna, mikä sinänsä on tervettä

Viimeinen Manhattan Records, hiphop-musiikin mekka, jossa täytyy käydä aina kun menee Shibuyaan.

Viimeinen Manhattan Records, hiphop-musiikin mekka, jossa täytyy käydä aina kun menee Shibuyaan.

Jetlag ja aikaiset herätykset = ei hyvä yhdistelmä

Jetlag ja aikaiset herätykset = ei hyvä yhdistelmä

jalat huutaa leipää

jalat huutaa leipää

Ruokakulttuuri on Japanissa tuhansia vuosia vanha, safkaus on tässä maassa taidetta.

aina hullut mätöt

aina hullut mätöt, pääsee testaamaan kaikki överimmät jutut eri puolilta maailmaa

Mosburger, Curry-tonkatsu, Sushit ja chanko-nabe!

Mosburger, Curry-tonkatsu, Sushit ja chanko-nabe!

IMG_20151216_181502

tsukijin kalamarkkinat

tsukijin kalamarkkinat

IMG_20151212_173708

IMG_20151216_174914

Roppongin lähellä Akasakan Dormi, skidisti alkaa jo ahdistamaan.

Roppongin lähellä Akasakan Dormi, skidisti alkaa jo ahdistamaan ghettomajoitus ja vähäinen uni.

Sadepäivänä kasaa kamoja kuosiin. Pikkulaukulla koko reissu, pienet kantamukset tärkeetä kun vaihtuu yösija joka päivä.

Sadepäivänä kasaa kamoja kuosiin. Pikkulaukulla koko reissu, pienet kantamukset on tärkeetä kun vaihtuu yösija joka päivä.

Maassa maan tavalla, eat rica bro

Maassa maan tavalla, eat rice bro

LOL. Superdiskreetissä Japanissa nykyisin vessassa tälläsiä kojeita, josta saa halutessaan veden vetämisen äänen, kun heilauttaa kättä sen edessä :D

LOL. Superdiskreetissä Japanissa nykyisin vessassa tälläsiä kojeita, josta saa halutessaan veden vetämisen äänen, kun heilauttaa kättä sen edessä 😀

Viimeinen etappi on Miyakojima. Japanissa on kymmeniä saaria tyynellämerellä, jotka ovat lähempänä Taiwania tai Kiinaa kuin itse pääsaarta. Nämä ovat kuin unohdettuja paratiisisaaria ja turismi ei ole ehtinyt vielä niitä ihan pilaamaan, snadi maailman secret spot. 3 tuntia Tokiosta lentokone ja bujaka. Miyakojiman Yonahama beach on äänestetty Tripadvisorissa Japanin kauneimmaksi rannaksi ja koko aasiassa 15 parhaan biitsin joukkoon.

Miyakolla majoitus Hanahanassa, vahva suositus.

Miyakolla majoitus Hanahanassa, vahva suositus.

Miyako-jima

IMG_20151216_200659

Monessa maassa ollaan käyty ja biitsejä nähty, mutta yonahama beachin veden väri oli aivan mieletöntä.

Monessa maassa ollaan käyty ja biitsejä nähty, mutta yonahama beachin veden väri oli aivan mieletöntä.

Kylpylään. Ulkoilmakylpylät on parasta Japanissa. Tämä eteläisin kylpylä Japanissa ja tunnelma oli kuin kai jossain amazonissa, veden lämpö 36c.

Kylpylään. Ulkoilmakylpylät on parasta Japanissa. Tämä eteläisin kylpylä Japanissa ja tunnelma oli kuin kai jossain amazonissa, veden lämpö 36c.

Okinawalla on oma murre, musiikki ja elämänrytmi

Okinawalla on oma murre, musiikki ja elämänrytmi

Vielä vikat tuliaiset ja takaisin kohti Tokiota, josta sitten kotoisaan Suomeen

Vielä vikat tuliaiset ja takaisin kohti Tokiota, josta sitten kotoisaan Suomeen

Instaan päivittyy aina nopeiten meiningit, tsekatkaa @sievasieva

Instaan päivittyy aina nopeiten meiningit, tsekatkaa @sievasieva

Back in business

Saittimme oli jumissa muutaman viikon ja sen takia vähän pidempi päivitysväli edelliseen postaukseen, olemme pahoillamme tästä. Kuukausi on kuitenkin ollut busy, on ehditty käydä Espanjassa, Vaasassa SM-karsinnoissa, konsertoimassa Musiikkitalolla ja vaikka mitä

Kisakausi on kuumimmillaan ja liikkuja tarvitsee energiaa. Siinä perus aamupalaa

Kisakausi on kuumimmillaan ja liikkuja tarvitsee energiaa. Siinä perus aamupalaa

Tikrut treenaamassa Dance.fi:n omissa kenraaleissa finaaleja varten

Tikrut treenaamassa Dance.fi:n omissa kenraaleissa finaaleja varten

Dance.fi Rockers is back!

Dance.fi Rockers is back!

Dance.fi Tikrut ja Rockers Vaasan karsinnoista jatkon SM-finaaleihin boom!

Dance.fi Tikrut, Cool Grey Crew ja Rockers karsinnoista jatkon SM-finaaleihin boom!

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Ehkäpä hienoin venue Suomessa, missä tanssija pääsee esiintymään

Ehkäpä hienoin venue Suomessa, missä tanssija pääsee esiintymään

Kliffin pojat halusi ottaa kuvan meidän kanssa

Kliffin pojat halusi ottaa kuvan meidän kanssa

Dance.fi Street Team

Dance.fi Street Team

Robinkin on Siéva-fani

Robinkin on Siéva-fani

Dance.fi Siéva team. Esityksessä oli siis Street vs. Siéva battle

Dance.fi Siéva team. Esityksessä oli siis Street vs. Siéva battle

Benjamin Peltonenkin Siévaa

Benjamin Peltonenkin Siévaa

Tanssista jalkapalloon (eli kaksi tärkeintä asiaa). Championsliiga lähestyy finaalia. Toimituksen lempipelaajakin finaalissa.

Tanssista jalkapalloon (eli kaksi tärkeintä asiaa). Championsliiga lähestyy finaalia. Toimituksen lempipelaajakin finaalissa.

Champparifinaaleissa siis taas Suarez (Barca) vs. Chiellini (Juventus), siis kaveri jota Suarez puri viime kisoissa.

Champparifinaaleissa siis taas Suarez (Barca) vs. Chiellini (Juventus), kaveri jota dude puri viime kisoissa.

Vaalitkin tuli ja meni. Muistetaan kuitenkin.

Vaalitkin tuli ja meni. Muistetaan kuitenkin.

Stadissakin alkaa vähitellen kelit lämmetä. Silloin Regattaan :)

Stadissakin alkaa vähitellen kelit lämmetä. Silloin Regattaan :)

Regatassa aina lämmin tunnelma ja sisustus. Helsingin  helmi.

Regatassa aina lämmin tunnelma ja sisustus. Helsingin helmi.

Ehdittiin piipahtaa homeboyn synttäreillä :)

Ehdittiin piipahtaa kotipojan synttäreillä :)

Vielä ehti piipahtamaan Espanjassa #nofilter Hotellihuoneen patiolta 5 m poolille

Toimituksen nopea heilahdus Espanjassa #nofilter Hotellihuoneen patiolta 5 m poolille

Matkalukemisena tämä. Jos Zen Buddhismi kiinnostaa, niin kannatta lukea, hauska ja helppo kirja

Matkalukemisena tämä. Jos Zen Buddhismi kiinnostaa ja ns. ”valaistumisshitti” niin kannatta lukea, hauska ja helppo kirja

Jengi joilla ei massia, väsää tajuttomia hiekkalinnoja, joihin voi heittää kolikoita. Arvostamme luovuutta ja että jos ei ole duunia, niin kehittää sellaisen vaikka hiekasta

Jengi joilla ei massia, väsää tajuttomia hiekkalinnoja, joihin voi heittää kolikoita. Arvostamme luovuutta ja sitä että jos ei ole duunia, niin kehittää sellaisen vaikka hiekasta

Toinen kerta samassa hotellissa ja varmasti tullaan uudestaan. Safkahomma skulaa paremmin kuin missää muualla 5/5

Toinen kerta samassa hotellissa ja varmasti tullaan uudestaan. Safkahomma skulaa paremmin kuin missää muualla 5/5

Not bad

Not bad

D’Angelo Brysselissä

”D’Angelon ensimmäinen levy Brown Sugar on kaikkien aikojen musiikkijulkaisu”
– Sneakers.fi

Täysin mahdotonta selittää musiikkia näin tekstinä, mutta Brown Sugar oli ilmestyessään levy, joka muutti energiallaan ja omaperäisyydellään koko genren, yhdistäen ennennäkemättömällä tavalla chillin soulin, laid-back falsetin ja sen ajan itärannikon hiphopin kauniin soundin. Singlet kuten Brown Sugar, Cruisin, Lady ja niiden remixit tekivät lähtemättömän vaikutuksen tähänkin toimittajan retkuun.
Vinyylisinkut soitettiin miltei puhki ja levyn soundit kaivertuivat nuoren tanssijan ja dj:n korvatorviin ikuisiksi ajoiksi. Odotettu toinen levy Voodoo oli hyvä, mutta erilainen. Hyvä, mutta ei niin hyvä kuin ensimmäinen.
Muutos oli vääjäämätön. The Rootsin Questloven Soulaquarians tuotti levyä, ja se valui hieman lähemmäs sessioalbumia, kuten helposti käy artistimuusikoiden taitojen kohdatessa.

D’Angelolle kävi tämän jälkeen kuten monille artisteille, tanssijoille ja muusikoille. Kun on saavuttanut kaiken haluamansa, fokus ja inspiraatio katoaa. Seuraavat uutiset olivatkin, kun D’Angelo oli ajanut kokaiinipäissään Hummerilla seinään ja pidätyskuvasta näki miten artisti oli fyysisestikin todella huonossa hapessa. Huhuja paluusta tuli aina silloin tällöin, mutta emme ikävä kyllä enää uskoneet miehen paluuseen.

Waxpoeticsin sivuilta voi käydä lukemassa pidempää artikkelia dudesta.

D’Angelo oli tehnyt muutamia keikkoja 2012 ja kuin enteenä, omien lauluproggisten myötä vuosina 2013-2014 toimituksessa elimme D’Angelon renessanssiaikaa. Olimme fiilistelleet ensimmäistä levyä uudestaan ja uudestaan. Ja kuin tilauksesta, uusi Black Messiah albumi julkaistiin täysin puun takaa ja artisti näytti olevan taas voimissaan. Euroopan kiertueen varmistuessa, oli täysin selviö, että live-show on nähtävä, hinnalla millä hyvänsä.

Liput Belgiaan ja D'Angelon  konserttiin plakkarissa, BUJA

Tukholman D’Angelon live olisi ollut lähimpänä, mutta Stokiksessa tulee käytyä niin usein ja päätimmekin mennä kaupunkiin, jossa emme ole aiemmin käyneet. Lokaatioksi valikoitui siis Brysseli, jossa asui myös muita muusikkoystäviä ja siellä on tietty aivan överi Autoworld-museo.

Brysselistä tulee mieleen Alex Stubb ja jäykkä EU-meininki, mutta Bryssel on kaikkea muuta. Väkevä keskieurooppalainen kaupunki, jossa loistava safkakulttuuri kaikkea mahdollista, hieno musaskene, paljon pieniä levykauppoja, vintage kellokauppoja, lelupuoteja, ulkokahvilassa hengailua ja paljon paljon muuta. Mieleen tulee kompakti versio Pariisista, miksei Amsterdam taikka Marseillekin. Suosittelemme ehdottomasti käymistä tässä mahtavassa kaupungissa. Todelliseksi reissun kohokohdaksi muodostui Autoworldissa ja sotamuseossa käynti. Kolme mielettömän kokoista hallia täynnä vintage-autoja, sotalentokoneita ja tankkeja, tämä oli jokaisen kiesi ja lentokone -jäbän unelmareissu. Sneakers.fi on synonyymi tanssi, kiesaus, musiikki, vintagekello ja safka -bloggaamiselle, Brysseli oli siis kuin Sneakers.fi taivas. Vain fudismatsi jäi uupumaan 😉

Kaiken kaikkiaan tuntui että sai paljon enemmän irti viikonloppureissusta, kuin Lontoossa tai Pariisissa, Sneakers.fi truly recommends Brussells!

Matkalukemista tällä kertaa. Ehdottomasti jos olet tanssiopettaja ja muutenkin, tämä on must read! Saa isommankin apinalauman ruotuun :)

Matkalukemista tällä kertaa. Jos olet tanssiopettaja tai muutenkin, tämä on must read! Saa isommankin apinalauman ruotuun :)

Grand Place, melko vaikuttava paikka kullattuine pilareineen

Grand Place, melko vaikuttava paikka kullattuine pilareineen

Sama illalla

Sama illalla

Brysselissä todella hyvännäköisiä japanilaisia ravintoloita, ei pelkkää sushia

Brysselissä todella hyvännäköisiä japanilaisia ravintoloita, eikä aina pelkkää sushia

Siinä Teppanyakia, kokki paistaa valitsemasi ruoka-aineet nenän edessä

Siinä Teppanyakia napaan, kokki paistaa valitsemasi ruoka-aineet nenän edessä

Les Galeries saint Hubert

Les Galeries saint Hubert. Kuvattiin myös snadisti tanssia

Camperin Mortimer, todella vaikuttava kenkä vitriinissä. Valitettavasti yli budjetin :(

Camperin oma kauppa Galleriassa ja uusi Mortimer, todella vaikuttava kenkä vitriinissä. Valitettavasti yli tämän toimittajan budjetin :(

Joka maasta löytyy paikallinen Kuubalainen ravintola

Joka maasta löytyy paikallinen Kuubalainen ravintola

Paljon vintage lelu, levy, kirja ja kellokauppoja. Keräiljän paratiisi

Paljon vintage lelu-, levy-, kirja- ja kellokauppoja. Keräiljän paratiisi

Suomessa kaikki pienet levykaupat ovat melkein konkassa

Suomessa kaikki pienet levykaupat ovat melkein konkassa

Tuttu nelikko löytyi täältäkin

Tuttu nelikko löytyi täältäkin

Darth Vader and son. Klassikko

Darth Vader and son. Klassikko

Nopeaan nälkään rullakebu 3.5e. Sanomattakaan selvää että lihasta lähtien matskut ihan eri liigaa kuin stadissa

Nopeaan nälkään rullakebu 3.5e. Sanomattakaan selvää että lihasta lähtien matskut ihan eri liigaa kuin stadissa

Tällä kertaa oli työmatka, joten feidattiin hostellit ja saatiin kunnon majoitus. Maininta Michelinoppaassa.

Tällä kertaa oli työmatka, joten feidattiin hostellit ja saatiin kunnon majoitus. Maininta Michelinoppaassa, not bad.

Ennen keikkaa oli piipahdettava lähiössä, jossa suomalais-belgialainen Sekotetaa -bändi (oldschool elerctro meets jazz sax -tyylinen kokoonpano) pitää studiotaan. Oli hienoa nähdä palanen Puolalais-siirtolaisten paikallisten elämää ja sessioida musaa. Bändin fonistin ex-vaimo oli liveorganisaatiossa töissä ja sanoi että olisi ehkä voinut järkätä lämppärikeikan D’Angelon konserttiin, jos olisi hieman aikasemmin alkanut tätä säätää. Lol. Siinäpä olisi ollut aikamoinen keikka allekirjoittaneelle, D’Angelon lämppärinä Forest National areenalla Belgiassa.

IMG_7258

IMG_7388

Sitten matka jatkuu kohti itse konserttia. D’Angelon konsertti oli niin syvä, väkevä ja sielukas, kuten odottaa vain saattoi. Laulaja sai valtavasti energiaa taustabändiltään ja musiikki oli todella funkyä, James Brownkin olisi ollut tyytyväinen nähdessään tämän. Harmillisesti ensimmäisen levyn klassikot loistivat poissaolollaan (paitsi tietty nimikkobiisi Brown Sugar), mutta kokonaisuudessaan live oli silti kymmenen kertaa parempi kuin esim. muiden falsettimiesten Pharrellin tai Justin Timberlaken liveshowt. Jos tulee uudestaan, niin 100 varmasti on pakko mennä taas väijymään.

IMG_7376

Keikkamesta

Keikkamesta

Maestro duunissa. D'Angelollakin on "hassuja hattuja" -vaihe.

Maestro duunissa. D’Angelollakin on ”hassuja hattuja” -vaihe.

Seuraavana päivänä, kohti Autoworldia ja sotamuseota. Aurinko paistaa :)

Seuraavana päivänä, kohti Autoworldia ja sotamuseota. Aurinko paistaa :)

Autoworldin ulkopuolella heti Ferrari Testarossa. Yksi legendaarisimpia Ferrareita, tuo kasari Miami Vice -fiilis, mitä ei ole muissa Ferrareissa

Autoworldin ulkopuolella heti Ferrari Testarossa. Yksi legendaarisimpia Ferrareita, tuo kasari Miami Vice -fiilis, mitä ei ole muissa Ferrareissa

Tajuton halli täynnä eri vuosikymmenten kiesejä. Silmät meinaa räjähtää

Tajuton halli täynnä eri vuosikymmenten kiesejä. Silmät meinaa räjähtää

1900-luvun alusta kiesejä

1900-luvun alusta kiesejä

Mestoilla myös F-1 kiesejä

Mestoilla myös F-1 kiesejä

Toimittajakin pääsi F-1 auton rattiin. Alta pois Räkä ja Vettel! Oliskohan pitänyt harrastaa cartingia, lol

Toimittajakin pääsi F-1 auton rattiin. Alta pois Räkä ja Vettel! Oliskohan pitänyt harrastaa cartingia, lol

IMG_7386

Omat favorite autot jenkkirintamalla ehdottomasti vanemmat Mustangit

Omat favorite autot jenkkirintamalla ehdottomasti vanemmat Mustangit

Kasarikiesit, ihan parasta

Kasarikiesit, ihan parasta

Lincoln

Lincoln

Poliisin Porsche Targa

Oldschool Poliisin Porsche Targa

Kurkoin osasto tietty oli japanilaiset superautot.

Kurkoin osasto tietty oli japanilaiset superautot.

NSX

NSX

Datsun, eli Nissan

Datsun, eli Nissan

Armeijakieseille oma nurkkaus

Armeijakieseille oma nurkkaus

Melkein hengästyttää. Välillä siis tankkaus Belgian vohveleita jätski, banaani ja kermavaahtotäytteellä. Ei toivoakaan että olisi pystyny syömään kokonaan

Kaikki tämä kauneus melkein hengästyttää. Välillä siis tankkaus Belgian vohveleita jätski, banaani ja kermavaahtotäytteellä. Ei toivoakaan että olisi pystyny syömään kokonaan

Vielä vain överimmäksi menee. Hangaari täynnä sotalentokoneita

Vielä vain överimmäksi menee. Hangaari täynnä sotalentokoneita

Sodan turhuus ja kalleus tuntuu käsinkosketeltavalta. Usein sota on vain bisnestä, jolla tavalliset ihmiset rikastuttavat isoja firmoja.

Sodan turhuus ja kalleus tuntuu käsinkosketeltavalta. Usein sota on vain bisnestä, jolla tavalliset ihmiset rikastuttavat isoja firmoja.

Erilaisia tankkejakin pihalla

Erilaisia tankkejakin pihalla

Pääsi ihan kosketusetäisyydelle, kuumottavia kojeita.

Pääsi ihan kosketusetäisyydelle, kuumottavia kojeita.

Katolla oli myös älyttömän kokoinen matkustajakone

Kattoon oli ripustettu älyttömän kokoinen matkustajakone

Bäkkiin kaupunkiin. Keskieurooppalaiseen stailiin täälläkin jengi kokoontuu ulkokahviloihin läpi vuoden. Voi kun Suomessa olisi edes 2kk enemmän lämpöä, niin koko maa muuttuisi

Bäkkiin kaupunkiin. Keskieurooppalaiseen tyyliin täälläkin jengi kokoontuu viettämään aikaa ulkokahviloihin läpi vuoden. Voi kun Suomessa olisi edes 2kk enemmän lämpöä, niin kyynaamat kenties vähentyisi ja koko maa muuttuisi ;)

IMG_7395

IMG_7370

Hieno vanhakaupunki, jossa pieniä kujia, jotka ovat täynnä elämää. Gallerioita, ravintoloita ja kauppoja.

Hieno vanhakaupunki, jossa pieniä kujia, jotka ovat täynnä elämää. Gallerioita, ravintoloita ja kauppoja.

Tilataidetta. Tsygäilevä eläin

Tilataidetta. Tsygäilevä eläin

Mummo

Mummo

Viikonloppu lusittu, ja kaikki hyvä loppuu aikanaan. Oli taas lähdettävä taas kohti duunia ja oravanpyörää. Jostain kumman syystä tästäkin blogista loppupeleissä tulikin jälleen autobloggaus enemmän kuin D’Angelon keikkabloggaus :)

#tb

Äkkilähtö Ahvenanmaalle. Edellisenä iltana klo 22 yhtäkkiä plani että Maarianhaminaan, aamu viideltä kiesi alle ja Turkkuseen. Siitä lautalla mestoille ja klo 14 jo perillä. Kaksi yötä kauniissa pikkukaupungissa, jossa todella tuntuu että olisi ulkomailla. Kukaan ei puhu Suomea ja kaikki talot ovat 60-luvun puutaloja, keskustakin on kuin tuulahdus jostain menneestä kauniista ajasta. Hauskaa että keskellä merta saattaa olla pikkuruinen saari, jossa jengi elelee ihan omanlaista elämää vähän ”irrallaan” muusta. Tekee todella hyvää irtautua arjesta ja lähteä matkaan ihan extempore, aivan parasta.

Maarianhamina

Maarianhamina. Kaksi päivää jouluun, aurinkoa ja vihreää joka puolella

Kaunis pieni kaupunki. Kivijalkakaupatkin kaikki puutaloissa..

Kaunis pieni kaupunki. Kivijalkakaupatkin kaikki puutaloissa..

Uusi Viking Grace on melko jees

Uusi Viking Grace on yllättävän ajatuksella bygattu uusi botski. 5-6 timmaa Ahvenanmaalle

Auto botskiin. Hytti plus kiesi alle 100e, hotellit 60e yö, ei pahan hintainen reissu

Auto botskiin. Hytti plus kiesi edestakas alle 100e, hotellit 60e yö, ei pahan hintainen reissu

Lokaali levykauppa

Lokaali levykauppa

Ehti käydä Suomen parhaassa hostellissa, eli Erottajanpuiston hostellissa. Jengi eri maista kokoontuu iltaisin loungeen ja ulos

Back to the mainland, randomisti ehti käydä Suomen parhaassa hostellissa, eli Erottajanpuiston hostellissa. Jengi eri maista kokoontuu iltaisin loungeen ja ulos

Brekkari himassa.. Tammikuussa taas ei vehnää ei lihaa joten tankattava hyvät satsit..

Brekkari himassa.. Tammikuussa taas ei vehnää ei lihaa joten tankattava hyvät satsit..

Erikoisoluet ehkä tän kauden juttu.. Ipa

Erikoisoluet ehkä tän kauden juttu.. Snake Dog Ipa

#Diamondlifetribute #inspis

#Diamondlifetribute #inspis

Dance.fi tiimit esiintymässä ugglassa

Dance.fi tiimit esiintymässä ugglassa

Dance.fi crewin show messukeskuksekssa

Työt on tehtävä, vasta sitten lomille. Orange with Blue show messukeskuksekssa

Saunahommia

Saunatoimituksemme löysi ehkä stadin parhaimman saunan

Joulukin lusittu tässä välissä

Joulukin lusittu tässä välissä

Paras joululahja, Madventuresin uusin, ehkä paras MV-julkaisu tähän mennessä

Hieno joululahja, Madventuresin uusin, ehkäpä paras MV-julkaisu tähän mennessä Truths & Right radio-ohjelman jälkeen

IMG_6835

Neppeä ratakadulla hyvän jengin kanssa

Neppeä ratakadulla hyvän jengin kanssa

IMG_6836

Uusivuosi on aina kovin hanurista. Melkein aina countdown on jossain clubin jonossa taikka hississä matkalla johonkin bileisiin, tajutonta säätämistä. Tänä vuonna päätimmekin viettää mökillä grillaten, ulkoillen ja sen jälkeen saunoen ja ottamalla iisisti. Perfeto.

Uudenvuoden Grillaukset mökillä. Vikat lihat hetkeen..

Uudenvuoden Grillaukset mökillä. Vikat lihat hetkeen..

IMG_6801

Maa on niin kaunis

Maa on niin kaunis

Larusta vuoden viimeinen auringonlasku

Larusta vuoden viimeinen auringonlasku

Japan Amazing Race vol.3

Japanin spesialisti, Sneakers.fi matkablogi suuntasi jälleen nousevan auringon maahan tsekkaamaan keisarikunnan uudet tuulet. Maanjäristyksen jälkeen Japani on jälleen täydessä touhussa ja ihmiset ovat energisinä rakentamassa taas sitä uutta, friikkiä ja niin omaperäistä maata. Aiemmat matkakertomukset voi tsekata täältä.

8 päivää, 20000 kilometriä suhattu. Nukuttu n. 3-4 tuntia päivässä. Tämänkertaisia kohokohtia oli täysin käsistä lähtenyt Tokyo Disney Sea (aivan kipeä paikka, jollain tavalla älyttömämpi ihmisen rakentama asia kuin Pyramidit), yksi maailman upeimmista ruokakulttuureista (syystäkin eniten Michelin -ravintoloita maailmassa), lentokoneella 2000 km Tokiosta Ishigaki ja Iriomote -saarille (Japanin oma Galapgos-saari, joka on täysin paratiisisaari keskellä tyyntä valtamerta, lähempänä Taiwania ja Kiinaa kuin Japania) sekä tietenkin yleinen ihmisten ystävällisyys ja välittäminen. Jeni on tällä hetkellä todella edullinen ja kaikki tuntui olevan 3/4 Suomen hinnoista. Edullisimmillaan majoittumaan pääsi 8e yö hintaan, safka ja autovuokratkin meni järkevissä hinnoissa.

Let's Go!

Let’s Go!

Teemu Pukki ja Petteri Forsell tulivat saattamaan toimittajaa

Teemu Pukki ja Petteri Forsell tulivat saattamaan toimittajaa

Snadi setti napaan ennen lentoa

Snadi herkku napaan ennen lentoa

Junat tulivat tutuiksi, hullua suhausta ympäri Japanin

Perillä junaan, jotka tulivat kyllä tutuiksi, hullua suhausta ympäri Japanin

Tokyo Disney Sea, Indiana Jones, Arabiaa, merirosvoja ja vaikka mitä

Heti suoraan etappina Tokyo Disney Sea, Indiana Jones, Arabiaa, merirosvoja ja vaikka mitä

DSC03473

DSC03475

DSC03481

DSC03486

Disney Sea

Disney Sea

Toimittaja täysin klesana, ottaa iisiä Disneylandin penkillä

Ei nukuttu 40-tuntiin, toimittaja täysin klesana ja pakko ottaa välikuolema Disneylandin penkillä

Grillausta lokaalien kanssa. Tämä on ehkä ainoa asia joka Suomessa osataan paremmin safkan saralla

Nextinä päivänä Naganoon ja Grillausta lokaalien kanssa.

Lehmän sydäntä, hyvää oli

Lehmän sydäntä, hyvää oli

Nippon Derby! Yksi tärkeimmistä päivistä vuodessa, koko Japani pysähtyy katsomaan näitä raveja

Grillauksen jälkeen Nippon Derby! Yksi tärkeimmistä päivistä vuodessa, koko Japani pysähtyy katsomaan näitä raveja

IMG_5292

Safkakulttuuri on vaan niin älyttömän monipuolista ja kehittynyttä Japanissa.

Safkakulttuuri on uskomattoman monipuolista ja kehittynyttä Japanissa.

Raakaa kanaa ja kananmunaa sellaisenaan napaan, aivan

Raakaa kanaa ja raakaa kananmunaa sellaisenaan napaan, aivan mielettömän hyvää

Chibassa täysin random vaatekaupan nimi. "otan tämän"

Ostoksille. Chibassa täysin random vaatekaupan nimi. ”otan tämän”

Shimokitazawa. Boheemein ja ehkä tämän hetken mielenkiintoisin  kaupunginosa Tokiossa.

Shimokitazawa. Boheemein ja ehkä tämän hetken mielenkiintoisin kaupunginosa Tokiossa.

Lenkkarimetskaajan paratiisi. Air Raideja, Jabbarin Mcnasty -versiot yms. yms. Onneksi matkabudjetti oli niin säälittävä, ettei tarvinnut edes unelmoida.

Tämä maa on lenkkarimetskaajan paratiisi. Air Raideja, Jabbarin Mcnasty -versiot yms. yms. Onneksi matkabudjetti oli niin säälittävä, ettei tarvinnut edes unelmoida.

Rosherunit 50e

Rosherunit 50e

Kelloharrastajan paratiisi. Pelkkiä kellokehtiä oli 4-5, jotka ilmestyy joka kuukausi.

ja todellinen kelloharrastajan paratiisi. Pelkkiä kellolehtiä oli 4-5, jotka ilmestyy joka kuukausi.

IMG_5462

Gundam

Mecha-friikeille Gundamia

Shinjuku, back to home

Shinjuku, back to home

Punaista biniä

Punaista biniä

Ueno

ja Uenoon

Ameya Yokocho, sekoitus uutta ja vanhaa, teknologiaa ja perinteitä

Ameya Yokocho, sekoitus uutta ja vanhaa, teknologiaa ja perinteitä.

Jokilaivaan Chibassa

Jokilaivaan Chibassa

IMG_5297

Klo 3.00 herätys, nukuttu pari tuntia, perus päivä

Klo 3.00 herätys, nukuttu pari tuntia, perus päivä

Tokiosta vielä lentokone etelään, pienelle saarelle

Tokiosta vielä 3h lentokone etelään, pienelle saarelle

kartta

Ishigaki-saarella asui vuohia heti majatalon pihalla

Ishigaki-saarella budjasi vuohia heti majatalon pihalla

Kabira-wan, niin vihreää vettä, ettei ole missään nähnyt.

Kabira-wan, niin vihreää vettä, ettei ole missään nähnyt.

Vuorelle kiesillä

Vuorelle kiesillä

Ishigaki

Ishigaki

Snorklausta ja koralleja, törkeän kokoisia kaloja tulee ihan kohti

Snorklausta ja koralleja, törkeän kokoisia kaloja tulee ihan kohti

Vuokrakiesi vain 20e päivä. Vasemmanpuolinen liikenne, joten katsii ajaa varovasti

Vuokrakiesi vain 20e päivä. Vasemmanpuolinen liikenne, joten katsii ajaa varovasti

Jos lautassa lukee Speedboat, kannattaa varoa. Tällä Iri-omote saarelle. Tämä pomppii niin älyttömästi vaikka olisi hyväkin sää, jengi byyttaili sisällä.

Jos lautassa lukee Speedboat, kannattaa varoa. Tällä vehkeellä heilahdettiin Iri-omote saarelle, mutta nämä pomppii niin älyttömästi vaikka olisi hyväkin sää, että jengi byyttaili sisällä.

Iriomote-Jima. Japanin oma Galapagos, koskematonta luontoa, kukkia, perhosia, ainutlaatuisia eläimiä joita ei näe missään muualla

Iriomote-Jima. Japanin oma Galapagos, koskematonta luontoa, kukkia, perhosia, ainutlaatuisia eläimiä joita ei näe missään muualla

Iriomote-jima. Paratiisi keskellä valtamerta

Iriomote-jima. Paratiisi keskellä valtamerta

Mangrove-puita, sademetsää, jokia.. Aivan tajutonta

Mangrove-puita, sademetsää, jokia.. Aivan tajutonta

IMG_5427

sanshin

Okinawan saarilla on oma musiikki jossa käytetään sanshin-soitinta, toimituskin otti yhden soittotunnin

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kiitos Okinawa!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, nokka kohti kotia, kiitos Okinawa!

Kirje Jamaikalta

Dance.fi:stä tuttu Dancehall-tanssija Nadja kävi Jamaikalla!

Dancehall x Jamaika

Tanssittuani dancehallia muutaman vuoden, päätin että nyt on pakko päästä Jamaikalle näkemään mistä oikeasti on kyse. Matkalle lähdin ruotsalaisen Blackout dance crew:n kanssa, jotka ovat jo pari kertaa ottaneet mukaan kiinnostuneita tutustumaan saarivaltioon.

Löysin momondo.fi- kotisivulta 1200 euron lentoliput. Jamaikalle pääsee kyllä halvemmalla mutta ostin liput vasta lokakuun loppupuolella ja yövyin ihan mielelläni Torontossa matkalla Jamaikalle koska sain tavata kaverini joka asuu siellä.

Koska olin Torontossa vain illan, ehdin nähdä vain pienen osan kaupunkia. Korealaissyntyinen kaverini vei minut kaupungin Chinatowniin missä syötiin halpaa mutta älyttömän hyvää korealaista ruokaa. Jälkiruuaksi haettiin alun perin Taiwanilaiset ”bubble tea” juomat, eli kylmää teetä jonka voi maustaa miten haluaa. Itse join mangoteen jossa oli tapioca-kasvin hassuntuntuisia palloja. Hyvää mutta täyttävää.

Korealainen Illallinen

Bubble tea

Saavuttuani Norman Manley lentokentälle Kingstoniin jouduin vaikeuksiin. Tullivirkailija ei kerta kaikkiaan uskonut että olen tulossa Jamaikalle lomailemaan ja tanssimaan. Minua kuulusteltiin yhteensä puolitoista tuntia. Minulta kysyttiin kaikki mitä vaan ihmiseltä voi kysyä, opiskelusta, tanssista, asuinpaikasta, kenen kanssa matkustan j.n.e. Vaikka en antanut muuta syytä matkalleni kuin ”lomailu”, tämä vastaus ei silti heille riittänyt. Lopulta pääsin sisään maahan.

Blackoutit olivat vuokranneet ryhmällemme (ruotsalaisia dancehalltanssijoita, Bintan Blackoutin pikkusisko ja yksi kaveri, sekä Vendela Blackoutin pikkuveli) asunnon Norbrook Forrestin hienostoalueelta. Talojen ympärillä oli muuri ja portilla istui aina vahti joka kylläkin otti asiat aika rennosti ja sauhusi sätkää päivät pitkät. Meillä oli myös kaksi vuokrattua autoa joilla huristeltiin Kingstonin hurjassa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Oltuamme tien päällä muutaman tunnin, en ollenkaan ihmetellyt että liikenneonnettomuuksien uhriluvut ovat maassa niin korkeat.

Halfway tree


Meidän hienostoalue

Tanssi

Päivämme kuluivat tanssiessa ja paikkojen katselemisella. Aamulla lähdimme usein rannalle, katsomaan kaupunkia taikka tutustumaan johonkin nähtävyyten. Iltapäivällä kävimme Danceja tanssikoulun tanssitunneilla ja sen jälkeen lähdimme kotiin valmistautumaan illan bileisiin. Danceja:n sijaitsee Central Plazalla ja siellä voi tanssia sekä dancehallia että muita lajeja. Joka viikko järjestettiin dancehall workshoppeja joihin osallistuimme aina ollessamme paikalla. Jos lähdet omatoimisesti matkalle, tämä on oiva paikka tutustua tanssijoihin sekä treenaamaan. Hengailimme myös tanssijoitten kanssa ja kävimme kaupungilla ostoksilla.

Danceja School

Dancehallia tanssitaan silti Jamaikalla eniten vähemmän virallisissa olosuhteissa kaduilla ja juhlissa. Joka viikonpäivällä on omat nimikkobileet, esim. keskiviikon legendaariset Weddy Weddy Wednesdays, maanantain Mojito Mondays sekä sunnuntain Wet Sundays. Yhden illan aikana ehti suunnilleen kolmeen eri tapahtumaan, mutta itse jätin usein väliin ”early partyt” eli ne jotka alkavat siinä kymmenen yhdentoista maissa. Jotkut juhlat järjestettiin ihan kadulla jollakin ghettoalueella (mun mielestä aina mielenkiintoisia), sunnuntaisin biletettiin Hellshire Beach rannalla. Suosittu paikka oli myös Lime Light joka hostasi paljon juhlia. Jos halusi nähdä miten rikkaat ihmiset jotka eivät välttämättä kuunnelleet dancehallia käytiin Fiction klubilla jossa mm. vaadittiin säädyllisemmät vaatteet.

Blackoutin tytöt

Nadja ja Eve Boatride- juhlissa auringonnousun aikaan

Boatride- juhlat loppuivat kahdeksan maissa aamulla

Biletys Kingstonissa oli joskus halpaa ja joskus kallista. Paikalliset eivät välttämättä juo paljon mitään juhlissa (vaikka lasi pitää kyllä koko ajan olla kädessä) joten vähän paremmin järkättyihin bileisiin piti maksaa sisäänpääsy joka oli jotain 500 jamaikan dollarin (noin 5e) – 1000 jamaikan dollarin (noin 10e) väliltä. Kuulin myös bileistä missä maksettiin ”all inclusive” ja sai sitten juoda miten paljon jaksoi. Moniin bileisiin pääsi ilmaiseksi listan kautta ja usein sisäänpääsyä ei ollenkaan ollut.

Oli hyvä tietää etukäteen minkälaisiin bileisiin oltiin menossa. Jos oli jonkun artistin synttärit oli hyvä pynttäytyä oikein kunnolla ja jos lähdettiin katubileisiin pystyin naisena pukeutumaan vähän rennommin. Silti vaatteisiin panostettiin kyllä todella paljon joka ilta. Itse suosin vaatteita joissa pystyin liikkumaan ja tanssimaan hyvin, eli mekoille ei ollut hirveästi käyttöä. Usein bileissä oli aika raju hierarkia eikä kaikki saaneet tanssia milloin tahansa. Video lightiin (= juhlissa oli aina kameramies joka kuvasi tanssijoita. Kameran päällä oli iso valo joka valaisi esiintyviä, koska Jamaikan yöt ovat pilkkopimeitä) pääsi kyllä silti jos halusi, piti vaan uskaltaa tarpeeksi. Koska matkustin Blackoutin kanssa, sain tanssia heidän kanssaan ja myös suomalaisten ystävieni Bubblin’ Familyn ja Bubblin’ Breezesin (Meri-Tuulin) kanssa joka oli kaupungissa samaan aikaan kuin minä.

Nadja ja Merkku


Tanssia

Illat/yöt olivat pitkiä ja usein päästiin kotiin vasta seitsemän kahdeksan maissa aamulla. Jotenkin uskon että jamaikalaiset dancehallkulttuuriin hurahtaneet pärjäävät vähemmällä unella kuin me, mutta lämpö ja aurinko auttoi kyllä hyvin jaksamaan.

Ruoka
Jamaikalainen ruoka oli suhteessa suomalaisiin hintoihin usein suhteellisen halpaa. Öisin söimme katukeittiöistä ”Jerky Chicken”- aterioita jotka maksoivat noin 4-5e per lautanen. Jerky Chichen on hyvin maustettua grillattua kanaa joka tarjoillaan valkoisen leivän sekä kastikkeen kera. Yksinkertaista mutta niin hyvää. Ylipäätänsä tuli sellainen tunne että Jamaikalla syödään aivan hirveästi kanaa. Ostoskeskuksista löytyi aina iso food court jossa paikalliset söivät ”chicken, rice and peas”- ruokia, vuohilihaa sekä erilaisia keittoja sekä lihaisia patoja. Itse pidin ruuasta, ja ellei syönyt friteerattuja ruokia se oli myös terveellistä. Kanan lisäksi kaikkialla löytyin ”Pattys” (=piirakka) fast food ravintoloita joissa sai parilla eurolla hyvän ja ruokaisin piirakan johon sai valita täytteen. Muistutti minun mielestäni jollakin tavalla meidän ”lihistä”.

Jerky Chicken- myyjiä Boatride- juhlien ulkopuolella

Joka paikassa löytyi myös katumyyjiä jotka möivät juotavaa, jäätelöä ja pieniä herkkuja. Jos esimerkiksi istui kampaajalla paikalle tuli aika ajoin kaupustelijoita tavaroineen. Myös liikenteessä vilisi myyjiä ja kun pysähdyimme punaisiin valoihin pystin aina ostamaan jotain pientä jos siltä tuntui. Maanteillä myytin pieniä makeita banaaneja sekä muita hedelmiä.

Hellshire beach rannalla söimme todella hyvää tuoretta kalaa ja hummeria (noin 10e annos) joka tarjoiltiin sipulin, salaatin sekä hassujen mutta hyvämakuisten friteerattujen taikinapalasten kera.

Kalaa Hellshire Beachilla

Teimme myös paljon ruokaa kotona ja haimme ruoka-ainekset paikallisesta megamarketista. Tämä oli yllättäen kyllä aika kallista lystiä, mutta aina ei halunnut syödä ulkona.

Täällä käytiin

Ryhmän kanssa kävimme myös läpi muutaman turistinähtävyyden. Kävimme mm. Bob Marleyn kotitalolla, joka nykyään toimi museona. Paikka oli kaunis ja yritetty pitää mahdollisimman samanlaisena kuin Marleyn ollessa elossa. Makuhuoneesta löytyi hänen tavaroitaan ja kävimme myös huoneessa missä hänet yritettiin salamurhata. Plussaa oli todella sympaattinen opas joka tiesi kertoa pieniä yksityiskohtia ja innostui myös laulamaan legendan biisejä.

Matkalla Orchi Rios- turistikaupunkiin meidän piti päästä uimaan delfiinien kanssa sekä tutustumaan muihin erikoisiin eläimiin, mutta kovan tuulen takia kaikki vesiaktiviteetit olivat suljettuna. Joten jos olet menossa kyseiseen paikaan kannattaa näköjään soittaa ja kysyä onko koko paikka auki. Orchi Rios oli turistikaupunki missä näki paljon enemmän länsimaalaisia ja hinnat olivat myös sen tuntuiset. Päätimme syödä vähän paremmin ja löysimmekin kivan näköalaravintolan missä sai kelpo italialaista ruokaa. Sen opimme, että Jamaikalla ruuan saaminen voi helposti kestää yli tunnin jos menee hienompaan paikkaan.

Ehkä yksi reissun parhaimmista kokemuksista oli käynti Reach Falls- vesiputouksilla matkalla Portlandiin, syvällä sademetsässä. Olimme oikeastaan matkalla ihan eri vesiputouksille, mutta eksyimme jossain vuoristossa pikkukylien välissä ja näimme siellä ”Reach falls”- kyltin. Luonto oli alueella todella vehreää ja puut korkeita ja vanhoja. Korkeuserot olivat huimia ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni nähdä sademetsätyypistä luontoa. Näin myös alueita jossa kokonaisia metsiköitä oli kaatunut Sandy- myrskyn myötä.

Reach falls oli oikeastaan suljettu kyseisenä päivänä, mutta mukava nuori mies lupasi viedä meidät paikalle. Vanhempi opas vei meidät sademetsän läpi uskomattoman jyrkkää mäkeä. Kiivettyämme alas näimme että vesiputous jatkui satoja metrejä ylöspäin metsään. Pääsimme altaisiin ja vesiputoukseen uimaan ja kiipesimme sitten aina vain ylöspäin jossa vastassa oli aina uusi pieni allas, joskus niin matala että siinä pystyi kävelemään ja joskus pari metriä syvä. Lainasin oppaalta snorkkelin ja pääsin katsomaan kaloja ja rapuja. Vietimme alueella pari tuntia ja kävimme myös luolassa vesiputouksen takana. En ole elämässäni nähnyt mitään kauniimpaa ja minun on kerta kaikkiaan pakko päästä takaisin tänne.

Reach Falls

Myös Lime Key saari on nähtävän arvoinen. Lime Key on autio saari Kingstonin ulkopuolella jossa on aivan varmasti maan yksi kauneimmista rantaviivoista. Muista ottaa runsaasti vettä mukaan, aurinko porottaa todella pahasti. Saarella näkee kauniita simpukoita, hassuja lintuja sekä rapuja jotka kaivautuvat hiekkaan.

Lime keys

Kulttuuri

Jamaika on jännä maa ja sen kolonialistinen historia näkyy vieläkin jokapäiväisessä elämässä. Maassa on älyttömän rikas vähemmistö, keskiluokka ja suuri määrä köyhiä ihmisiä. Jamaika on vielä monella tapaa kehitysmaa ja joillakin alueilla Kingstonissa näkyi paljon kodittomia ja toreilla sekä bileiden ulkopuolella liikkui aina kerjäläisiä sekä nälkäisiä lapsia jotka möivät halpoja suklaapatukoita. Siihen oli vaikea tottua mutta silti ihmiset olivat niin uskomattoman aurinkoisia ja ystävällisiä. Aina joku oli auttamassa jos oli eksyksissä, jos oli vaikeuksia löytää parkkipaikkaa tai jos tarvitsi apua pysäköimisessä joku oli aina viittomassa auton edessä. Koska menimme usein autolla bileisiin meidän piti joskus jättää auto paikkoihin jotka eivät tuntuneet täysin turvallisilta. Useiden bilepaikkojen ulkopuolella notkui kuitenkin miehiä jotka ilmaiseksi tai pientä palkkaa vastaan katsoivat autojen perään. Ihmiset maassa keksivät mitä ihmeellisimpiä tapoja tienata muutama dollari ja pesivät mm. kysymättä meidän autojen ikkunaruutuja punaisissa valoissa.

Kingsonissa ei ylipäätänsä liikkunut paljon länsimaalaisia, ja totta kai meitä katsottiin kaukaa. Kävellessä kadulla miehiä tuli meidän puheille noin joka toinen minuutti, mutta siihen tottui nopeasti ja oppi olemaan ystävällinen mutta samaan aikaan päättäväinen jos ei halunnut jäädä tutustumaan. Jamaikalaiset naiset olivat myös kiinnostuneita meistä, mutta eivät samalla tavalla uskaltaneet tulla puheille. Jos nyt silti tuli luonnollinen tilanne keskustella, löytyi usein paljon keskusteltavaa. Jamaikalaisten mielestä oli siistiä että olimme kaupungissa tanssireissulla. Suurin osa oli yllättyneitä että tiesimme mitä dancehall on. Kuten jo aikasemmin kerroin, Kinstonissa ei paljon länsimaalaisia näkynyt. Muutama omatoimiatkaaja tuli nähtyä ja kaupungissa oli samaan aikaan myös toinen ruotsalainen tanssiryhmä nimeltään Enough Dance Crew, tanssija Nina Nowitsky ruotsista sekä muutama italialainen. Alueet joilla liikuimme olivat sen verran pieniä että samoja naamoja sekä tuttuja näki usein!

Monet ovat kysyneet minulta Jamaikan turvallisuustilanteesta. Jos lukee ulkoministeriön kotisivuja saa sellaisen tunteen että Kingstoniin ei kannata melkein lähteä, mutta nähtyäni paikan olen kyllä aika eri mieltä. Totta kai kolmannen maailman maissa pitää olla järki kädessä, ei liikkua yksin sekä käyttää takseja myös lyhyillä matkoilla. Silti tunsin oloni tuvattomaksi todella harvoin. Onhan se ihan totta että vaara ei varoita itsestään etukäteen, mutta kaupunkiin voi kyllä ihan rauhassa matkustaa kunhan esimerkiksi paikallisilta vähän kysyy mitkä ovat huonomaineisimpia alueita.

Jamaika on kyllä sellainen maa että pelkäsin poliiseja enemmän kuin mahdollisia ”roistoja”. He mm. pysäyttivät automme keskustassa vain saadakseen autossa olleiden tyttöjen puhelinnumerot ja soittelivat sitten joka päivä meille saadakseen seuraa. Poliisit liikkuivat isoissa minibusseissa luotiliivit päällä sekä isot aseet kädessä. Vaikka he olivatkin työtehtävissä iltaisin he lähentelivät meitä todella epämiellyttävällä tavalla ja käyttivät valtaansa häikäilemättömästi. En matkani aikana silti kuullut laukaisuakaan ja näin ainoastaan yhden piiritystilanteen Hellshiressä. Liikkuessamme tanssijoitten kanssa oli silti selvää että oli alueita jonne jotkut crewit tai miehet eivät halunneet mennä ja oli selvää että monien ”jengien” välissä oli jotain eripuraa.

Surullista oli että maassa ollaan vielä todella vihamielisiä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Toki tilanne on parantunut, mutta kävin esimerkiksi keikalla missä artisti yhtäkkiä huudatti yleisöä halventamalla homoja todella pahoin.

Jamaikalainen transvestiitti joka nykyään asustaa Nykissä.

Näin lopuksi haluani vielä sanoa että Jamaika jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Maa on todellakin paratiisisaari jota suosittelen kaikille jotka haluavat nähdä jotain erilaista joka ei vielä ole turistien pilaamaa. Opin tapaamiltani ihmisiltä paljon, varsinkin sen että tärkeää elämässä on elämänilo eikä materiaalinen runsaus. Seuraavalla kerralla lähden varmasti matkaan enemmän omatoimisesti ja toivon että saisin viettää enemmän aikaa rauhallisella maaseudulla. Matka antoi minulle uskomattoman paljon vaikutelmia, ja minusta on todella vaikeaa kiteyttää ne yhteen tekstiin. Matkalla tapahtui niin uskomattoman paljon mutta kaikkea ei yksinkertaisesti voi saada tekstimuotoon. Toivon silti että tämä teksti antoi teille jonkinlaisen kuvan siitä, miltä tuntuu matkustaa Jamaikalla ensikertalaisena.

Kirje Brasiliasta

Korviin sattuu, koska halvat korvatulpat hiertävät yöllä. Tuntuu kuin olisin vanha ukki, herään taas ihan liian aikaisin ja hipsin dormista ulos. Hostellin työntekijä on jälleen sammunut pihan hammokkiin, vaikka pitäisi jo väsäillä brekkaria. Missä tuo edes asuu, kun on aina työpaikalla? Tässä dormissa on muutenkin hieman nyrjähtäneet tyypit hommissa. Onneksi huomenna vaihtuu paikka Sao Pauloon ja pääsen eroon korvatulpista. 17 reissaajaa samassa huoneessa, meinaa vähitellen katketa sipuli.

Aamuisin on oudon hiljaista. Ei musiikkia, ei möykkää. Astun kaksi askelta talosta ulos suoraan rantahietikolle, jossa seisoo snadi ränsistynyt beachbaari, kaikkien olohuone. Fiilis on hyvä, ei edes dagenefteriä. Unelmoin taas maailmanvalloituksesta.

Tämä ei ole turrebiitsi, vaan paikka jossa lokaalit asuu. Koirat, muksut, hipit ja hengaajat elelevät aamusta iltaan. Nenää rapsututtaa. Eilisen illan hajut majailevat vielä nenäkarvoissa. Halvan Caipirinan ja barbequen savu. Korvissa sykkii vieläkin kahden ukon sambabändin vähän epävireinen biitti. ”Cantaare, cantaare, cantaare, boniita, boniita boniiitaa..”, koko biitsi hoilotti jotain biisiä karaokena. Jengi pyysi lähtemään jatkoille isoihin sambabileisiin, mutta ei jaksanut enää. Kaadun tajuttomana sänkyyn.

Eilinen taisi olla täydellinen päivä. Vuokrattiin dormin kahden kreikkalaisen kanssa snadi botski kapteeneineen ja ajeltiin ympäriinsä pikku saarilla ja laguuneilla. Hypittiin ja snorklailtiin koko päivä. Biniä, safkaa ja aurinkoa. Ei edes jaksanut surffata tai tehdä mitään aktiivista, hengattiin botskilla ja otettiin lungisti. Ei kiire mihinkään, eikä mikään harmita. Kaikki on halpaa ja rahaa on vielä vähän kortilla. Tuntee itsensä massipäälliköksi ensimmäistä kertaa elämässään. Merikapteeni haluaa kotiin. Kapteeni on ehkä muutenkin hilusti liian nuoren näköinen turvalliseen navigointiin isojen laineiden keinuttaessa pientä botskia. No lähdetään.

Illalla yhtäkkiä koko kylä pimenee täysin. Säkkipimeää. Ei näe edes astua eteenpäin tiellä. Istuudun tienposkeen ja odottelen jotta silmät näkisivät jotain. Ei näe. Sähkökatkos. Kotona tästä olisi tullut jo kymmeniä isoja lööppejä, joka huutaisi tuttua sanomaa – klikkaa tätä sähkökatkosjuttua ja meille tulee rahaa. Nyt kukaan ei edes tunnu maindaavan sähkön hetkistä puuttumista, ilmeisesti kai sen verran yleistä. Barbeque toimii hiilillä ja samba soi liverumpujen ja skeban kanssa.

Biitsi on vähän sotkunen ja pieni, mutta se on ollut koti tämän parin viikon ajan. Ghettopunttis, uimista, safkaamista, chillaamista, sosialisointia ja bilettämistä. Olla ja asua rannalla, silmät koko päivän merelle. Stadilaiset Brasiliassa, eikä olla nähty yhtään muistomerkkiä, museota tai nähtävyyttä. Sneakers -tyyliin feidattiin koko Rio parissa päivässä, jeesuspatsaat ja sokeritolpat. Pakokaasut, ihmismassat ja turakaisten oma Ipanema beach, kaupunki joka elää hämmentävän raffisti loisteliaan imagonsa varassa.

On jouluaatto ja juhlistan sitä hyppimällä tonttulakki päässä pommeja mereen marokkolaisen duden kanssa. Kaveri haukkuu minua rumaksi. Yritän kääntää suomalaista sananlaskua englanniksi, ”mitä rumempi reppu, sitä paremmat eväät.” Ei tajua.

Päivän uutiset kertovat että Sao Paulossa on murhattu lähes 200 ihmistä viime kuussa. Huomisen lähdön feidaaminen alkaa tuntua akuutilta. Dormikaan ei enää tunnu niin ahdistavalta.
Koti on siellä, missä tunnet olevasi vapaa.

Rio De Janeiro, Samba, caipirina & penthouse pool party. Silti hilusti ahdistaa, joten pois kaupungista

Päivä matkustusta ja lautalla Saareen

Dormi. Hyttysiä ja bilettäjiä

Huoneesta ulos ja siinä se on..

Home is there, where you feel free

Hei dudet töihin siitä..

Paikallinen joulu

Kolmen viikon matkatavarat. Tonttulakki, pieni reppu ja släbärit. Repussa toki silti pyyhe, pussilakana, vaatteet ja kaikki tarvittava.

Paikalliset kaverit

Sähkökatkos

Paatti alle

ja pommi

Jotenkin jouluvalot ja biitsi ei siltikään skulaa, lol

Välillä vähän isompaan laivaan, joka suhaa koko päivän eri laguuneissa ja biitseillä. Bändi, ravintola, hyppimistä ja snorklausta. Not bad.

Home beach

Tällä kertaa julkaisimme ulkomaankirjevaihtajamme kirjeen Brasiliasta. Seuraavaksi luvassa kirje Jamaikalta.