Dance.fi:stä tuttu Dancehall-tanssija Nadja kävi Jamaikalla!

Dancehall x Jamaika

Tanssittuani dancehallia muutaman vuoden, päätin että nyt on pakko päästä Jamaikalle näkemään mistä oikeasti on kyse. Matkalle lähdin ruotsalaisen Blackout dance crew:n kanssa, jotka ovat jo pari kertaa ottaneet mukaan kiinnostuneita tutustumaan saarivaltioon.

Löysin momondo.fi- kotisivulta 1200 euron lentoliput. Jamaikalle pääsee kyllä halvemmalla mutta ostin liput vasta lokakuun loppupuolella ja yövyin ihan mielelläni Torontossa matkalla Jamaikalle koska sain tavata kaverini joka asuu siellä.

Koska olin Torontossa vain illan, ehdin nähdä vain pienen osan kaupunkia. Korealaissyntyinen kaverini vei minut kaupungin Chinatowniin missä syötiin halpaa mutta älyttömän hyvää korealaista ruokaa. Jälkiruuaksi haettiin alun perin Taiwanilaiset ”bubble tea” juomat, eli kylmää teetä jonka voi maustaa miten haluaa. Itse join mangoteen jossa oli tapioca-kasvin hassuntuntuisia palloja. Hyvää mutta täyttävää.

Korealainen Illallinen

Bubble tea

Saavuttuani Norman Manley lentokentälle Kingstoniin jouduin vaikeuksiin. Tullivirkailija ei kerta kaikkiaan uskonut että olen tulossa Jamaikalle lomailemaan ja tanssimaan. Minua kuulusteltiin yhteensä puolitoista tuntia. Minulta kysyttiin kaikki mitä vaan ihmiseltä voi kysyä, opiskelusta, tanssista, asuinpaikasta, kenen kanssa matkustan j.n.e. Vaikka en antanut muuta syytä matkalleni kuin ”lomailu”, tämä vastaus ei silti heille riittänyt. Lopulta pääsin sisään maahan.

Blackoutit olivat vuokranneet ryhmällemme (ruotsalaisia dancehalltanssijoita, Bintan Blackoutin pikkusisko ja yksi kaveri, sekä Vendela Blackoutin pikkuveli) asunnon Norbrook Forrestin hienostoalueelta. Talojen ympärillä oli muuri ja portilla istui aina vahti joka kylläkin otti asiat aika rennosti ja sauhusi sätkää päivät pitkät. Meillä oli myös kaksi vuokrattua autoa joilla huristeltiin Kingstonin hurjassa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Oltuamme tien päällä muutaman tunnin, en ollenkaan ihmetellyt että liikenneonnettomuuksien uhriluvut ovat maassa niin korkeat.

Halfway tree

Meidän hienostoalue

Tanssi

Päivämme kuluivat tanssiessa ja paikkojen katselemisella. Aamulla lähdimme usein rannalle, katsomaan kaupunkia taikka tutustumaan johonkin nähtävyyten. Iltapäivällä kävimme Danceja tanssikoulun tanssitunneilla ja sen jälkeen lähdimme kotiin valmistautumaan illan bileisiin. Danceja:n sijaitsee Central Plazalla ja siellä voi tanssia sekä dancehallia että muita lajeja. Joka viikko järjestettiin dancehall workshoppeja joihin osallistuimme aina ollessamme paikalla. Jos lähdet omatoimisesti matkalle, tämä on oiva paikka tutustua tanssijoihin sekä treenaamaan. Hengailimme myös tanssijoitten kanssa ja kävimme kaupungilla ostoksilla.

Danceja School

Dancehallia tanssitaan silti Jamaikalla eniten vähemmän virallisissa olosuhteissa kaduilla ja juhlissa. Joka viikonpäivällä on omat nimikkobileet, esim. keskiviikon legendaariset Weddy Weddy Wednesdays, maanantain Mojito Mondays sekä sunnuntain Wet Sundays. Yhden illan aikana ehti suunnilleen kolmeen eri tapahtumaan, mutta itse jätin usein väliin ”early partyt” eli ne jotka alkavat siinä kymmenen yhdentoista maissa. Jotkut juhlat järjestettiin ihan kadulla jollakin ghettoalueella (mun mielestä aina mielenkiintoisia), sunnuntaisin biletettiin Hellshire Beach rannalla. Suosittu paikka oli myös Lime Light joka hostasi paljon juhlia. Jos halusi nähdä miten rikkaat ihmiset jotka eivät välttämättä kuunnelleet dancehallia käytiin Fiction klubilla jossa mm. vaadittiin säädyllisemmät vaatteet.

Blackoutin tytöt

Nadja ja Eve Boatride- juhlissa auringonnousun aikaan

Boatride- juhlat loppuivat kahdeksan maissa aamulla

Biletys Kingstonissa oli joskus halpaa ja joskus kallista. Paikalliset eivät välttämättä juo paljon mitään juhlissa (vaikka lasi pitää kyllä koko ajan olla kädessä) joten vähän paremmin järkättyihin bileisiin piti maksaa sisäänpääsy joka oli jotain 500 jamaikan dollarin (noin 5e) – 1000 jamaikan dollarin (noin 10e) väliltä. Kuulin myös bileistä missä maksettiin ”all inclusive” ja sai sitten juoda miten paljon jaksoi. Moniin bileisiin pääsi ilmaiseksi listan kautta ja usein sisäänpääsyä ei ollenkaan ollut.

Oli hyvä tietää etukäteen minkälaisiin bileisiin oltiin menossa. Jos oli jonkun artistin synttärit oli hyvä pynttäytyä oikein kunnolla ja jos lähdettiin katubileisiin pystyin naisena pukeutumaan vähän rennommin. Silti vaatteisiin panostettiin kyllä todella paljon joka ilta. Itse suosin vaatteita joissa pystyin liikkumaan ja tanssimaan hyvin, eli mekoille ei ollut hirveästi käyttöä. Usein bileissä oli aika raju hierarkia eikä kaikki saaneet tanssia milloin tahansa. Video lightiin (= juhlissa oli aina kameramies joka kuvasi tanssijoita. Kameran päällä oli iso valo joka valaisi esiintyviä, koska Jamaikan yöt ovat pilkkopimeitä) pääsi kyllä silti jos halusi, piti vaan uskaltaa tarpeeksi. Koska matkustin Blackoutin kanssa, sain tanssia heidän kanssaan ja myös suomalaisten ystävieni Bubblin’ Familyn ja Bubblin’ Breezesin (Meri-Tuulin) kanssa joka oli kaupungissa samaan aikaan kuin minä.

Nadja ja Merkku

Tanssia

Illat/yöt olivat pitkiä ja usein päästiin kotiin vasta seitsemän kahdeksan maissa aamulla. Jotenkin uskon että jamaikalaiset dancehallkulttuuriin hurahtaneet pärjäävät vähemmällä unella kuin me, mutta lämpö ja aurinko auttoi kyllä hyvin jaksamaan.

Ruoka
Jamaikalainen ruoka oli suhteessa suomalaisiin hintoihin usein suhteellisen halpaa. Öisin söimme katukeittiöistä ”Jerky Chicken”- aterioita jotka maksoivat noin 4-5e per lautanen. Jerky Chichen on hyvin maustettua grillattua kanaa joka tarjoillaan valkoisen leivän sekä kastikkeen kera. Yksinkertaista mutta niin hyvää. Ylipäätänsä tuli sellainen tunne että Jamaikalla syödään aivan hirveästi kanaa. Ostoskeskuksista löytyi aina iso food court jossa paikalliset söivät ”chicken, rice and peas”- ruokia, vuohilihaa sekä erilaisia keittoja sekä lihaisia patoja. Itse pidin ruuasta, ja ellei syönyt friteerattuja ruokia se oli myös terveellistä. Kanan lisäksi kaikkialla löytyin ”Pattys” (=piirakka) fast food ravintoloita joissa sai parilla eurolla hyvän ja ruokaisin piirakan johon sai valita täytteen. Muistutti minun mielestäni jollakin tavalla meidän ”lihistä”.

Jerky Chicken- myyjiä Boatride- juhlien ulkopuolella

Joka paikassa löytyi myös katumyyjiä jotka möivät juotavaa, jäätelöä ja pieniä herkkuja. Jos esimerkiksi istui kampaajalla paikalle tuli aika ajoin kaupustelijoita tavaroineen. Myös liikenteessä vilisi myyjiä ja kun pysähdyimme punaisiin valoihin pystin aina ostamaan jotain pientä jos siltä tuntui. Maanteillä myytin pieniä makeita banaaneja sekä muita hedelmiä.

Hellshire beach rannalla söimme todella hyvää tuoretta kalaa ja hummeria (noin 10e annos) joka tarjoiltiin sipulin, salaatin sekä hassujen mutta hyvämakuisten friteerattujen taikinapalasten kera.

Kalaa Hellshire Beachilla

Teimme myös paljon ruokaa kotona ja haimme ruoka-ainekset paikallisesta megamarketista. Tämä oli yllättäen kyllä aika kallista lystiä, mutta aina ei halunnut syödä ulkona.

Täällä käytiin

Ryhmän kanssa kävimme myös läpi muutaman turistinähtävyyden. Kävimme mm. Bob Marleyn kotitalolla, joka nykyään toimi museona. Paikka oli kaunis ja yritetty pitää mahdollisimman samanlaisena kuin Marleyn ollessa elossa. Makuhuoneesta löytyi hänen tavaroitaan ja kävimme myös huoneessa missä hänet yritettiin salamurhata. Plussaa oli todella sympaattinen opas joka tiesi kertoa pieniä yksityiskohtia ja innostui myös laulamaan legendan biisejä.

Matkalla Orchi Rios- turistikaupunkiin meidän piti päästä uimaan delfiinien kanssa sekä tutustumaan muihin erikoisiin eläimiin, mutta kovan tuulen takia kaikki vesiaktiviteetit olivat suljettuna. Joten jos olet menossa kyseiseen paikaan kannattaa näköjään soittaa ja kysyä onko koko paikka auki. Orchi Rios oli turistikaupunki missä näki paljon enemmän länsimaalaisia ja hinnat olivat myös sen tuntuiset. Päätimme syödä vähän paremmin ja löysimmekin kivan näköalaravintolan missä sai kelpo italialaista ruokaa. Sen opimme, että Jamaikalla ruuan saaminen voi helposti kestää yli tunnin jos menee hienompaan paikkaan.

Ehkä yksi reissun parhaimmista kokemuksista oli käynti Reach Falls- vesiputouksilla matkalla Portlandiin, syvällä sademetsässä. Olimme oikeastaan matkalla ihan eri vesiputouksille, mutta eksyimme jossain vuoristossa pikkukylien välissä ja näimme siellä ”Reach falls”- kyltin. Luonto oli alueella todella vehreää ja puut korkeita ja vanhoja. Korkeuserot olivat huimia ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni nähdä sademetsätyypistä luontoa. Näin myös alueita jossa kokonaisia metsiköitä oli kaatunut Sandy- myrskyn myötä.

Reach falls oli oikeastaan suljettu kyseisenä päivänä, mutta mukava nuori mies lupasi viedä meidät paikalle. Vanhempi opas vei meidät sademetsän läpi uskomattoman jyrkkää mäkeä. Kiivettyämme alas näimme että vesiputous jatkui satoja metrejä ylöspäin metsään. Pääsimme altaisiin ja vesiputoukseen uimaan ja kiipesimme sitten aina vain ylöspäin jossa vastassa oli aina uusi pieni allas, joskus niin matala että siinä pystyi kävelemään ja joskus pari metriä syvä. Lainasin oppaalta snorkkelin ja pääsin katsomaan kaloja ja rapuja. Vietimme alueella pari tuntia ja kävimme myös luolassa vesiputouksen takana. En ole elämässäni nähnyt mitään kauniimpaa ja minun on kerta kaikkiaan pakko päästä takaisin tänne.

Reach Falls

Myös Lime Key saari on nähtävän arvoinen. Lime Key on autio saari Kingstonin ulkopuolella jossa on aivan varmasti maan yksi kauneimmista rantaviivoista. Muista ottaa runsaasti vettä mukaan, aurinko porottaa todella pahasti. Saarella näkee kauniita simpukoita, hassuja lintuja sekä rapuja jotka kaivautuvat hiekkaan.

Lime keys

Kulttuuri

Jamaika on jännä maa ja sen kolonialistinen historia näkyy vieläkin jokapäiväisessä elämässä. Maassa on älyttömän rikas vähemmistö, keskiluokka ja suuri määrä köyhiä ihmisiä. Jamaika on vielä monella tapaa kehitysmaa ja joillakin alueilla Kingstonissa näkyi paljon kodittomia ja toreilla sekä bileiden ulkopuolella liikkui aina kerjäläisiä sekä nälkäisiä lapsia jotka möivät halpoja suklaapatukoita. Siihen oli vaikea tottua mutta silti ihmiset olivat niin uskomattoman aurinkoisia ja ystävällisiä. Aina joku oli auttamassa jos oli eksyksissä, jos oli vaikeuksia löytää parkkipaikkaa tai jos tarvitsi apua pysäköimisessä joku oli aina viittomassa auton edessä. Koska menimme usein autolla bileisiin meidän piti joskus jättää auto paikkoihin jotka eivät tuntuneet täysin turvallisilta. Useiden bilepaikkojen ulkopuolella notkui kuitenkin miehiä jotka ilmaiseksi tai pientä palkkaa vastaan katsoivat autojen perään. Ihmiset maassa keksivät mitä ihmeellisimpiä tapoja tienata muutama dollari ja pesivät mm. kysymättä meidän autojen ikkunaruutuja punaisissa valoissa.

Kingsonissa ei ylipäätänsä liikkunut paljon länsimaalaisia, ja totta kai meitä katsottiin kaukaa. Kävellessä kadulla miehiä tuli meidän puheille noin joka toinen minuutti, mutta siihen tottui nopeasti ja oppi olemaan ystävällinen mutta samaan aikaan päättäväinen jos ei halunnut jäädä tutustumaan. Jamaikalaiset naiset olivat myös kiinnostuneita meistä, mutta eivät samalla tavalla uskaltaneet tulla puheille. Jos nyt silti tuli luonnollinen tilanne keskustella, löytyi usein paljon keskusteltavaa. Jamaikalaisten mielestä oli siistiä että olimme kaupungissa tanssireissulla. Suurin osa oli yllättyneitä että tiesimme mitä dancehall on. Kuten jo aikasemmin kerroin, Kinstonissa ei paljon länsimaalaisia näkynyt. Muutama omatoimiatkaaja tuli nähtyä ja kaupungissa oli samaan aikaan myös toinen ruotsalainen tanssiryhmä nimeltään Enough Dance Crew, tanssija Nina Nowitsky ruotsista sekä muutama italialainen. Alueet joilla liikuimme olivat sen verran pieniä että samoja naamoja sekä tuttuja näki usein!

Monet ovat kysyneet minulta Jamaikan turvallisuustilanteesta. Jos lukee ulkoministeriön kotisivuja saa sellaisen tunteen että Kingstoniin ei kannata melkein lähteä, mutta nähtyäni paikan olen kyllä aika eri mieltä. Totta kai kolmannen maailman maissa pitää olla järki kädessä, ei liikkua yksin sekä käyttää takseja myös lyhyillä matkoilla. Silti tunsin oloni tuvattomaksi todella harvoin. Onhan se ihan totta että vaara ei varoita itsestään etukäteen, mutta kaupunkiin voi kyllä ihan rauhassa matkustaa kunhan esimerkiksi paikallisilta vähän kysyy mitkä ovat huonomaineisimpia alueita.

Jamaika on kyllä sellainen maa että pelkäsin poliiseja enemmän kuin mahdollisia ”roistoja”. He mm. pysäyttivät automme keskustassa vain saadakseen autossa olleiden tyttöjen puhelinnumerot ja soittelivat sitten joka päivä meille saadakseen seuraa. Poliisit liikkuivat isoissa minibusseissa luotiliivit päällä sekä isot aseet kädessä. Vaikka he olivatkin työtehtävissä iltaisin he lähentelivät meitä todella epämiellyttävällä tavalla ja käyttivät valtaansa häikäilemättömästi. En matkani aikana silti kuullut laukaisuakaan ja näin ainoastaan yhden piiritystilanteen Hellshiressä. Liikkuessamme tanssijoitten kanssa oli silti selvää että oli alueita jonne jotkut crewit tai miehet eivät halunneet mennä ja oli selvää että monien ”jengien” välissä oli jotain eripuraa.

Surullista oli että maassa ollaan vielä todella vihamielisiä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Toki tilanne on parantunut, mutta kävin esimerkiksi keikalla missä artisti yhtäkkiä huudatti yleisöä halventamalla homoja todella pahoin.

Jamaikalainen transvestiitti joka nykyään asustaa Nykissä.

Näin lopuksi haluani vielä sanoa että Jamaika jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Maa on todellakin paratiisisaari jota suosittelen kaikille jotka haluavat nähdä jotain erilaista joka ei vielä ole turistien pilaamaa. Opin tapaamiltani ihmisiltä paljon, varsinkin sen että tärkeää elämässä on elämänilo eikä materiaalinen runsaus. Seuraavalla kerralla lähden varmasti matkaan enemmän omatoimisesti ja toivon että saisin viettää enemmän aikaa rauhallisella maaseudulla. Matka antoi minulle uskomattoman paljon vaikutelmia, ja minusta on todella vaikeaa kiteyttää ne yhteen tekstiin. Matkalla tapahtui niin uskomattoman paljon mutta kaikkea ei yksinkertaisesti voi saada tekstimuotoon. Toivon silti että tämä teksti antoi teille jonkinlaisen kuvan siitä, miltä tuntuu matkustaa Jamaikalla ensikertalaisena.