Tokyo, Kawasaki, Enoshima, Nagano, Karuizawa, Nakano, Akihabara

Ollut aivan jäätävä viikko, suhattu taas tukka putkella ympäri Japania. Papereita, leimasimia, virastoja, pankkeja käyty läpi ja yritetty selvitä byrokratian hampaista. Japani on monessa edelläkävijä, mutta taas monessa hommat on jäänyt sinne toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin ja ison maan rattaat kääntyvät kovin hitaasti. Papereita pyöritellään hirveästi ja jäykkää on.

Mutta valittaminen ei auta, tässä muutamia fotoja, tosiaan Tokion kautta mentiin 20-vuoden takaiseen osoitteeseen Kawasakiin säätäämän asukasmuuttolappusia, joita tarvitaan että saisi pankkitilin, jota taas tarvitaan kaikkeen ja niitä roudattiin taas Naganoon, notta saa postiosoitteen faijapuolen kämpille hetkoksi jne. Viikonloppuna virastot ja pankit olivat kiinni, joten kerkesi käydä Enoshimassa, Shibuyan Meiji Jingussa ja Yoyogi-puistossa (isot suositukset). Majoitus Tokiossa oli tuttu Obi-hostelli, joka on aivan Akihabaran ja Uenon lähellä. Toivon mukaan kohta pääsee taas Okinawalle ja sitten alkaakin tanssitapahtuman säätäminen! Huhhuh.

Ravintolalaiva Asakusassa on bucket-listalla

Ravintolalaiva Asakusassa on bucket-listalla

Akihabara

Akihabara

Akihabarassa perus 3D-meno salarymanilla

Akihabarassa perus 3D-meno salarymanilla

Kinniku-Man kiinnostaa (edelleen)

Kinniku-Man kiinnostaa (edelleen)

parit memet kuuluu postaukseen aina, lol

parit memet kuuluu postaukseen aina, lol

Muitakin väsyttää. Itse kun nukkuu sen 3-5 tuntia yössä, yli 5 tunnin matkustusta joka päivä monella kulkuvälineellä ja koko ajan vaihtaa majoitusta, niin tässä meinaa katketa sipuli kohta

Muitakin väsyttää. Itse kun nukkuu sen 3-5 tuntia yössä, yli 5 tunnin matkustusta joka päivä monella kulkuvälineellä ja koko ajan vaihtaa majoitusta, niin tässä meinaa katketa sipuli kohta

Enoshimaan. Suositus käydä kesällä, nyt oli vähän huonot kelit Tokion biitsille

Enoshimaan. Suositus käydä kesällä, nyt oli vähän huonot kelit Tokion biitsille

Enoshima

Enoshima

Roppongissa nopea käväsy

Roppongissa nopea käväsy

Paikalliset jamit

Paikalliset baarit on kyl jostain toisesta maailmasta. Sellasta kasari/nousukausi/aasiaestetiikkaa, vaikea kuvailla sanoin.

Synttärit

Synttärit

Buddha-quote pitää olla myöskin per bloggaus

Buddha-quote pitää olla myöskin per bloggaus. Se mikä harmittaa eniten, on sun suurin opettaja.

Shibuyan ohi. Aivan liikaa ihmisiä khyl

Shibuyan ohi. Aivan liikaa ihmisiä khyl

Viikon kohokohtia oli kyllä Meiji-Jingu. Jos menet Harajukuun/Shibuyaan niin ehdottomasti kannattaa mennä. Mieletön temppeli ja puistoalue, samoin viereisessä Yoyogi-puistossa katutaiteilijoita ja jengi ottaa iisisti. Asioita joita ei Tokiossa oikein pääse näkemään.

Viikon kohokohtia oli kyllä Meiji-Jingu. Jos menet Harajukuun/Shibuyaan niin ehdottomasti kannattaa käydä. Mieletön temppeli ja puistoalue, samoin viereisessä Yoyogi-puistossa katutaiteilijoita ja jengi ottaa iisisti. Asioita joita ei Tokiossa oikein pääse näkemään. Yritän tehdä videon tästä.

Mutta Karuizawa ja Nagano on taas aivan jotain muuta. Ilma on niin raikasta ja puhdasta verrattuna Tokioon. Tätä kaipasi niin paljon. Riisipeltoja ja vuoria.

Mutta Karuizawa ja Nagano on taas aivan jotain muuta. Ilma on niin raikasta ja puhdasta verrattuna Tokioon. Tätä kaipasi niin paljon. Riisipeltoja ja vuoria.

Tässä osoitteessa on nyt virallisesti asukas. Toivon mukaan se muuttuu Okinawaan joskus, mutta saa nähdä, hostellin rakentaminen näyttää tällä hetkellä vielä kovin kaukaiselta.

Tässä osoitteessa on nyt virallisesti asukas. Toivon mukaan se muuttuu Okinawaan joskus, mutta saa nähdä, hostellin rakentaminen näyttää tällä hetkellä vielä kovin kaukaiselta.

Naganossa sielu lepää. Japanissa on niin paljon kaikkea, urbaanista megakaupungista mielettömiin paratiisibiitseihin ja vuoristoon sekä luontoon. Loving this.

Naganossa sielu lepää. Japanissa on niin paljon kaikkea, urbaanista megakaupungista mielettömiin paratiisibiitseihin ja vuoristoon sekä luontoon. Loving this.

IMG_4659

Tomorrow Tokyo

Huomenna Tokioon työhommissa. Ei mitenkään fiiliksissä, kertoo enemmän kaiketi siitä miten chilli mesta Okinawa on ja missä itse on.

明日から東京。都会昔はすごい好きだったけど、毎日どこに行くにも電車で揺られ、そわそわしい、居場所がない、人間が消費されている。(でもいったらいったで楽しいと思う)

0A763CFA-2B6A-4DBC-ABBC-D700D7C73AA4

funny chill out quotes Fresh Top 29 Chill Quotes ? Life Quotes & Humor

3710D54B-D976-46C5-92B5-BD891279383D

182F5C78-FAE7-4924-8756-D3C193B1BA87

880C012B-67BC-4B5D-AA71-5B6C9BC7D36F

5CB47992-E681-4284-84A0-A582C9FFB20A

9EC5BAC7-5FFF-43BC-897D-F78100286C81

F9DAB0BF-320D-4DD5-81EB-6D15743A7DBD

E8452557-8FF3-4D54-9D0F-53533DE12C40

3FABBFBC-0F77-4D03-9C16-E0B166DA51E1

CFE87A4B-BB9F-4AF0-AC5D-76699995757A

Japani – Täydellinen matka Japaniin by Sneakers.fi

Meiltä kysytään jäätävän usein vinkkejä Japanin reissuun ja tässä se nyt vihdoin on, Sneakers.fi:n esimerkkimatka Suomesta Japaniin.
Tokio x Okinawa on edullinen ja hyväksi todettu reitti, olemme käyneet joka vuosi Tokiossa ja Okinawan saarilla. Kannattaa tsekata myös aiemmat reissublogit, sekä ehdottomasti edullisen Japani-matkustuksen abc, jossa käymme läpi paljon tämänkaltainen reissu maksaa halvimmillaan. Follaa meitä myös Instagramissa, jossa seikkailemme eri saarilla.

Sneakers.fi suosittelee: 2 viikkoa Tokiossa, viikko Okinawalla

Tokio-aiheisia matkablogeja sekä info-saitteja on tuhansia, joten käymme kaikki spotit vain lyhyesti. Lisää tarkempaa tietoa eri kaupunginosista saa googlen kautta pilvin pimein.

Kuten edesmennyt Anthony Bourdainkin sanoi, hänen lempparimatkustuspaikkansa maailmassa on Tokio ja eritoten siellä Kabuki-cho. Japanissa ehkä siisteintä on se, että olet yhtäkkiä täysin 100% kujalla ja irrallaan ympäristöstä, jokainen aistimus on uusi ja kummallinen. Kulttuuri on ikivanha ja samalla täyttä tulevaisuutta. Tokiossa voit kokea kaikki mitä Japanin matkalta odotat, sekä miljoona muuta asiaa. Neonvalot, pilvenpiirtäjät, funkyt kaupunginosat, täysin kreisit pienet ravintolat ja perinteiset temppelit. Jokainen kaupunginosa on oma keskustansa, jonka koluamiseen menee päiviä.
Vaikka ympärillä tapahtuu kaikkea ja on hässäkkä, erittäin tärkeää on pysähtyä katselemaan värejä, maistelemaan makuja ja haistelemaan hajuja, olla siinä hetkessä, ja ehkä pääsee paremmin sisään japanilaiseen sielunmaisemaan.

Kentältä ota Highway bus / Expressway Bus

High way -bussi on halvimpia tapoja päästä kentältä ytimeen, n.1000yen ja sillä pääsee myös vähän kokemaan tuota Blade Runner maisemaa, jossa pikatiet kiitävät kaupungin yläilmoissa. Finnair ja JAL tulee yleensä aamulla, niin aivan tälläistä meininkiä ei pääse tietenkään kokemaan.

Majoitus Tokiossa

Kannattaa myös itse ottaa selvää, mutta me olemme aina Obi-hostellissa, josta pääsee näppärästi suoraan kentältä ja melkein mihin tahansa ytimeen metrolla. Jos ei dormi-laiffi kiinnosta tai alkaa väsyttämään, Khaosan-ketjun Hostelleissa on edullisia priva-huoneita. Hostellien kiva puoli on myös se, että siellä on helppo bondata vieraiden kanssa ja lähteä ulos yhdessä, jolloin tulee seikkailtua eri paikoissa. Kahta viikkoa ei kannata olla samassa paikassa, vaan vaihdella myös majoitusta. Hostelworldista löytää helposti hostellit ja arvostelut. Klassinen japanilainen rymy-ilta on Hashigo, jossa mennään eri safka-mestoihin ja baareihin, sekä lopuksi tietty hoilaamaan Karaokea.

Mihin?

Shinjuku on meidän lemppari. Pari päivää menee helposti täällä. Siellä on Kabuki-cho, Golden-gai, Omoide-yokocho, Shinjuku-gyoen jne.

IMG_4188

Ueno

Uenossa on perinteisten kalakauppojen vieressä limited edition lenkkareita, uutta ja vanhaa sikinsokin. Kaikki tuoksut ja pikkukaupat vievät hetkeksi pois kaikesta muusta.

Uenoon! Vanhaa ja uutta Japania sulassa sekamelskassa.

Uenoon! Vanhaa ja uutta Japania sulassa sekamelskassa.

Shimokitazawa

Boheemi ja mielenkiintoinen hipster-kaupunginosa. Ehdottomasti käymisen arvoinen. Huffpost:n mukaan 5 Sexiest Neighborhoods on Earth -listalla

”Shimokita” for short, this hood is one of Tokyo’s hippest hangouts — meaning that the crowd is young, trendy, and about as far from the Salaryman stereotype as you can get. Untouched by WWII bombing, Shimokita’s bustling (if narrow) alleys and streets are littered with live-music venues, swanky bars, and chic secondhand shops that draw fresh-faced college coeds from all over the city.

Nakano

Jos kiinnostaa robotit, lelut, anime-figuurit, vintage-kellot ja kaikki otaku-kama, täällä viihtyy monia päiviä, uskomaton paikka.

Tässä maassa on Robottiasiat kunnossa. Transformers-keräilijän unelmat..

Nakanossa on Robottiasiat kunnossa. Transformers-keräilijän unelmat..

Asakusa

Jos temppeliasiat kiinnostelee, tämä on kuuluisa spotti.

Asakusa, päivällä aika överisti ihmisiä, kannattaa poiketa alkuillasta.

Asakusa, päivällä aika överisti ihmisiä, kannattaa poiketa alkuillasta.

Shibuya-Harajuku

Tämäkin varmasti yksi koko maailman kuuluisimmista kaupunginosista. Kannattaa ottaa pari päivää, kävely Shibuyan kautta Ura-hara reittiä Harajukuun on aina kokemus. Myös Yoyogi-park, Meiji-Jingu, Omotesando kannattaa käydä.

Shibuya 1940-luvulla

Shibuya 1940-luvulla

Akihabara
Itse ei olla kovin erikoistuttu Akibaan, mutta tämä on se kuuluisa nörtteilyn-mekka, maid-cafet ja elektroniikan ihmemaa.

Kamakura-Enoshima

Jos on extrapäiviä ja kesä, niin kannattaa ottaa hostelli vaikkapa Kamakuran suunnalta päiväksi. Jäätävän kokoinen Buddha löytyy Kamakurasta ja lähellä oleva Enoshima on Tokion suuralueen kuuluisin biitsimesta. Ensimmäinen Terrace House kuvattiin näissä maisemissa, jos se kiinnostelee.

Buddha kiinnostaa

Buddha-asiat kyllä kiinnostaa

Tokio Disney Land, Disney Sea

Tämä on vähän bonus, ja ehkä vain jos nyt on extra-lokettia sekä aikaa. Varmasti ihmetyttää, että miksi Japanissa pitäisi mennä Disney Landiin? Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu isosti se, että vedetään jenkkijutut täysin övereiksi ja tuo paikka on kokemuksena niin super-flipannut, joten suosittelemme varauksetta. Kokonainen kaupunki rakennettu Disney-maailmaksi ja siinä on kuitenkin jotain niin japanilaista. Muutkin theme-parkit ja huvipuistot ovat varmasti tsekkaamisen arvoisia, itse olemme käyneet valitettavasti vain Universal Studio Japanissa Disneyn lisäksi. Disney on japanilaisten suosituin vierailupaikka koko maassa.

Mitä syön?

Japanilainen ruoka on miltei kaikki hyvää, mutta jos haluat mennä edullisesti, suosittelemme vaikkapa Udon-nuudeleita (valkoinen paksu nuudeli), Sobaa (tattarinuudeli), Kareeta (japanilainen curry), gyu-donia (keitettyä lihaa riisikulhossa), katsua (friteerattua lihaa tai kanaa), yasai-itame (paistettuja vihanneksia) ja ramen-nuudelia. Konbineissa (Convinience Store, Family Mart, Lawson, 7Eleven jne) on myös hyvät eväät. Onigirit (riisikolmiot), Kara-age (frittikana) ja instant ramenit ovat klassinen japanilainen opiskelijaruoka. Alla olevassa kuvassa ja tässä linkissä on joitakin kuuluisia ketjuja, joihin helppo hypätä sisään, ovat edullisia, varmoja ja ihan ok-tasoisia. Jos on aikaa niin kannattaa toki googlata alueen suositut pikkumestat ja kokea kunnon makuelämyksiä. Hyvä paikka syödä on myös Izakayat, jotka ovat japanilaisia perinteisiä ”juottoloita” joissa pikkukipoissa safkoja, joita voi jakaa jengillä. Kasvisruokailu on vielä vasta tuloillaan Japaniin isosti, mutta udonilla, soballa ja vihanneksilla pärjättiin itse kyllä viime reissu ihan suht hyvin (täysi vegaanius ei olisi onnistunut, liemissä usein on skidisti kalauutetta).

Tässä jotain ihan beisik-mestoja, ei tosiaan ihmeellisiä, mutta helppo hypätä ineen. Valkoisella pohjalla lukee UDON japaniksi, sen verran kantsii opetella

Tässä jotain ihan beisik-mestoja, ei tosiaan ihmeellisiä, mutta helppo hypätä ineen. Valkoisella pohjalla lukee UDON japaniksi, sen verran kantsii opetella

Siinä pieni klassinen paketti Tokion ensikertalaiselle, toivottavasti oli hyötyä. Pari-kolme viikkoa menee varmasti kuin heilahtaen. Kannattaa käydä myös korttelikylpylöissä, Sento-nimisiä ovat ja löytyy melkein joka kaupunginosassa. Kaikkiin ei pääse jos on tatuointeja (ennen vanhaan Yakuzat olivat ainoita Japanissa joilla oli tatuointeja, joten heille oli pääsy kielletty jne.).

Tunne on aivan sairas, kun ajat tota siltaa ja ympärillä pelkkää maailman kirkkainta merta..

Tunne on aivan sairas, kun ajat tota siltaa ja ympärillä pelkkää maailman kirkkainta merta..

Okinawa – tuntematon trooppinen paratiisi

2.5h lento Tokiosta, keskellä tyyntä valtamerta sijaitsee Japanin Hawaii, eli Okinawan trooppiset paratiisisaaret. Jos vain on mahdollista, kannattaa ottaa tämä snadi trippi, sillä silloin saa samalla myös rantaloman ja mahdollisuuden nähdä ainutlaatuista luontoa. Lennot Tokiosta 80-200e, riippuen kaudesta, mutta on jokaisen jenin arvoinen ja enemmän. Majoitus sekä autovuokra on myös saarella todella edullista. Snorkkelikamoja voi vuokrata ja niin ehdottomasti kannattaakin tehdä.

Kannattaa lukea viimeisin bloggauksemme, siinä käymmekin pääsaaren perusspotit melko hyvin läpi.

Suosittelemme reittiä Naha-Chatan-Onna-Nago-Kourijima ja yambarun ympäri autolla on hyvä paketti, sekä vielä pari pikkusaarta päälle. Nahasta lautalla Tokashiki tai jos on aikaa, niin mennä Yoron-saarelle asti.

Naha on Okinawan pääkaupunki ja usein otammekin suoraan kentältä vuokra-auton ja karistamme kaupungin valot ja hurautamme pohjoiseen. Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne, johon täytyy keskittyä 100% ja navigaattori tai hyvä netti kännykässä on aivan pakollinen. Parempi ehkä mennä bussilla pohjoiseen ja ottaa auton vasta landelta, jos ei ole kokenut kuski. Toki Okinawassakin bussit kulkee, jos ei ole ajokorttia tai ei halua stressata, niin dösällä pääsee Chataniin, siitä Nagoon ja myös pohjoiseen.

Mutta myös Nahassa kannattaa kyllä viettää pari päivää, sillä sieltä lähtee lauttoja vielä pienempiin saariin kuten Tokashiki ja Keramat, joissa meri sekä biitsit ovat vieläkin upeampia.

Nahassa yövymme Sora Housessa, jossa priva-huone on 32e/yö ja dormi 16e/yö. Hostelli on heti lauttaterminaalin lähellä ja toisaalta myös pääkadun lähellä, joten todella hyvällä paikalla.

Nagossa All Friends hostellissa on todella hyvä feng-shui, suuret suositukset. Sieltä pääsee ajellen Kourijimalle sekä Yambaruun, joten on hyvä tukikohta.

Missä on Okinawa? Keskellä tyyntä valtamerta

Missä on Okinawa? Keskellä tyyntä valtamerta

Japani. Hetkessä olemisen vaikeus ja kauneus

Joka reissu Japaniin tuntuu tietty aina uudelta ja entistä paremmalta, mutta tällä kertaa oli aivan eri tavalla taas parhain ikinä. Tällä matkalla yritti enemmän kuin yleensä olla vain hetkessä, yrittämättä olla murehtimatta tulevaa tai mennyttä. Katsoen, kuunnellen, maistaen ja hengittäen. Tässä nousevan auringon maassa jos missä, kaikki hajut, maut, valot, värit, kulttuuri, historia ja ihmiset tuntuu kaikki hullun väkevältä kun omatkin ajatukset on juuri siinä ja nyt. Okinawa oli toki aivan oma maailmansa, joka jää resonoimaan vielä pitkään, mutta Tokiossakin ehti piipahtamaan hetkeksi, airbnb Ikebukurossa ja Obi-hostel Nihonbashissa, luottomestat. Eniten auttoi ehkä myös se, ettei kännykässä ollut nettiä ja ei tarvinnut koko ajan luuhata kännykän kimpussa. Wifin ääreen pääsee tuolla kyllä tarvittaessa nopeasti, kun kaikissa kioskeissa oli w-lanit.

Toyota Crown Super saloon. Tässä kiesissä on kaikki kohdallaan. Kasikytluvun muotoilua ja 2000-luvun tekniikalla.

Toyota Crown Super saloon. Autot tässä maassa osalle jengiä tärkeämpiä kuin omat kämpät. Tämä taksi on jotain niin japania. Historiaa ja tulevaa. Kasikytluvun muotoilua 2000-luvun tekniikalla.

Ueno on vanha tuttavuus, jossa pitää aina piipahtaa

Ueno on vanha tuttavuus, jossa pitää aina piipahtaa. Kalakaupat, fresheimmät lenkkaristoret, vintage-kellokaupat mystisesti mutta niin luonnollisesti rintarinnan ja vierekkäin.

Osa vahvaa japania on safkaa öisin ulkosalla puoliksi kadulla

Osa vaffaa japanin kesäkulttuuria on safkaa öisin ulkosalla puoliksi kadulla

Shinjukun Omoide-yokochossa on vielä palanen sitä 60-luvun Japania. Kapea tie täynnä

Shinjukun Omoide-yokochossa on vielä palanen sitä 60-luvun Japania. Kapea kuja täynnä..

Pieniä 6-8 hengen ravintoloita. Ei missään muualla maailmassa

Pieniä huoneita jotka 6-8 hengen ravintoloita. Ei missään muualla maailmassa

Shinjuku on ne omat hoodit, jossa oli duunissa Kabuki-chossa

Shinjuku on ne omat hoodit, jonka Kabuki-chossa oli duunissa ysärin loppupuolella

Urbaania..

Shinjukussakin urbaani kohtaa tradition luoden jotain aivan erilaista..

Tokiossa näkee taivasta harvoin, koska pilvenpiirtäjät

Luontonäkymä Tokio-stailiin. Tokiossa näkee taivasta harvoin, koska pilvenpiirtäjät

word

word Buddha

Safka on tässä maassa taivaallista. Simppeli Udon-keitto, hinta 2.5e. Peittoaa miltei minkä tahansa länkkärisafkan

Safka on tässä maassa taivaallista. Simppeli Udon-keitto, 10000 vuotta ruokahistoriaa. Hinta 2.5e.e

Tässä maassa on Robottiasiat kunnossa. Transformers-keräilijän unelmat..

Tässä maassa on Robottiasiat kunnossa. Transformers-keräilijän unelmat..

Khyl

Pidetään mielessä

Japaniin! Tokio, Yokohama, Nakano & Amami-Oshima

Japaniin ei kyllästy ikinä. 10 vuotta asuttu, kymmeniä kertoja käyty ja joka kerta löytää jotain aivan uutta. Samalla reissulla pystyy kokemaan eteläisestä paratiisisaaresta urbaaneimpaan metropoliin parin tunnin sisäisellä matkustamisella.

Tällä kertaa matka vei Amami-Oshiman saaresta Yokohamaan, siitä Tokioon ja Nakanoon.

Amami Oshiman saari sijaitsee 1h45min lennon päässä Tokiosta ja on aivan upea saari. Paikalla ei ollut turistin turistia eikä länsimaalaista. Maijoituksena toimi todella symppis surffimajatalo, jossa surffispotti minuutin päässä ja joka ilta yhteisruokailu kaikkien matkaajien kesken. Omistaja oli 70-vuotias surffari (joka näytti viiskybäseltä) ja vierainakin paljon myös yli nelikybäsiä surffaajia. Ns. väkevä meininki, surffaus on elämäntapa joka jatkuu läpi elämän.

Pakko vielä hehkuttaa, miten helppo Snapchat on tämänlaisen matkareportaasin tekemiseen. Videona näkee niin paljon enemmän kuin pelkkinä kuvina, mitkään fotot (eikä kyllä videotkaan) tee oikeiutta miten nättiä täällä on. Follatkaa anyways sievasieva profiilia snapchatissä ja instassa, johon tulee paljon matskua milloin mistäkin.

Green Hill Amami. Ihan ykkösmesta, monia satoja backpackermajoituksia käyty, mutta tämä yksi parhaimpia

Green Hill Amami. Ihan ykkösmesta, satoja backpackermajoituksia nähty, mutta tämä yksi parhaimpia

Surffispotti heti hostellin vieressä

Surffispotti heti hostellin vieressä

veden läpikuultavuus jotain aivan älytöntä

veden läpikuultavuus jotain aivan älytöntä

Vuokrakiesi alle ja tsekimään mestoja

Vuokrakiesi alle ja tsekimään mestoja

Halloooooooo!!!!

Halloooooooo!!!!

Paljon ihan sairaista spotteja

Paljon aevan sairaita spotteja

IMG_20160627_092422

wooooooo, nää kuvat ei tee oikeutta kyllä ollenkaan. Alle 2h Tokiosta

wooooooo, nää kuvat ei tee oikeutta kyllä ollenkaan. Alle 2h Tokiosta eikä turren turrea

Sit Yokohamaan

Sit Yokohamaan

Chinatowniin mars

Chinatowniin hop

Nyt Pekka Sauri yks tämmönen Helsinkiin mars,  sneakers.fi vaikka hoitaa joukkorahoituksen minttiin tälle jos ei ole massia

Nyt Pekka Sauri yks tämmönen Helsinkiin mars, sneakers.fi vaikka hoitaa joukkorahoituksen minttiin tälle, jos taas kaupungin virkamiehet ”ei me nyt jakseta”

Japanilais-Amerikkalaisiin häihin. Kaikki oli aivan älytöntä jos vertaa kotimaisiin, huh. Pelkät häät maksaa uuden BMW:n verran..

Japanilais-Amerikkalaisiin häihin. Kaikki oli aivan älytöntä jos vertaa kotimaisiin, huh. Pelkät häät maksaa uuden BMW:n verran..

Hanhenmaksaa, gracias

Hanhenmaksaa, möttöstä, kaikkee oli, gracias

Koko ajan tapahtui ja sattui

Öh.. siinä tehdään jotain jälkiruokaa, koko ajan tapahtui kaikkea jännää

IMG_20160627_091946

Bileiden jälkeen nextinä päivänä nokka kohti Nakanoa. HC:ein paikka täynnä vintage leluja, kelloja, figuureja, animeshittiä ja vaikka mitä. Pari päivää meni tuolla

Bileiden jälkeen nextinä päivänä nokka kohti Nakanoa. HC:ein paikka täynnä vintage leluja, kelloja, figuureja, animeshittiä ja vaikka mitä. Pari päivää meni tuolla

IMG_20160627_091121

Vintage ja käytettyjen kellojen taivas, jos kyseiset artikkelit kiinnostaa. Siinä rannettamassa mm. oldschool Navitimeria.

Nakano on vintage- ja käytettyjen kellojen taivas, jos kyseisien artikkeleiden myynti ja ostohommat kiinnostelee. Siinä rannettamassa mm. oldschool käsinvedettävää sinitauluista Navitimeria, joita ei juuri Suomessa näe.

Pelkästään kellolehtiä on kymmeniä, joita julkaistaan joka kuukausi.

Pelkästään kellolehtiä on kymmeniä, joita julkaistaan joka kuukausi.

Historiaa, eleganssia, ns. "ikuinen" kello, jonka jälleenmyyntiarvo kasvaa käytettynäkin koko ajan. Siinä ikoninen vintage-non-date submariner, joka menee myyntiin Suomeen.

Historiaa, eleganssia, ns. ”ikuinen” kello, joka kestää sukupolvelta toiselle ja jonka jälleenmyyntiarvo kasvaa käytettynäkin koko ajan. Siinä ikoninen vintage-non-date submariner, joka menee myyntiin Suomeen.

Tokiossa on tosi vähän terasseja, joka on raivostuttavaa näin kuumalla. Shinjukussa on kuitenkin luotto open-terrace, jossa tulee piipahdettua joka vuosi.

Tokiossa on tosi vähän terasseja, joka on raivostuttavaa näin kuumalla. Shinjukussa on kuitenkin luotto open-terrace, jossa tulee piipahdettua joka vuosi.

Piipahdus Disk Unionissa. Törkeä flashback ysäriloppuun ja 2000-luvun alkuun kun kaikki massit meni vinyyleihin.

Piipahdus Disk Unionissa. Törkeä flashback ysäriin ja 2000-luvun alkuun kun kaikki massit meni vinyyleihin.

Vain viikon reissu, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vikana yönä Nikko Narita hotelliin budjaamaan. Tekee ihan gutaa frendien lattioiden ja backpackermajoitusten jälkeen..

Vain viikon reissu, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vikana yönä Nikko Narita hotelliin budjaamaan. Tekee ihan gutaa frendien lattioiden ja backpackermajoitusten jälkeen..

Ehti vielä käydä japanifrendin kanssa käydä safkaamassa perinteisessä mestassa

Ehti vielä käydä japanifrendin kanssa käydä safkaamassa perinteisessä mestassa

Aamiaisellakaan ei sitä nakki x lihapulla-aamiaista. Kaikkea mahdollista japanilaista, halutessaan sai brekkiellä myös multivitamiinit ja rautatabletitkin, lolz.

Aamiaisellakaan ei sitä nakki x lihapulla-aamiaista. Kaikkea mahdollista japanilaista, halutessaan sai brekkiellä myös multivitamiinit ja rautatabletitkin, lolz.

Paluu todellisuuteen on tosiasia

Paluu todellisuuteen on tosiasia

Nousevan auringon maa. Amazing race vol.4

Heti Katumessujen jälkeen tarjoutui tilaisuus heilahtaa reissuun melko extempore. Maanantaina lennot varaukseen ja tiistaina koneeseen. Kohteena tietenkin Japanin keisarikunta. Japani on kaunis sekamelska tuhansia vuosia vanhoja traditioita, spirituaalisuutta, hyperkaupallisuutta ja ennenkaikkea 140 miljoonaa erilaista ihmistä pienellä saarella.

Tälläkin kertaa klassinen sneakers.fi rymy-backpacker-seikkailu. Jokainen ilta eri majapaikassa, 2-3h unta ja parhaimmillaan sen 23000 askelta per päivä. Lopuksi vielä sneakers.fi classic aka leiskautetaan kolmeksi päiväksi tyynenmeren pikkusaarelle. Monesti herätessä tietää vain sen, että nyt on pakko lähteä liikenteeseen seuraavaan paikkaan, pieni reppu selkään, eikä mitään hajua mihin majoittuu sinä iltana. Älytön vapauden ja seikkailun tunne mitä voi kokea vain autenttisella ghettoilureissulla. Jokainen päivä on seikkailu. Tällä kertaa reittinä Kamata-Asakusa-Ueno-Tsukiji-Akasaka-Roppongi-Shinjuku-Yokosuka-Hadano-Miyakojima

Aiemmat Japaniseikkailut voi käydä lukemassa täältä.

First things first. Asakusaan, temppeleille

First things first. Asakusaan, temppeleille toivomaan hyvää karmaa ensi vuodelle

IMG_20151216_200622

Asakusa, päivällä aika överisti ihmisiä, kannattaa poiketa alkuillasta.

Asakusa, päivällä aika överisti ihmisiä, kannattaa poiketa alkuillasta.

Ukkosenjumalan, eli Kaminarimon portti

Ukkosenjumalan, eli Kaminarimon portti

Uenoon! Vanhaa ja uutta Japania sulassa sekamelskassa.

Uenoon! Vanhaa ja uutta Japania sulassa sekamelskassa.

Japani, kuten muutkin maat on mennyt aivan sekaisin tulevasta Star Warsista. Toivottavasti lunastaa odotukset, Japanissa löytyi jos minkälaista oheistilpehööriä jo kaupan.

Stormtrooper snäbäri :)

Stormtrooper snäbäri :)

ja tietenkin Star Wars cupcakeja

ja tietenkin Star Wars cupcakeja

Valomiekka syömäpuikot!!!

Valomiekka syömäpuikot!!!

Täysin randomit Yoda ja 3CPO pikkuautot wtf?

Täysin randomit Yoda ja 3CPO pikkuautot wtf?

Darth Vader ja Boba Fett miksattuna Samuraimytologiaan. Toimii

Darth Vader ja Boba Fett miksattuna Samuraimytologiaan. Tämä toimii

"Aito" valomiekka, eli Obi Wan kenobin kuvauksissa käyttämä miekka. Ihan vain 30000e

Esillä Aito valomiekka, eli Obi Wan kenobin kuvauksissa käyttämä miekka. Ihan vain 30000e

Shibuya-Urahara-Harajuku on reitti, jonka varrella on satoja streetwear-kauppoja, ja saa kerralla kopin missä geariskene menee.

Japanissa näkee kaikki uusimmat sneakergamet. Jeremy Scottilla lähtenyt taas lapasesta. Kultainen shelltoe meinasi lähteä mukaan, mutta onneksi viimehetkillä löytyi parempaakin asiaa mihin sijoittaa lähemmäs 200e :)

Japanissa näkee kaikki uusimmat sneakergamet. Jeremy Scottilla lähtenyt taas lapasesta. Kultainen shelltoe meinasi lähteä mukaan, mutta onneksi taas viimehetkillä heräsi ja tajusi että löytää sitä parempaakin asiaa mihin sijoittaa lähemmäs 200e :)

Shibuyassa Fiksigame strong. Hämärät reikävanteet tämän kauden juttu.

Shibuyassa Fiksigame strong. Hämärät reikävanteet tämän kauden juttu.

Tuliaiset Omotesandolta

Tuliaiset Omotesandolta

Filan karvaset buckethatut tullut bäkkiin. Northfacen reppumeno 5/5 ja ABC mart.

Filan karvaset buckethatut tullut bäkkiin. Northfacen reppugame 5/5 ja ABC martilla hyvät hinnat, kuvan Nike Kaishi NS virsut 50e.

Japani on kelloharrastajien luvattu maa. Kuukausittain julkaistaan kymmentä eri kellolehteä ja mekaanisten kellojen skene on varmasti maailman suurin. Hienoja tiukuja tulossa, lonkun uusi chrono, omegan kaunis "datejust", Montblancin uusi worldtimer ja Breitlingin Navitimer näytti olevan nyt se, mitä hehkutettiin todella paljon.

Japani on kelloharrastajien luvattu maa. Kuukausittain julkaistaan kymmentä eri kellolehteä ja mekaanisten kellojen skene on varmasti maailman suurin. Hienoja tiukuja tulossa, lonkun uusi chrono, omegan kaunis ”datejust”, Montblancin uusi worldtimer ja Breitlingin Navitimer näytti olevan nyt se, mitä hehkutettiin todella paljon.

Kiesitrendit vaihtelee japanissakin. Jotain kertoo se, että näki näitä G-sarjalaisia toista kymmentä reissun aikana. Suomessa ei ole tullut nähtyä varmaan ainoatakaan nyt koko vuonna.

Kiesitrendit vaihtelee japanissakin. Jotain kertoo se, että näki näitä G-sarjalaisia toista kymmentä parin päivän aikana. Suomessa ei ole tullut nähtyä varmaan ainoatakaan nyt koko vuonna, mikä sinänsä on tervettä

Viimeinen Manhattan Records, hiphop-musiikin mekka, jossa täytyy käydä aina kun menee Shibuyaan.

Viimeinen Manhattan Records, hiphop-musiikin mekka, jossa täytyy käydä aina kun menee Shibuyaan.

Jetlag ja aikaiset herätykset = ei hyvä yhdistelmä

Jetlag ja aikaiset herätykset = ei hyvä yhdistelmä

jalat huutaa leipää

jalat huutaa leipää

Ruokakulttuuri on Japanissa tuhansia vuosia vanha, safkaus on tässä maassa taidetta.

aina hullut mätöt

aina hullut mätöt, pääsee testaamaan kaikki överimmät jutut eri puolilta maailmaa

Mosburger, Curry-tonkatsu, Sushit ja chanko-nabe!

Mosburger, Curry-tonkatsu, Sushit ja chanko-nabe!

IMG_20151216_181502

tsukijin kalamarkkinat

tsukijin kalamarkkinat

IMG_20151212_173708

IMG_20151216_174914

Roppongin lähellä Akasakan Dormi, skidisti alkaa jo ahdistamaan.

Roppongin lähellä Akasakan Dormi, skidisti alkaa jo ahdistamaan ghettomajoitus ja vähäinen uni.

Sadepäivänä kasaa kamoja kuosiin. Pikkulaukulla koko reissu, pienet kantamukset tärkeetä kun vaihtuu yösija joka päivä.

Sadepäivänä kasaa kamoja kuosiin. Pikkulaukulla koko reissu, pienet kantamukset on tärkeetä kun vaihtuu yösija joka päivä.

Maassa maan tavalla, eat rica bro

Maassa maan tavalla, eat rice bro

LOL. Superdiskreetissä Japanissa nykyisin vessassa tälläsiä kojeita, josta saa halutessaan veden vetämisen äänen, kun heilauttaa kättä sen edessä :D

LOL. Superdiskreetissä Japanissa nykyisin vessassa tälläsiä kojeita, josta saa halutessaan veden vetämisen äänen, kun heilauttaa kättä sen edessä 😀

Viimeinen etappi on Miyakojima. Japanissa on kymmeniä saaria tyynellämerellä, jotka ovat lähempänä Taiwania tai Kiinaa kuin itse pääsaarta. Nämä ovat kuin unohdettuja paratiisisaaria ja turismi ei ole ehtinyt vielä niitä ihan pilaamaan, snadi maailman secret spot. 3 tuntia Tokiosta lentokone ja bujaka. Miyakojiman Yonahama beach on äänestetty Tripadvisorissa Japanin kauneimmaksi rannaksi ja koko aasiassa 15 parhaan biitsin joukkoon.

Miyakolla majoitus Hanahanassa, vahva suositus.

Miyakolla majoitus Hanahanassa, vahva suositus.

Miyako-jima

IMG_20151216_200659

Monessa maassa ollaan käyty ja biitsejä nähty, mutta yonahama beachin veden väri oli aivan mieletöntä.

Monessa maassa ollaan käyty ja biitsejä nähty, mutta yonahama beachin veden väri oli aivan mieletöntä.

Kylpylään. Ulkoilmakylpylät on parasta Japanissa. Tämä eteläisin kylpylä Japanissa ja tunnelma oli kuin kai jossain amazonissa, veden lämpö 36c.

Kylpylään. Ulkoilmakylpylät on parasta Japanissa. Tämä eteläisin kylpylä Japanissa ja tunnelma oli kuin kai jossain amazonissa, veden lämpö 36c.

Okinawalla on oma murre, musiikki ja elämänrytmi

Okinawalla on oma murre, musiikki ja elämänrytmi

Vielä vikat tuliaiset ja takaisin kohti Tokiota, josta sitten kotoisaan Suomeen

Vielä vikat tuliaiset ja takaisin kohti Tokiota, josta sitten kotoisaan Suomeen

Instaan päivittyy aina nopeiten meiningit, tsekatkaa @sievasieva

Instaan päivittyy aina nopeiten meiningit, tsekatkaa @sievasieva

Japan Amazing Race vol.3

Japanin spesialisti, Sneakers.fi matkablogi suuntasi jälleen nousevan auringon maahan tsekkaamaan keisarikunnan uudet tuulet. Maanjäristyksen jälkeen Japani on jälleen täydessä touhussa ja ihmiset ovat energisinä rakentamassa taas sitä uutta, friikkiä ja niin omaperäistä maata. Aiemmat matkakertomukset voi tsekata täältä.

8 päivää, 20000 kilometriä suhattu. Nukuttu n. 3-4 tuntia päivässä. Tämänkertaisia kohokohtia oli täysin käsistä lähtenyt Tokyo Disney Sea (aivan kipeä paikka, jollain tavalla älyttömämpi ihmisen rakentama asia kuin Pyramidit), yksi maailman upeimmista ruokakulttuureista (syystäkin eniten Michelin -ravintoloita maailmassa), lentokoneella 2000 km Tokiosta Ishigaki ja Iriomote -saarille (Japanin oma Galapgos-saari, joka on täysin paratiisisaari keskellä tyyntä valtamerta, lähempänä Taiwania ja Kiinaa kuin Japania) sekä tietenkin yleinen ihmisten ystävällisyys ja välittäminen. Jeni on tällä hetkellä todella edullinen ja kaikki tuntui olevan 3/4 Suomen hinnoista. Edullisimmillaan majoittumaan pääsi 8e yö hintaan, safka ja autovuokratkin meni järkevissä hinnoissa.

Let's Go!

Let’s Go!

Teemu Pukki ja Petteri Forsell tulivat saattamaan toimittajaa

Teemu Pukki ja Petteri Forsell tulivat saattamaan toimittajaa

Snadi setti napaan ennen lentoa

Snadi herkku napaan ennen lentoa

Junat tulivat tutuiksi, hullua suhausta ympäri Japanin

Perillä junaan, jotka tulivat kyllä tutuiksi, hullua suhausta ympäri Japanin

Tokyo Disney Sea, Indiana Jones, Arabiaa, merirosvoja ja vaikka mitä

Heti suoraan etappina Tokyo Disney Sea, Indiana Jones, Arabiaa, merirosvoja ja vaikka mitä

DSC03473

DSC03475

DSC03481

DSC03486

Disney Sea

Disney Sea

Toimittaja täysin klesana, ottaa iisiä Disneylandin penkillä

Ei nukuttu 40-tuntiin, toimittaja täysin klesana ja pakko ottaa välikuolema Disneylandin penkillä

Grillausta lokaalien kanssa. Tämä on ehkä ainoa asia joka Suomessa osataan paremmin safkan saralla

Nextinä päivänä Naganoon ja Grillausta lokaalien kanssa.

Lehmän sydäntä, hyvää oli

Lehmän sydäntä, hyvää oli

Nippon Derby! Yksi tärkeimmistä päivistä vuodessa, koko Japani pysähtyy katsomaan näitä raveja

Grillauksen jälkeen Nippon Derby! Yksi tärkeimmistä päivistä vuodessa, koko Japani pysähtyy katsomaan näitä raveja

IMG_5292

Safkakulttuuri on vaan niin älyttömän monipuolista ja kehittynyttä Japanissa.

Safkakulttuuri on uskomattoman monipuolista ja kehittynyttä Japanissa.

Raakaa kanaa ja kananmunaa sellaisenaan napaan, aivan

Raakaa kanaa ja raakaa kananmunaa sellaisenaan napaan, aivan mielettömän hyvää

Chibassa täysin random vaatekaupan nimi. "otan tämän"

Ostoksille. Chibassa täysin random vaatekaupan nimi. ”otan tämän”

Shimokitazawa. Boheemein ja ehkä tämän hetken mielenkiintoisin  kaupunginosa Tokiossa.

Shimokitazawa. Boheemein ja ehkä tämän hetken mielenkiintoisin kaupunginosa Tokiossa.

Lenkkarimetskaajan paratiisi. Air Raideja, Jabbarin Mcnasty -versiot yms. yms. Onneksi matkabudjetti oli niin säälittävä, ettei tarvinnut edes unelmoida.

Tämä maa on lenkkarimetskaajan paratiisi. Air Raideja, Jabbarin Mcnasty -versiot yms. yms. Onneksi matkabudjetti oli niin säälittävä, ettei tarvinnut edes unelmoida.

Rosherunit 50e

Rosherunit 50e

Kelloharrastajan paratiisi. Pelkkiä kellokehtiä oli 4-5, jotka ilmestyy joka kuukausi.

ja todellinen kelloharrastajan paratiisi. Pelkkiä kellolehtiä oli 4-5, jotka ilmestyy joka kuukausi.

IMG_5462

Gundam

Mecha-friikeille Gundamia

Shinjuku, back to home

Shinjuku, back to home

Punaista biniä

Punaista biniä

Ueno

ja Uenoon

Ameya Yokocho, sekoitus uutta ja vanhaa, teknologiaa ja perinteitä

Ameya Yokocho, sekoitus uutta ja vanhaa, teknologiaa ja perinteitä.

Jokilaivaan Chibassa

Jokilaivaan Chibassa

IMG_5297

Klo 3.00 herätys, nukuttu pari tuntia, perus päivä

Klo 3.00 herätys, nukuttu pari tuntia, perus päivä

Tokiosta vielä lentokone etelään, pienelle saarelle

Tokiosta vielä 3h lentokone etelään, pienelle saarelle

kartta

Ishigaki-saarella asui vuohia heti majatalon pihalla

Ishigaki-saarella budjasi vuohia heti majatalon pihalla

Kabira-wan, niin vihreää vettä, ettei ole missään nähnyt.

Kabira-wan, niin vihreää vettä, ettei ole missään nähnyt.

Vuorelle kiesillä

Vuorelle kiesillä

Ishigaki

Ishigaki

Snorklausta ja koralleja, törkeän kokoisia kaloja tulee ihan kohti

Snorklausta ja koralleja, törkeän kokoisia kaloja tulee ihan kohti

Vuokrakiesi vain 20e päivä. Vasemmanpuolinen liikenne, joten katsii ajaa varovasti

Vuokrakiesi vain 20e päivä. Vasemmanpuolinen liikenne, joten katsii ajaa varovasti

Jos lautassa lukee Speedboat, kannattaa varoa. Tällä Iri-omote saarelle. Tämä pomppii niin älyttömästi vaikka olisi hyväkin sää, jengi byyttaili sisällä.

Jos lautassa lukee Speedboat, kannattaa varoa. Tällä vehkeellä heilahdettiin Iri-omote saarelle, mutta nämä pomppii niin älyttömästi vaikka olisi hyväkin sää, että jengi byyttaili sisällä.

Iriomote-Jima. Japanin oma Galapagos, koskematonta luontoa, kukkia, perhosia, ainutlaatuisia eläimiä joita ei näe missään muualla

Iriomote-Jima. Japanin oma Galapagos, koskematonta luontoa, kukkia, perhosia, ainutlaatuisia eläimiä joita ei näe missään muualla

Iriomote-jima. Paratiisi keskellä valtamerta

Iriomote-jima. Paratiisi keskellä valtamerta

Mangrove-puita, sademetsää, jokia.. Aivan tajutonta

Mangrove-puita, sademetsää, jokia.. Aivan tajutonta

IMG_5427

sanshin

Okinawan saarilla on oma musiikki jossa käytetään sanshin-soitinta, toimituskin otti yhden soittotunnin

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kiitos Okinawa!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, nokka kohti kotia, kiitos Okinawa!

Tokyo Motor Show

Tokyo Motor Show on kiesipäälliköiden kiehtovin tapahtuma ja se järjestetään joka toinen vuosi. Valitettavasti toimituksemme ei päässyt itse tällä kertaa paikan päälle, mutta tänäkin vuonna kattaus oli sen verran väkevä, että nostamme tänne muutamia päräyttäviä veijareita.

Sneakers.fi ensimmäisena autoilualan mediana ennusti jo taannoin kasari japanityylien paluuta ja tänä vuonna automerkit ovatkin ottaneet tästä vaarin 😉

Orkkis Datsun 510

Orkkis Datsun 510

Nissan idx Nismo

Ei aivan yhtä häikäisevä kuin alkuperäinen, mutta silti vuoden upein julkaisu, Nissan idx Nismo

Daihatsu Copen

Daihatsu Copen

Uusintaversio, toimituksen mielestä ei tosin niin onnistunut

Ja tässä uusintaversio, toimituksen mielestä ei tosin niin onnistunut

Honda Beat

Alkuperäinen Honda Beat

Moderni versiointi. Tämä on siis mopoauton kokoinen kiesi.

Moderni versiointi. Tämä on siis mopoauton kokoinen kiesi.

Kuka muistaa NSX:n?

Kuka muistaa NSX:n?

Uudessa ei juuri jälkiä vanhasta

Uudessa ei juuri jälkiä vanhasta

Ken Okuyaman Kode9 konseptissa mennään jo 60-luvulle, tuulahdus sitä vanhaa hyvää muotoilua

Ken Okuyaman Kode9 konseptissa mennään jo 60-luvulle, tuulahdus sitä vanhaa hyvää muotoilua

Suzuki Hustler

Suzuki Hustler

Mutta menneisyyteen ei sovi takertua, tulevaisuus on jo täällä, toki messujen suola on kaikenlaiset konseptihäkkyrät.

Kawasaki Concept J

Kawasaki Concept J

Ken Okuyaman suunnittelema traktori

Ken Okuyaman suunnittelema traktori. Tällä kelpaisi rällätä ABC:n pihalla

Nissan Blade glider

Nissan Blade glider, tulossa oikeasti myyntiin lähivuosina

Lopuksi vielä rapakon toiselle puolelle, samana viikonloppuna julkistettiin Gran Turismo -peliä varten tehty AMG Mersu.

Lopuksi vielä täysin randomisti rapakon toiselle puolelle, samana viikonloppuna julkistettiin Gran Turismo -peliä varten tehty AMG Mersu.

Helsingin paras sushi / japanilainen ravintola

Päivitetty 01.05.2017

Seuraa pientä ruoka, matka ja lifestyle-blogiamme Sneakers.fi Instagramissa, käy kurkkaamassa sieltä uusimmat kuvat.

Vuosia kestänyt Helsingin japanilaisten ruokapaikkojen vertailu on vihdoin tullut päätökseen. Missiona oli käydä kaikissa Helsinkiläisissä ravintoloissa ja tämä ei ollutkaan ihan helpoin nakki. Stadissa on otettu tämän jalon keisarikunnan safkakulttuuri omakseen ja pikkurafloja taitaa syntyä melkein joka kuukausi.
Sushi on Japanissa ehkä arvostetuin ruokalaji ja sen tekeminen on osaksi taidetta, osaksi vuosituhansia kehittynyttä perinnettä. Sushikokki opiskelee japanissa monta vuotta, ennenkuin hän pääsee edes leikkaamaan kaloja. Hyvät sushi-paikat nousevan auringon maassa ovat myös kalliita, lapsena niihin pääsi syömään tyyliin vain kun faija voitti raveissa.

Hyvän sushin erottaa erityisesti kimmoisasta ja laadukkaasta riisistä, tuoreesta merilevästä sekä tietty hyvistä kalan ja lisukkeiden raaka-aineista. Sushi ei ole elitististä ruokaa, mutta ruoan alkuperää, kulttuuria sekä tekotapoja on hyvä kunnioittaa, jotta safkaaminen olisi mahdollisimman nautinnollista. Helsinkiläisissä sushipaikoissa harmittavan monet tarjoavat pikaruokaversiota, jossa riisi ja levä saattaa olla kuivaa ja kaikki tehty vähän sinnepäin mutu-tuntumalla. Ravintolasta huomaa heti, jos omistaja ei ole edes käynyt Japanissa. Miso-keitto ei myöskään ole alkukeitto, joten jos sinulle tarjotaan keittoa ennen pääruokaa, tiedät olevasi paikassa jossa ei juurikaan välitetä.

Mitään paikkaa ei tuomita, joka ravintolaa kannattaa itse testata jos on lähistöllä ja päättää oma lempparipaikka. Työntekijöiden koulutukseen panostamalla sushin taso nousee hetkessä, joten kaikki ravintolat varmasti petraavat koko ajan. Täytyy myös muistaa, että Hoshitossa ja Gaijinissa menee illalliseen helposti 40-80e, muissa 20e molemmin puolin. Nimen vieressä pisteytys. Listaa päivitetään jatkuvasti, jos tiedät suositella uutta ravintolaa, laitathan kommentteihin viestin.

Hoshito 10
Arkadiankatu 21
Ei sushi-ravintola, mutta ehdottomasti Helsingin ykköspaikka. Sydämellä tehtyä ja viimeisen päälle mietittyä japanilaista ruokaa. Chez Dominiquen Michelin kökissäkin työskennellyt kokki on yksi Suomen parhaista.

Wagocoro 9
Runeberginkatu 63
Japanilaisten omistajien rakkaudella pitämä pieni paikka Töölössä. Sushit ja sushi-riisi ovat omaa luokkaansa, Helsingin paras ylivoimaisesti. Kaikessa maistuu ”Wa”, eli lämmin japanilaisuus ja tietty paikallisen kotiruoan maku, jota on vaikeaa jäljitellä. Sisustus on vielä melko karu ja istumapaikkoja vain muutama, joka harmillisesti tekee tästä ravintolasta miltei lähes täysin takeaway -paikan.

Sushi Forest 8.5
Hämeentie 32
Kuinka ollakaan, Kalliosta löytyy todella autenttisen oloinen nuhjuinen japanilainen landeravintola. Sisustus on juuri täysin randomia ja kirppikseltä haettua, aivan kuten japanissakin, jos eksyy siellä pöndelle lähistön pikkuravintolaan. Palvelu on sitä itseään, eli japanilaisen kunnioittavaa ja asiakasta arvostavaa.

Ume-shu 8
Pohjoinen Hesperiankatu 15
Hyvin perinteisen japanilaisen sushipaikan fiiliksellä sisustettu ravintola. Sushitkin juuri oikean kokoisia ja ammattitaidolla valmistettuja.

Len’s 7
Viiskulma
Japanilaisen miljonääriräppärin sekä hänen suomalaisen äitinsä omistama pieni ravintola. Sushikin hyvää, mutta erilaiset donburit ja muut ruoat ovat tämän paikan bravuuri.

Tokyo 55 7
Runeberginkatu 55
Ehkä yksi näteimmistä sisustuksista. Sushitkin hyviä, jotkut hieman fuusiotyylisiä, mutta muuten erittäin laadukas meininki.

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät


——————————————————————————-

Hoshito on auki vain iltasin ja pöytä pitää varata etukäteen.

Umeshussa juuri oikean kokoiset sushit. Muistakaa että sushit syödään oikeasti käsin ja riisiä ei kasteta soijaan, vain kala tai lisuke.

Sushibar 7
Uudenmaankatu 15
Edesmenneen Rakuyan omistajien ketju. Marimekkoa ja Sushia. Suomi meets Japani, raikas meininki. Paikan taso on noussut todella paljon, fuusiomeininkiä, hyviä ideoita ja raaka-aineet. Yleensä fuusiomeiningit ei ole toimituksemme lemppareita, mutta Sushibarin Poke-bowl on todella jees, tuore chili(!) antaa hyvää potkua, kuka olisi uskonut että se blendaa hyvin soijan kanssa.

Koto 7
Lönnrotinkatu
Yksi ensimmäisistä ravintoloista ja laaja ruokalista laadukasta japanilaista. Paikka on myös uusittu täysin ja sisustus on hieno. Safkaamaan mahtuu isommallakin possella.

Sushi-San 7
Munkkiniemi
Munkan puistotien päädyssä seisoo vanhan Japanikävijän, Kimmo Jylhän oma ravintola. Hyvä valikoima erilaisia susheja, istumapaikkoja niukalti.

Gyosai 6.5
Runeberginkatu 40
Pieni takeout sushi töölössä. Isä ja poika mestareina. Kuten usein japanissakin, hieman nuhjuinen ja kodikas sisustus. Klassinen paikka.

Domo 6.5
Kalevankatu 21
Ovelasti entisen Koton paikalle bygattu paikka. Domon Japanilainen kokki loihtii sushin lisäksi hyviä lounaita. Tarjoilijat eivät puhu japania eikä suomea, joten hiukan vaikeata kysellä aterian sisällöstä. Ruoka hyvää.

——————————————————————
Tunnissa Japaniin, lähellä Helsinkiä aito japanilainen majatalo ja ruokailu.
——————————————————————

Aikatalon Ichiban

Aikatalon Ichiban

Ichiban 6.5
Aikatalo ja Kampin keskus
Yksi Helsingin vanhimmista paikoista. Perusvarma paikka, jossa ruoka hyvää ja valinnanvaraa löytyy. Kampissa joutuu usein jonottamaan.

Aya 6.5
Makkaratalo
Ichibanin omistajien paikka makkaratalossa. Hieno sisustus ja kenties ainoa paikka Helsingissä, jossa voi syödä myös curry-udonia.

Daruma 6
Kampin energiatalon Sushi. Paljon pöytiä ja ei kovin täynnä, joten pääsee syömään nopeasti.

Fuku 6
Freda 36
Buffetti-ravintola, joka nimestään huolimatta on enemmän kiinalainen ja buffassa suuri määrä fuusiosusheja muottiriisillä. Edulliset hinnat joten todella suosittu, usein jonot.

Zheng-Sushi
Roihika
Kuten nimestä voi päätellä, kiinalaisten omistajien pieni ja suosittu Sushi-paikka Roihuvuoren ytimessä. Idästadissa harvinainen sushi-paikka, kannattaa piipahtaa jos käy lähistöllä.

Hanko 6
Suomen suurin ketjuravintola, joka sijaitsee mm. Itäkeskuksessa ja City Centerissä. Taso riippuu vähän paikasta, mutta suurin osa menee kyllä hyvän keskitason mukaan.

Wasabi Sushi
Itis
Itiksen Eastonissa sijaitseva sushi. Laatu ei todellakaan mitään kummoista, mutta Stadin ainoa liukuhihna sushi, eli Kaiten Sushi antaa paljon anteeksi. On vain niin nautinnollista ja helppoa valita liukuhihnalta mitä haluaa.

Take-Sushi 5
Tennispalatsin sisällä sijaitseva sushi-baari. Hauska bambu-aiheinen sisustus, mutta täälläkin ruoan laadussa vielä petrattavaa.

Rice Garden 4.5
Kallioon avattu hieman hinnakkaampi muodikas sushi-buffetti. Tällä hetkellä vielä kylmää muottiriisiä ja vähän random-meiningillä rakennettu.

Hoku 4.5
Espalla sijaitseva uusi ravintola. Valitettavasti täälläkin muottiriisiä ja itseasiassa melko vähän japaniaista ruokaa, vaikka japanilaiseksi ravintolaksi tätä mainosteaan.

Helsingin Stockmannin Sushi 4
Tähän mennessä kaupungin huonointa sushia löytyy Stokkan sushi-tiskiltä. Yön yli jääkaapissa levänneitä jääkylmiä susheja ja rapeasti kuivunutta riisiä. Ei jatkoon.

Gaijin 9
Erikoismaininnan ansaitsee Tomi Björckin Gaijin. Gaijin ei ole varsinaisesti japanilainen ravintola, mutta keittiössä on paljon vaikutteita japanilaisesta ruoasta. Erittäin hieno sisustus ja hyvä tunnelma. Vuoden 2012 Michelin oppaassakin maininta.

Ennen Hoshito sijaitsi ihan puuvallilan reunalla, nyt Arkadiankadulla

Etutöölön Ume-Shussa hyvä fengshui

Tokio 55 fuusiosushit

 

Domon kokki osaa hommat, kara-age, paneerattu lohi, sashimi jne

Jos paikassa on tämänkaltaisia kryptisia ornamentteja, et luultavammin ole japanilaisessa ravintolassa

Kuten oluttakaan ei tulisi juotua viinilasista taikka viiniä stobesta, niin myös miso-keittoa on outoa juoda muusta kuin miso-kulhosta. Kuvassa oleva random-kulho ei siis ole miso-astia. Miso tarjotaan aina oikealle puolelle ruokailijaa.

Jos haluaa tutustua enemmän Sushin tekemisen saloihin, täällä toimituksessa suosittelemme ehdottomasti katsottavaksi dokumentin nimeltä Jiro dreams of sushi. Tämä on loistava dokkari 3 Michelin tähden japanilaisesta ravintolasta ja sen omistajasta, jonka voi katsoa mm. Netflixissä taikka tilata netistä.

Toim. huom.

Artikkelin kirjoittaja on Yokohaman (Suomen ensimmäisen japanilaisen ravintolan) 1970-luvun lopulla Tehtaankadulle perustaneen Keizo Tateishin poika. Yokohamassa työskenteli myös Yoshiaki ”Aki” Takayama, joka perusti myöhemmin Kabuki -ravintolan. Tästä syystä Kabuki ei esiinny listalla silkasta kunnioituksesta, mutta Sneakers.fi toki suosittelee ehdottomasti myös tätä legendaarista ravintolaa.

Siirry tästä tämän blogin etusivulle. Top posts kohdasta löydät blogin suosituimmat artikkelit sekä myös muita Sneakers.fi Japanin reppureissu- ja ruoka-artikkeleita.

Suomi-Japani fb-ryhmästä löydät kaikki akuutit uutiset Japanista.