Mitä ottaa mukaan reppureissulle? Mitä pakkaan matkalaukkuun? Vaatteet, tavarat, rinkka, tekniikka, appsit, sovellukset?

Mitä tarvitsee matkalla?

Nyrkkisääntö on seuraava: Mitä vähemmän tavaraa ja pienempi reppu = Voittaja. Majoitusta saattaa joutua vaihtamaan tiuhaan tahtiin ja pieni matkalaukku pelastaa todella monelta ärräpäältä.
Tavaraa ei oikeastaan tarvitse niin hirveästi. Tässä on paketti jonka pakkaamme mukaan kuukauden reppureissuun.

– Pieni ja tyylikäs reppu. Itse yritän välttää rinkkoja sekä vetolaukkuja mahdollisimman paljon. On myös mukavaa ettei joka päivä tarvitse näyttää turistilta, vaikka matkaakin uuteen paikkaan. Repun etutaskuun ei mitään arvokasta, sillä ne varastetaan varmasti, muutenkin massit yms. arvojutut hyvin jemmaan.

– Vaatteita mahdollisimman vähän. Vaatteita tulee otettua aivan liikaa matkaan, tarvittaessa niitä voi vaikka ostaa paikanpäällä, t-paidat eivät maksa juuri mitään. Sukkia sekä alusvaatteita ei tarvitse kuin kolmelle päivälle. Vaatteita voi pestä reissussa käsin vaikka lavuaarissa, siihen ei mene aikaa juuri ollenkaan. Lämpimissä maissa pärjää melkein joka päivä shortseissa ja vaimareissa. Tarvittaessa tavaraa voi myös lähettää kotiin. Pyyhe tai matkalakanakin kannattaa käydä hakemassa eräkaupasta, joissa myydään superpieneen tilaan mahtuvia teknisiä pyyhkeitä.

– Yhdet kengät ja sandaalit. Tärkeätä on valita tarkkaan nuo yhdet kengät ja homma toimii. Pointtihan on se, että niillä on mahdollisimman mukava kävellä, mutta pitää silti näyttää smuuteilta jotta pääsee safkaamaan tai viihtymään parempiinkin mestoihin.

– Yhdet ykköset messiin. Reissun aikana tulee aivan varmasti hetki, jolloin pitää pukeutua vähän paremmin. Eli staili kauluspaita kannattaa ottaa mukaan. Mikään ei tunnu paremmalta kun kaiken rypemisen jälkeen voi laittaa itsensä iltakuosiin, eikä näytä ihan pultsarilta. Hiusten leikkaaminenkin on monissa maissa todella edullista ja freesaa fiilistä.

– Hygienialaukku. Käsidesi, haavojen desifiointiaine, laastarit, kynsisakset, särkylääkkeet, korvatulpat, aurinkorasvat yms. aina mukaan. Näitä tarvitsee lähes aina, sillä rakkuloita tulee jalkoihin tai pieniä haavoja saattaa tulla.

– Kahdet lasit tai piilarit. Kaikki nelisilmät huomio, ne yhdet lasit melko varmasti hajoavat tai piilarit katoaa, joten ehdottomasti toisetkin mukaan. Allekirjoittanut matkusti kerran Japanissa viikon vain toinen piilari silmässä..

– Ruoka.
Kannattaa ottaa valikoidusti jotain purtavaa mukaan. Esimerkiksi Kuubaan matkustaessa, jossa ei kauppasaarron takia saata aina olla mahdollista saada ruokaa sekä pitkillä bussimatkoilla, pieni retkipurtava on ollut todellinen lifesaver. Pussillinen brasiliaisia parapähkinöitä ja tuubissa oleva tonnikalatahna leivänpäällä on välillä maistunut aivan jumalaiselle gourmeelle.

Tuubitahnan kuvaa ei löytynyt, mutta sellasia abban tonnikalatuubeja.. nam.

Parapähkinäpussi

– Tekniikka. Kunnon akulla varustettu älypuhelin (tai ostaa ladattavan vara-akun) on erittäin hyvä ystävä, varsinkin pitkillä lennoilla ja busseilla/autoilla liikkuessa. Yhdessä laitteessa on kamera, puhelin, videokamera, ipod, leffateatteri ja kaikki muu mitä voi vain kuvitella. iMoviella voi editoida videot, Beatmaker 2:lla tehdä omaa musiikkia, photoshopilla kuvat, skype, leffat jne. Kannattaa ladata puhelin täyteen Stand Up komiikkaa, kirjoja ja Madventuresin radio-ohjelmia, mikään ei ole siistimpää kuin että matkustaessakin voi oppia jotain, nauraa paljon tai fiilistellä Tunnan ja Rikun kertomuksia. Liian kallista puhelinta ei kannata ottaa messiin, esim. 200e Xperia tai vaikka vanha Ipad mini riittää mainiosti.

– Matkusta pienellä porukalla. Vaikka kaikki olisikin hyviä frendejä, välillä on ahdistavaa matkustaa isolla ryhmällä. Moni asia jää kokematta vain sen takia että asiat ei suju mihinkään suuntaan.

– Laita paperille mukaan paikallisen Suomen suurlähetystön numero, haaverin taikka varkauden sattuessa on hyvä että on jokin paikka josta pyytää neuvoa.

– Älä ota mukaan pahaa mieltä.
Kaikista painavin asia.. Eli reppuun ei saa pakkaa mukaan mitään mikä painaa mieltä. Hoitamattomat asiat, huolet ja negatiiviset jutut painavat eniten mieltä ja reissu saattaa mennä pilalle murehtiessa. Jos on hoitamattomia työasioita, raha-asioita tai riitoja läheisten kanssa joita ei ole sopinut, ne pitää huoltaa kuntoon :)

Ennen lähtöä, tärkeätä on syödä todella hyvin ennen matkaa, sillä seuraava kunnon lämmin ateria saattaa odottaa 20 tunnin päässä.

Nokia C7 vs Nokia N8 vs Iphone 4 vs Nokia N95 8G vs Ihminen

Koska olemme myös toki gadget sekä tekniikkablogi, käymme nyt monia ihmisiä askarruttavaan kysymykseen. Kaikki kännykkämerkit ovat nyt viimein julkaisseet omat lippulaivamallinsa, minkä näistä uusista älypuhelimista ostaisi? Mitä toivomme pukinkonttiin tai mihin sijoitamme vaivalla oravanpyörässä haalimamme rahat (eli nuo elektroniset numerot pankkitilillämme)? Netti kuhisee eri arvosteluja ja tämäkin blogi päätti tuoda oman näkemyksen asiaan.

Puhelimen tärkein ominaisuus on sen hinta ja näin ollen käytettävyydeltään paras Iphone 4 jäi heti valinnan ulkopuolelle. Samsung Galaxy sekä HTC:n puhelimet eivät olleet merkkinä tuttuja, joten valinta oli tehtävä välillä Nokia N8 ja C7. Huhut kertovat että Iphone 5 tulee jo ensi kesänä markkinoille, joten päätimme että tämä kännykkä tulee olemaan välivaiheen puhelin ja kallistuimme edullisempaan sekä kooltaan pienempään C7 malliin. Puhelimen vaihdon myötä hinnaksi jäi 325e ja hinta/laatusuhteeltaan C7 vaikutti olevan paras näistä uusista malleista. Näin vanha ja hyvin palvellut Nokia N95 vaihtui kaupassa uuteen kiiltävään kosketusnäyttöön. Bondasin puhelinkaupan erittäin omistautuneen ja extreme-nerd vibaisen asiantuntijan kanssa ja hän sanoi ostavansa seuraavaksi HTC:n puhelimen. Mene ja tiedä..

Mutta hyvä fiilis katosikin miltei samantien kun pökäleen oli kantanut kotiin.. Verrattuna kolme vuotta vanhaan N95 laitteeseen, moni asia oli mennyt melkein takapakkia. Tässä nopeita keloja puhelimesta.

– Vaikea ja hidas kirjoittaa tekstiviestiä. Yhdellä kädellä menee miltei mahdottomaksi.
– Kuva sekä videokamera on jopa heikompi kuin N85:ssä.
– Kuvauksen sekä videon käynnistys melko hidas.
– Pelkkä soittaminenkin ja yhteistyötietojen selaaminen yhdellä kädellä vaikeata.
– Symbian 3 käyttöjärjestelmä on vielä vähän sekava, viikon käytössäkään ei tahdo löytyä kätevästi kaikkia ihan perinteisimpia toimintoja. Pelkästään puhelimen toimintojen opetteluun menee monia tunteja aikaa, joka tuntuu todella turhauttavalta.
– Puhelin jumahtaa varoittamatta ja pitää re-starttaa uudestaan.

+ Nettisurffaus on tullut liiankin helpoksi. Käytännössä tarkoittaa sitä että on melkein 24/7 online ja muu elämä alkaa kärsimään vain enemmän.
+ Ilmainen navigaattori ympäri maailmaa. Tämä on superkätevä autossa ja reissuissa.

Loppuyhteenveto. Nykyajan älypuhelimet eivät ole enää puhumista varten, vaan enempi kuin surkeita tietokoneita joille puhuminen on vain yksi pieni ominaisuus toisen joukossa. Merkeillä tuntuu olevan vielä kaikki toiminnot sekä käyttöjärjestelmät kokeiluvaiheessa ja menee vielä hetki, ennenkuin homma alkaa toimia. Ei myöskään kannata luottaa merkkien ”full hc videkuva, 8 megapixelin kamera” -mainoksiin, laatu ei selkeästi vastaa vielä odotuksia.

Puhelimesta on tullut myös arjessa liiankin tärkeä väline ja se kontrolloi elämääsi yhä enemmän ja enemmän. Saattaisi olla jopa fiksua siirtyä ajassa taaksepäin ja ostaa se simppelein puhelin joka on vailla muita ominaisuuksia, mutta on pieni, nopea soittaa ja tekstata.