sneakerbash

What’s good Sneakers.fi fam? Katumessujen ja Latin SOTY fb-eventti on nyt online, tänäkin vuonna klassinen katuvaatekirppis kehissä ja paljon muuta.
Dance.fi valmistautuu esitykseen Kööpenhaminassa, Lontoon, Barcelonan ja Tukholman jälkeen on ollut haipakkaa, Köpiksen jälkeen seuraava esitys on Amsterdamissa.

Käytiin tsekkaamassa myös Sneakerbash konepajan Brunossa. Hyvin järkätty tapahtuma, iso arvostus järkkäreille, oli hyvä meininki ja tehty kovaa duunia. Tapahtuma oli ensimmäistä kertaa, niin vielä aika vähän näytteilleasettajia ja itse lenkkareita, toivottavasti jengi löytää enemmän ensi vuonna mestoille. Ainakin Good Kicks ja Karhun boothit olisi voinut olla jo tänäkin vuonna. Tuli mieleen ihan meidän omat ajat, kun Helsingissä oli mieletön Sneaker-boomi 2000-luvun loppupuolella ja sneaker-tapahtumia oli tyyliin joka toinen viikko ympäri stadia. Uusi sukupolvi on syntynyt ehkä Yeezyjen hypenkin myötä ja se on oikein. Itse emme ole olleet enää niin fileissä sneakereistä pitkään aikaan, mutta aikansa kutakin, tästäkin blogista on tullut lähinnä sijoitusblogi lähiaikoina : D

Sneakerbash. Lauri Markkanenkin mestoilla

Sneakerbash. Lauri Markkanenkin mestoilla

Mediakin messissä, ehkä lehdistötiedote olis ollu kova homma kanssa. Ei toki aivan ensimmäistä kertaa, mutta ensimmäistä pitkään aikaan ; )

Mediakin messissä, ehkä lehdistötiedote olis ollu kova homma kanssa. Ei toki aivan ensimmäistä kertaa, mutta ensimmäistä pitkään aikaan ; )

IMG_9330

IMG_9329

Sitten takaisin salille, Dance.fi tanssikoulussa huippumeno, Tildan hiphopissa talo täynnä

Sitten takaisin salille, Dance.fi tanssikoulussa huippumeno, Tildan hiphopissa talo täynnä

Mitä kirjoja jengi lukenut? Tää oli hyvä, laitto ajattelemaan paljon

Mitä kirjoja jengi lukenut? Tää oli hyvä, laitto ajattelemaan paljon

Ja tämä oli pakkopoisto. Vihdoin yritetään säätää aikaa oman kirjan kirjoittamiseen

Ja tämä oli pakkopoisto. Vihdoin yritetään säätää aikaa oman kirjan kirjoittamiseen

Saarella kerkee sit kirjoittamaan, ei malta odottaa

Okinawalla kerkee sit kirjoittamaan, ei malta odottaa

Saaresta puheenollen, ollaan viime Hawaji-reissun jälkeen oltu edelleen Hawaji-päissään ja oli hienoa huomata, että Ullanlinnaan Korkeavuorenkadulle oli avattu Poke-mesta, eli riisikulhoon lohta, palkokasveja, soijaa ja kaikkea hyvää.

Hey Poke! Sijaitsee Ullanlinnassa, käykää ihmeessä. On enemmän takeaway mesta khyl

Hey Poke! Sijaitsee Ullanlinnassa, käykää ihmeessä. On enemmän takeaway mesta khyl

Loppuun perusmeme

ja loppuun perusmeme, lol. Muistakaa follaa meitä instagramissa @sievasieva

Mutta ei ihan vielä lopu tämä postaus..
Sneakers.fi taloustoimituksesta päivää. Sneakers.fi Viikon talouskorneri tuleekin yleisön toiveesta aikaajoin bloggauksen loppuun.

Lehdetkin huomanneet että Suomen Wall Street on Aleksis Kiven kadulla. Suuryritykset kuten Nordea, OP, Pohjola, Dancepistefi jne ovat kaikki lähekkäin

Lehdetkin huomanneet että Suomen Wall Street on Aleksis Kiven kadulla. Suuryritykset kuten Nordea, OP, Pohjola, Dancepistefi jne ovat kaikki lähekkäin

Muistakaa käydä tsekkaamassa aiempi blogimme oman taloudellisen selän turvaamisesta niin pääsette hyvin mukaan. Tärkeää on aloittaminen, heti ja nyt. Meidän sukupolvelle ei ole tulossa eläkkeitä eikä välttämättä muutakaan turvaa, jos jäät ilman duunipaikkaa, opiskelupaikkaa, sairastut jne. Tulevaisuudessa pakkokin pitää tulevaisuus omissa käsissä.

Viikon talousuutisia. Bitcoinia emme seuraa niinkään sijoituskohteena, vaan lähinnä lohkoketjuteknologian tulevaisuusarvon ja kuriositeetin vuoksi, nyt sillä onkin ollut viikon sisällä isoa droppia, mutta oli taas nopeasti jaloillaan sekä nousussa, vaikka kurssivaihtelua onkin. Hauska yksityiskohta oli se, kun ison jenkkipankin JP Morganin omistaja dissasi Bitcoinia, mutta samointein osti sitä kun kurssi laski. Sneakers.fi:ssä poistimme myös pienen siivun Ethereumia, joka on tällä hetkellä toiseksi suurin kryptovaluutta. Tulevaisuuden sektoreita on sähköautot, lithium-akut, tekoäly ja robotiikka, peliteollisuus yms. kannattaa tsekata mitä siellä saralla tapahtuu.
Pelisektorilla suomalainen Next Games julkaisee Walking Deadin AR (ns. Pokemon Go -tyylisen) pelin ja siltä odotetaan paljon. Angry Birds listautuu pörssiin ja valioliiga-jengin Evertonin hihaan ilmestyi Angry Birds-logo.

Legendaarinen Wayne Rooney pelaa nyt Evertonissa ja Angry Birds logo hihassa

Legendaarinen Wayne Rooney pelaa nyt Evertonissa ja Angry Birds logo hihassa

Miksi Flow ei enää maistu?

Monet ovat vähän ihmetelleetkin, miksi kaiken tämän Flow-hehkutuksen aikana emme mediana ole olleet niin fiiliksissä Flow:sta tänä vuonna.

Täytyy ottaa huomioon taustamme, olemme mediana ja taiteentekijöijä aina uineet valtavirtaa vastaan, kannustaneet altavastaajia, Daavid vs. Goliath -meiningillä, toivoneet kaavojen rikkomista, boksin ulkopuolelle lähtemistä ja aina fiilistellyt kaikkea missä ripaus sitä vallankumousta. Välillä se menee kenties överiksi, mutta kun sen itse tiedostaa, niin sillekin voi nauraa.
Jos kaikki kannustaa Barcelonaa, vuosikymmenen menestyneintä suurseuraa, niin me kannustamme pienempää paikallisseuraa Atletic Bilbaota, jolla kaikki pelaajat ovat oman seudun kundeja. Jos kaikki menevät laumassa etelän Surffi-leirille, niin me otamme pienen Skimmilaudan ja treenaamme yksin Kallvikissä. Jos maailmalla breikkarit tekevät pelkkiä voltteja ja temppuja, niin me teemme pieniä filosofisia liikkeitä, jotka lähinnä ärsyttävät muita. Ja niin edelleen.. tietty aina pilke silmäkulmassa, eikä mikään ole niin vakavaa 😉

Ja valtavirtaa vastaan uiminen ja kyseenalaistaminen tuo tulosta. Elämäntaitona ja taiteen kehityksessä oma linja sekä omaperäisyys auttaa ja vie paikkoihin mihin kukaan muu ei ole mennyt. Esimerkiksi sellaiset taiteilijat kuten Jani Leinonen, Kasper Strömman ja vaikkapa Frank Ocean ovat niitä artisteja, jotka ovat aina menneet täysin omalla linjalla, kompromissittä ja täysin eri suuntaan kuin valtavirta ja luoneet siinä samalla jotain jäljittelemätöntä ja aitoa.

Vaikka Flowssa on paljon hyvää, niin tuntuu että muutama vuosi meininki on junnannut paikallaan vaikka hinnat ovat nousseet. Yhdessä päivässä menee lippuineen, safkoineen juomineen helposti 200e ja hinta ei ole aina perusteltu, jos vaikka vertaa siihen että samalla summalla saisi lennot mihin tahansa eurooppaan. Flow on kuin luokkakokous, siisteintä on nähdä kaikki ystävät vuosien varrelta samassa paikassa, mikä on todella jees, mutta tungos on älytön, safka-meininki pieni pettymys ja artistienkin suhteen pystyisi ottamaan varmasti vieläkin enemmän hallittuja riskejä. Ulkomaalaisten esiintyjien hehkutus menee ehkä välillä hieman liioittelun puolelle, päälavalla ei ole ollut suomalaisia pääesiintyjiä kenties ikinä ja Flowssa jos missä toivoisi, että omaperäistä ulosantia kannustettaisi ja uskottaisi suomalaisiin artisteihin. Aina valitetaan miten listoilla oleva musiikki on Suomessa 90% vain radiosoittoa varten tehtyä laskelmoitua kamaa, mutta jos ei ole tapahtumia jotka kannustaisi omaperäisyyttä, niin vaikea on myös syntyä mitään uutta. Frank Ocean on meillekin aina ollut ehkä tämän vuosikymmenen tärkein artisti ja inspiraatio, mutta silti kaiken hehkutuksen jälkeen toiveena olisi ettei kaikki vain katsoisi aina ulkomaalaisia artisteja pelkästään ylöspäin, vain ajattelun taso olisi jo siellä, että haluaa tehdä yhtä hyvää tai parempaakin musiikkia, yhtä korkeatasoisia ja sielukkaita live-vetoja, kuin ”starat”. Jos lähtökohta on se, ettei täältä ikinä tule mitään hullun hienoja artisteja taikka itse ei ikinä voi olla mitään, niin ei todellakaan tule mitään. Esimerkiksi katutanssissa ja breikissä ei kumarreta ulkomaalaisia yhtään sen enempää (päin vastoin kelattu että Suomessa on siistein skene) kuin on tarvis ja meillä onkin kehittynyt tanssijoita, jotka ovat maailmalla absoluuttista huipputasoa. Siksi muusikoiltakin on olisi hienoa nähdä asennetta, että minäkin teen joskus yhtä hyvän keikan tai paremmakin kuin Frank Ocean, eikä tyytyä pieneen.

Kyse ei siis ole siitä, että dissaisimme Flow:ta, järjestäjät tekevät tärkeää ja hienoa duunia sekä monia asioita oikein, mutta aina on kehittymisen varaa. Ja eniten kehittymisen varaa on meillä kaikilla, aim high!

konishiki

Pari juustosta memeä vielä kylkeen, lol

Pari juustosta memeä vielä kylkeen, lol

Oikeasti pienistä asioista emme ikinä valita, mutta Bibimbap (Korealainen perinneruoka) oli jotain aivan muuta, ei gochujang-maustetta, riisi basmatiriisiä ja kastikkeeksi tarjolla tabascoa, niin tulee sellainen olo, ettei hirveästi välitetä kyseisen maan ruokakulttuurista.

Oikeasti pienistä asioista emme ikinä valita, mutta Bibimbap (Korealainen perinneruoka) oli jotain aivan muuta, ei gochujang-maustetta, riisi basmatiriisiä ja kastikkeeksi tarjolla tabascoa, niin tulee sellainen olo, ettei hirveästi välitetä kyseisen maan ruokakulttuurista.

Uskomaton reissu Helsinki – Tokyo – Hawaii

Mitä tehdä kun bucketlist alkaa vähitellen olla koluttu kaikilta osa-alueilta? Reissuhommista, niin melkein ainoastaan Polyneesialaiset saaret kuten Hawaji, Fidji ja Uusi seelanti ovat olleet sellaisia paikkoja, joissa ei ole vielä käynyt, mutta jotka ovat vain yksinkertaisesti liian kaukana Suomesta, jotta niitä kannattaa harkita (jos lomaa on tyyliin vain kaksi viikkoa). Jos haluaa trooppiselle paratiisisaarelle, niin Okinawalle pääsee niin paljon helpommin, että tulee mentyä sinne helposti. Polyneesian suuntaan pelkästään matkustus ovelta ovelle kestää sen 40 tuntia ja näin neljä päivää lentokoneessa parin viikon reissulla ei ole kovin järkevää. Aikaero täysin päinvastainen, eli abt sen 11 tuntia, niin jetlag saattaa iskeä tosi kovaa.

Mutta koska juuri kun kelaat ettei noihin paikkoihin välttämättä ikinä tule mentyä, niin energiat vievät juuri sinne. Tarjoutui melko extempore reissuun Helsinki – Tokyo – Oahulle ja olihan siitä vain napattava kiinni. Tämä olikin superhyvä kombo, sillä Hawajille mentäessä Japani on juuri puolivälissä. Lennot Hawajille ovat jäätävän pitkät, mutta kun välissä pystyi käymään Japanissa, niin sai kaksi kaunista asiaa yhdellä matkalla. Lennot sai säädettyä Japanin Spesialisti -matkatoimiston kautta, eikä hinnaksi tullut kuin alle 1100e sis. kaikki lennot.

Hawajista ei ollut oikein mielikuvia, muuten kuin että se on melkoinen turistimesta jenkeille ja japanilaisille, joten koneeseen noustiin ilman ihan älyttömiä odotuksia. Mutta Hawaji olikin mitä kingein paikka. Honolulussa voi viettää kaupunkilomaa ja samalla fiilistellä Waikikin biitsielämää, mutta tämän jätimme nopeasti yhden päivän jälkeen ja suuntasimme joka päivä North Shorelle, joka on surffimaailman mekka. North shorella vallitsi muutenkin mukava kiirettömyys ja upeat rannat, jotka jättivät jälkensä tämän matkabloggaajaan sydämeen. Asuminen hoitui paikalla asuvan amerikan serkun luona, sekä kaikki shoppailu oli pannassa, joten massia jäi hyvinkin panostaa vuokrakiesiin, joksi valikoituikin jonkin sortin unelmakaara, eli 5.0 litranen Ford Mustang GT, jossa kaakkeja reilu 400. Siinä on aika monta hevosta kerralla. Mustangin vuokraaminen ei överisti kalliimpaa kuin normikiesin, eli kantsii testata ihmeessä. Laskee katon alas ja palmut vaan vilisee ympärillä ja radiosta soi more bounce to the ounce, niin oli aikamoinen fiilis

Reissun kohokohdaksi nousi Skimboardaaminen, joka oli aivan tajuttoman siistiä. Surffiakin tuli testattua Balilla, mutta jotenkin Skimmi oli juuri sellaista mitä itse hakee ja toivon mukaan tästä tuleekin harrastus joka kulkee mukana koko loppuelämän. Kaikki murheet katoaa hetkeksi, sopivan zen sopivasti haastetta

Tässä videoa meiningistä

Joka aamu viideltä ylös, tsufet naamaan ja kiesi alle kohti pohjoisen rantoja. Hyvis ajoin bäkkiin, jäätävät safkat ja kasin jälkeen jo nukkumaan. Koko reissun aikana ei kertaakaan baareissa tai myöhään ulkona ja oli aivan loistava valinta.

Eka stoppi Japani. Tällä kertaa Ikebukuroon, jossa ei yleensä tule käytyä.

Eka stoppi Japani. Tällä kertaa Ikebukuroon, jossa ei yleensä tule käytyä.

Suuntana Ikebukuro Sunshine City, jossa pysty safkaamaan ns. Tokyon katolla sitä hyvää Sushia.

Suuntana Ikebukuro Sunshine City, jossa pysty safkaamaan ns. Tokyon katolla sitä hyvää Sushia.

Sunshine Cityn yläilmoilta aivan sairaat näkymät, jossa safkata sushia. Illalla varmaan vieläkin upeampaa

Sunshine Cityn yläilmoilta aivan sairaat näkymät, jossa safkata sushia. Illalla varmaan vieläkin upeampaa

Kantsii käydä jos menee Japaniin

Kantsii käydä jos menee Japaniin

Reissun aikana näki kymmeniä eri Jordaneita ja superhyvillä hinnoilla. Mutta tälläkertaa sneakerostokset pannassa, syystä lisää myöhemmin.

Reissun aikana näki kymmeniä eri Jordaneita ja superhyvillä hinnoilla. Mutta tälläkertaa sneakerostokset pannassa, syystä lisää myöhemmin.

Bapella on myös hinnat alentunut mitä way back hypestä. Todella hyvän näköistä kampetta. Reebokin instapumpit näytti asiallisille, harmi että tällä kertaa kenkäbudjetit oli säädetty jo muualle.

Bapella on myös hinnat alentunut mitä way back hypestä. Todella hyvän näköistä kampetta. Reebokin instapumpit näytti asiallisille, harmi että tällä kertaa kenkäbudjetit oli säädetty jo muualle.

Sitten suunta kohti Oahua, joka on ns. Hawajin pääsaari. Tässä vaiheessa oli reissannut jo yli 30h ilman nukkumista, niin alkoi olla aivan rikkipoikki

Sitten suunta kohti Oahua, joka on ns. Hawajin pääsaari. Tässä vaiheessa oli reissannut jo yli 30h ilman nukkumista, niin alkoi olla aivan rikkipoikki

Tolta näytti reissupäivän numerot, 1h27min unta ja 30000 askelta, huh koskaan ollut näin rikki.

Tolta näytti reissupäivän numerot, 1h27min unta ja 30000 askelta, huh koskaan ollut näin rikki.

Waikikille. Heti ydinkeskustassa hullu biitsi

Waikikille. Heti ydinkeskustassa hullu biitsi

IMG_8156

Jordanin valikoima saarellakin huikea, memorial day salessa, niin jokainen noista abt 70e

Jordanin valikoima saarellakin huikea, memorial day salessa, niin jokainen noista abt 70e

Melkei ainoa ostos Ralf Laurenin kauluspaitojen ohella (jenkeissä todella edullisia), oli Volcomin Hawaii limited lippis. Koska se Terrace House Hawajin Surffi-dude Volcomin teamissa lol

Melkei ainoa ostos Ralph Laurenin kauluspaitojen ohella (jenkeissä todella edullisia), oli Volcomin Hawaii limited lippis. Koska se Terrace House Hawajin Surffi-dude Volcomin teamissa lol

Tuli käytyä Terrace Housessakin näkyvän Avianin 88 Tees shopissa, mestoilla tietty Terrace House fotoja

Tuli käytyä Terrace Housessakin näkyvän Avianin 88 Tees shopissa, mestoilla tietty Terrace House fotoja

Melkein jokaisen kiesityypin unelma on varmasti ajaa avo-Mustangilla joku päivä

Melkein jokaisen kiesityypin unelma on varmasti ajaa avo-Mustangilla joku päivä

Kaikki surffaa, mutta Skimboard tuntui heti omalta jutulta

Kaikki surffaa, mutta Skimboard tuntui heti omalta jutulta

Jättikilppari tuli morjestaas. Hylkeitäkin köllötteli biitsillä

Jättikilppari tuli morjestaas. Hylkeitäkin köllötteli biitsillä

Skimlife. Could get used to this.

Skimlife. Could get used to this.

Beachlyfe

Beachlyfe

Aamut starttas sillä samalla kui täälläkin, tall vanilija soija latte

Aamut starttas sillä samalla kui täälläkin, tall vanilija soija latte

Tuli safkattua tosi hyvin, täs ihan satamassa, hullut seafoodit

Tuli safkattua tosi hyvin, täs ihan satamassa, hullut seafoodit

Serkku vei four seasonsiin syömään. Mestalla oma privaattibiitsi, jonka laidalla pysty syömään

Serkku vei four seasonsiin syömään. Mestalla oma privaattibiitsi, jonka laidalla pysty syömään

aevan jäätävä mesta

aevan jäätävä mesta

Ikinä syöny näin hyvää kala/äyriäis settiä

Ikinä syöny näin hyvää kala/äyriäis settiä

Näis näkymissä vähän hummeria napaan ja..

Näis näkymissä vähän hummeria sekä biniä napaan ja..

Miekkakalaa

sit miekkakalaa

Asiat jiirissä

Asiat jiirissä

Sandy beach oli yksi lemppareista, tosi hyvät skim-mestat

Sandy beach oli yksi lemppareista, tosi hyvät skim-mestat

Vähän damagea, lauta antoi hittiä

Vähän damagea, lauta antoi hittiä

Kiiveettiin myös Diamond Head kraaterille

Kiiveettiin myös Diamond Head kraaterille

Ton näkönen ylhäält

Ton näkönen ylhäält

Ylhäält oli hulppeat näkymät

Ylhäält oli hulppeat näkymät

Kuus päivää putkeen pääs vetää Skimmiä

Kuus päivää putkeen pääs vetää Skimmiä

Tässä videossa matskua vikalta päivältä ennen lähtöä, Diamond Head kraateri, Sandy Beach jne

Sielu on vielä pitkään Hawajilla, mutta pakko lähteä kotiin, jenkeissä aina kengätkin läpivalaisuun

Sielu on vielä pitkään Hawajilla, mutta pakko lähteä kotiin ja kentälle, jenkeissä aina kengätkin läpivalaisuun

Star Wars Rogue One arvostelu

Saimme lipun ensi-iltaan ja käytiin blogimme kanssa väijymässä uusin Star Wars Rogue One elokuva ja täytyy sanoa että oli 5/5. Näin paatuneena kyynikkona ei aluksi meinannut riittää fiilistely ja ounastelimme lapsille suunnattua täyttä Disney-floppia, mutta tarina sekä hahmot veivät mukanaan. Tätä on sanottu synkemmäksi kuin muita sarjan elokuvia ja tavallaan näin olikin. Vaikea olla spoilaamatta, mutta tämä lopun ryminä teki juuri tästä elokuvasta vähän erilaisemman kuin perusleffat missä kaikki loppuu onnellisesti.
Pakko hehkuttaa hauskoja hahmoja, Wushu-spesialisti Donnie Yenin hahmo oli täyttä camp-kultaa, kerrankin aasialainen ei ole vain hedelmiä kadulla myyvä hahmo, vaan sai kunnolla ruutuaikaa ja särmikkään karakterin. Ehkä oli vain hyvä että jedi-meininkiä ei tässä pätkässä ollut, vaan keskityttiin miltei ainoastaan kapinallisiin.
Omasta mielestä paljon parempi kuin Force Awakens. Droidi k2 oli myös todella jees, vähän kyyninen ja sarkastinen, kuten Sneakers.fi konsanaan. Legendaarinen säveltäjä John Williams oli vaihdettu Michael Giacchinoon, mutta tämä oli jees homma, soundit oli jotenkin lähempänä tätä aikaa, kuin aiempi mahtipontinen kasari-leffaorkestraatio. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa.

Tennarin uudessa Scape-teatterissa väijyt

Tennarin uudessa Scape-teatterissa väijyt

Donnie Yen laittaa jengiä dunkkuun

Donnie Yen laittaa jengiä dunkkuun

Your new favorite Star Wars character K2

Your new favorite Star Wars character K2


Siinä vielä vuosi sitten blogimme toimituksen tekemä piparkakku Millenium Falcon. Mitäs keksisi tänä jouluna..

Siinä vielä vuosi sitten blogimme toimituksen tekemä piparkakku Millenium Falcon. Mitäs keksisi tänä jouluna..

Mikä tämä blogi on?

kalsaa on skidisti

Pitkästä aikaa normipäivitys. Homma menee eteenpäin, säät on vähän viilenneet, mutta ei anneta sen haitata. Dance.fi:ssä meininki senkun paranee, tanssia, laulua, bändiproggiksia, valmistautumista Urbanapaan, Siéva-dokkarin kuvausta, Streetti x Salsa dokkarin kuvausta ja ennen kaikkea hyvien tyyppien kanssa hyviä hetkiä. Dance.fi Crewi lähtee ensi kuussa Tukholmaan esiintymään. Inspiroivaa aikaa.

Sompasauna 5/5. Jengi eldiksen äärellä

Sompasaunassakin alkaa olla kalsa. Jengi eldiksen äärellä

Shiii, Laruunkin tuli syksy, uimakausi on valitettavasti ohi :(

Shiii, Laruunkin tuli syksy, uimakausi on valitettavasti ohi :(

Pitkästä aikaa City-käytävään, on muuttunut paljon. Brekkari Ayassa.

Aamusella pitkästä aikaa City-käytävään, on muuttunut paljon. Brekkari Ayassa.

Live Love Dance -bileet La Oficinassa, todella jees venue ja hyvät dj:t

Live Love Dance -bileet La Oficinassa, todella jees venue ja hyvät dj:t

Live Love dance

Live Love dance

Todella todella päräyttävät Minna Korpimiehen workshopit!! Kuubalaista Rumbaa ja Salsaa

Todella todella päräyttävät Minna Korpimiehen workshopit!! Kuubalaista Rumbaa ja Salsaa

Chicosissa on Roslundin pihvit ja bataattiranskikset natsaa khyl

Chicosissa on Roslundin pihvit ja bataattiranskikset natsaa khyl

Ennichi-juhlat Töölössä. Kuin pieni Japani keskellä Helsinkiä, satoja japanilaisia

Ennichi-juhlat Töölössä. Kuin pieni Japani keskellä Helsinkiä, satoja japanilaisia

Täysi hulina ollut somessa jos mistäkin. Edelleen tämä graafi kyllä pitää paikkansa

Täysi hulina ollut somessa jos mistäkin. Edelleen tämä graafi kyllä pitää paikkansa

Kolmos3n Charolaisburgeri ehkä edelleen stadin parhaimpia, palvelu myös 5/5. Vielä kun miljöö saataisiin kondikseen, niin viihtyisi useamminkin

Kolmos3n Charolaisburgeri ehkä edelleen stadin parhaimpia, palvelu myös 5/5. Vielä kun miljöö saataisiin kondikseen, niin viihtyisi useamminkin

Dance.fi crewi lähdössä Stokiseen

Dance.fi crewi lähdössä Stokiseen

Sneakers.fi viikon Valioliiga (ja muukin fudis)

Pep Guardian Manchester City on uskomattomassa iskussa ja voittanut kauden startista 6 ottelua peräkkäin. Samoin Liverpoolilla hyvä boogie, Arsenal, Chelsea ja Leicester on kaatunut ja viime viikolla Hull jopa 4-1. Pienenä sidenotena, täytyy mainita että Liverpoolista fudut saanut Mario Balotelli on hurjassa iskussa Nizzassa ja on nyt Ranskan liigan maalitilaston ykkösenä. Championsliiga on myös alkanut, Joel Pohjanpalo viilettää Leverkusenin kärjessä, äijä teki juuri hattutempun, mikä on överi juttu Suomalaiselle futarille yhdessä maailman kovimmista sarjoista (Bundesliiga).

Balo

Balo

Sneakers.fi Viikon Vegehehkutus

Pakko sanoa, että todella monesti lautaselle päätyy seuraava setti. Muttipurkki, porkkanaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, härkistä ja riisiä. Pannulle, paljon oliiviöljyä, mausteita ja avot.

Helsingin paras sauna / julkiset saunat

Kaupungin kovimpina saunamajureina tunnetut toimittajamme kävivät tyyppaamassa Helsingin julkisia saunoja. Heti alkuun täytyy sanoa, että jos ei ole käynyt ikinä julkisissa saunoissa Helsingissä, on missannut todella ison palan upeaa kaupunkikulttuuria. Perinteitä, yhteisöllisyyttä ja historiaa. Ja ennenkaikkea se fiilis, että voi saunoa keskellä stadia, irrottaa itsensä päivän murheista ja pystyy rentoutumaan täysin. Faktahan on se, ettei ole yhtään mahdollista selittää fiiliksiä näin tälläisella artikkelilla, sanoilla tai kuvilla, on vain mentävä paikan päälle.

Kaikki nämä saunat ovat todella upeita paikkoja ja omistajat tehneet hurjan määrän arvostettavaa työtä niiden eteen. Kannattaakin käydä mahdollisimman monessa ja päättää itse oma lempparipaikka.

Sompasauna
Kalasatama Sompasaari

(c) Unto Ilkkala

(c) Unto Ilkkala

Sompasaunan koko tarina on aivan mieletön. Positiivista kansalaistottelemattomuutta, josta on syntynyt jotain aivan ainutlaatuista. Iltaisin tunnelma on kuin toisesta maailmasta, jos ei ole käynyt, niin nyt viimeistään kannattaa, huhut kertovat että Sompasauna joutuu muuttamaan paikkaa syksyn jälkeen ja uudessa paikassa fiilis tulee varmasti olemaan erilainen. Paikalla ei ole sähköä eikä mitään, mutta keskustan valot valaisevat meren tuoltapuolen ja se tuo mielettömän tunnelman, jonkalaista ei voi kokea missään maailmassa. Sompasauna on ilmainen (mutta paikalle saa viedä itsekin polttopuita, jotka mahdollistavat saunan toiminnan)

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Jukka Relander: ”Sompasauna edustaa paitsi saunakulttuuria myös suomalaista sisukkuutta. Kaikille avoin löylypaikka on rakennettu talkoovoimin, purettu ja jälleen rakennettu, ilman minkään valtakunnan tukea. On korkea aika antaa saunojen sankareille kaupungin virallinen tunnustus. Sompasauna edustaa urbaania omatoimisuutta, kyvykkyyttä ja halua ottaa haltuun käyttämättömäksi jäänyttä kaupunkitilaa. Tämä halukkuus tekee Helsingistä paremman paikan asua ja elää.”
Kulttuuriteko -palkinto on merkittävä tunnustus Helsingin yleisten saunojen kulttuurille, joka on vuosikymmenten taantuman jälkeen osoittamassa elpymisen merkkejä. Sompasaunaseura ry toivoo, että palkinto rohkaisee myös muita keksimään käyttöä joutomaalle ja että virkamiehet pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin suhtautuvat avarakatseisesti kaupunkilaisten omatoimisiin hankkeisiin.

Kotiharjun Sauna

Kotiharjun sauna valmistui 1928 ja vain täällä voi kokea palan jo kadonnutta vanhaa Helsinkiä. Sauna sijaitsee keskellä Kalliota kivenheiton päässä Sörnäisten metroasemalta. Sisustus, sauna ja pukuhuoneiden tunnelma on kuin aikamatka 30-luvulle. Ehdottomasti kannattaa ottaa kunnon vanhanajan pesu, jossa ammattipesijä pesee selän.

kotiharjun

Sauna Arla
http://arlansauna.net

Arla on toinen oldschool sauna keskellä Kalliota. Tässäkin on täysin oma vibansa tulla chillaamaan keskelle kerrostaloja, saunan sijaitessa ihan vanhassa rappukäytävässä. Sauna on kaasulämmitteinen ja saa todella kuumat löylyt, ammattilaisilla onkin tuolla omat saunamyssyt messissä. Sauna 12e.

Sauna Hermanni
http://www.saunahermanni.fi

Sauna Hermanni sijaitsee nimensä mukaisesti Hermannissa. Vähän pienimpi kuin muut saunat, mutta senkin takia tunnelmallinen ja viihtyisä sauna. Tälläkin saunalla on historiaa 50-luvulle saakka ja siellä voi syödä myös pientä purtavaa saunamakkaroista napostelulautaseen. 10e

hermanni1

Löyly Helsinki
http://www.loylyhelsinki.fi

Uusi Hernesaaressa sijaitseva sauna, joka onkin saanut paljon näkyvyyttä mediassa tänä vuonna. Arkkitehtuurisesti tämä on aivan älytön, samoin terassin koko ja meininki täysin eri liigaa. Saunat ovat ajatuksella valmistettu, toinen ainoa savusauna ja bonuksena pääsee uimaan suoraan mereen. Ollan viihdytty täällä tänä kesänä monta kertaa. Sauna 19e, tänne kannattaa varata vuoro, on ollut välillä aivan täynnä.

loyly-16

Allas Helsinki
http://www.allasseapool.fi

Korjaamon kavereiden vasta avattu Sauna ja uima-altaat aivan kauppatorin kupeessa. Paikka on ehkä parhain mahdollinen, heti keskustassa. Vähän ulkouimalamainen ja saunakin melko riisuttu, joten ei ehkä niin tunnelmallinen, mutta hieno lämmitetty allas on 5/5. Kesällä täällä on varmasti aivan älytön meininki. Sauna 9e.

Täällä on kesällä varmasti aivan mahtava meininki. Lämmitetty allas mahdollistaa uimisen talvenakin.

Täällä on kesällä varmasti aivan mahtava meininki. Lämmitetty allas mahdollistaa uimisen talvenakin.

Kulttuurisauna

Kulttuurisauna on todella ajatuksella rakennettu, sisusta niin zen kuin olla ja voi, omistajat ovat japanilaistaustaisia arkkitehtejä, joten se näkyy. Vahva suositus.

Kulttuurisaunassa on fengshui kohdallaan

Kulttuurisaunassa on fengshui kohdallaan

Kaurilan sauna

Todella diippi sauna on Kaurilan sauna lähellä munkkiniemeä. Lähemmäs satavuotias vanha hirsiasunto tuotu mestoille, jossa ikivanha sähkötön saunarakennus, voi hetken fiilistellä minkälaista ehkä elämä on ollut 100 vuotta sitten. Jossain vaiheessa saunan emäntä tuo vastapaistetun leivän ja voita pöydälle ja tämä maistuu paremmalta kuin mikään Michelin-safka. Kannattaa käydä tuolla jos underground sauna-fiilistely kiinnostaa.

Kaurilan saunatupa

Kaurilan saunatupa

Metrosauna

Tämä on vielä käymättä, mutta saunafriikkien keskuudessa huhu kertoo, että Kulosaaren sillan alle on myös rakennettu talkoovoimin pieni ug sauna, jota kutsutaan Metrosaunaksi. Täytyy ehdottomasti käydä tyyppaamassa tämä.

Lihansyöjä vertaa Nyhtökauran, Härkiksen ja Mifun

Täällä blogissa olemmekin seuranneet, miten normaalista lihansyöjäbodarista yritetään tehdä vege-intoilija. Haaste on ollut suuri ja lihattomat lokakuut ovat menneet joka kerta mönkään. Syynä eniten ehkä se, että tähän mennessä lihankorvikkeeksi suositelluissa Tofussa ja soijasuikaleissa tai rouheissa maku on ollut aivan vehkeestä. Samoin paistetut punajuuripihvit tai old school vihannespihvit kaipaisi jotain upgradea, jotta ne olisivat uskottavia tuotteita.

Mutta nyt nyhtökaurasta alkaneen kasvissyönti-buumin kautta lihankorvikkeita on tullut paljon ja maultaankin ne ovat olleet todella jees. Samoin yllättävän maukkaita pikaruokia löytyy Vihisten sekä muiden tuotteiden merkeissä, ainoa miinus näissä eineksissä on kyllä se, että tuntuu nyt syövänsä epäterveellisemmin kuin kustomoidulla liharuokavaliolla : ) Täytyy myös sanoa, että kyllästyminen iski hilusti, kun veti koko viikon pelkästään näitä.

Tällä kertaa siis vertaillaan nyt kolme hehkutetuinta uutta tuotetta!

1. Nyhtökaura

Loistava keksintö ja maultaankin 100 kertaa parempi kuin aiemmat lihankorvikkeet. Huonoin puoli tässä on se, että tätä saa vain yhtenä päivänä viikossa ja täytyy tietää koska niitä tulee eri kauppoihin. Yhteen kotitalouteen saa ostaa vain yhden rasian, joten joutuu ostaessa katsomaan sellaisen väsyneen kassamyyjän, joka näyttää olevan välinpitämättömin ja toivoa parasta.
Struktuuri on hyvä ja jollain tavalla ”aidoin”, joskin sitkein vertailluista. Maut ja mausteet ovat eksoottisimmat näistä kolmesta ja jos ei inkivääri maistu, niin kannattaa passata tuo anilliinin punainen pakkaus. Helppo syödä vaikka pitaleivän välissä tai spydärinä.

2. Härkis

Tätä löytyy jo kaupasta kuin kaupasta. Struktuuri pehmeää ja nyhtikseen verrattuna mauttomampaa, mutta toisaalta helpompi syödä minkä vain seassa. On mennyt hyvin pastan kanssa ihan jauhelihan korvikkeena. Voi jopa mainiosti laittaa kylmänä suoraan jääkaapista leivän päälle ja menee ihan ok.

3. Mifu

Uusin näistä on Mifu, joka näyttää aivan raejuustolta ja maistuu hivenen myös siltä. Jotenkin hieman teollisen oloinen struktuuri ja syödessä ei oikein saa kuvaa mitä oikein safkaa. Ei myöskään täytä niin hyvin kuin ylläolevat. Menee kyllä ruoan kuin ruoan kyljessä, mutta sellaisenaan ei ehkä maistu.

Results

Näistä kolmesta helpoin safkata on Härkis, mutta Nyhtiksessä tuntuu että syö oikeasti jotain styrkkaa ja saa näläntunteen helpoiten pois. Mifu tulee kolmantena, mutta ei todellakaan ole pahan makuinen.

Pakko kyllä myöntää, että ei tule enää ostettua jauhelihaa ollenkaan, maultaan nämä vege-tuotteet ovat paljon parempia : ) Vielä kun Green & Goldilta tulisi joku lohenmakuinen kalakorvike, niin oltaisi asian ytimessä, lol.

Tuolta www.sneakers.fi/helppoja-kasvisruokia-lihansyojasta-kasvisdudeksi-kasvisruokaresepteja löytyy jotain hyväksihavaittuja paatuneimmillekin lihansyöjille tarkoitettuja vege-vinkkejä (joissakin resepteissä juustoa ja kananmunaa).

Tsekkaa täältä myös blogimme suosituimmat postaukset
http://www.sneakers.fi/top-posts/ ja saa seuraa myös facebookissa.

DSC_0079-2

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

DSC_0094

PhotoGrid_1472552135129-2

Hommat etenee

Saitin ongelmat selätetty ja vihdoin vähän puretaan kuvia mitä ollaan nappailtu. Ei mitään kummempaa ole tapahtunut, ehkäpä nämä ovat vähän väliviikot pääsiäisen jälkeen kun jengi venailee että SOTY -tulee ja homma lähtee lapasesta : )

Muistakaa seurata Instagramissa ja Snapchatissä, jossa hyvää liveseurantaa. Sievasieva nimellä löytää!

Blogin lukijat muistaa kun aloitettiin laulutunnit tuossa taannoin, nyt jotain mitä ollaan treenattu, siitä Drake x Loopperi x Sneakers.fi Coveri.

Grillaus-season on on! Parasta kesässä.

Grillaus-season on on! Parasta kesässä.

Kevääseen kuuluu uudet kicksit. Nämä jo järjestyksessä neljännet Roshe Run slip-onit. Kaikkien aikojen mukavimmat sneakerit jalassa.

Kevääseen kuuluu uudet kicksit. Nämä jo järjestyksessä neljännet Roshe Run slip-onit. Kaikkien aikojen mukavimmat sneakerit jalassa.

Harjun saunassa käyminen on ehkä siisteintä mitä stadissa voi tehdä. Käykää jos ette ole ikinä käyneet. Maassa maan tavalla, jos ei oo käyny Harjussa, niin on kyllä melkein noloa :)

Harjun saunassa käyminen on ehkä siisteintä mitä stadissa voi tehdä. Käykää jos ette ole ikinä käyneet. Stadilainen tai ei, jos ei oo käyny Harjussa, niin on kyllä melkein noloa :)

Käytiin hohtogolffaamassa

Käytiin testaamassa hohtogolffi

Ehkä skidi pettymys tällä kertaa.. Jotain vielä voisi keksiä, oli minigolffi plus ei juuri mitään..

Ehkä skidi pettymys tällä kertaa.. Jotain vielä voisi keksiä, oli minigolffi plus ei juuri mitään..

Tanssisalilla kova kuhina. Sakari tuli pitämään Tanssiakrobatia-kurssin ja tunnin jälkeen skruudaamaan mexicolaista. 5/5

Tanssisalilla kova kuhina. Sakari tuli pitämään Tanssiakrobatia-kurssin ja tunnin jälkeen skruudaamaan mexicolaista. 5/5

Bögelimestat myös tsekkauksen alla joka viikko. Friends brgrs on edelleen 5/5 ja vieressä Fregatin ihan jeppis bögeli.

Bögelimestat myös jatkuvan syynäyksen alla joka viikko. Friends brgrs on edelleen 5/5 ja vieressä Fregatin ihan jeppis bögeli.

Autoblogina päästiin väijymään uusi Mercedekse lippulaivamyymälä. Komeat on puitteet ja muutama nätti kosla mestoilla. Kauden 2015/2016 uutuudet ei kuitenkaan meidän mielestä ole niin jees kuin edellinen mallisto.

Johtavana Automediana päästiin väijymään uusi Mercedeksen lippulaivamyymälä. Komeat on puitteet ja muutama nätti kosla mestoilla. Kauden 2015/2016 uutuudet ei kuitenkaan meidän mielestä ehkä ole niin tuliset kuin edellinen mallisto.

Hende ollut täälläkin duunissa

Hende ollut täälläkin duunissa

Kallion Tenho on uusi hieno tuttavuus. Live-showta viikollakin, käytiin katsomassa todella upea soul-laulaja Linda Ilves eli Lynx

Kallion Tenho on uusi hieno tuttavuus. Live-showta viikollakin, käytiin katsomassa todella upea soul-laulaja Linda Ilves eli Lynx

Maanantaina ei tapahdu mitään.. Päinvastoin, jokaikinen maanantai Ugglassa on salsabileet, jengi ei tiedä, kantsii tsekkaa!!!

Maanantaina ei tapahdu mitään.. Päinvastoin, jokaikinen maanantai Ugglassa on salsabileet, jengi ei tiedä, kantsii tsekkaa!!!

Uutta hardwarea studioon, nyt kelpaa nauhotella :)

Uutta hardwarea studioon, nyt kelpaa nauhotella :) Uusi Draken cover löytyy facesta käykää yytsimässä.

Game of thronesin uusi kausi alkaa, can't wait :)

Kevääseen kuuluu tämä. Game of thronesin uusi kausi alkaa, can’t wait :)

Helsingin paras Pizza / Paras pizzeria Helsingissä / Paras Pizza Helsinki

Erittäin suosittujen Stadin Paras Sushi ja Stadin Paras Bögeli -artikkeleiden jälkeen, toimituksemme oli jälleen aika tarttua sorviin ja metsästää tuo Suomen suurimman kansallisruoan parhaimmisto. Eli Helsingin paras Pizzeria on nyt tällä kertaa hakusessa.

Seuraa meitä myös facebookissa, josta näkee kätevästi uusimmat artikkelit ja päivitykset.

c46eb50541eacdf7ca14b3dc04fbfaae

Pizzassa tärkeintä on pohja ja tomaattikastike. Rapea pohja, jossa on tarpeeksi sitkoa, tarpeeksi laadukasta oliiviöljyä ja hyvistä raaka-aineista tehty tomaattikastike. Näillä pääsee jo pitkälle ja lisukkeet toimivat, kuten nimikin sanoo, Pizzan lisukkeina. Harmittavan monet paikat eivät vain yhtään panosta raaka-aineisiin, vaan kaikki yritetään tehdä halvimman mukaan.

Ohessa nyt Sneakers.fi:n valitsemat Helsingin parhaat Pizza-ravintolat. Tärkeää meille on itse ruoan lisäksi myös miljöö. Jos paikan tunnelma on hyvä, siellä viihtyy ja siihen rakastuu. Ihan kaikkia paikkoja ei varmasti olla vielä käyty, jos on loistopaikkoja mitä suositella, niin saa laittaa linkkiä meille fb:ssä.

Via Tribunali

Kaiken hehkutuksen arvoinen, Napolilainen pizzeria keskellä Helsinkiä. Ylivoimaisesti paras pizza Helsingissä, loistavat raaka-aineet, varsinkin tomaattikastike on aivan eri tasolla kuin muilla. Torikorttelin miljöö on hyvä, joskin ehkä ihan hilusti liian valoisa tila. Musiikitkin loistavasti kuratoitu ja aterimista laseihin viimeisen päälle mietitty konsepti. Näin pizzeria pitäisi tehdä.

Pjazza

Aivan mahtava miljöö, Bulevardin ja vuorikadun kupeessa. Viikonloppuisin paikalla soi live-jazzi ja korkeat salit ja pääsee hetkeksi pakoon arkea, tunnelma on aivan kuin olisi jossakin New Yorkissa. Pizzatkin ammattitaidolla tehtyjä ja palvelu toimii. 5/5. Muista varata pöytä.

Pjazzassa otettiin vähän extremeä, päärynäxhunaja pizzaa

——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät


——————————————————————————-

Jackie
Iso Roba

Entisiin We Got Beefin tiloihin tehty pizzeria. Todella hieno sisustus ja pizzatkin tehty kaikkien sääntöjen mukaan, superpositiivinen yllätys.

Putte’s
Kalevankatu 6

Puttes on ennenkaikkea viihtyisä. Kuin rento olohuone, jossa voi rauhassa fiilistellä. Voit mennä ruokailemaan rauhassa, ottaa vielä muutaman juoman päälle, eikä kukaan ole hätistelemässä sinua pois. Loistava sijainti viettää kavereiden kanssa alkuiltaa Helsingissä. Lammaspizza on klassikko ja palvelu on urbaanin asiallista ja rentoa.

Fornitaly
Jollaksentie 54

Italialaiselta ystävältämme kaupungin parasta Pizzaa tiedustellessa, hän mainitsi paikan Jollaksen perältä, joka on auki vain viikonloppuisin. Tämä oli pakko testata ja Pizza oli aivan mahtavaa. Vanhassa navettarakennuksessa sijaitsevassa ravintolassa tehty Pizza on loistavaa, Italialaista käsityötä, eikä rakkautta ruokaan ole tingitty. Siisteintä se, että täällä ei edes yritetä tehdää trendipizzaa tai ”artesaanipizzaa”, vaan ihan rehellistä tavaraa hyvillä raaka-aineilla. Huomatkaa että tämä on ainoastaan noutopaikka, eli safka täytyy ottaa mukaan.

Siis keskellä skutsia ja oikeasti navetassa wtf

Siis keskellä skutsia ja oikeasti navetassa wtf

Pizzarium
Kluuvi

Maultaan yksi parhaista Helsingin Pizzoista löytää Pizzariumista. Ehkäpä siksi, että tämä on ainoa paikka jossa voi rentoon Rooma-tyyliin valkata pienia paloja ja maistella erilaisia Pizzoja ja fiilistellä eri fleivöreitä. Pohja on myös kaupungin rapein 5/5. Ainoa mikä harmittaa on Kluuvin kolkko miljöö, jos tähän panostettaisiin, niin viihtyisimme useamminkin.

Käytiin tyypaamassa Pizzarium Kluuvissa. Superjees pizzat oli, miljöö vain on todella karu, nyt skidi panostus sisustukseen, niin tässä voisi olla stadin parhaimpia Pizzamestoja

Käytiin tyypaamassa Pizzarium Kluuvissa. Superjees pizzat oli, miljöö vain on todella karu, nyt skidi panostus sisustukseen, niin tässä voisi olla stadin parhaimpia Pizzamestoja

Alfons Pizza
Vuorimiehenkatu 35

Punavuoren syvyyksissä toimii uusi Alfons Pizza. Rento sisustus ja hyvä lista laadukkaita Pizzoja, kiva istua ja viihtyä, ehkä vähän pieni vain. Nimestä tulee aina mieleen Alfons Helsinki, jonka työhuoneella oma toimistommekin sijaitsi Jääkärinkadun puolella samaa korttelia.

Piece n Love
Uudenmaankatu 9

Piece n Lovella oli myös pop-up ravintola Hernesaaren rannassa ja jo silloin tuli huomioitua tämä erinomainen Pizzeria. Täällä ei käytetä ollenkaan tomaattikastiketta, vaan omaa ranskankermakastiketta, joka toimii yllättävän hyvin. Pohja on hyvää, työntekijöidenkin suosittelema vege-avocado pizza maistuu loistavalta. Sisustus myös hauska Star Wars ja Star Trek -maalauksineen.

Avocado-Vege

Avocado-Vege

dcdc22_c02dcb270e324ba295b1130d430cf9b5

Linko
Takatöölö

Helsingin Uutisten kaupungin parhaaksi Pizzapaikaksi äänestetty pieni ravintola. Asiakaspaikkoja on todella vähän ja aina melkein täynnä, joten piipahdimme heti klo 16 kun paikka avattiin. Bossanova soi sisääntullessa ja kiva korttelikuppilan tunnelma sekä omaperäiset Pizzat. Ei ehkä lunasta vielä kaupungin parhaan Pizzerian kunnianimeä, mutta ehdottomasti kannattaa tyypata.

Aivan Töölön jossain syvyyksissä, melkein Jollaskin tuntui vähemmän kaukana keskustasta.

Aivan Töölön jossain syvyyksissä, Jollaskin tuntui vähemmän kaukana keskustasta.

Loosister
Kurvi

Kalliossa on yllättävän hiljaista artesaanipizzan saralla, mutta täytyy nostaa yksi ravintola ja se onkin Loosisterin Avocado-pizza, jonka meininki on alueen tuotteista yllättävän asiallinen. Baarilla on enemmän imago kulmakuppilana, mutta iltapäivänä siellä vieraillessa oli oikein lämmin tunnelma ja loistava palvelu.

Loosisterissä hehkutettu Avocado-pizza. On kyl hyvä, kenties Kallion paras.

Loosisterissä hehkutettu Avocado-pizza. On kyl hyvä, kenties Kallion paras.

Tenho
Hesari

Toinen Kalliomesta on Hesarilla sijaitseva upouusi Tenho. Entisen Pacificon paikalle tehty semisti hipsterimpi ravintola, jossa on tilaa ja lääniä. Pizza jeppistä ja live-musaa keskellä viikkoakin, joten erittäin erittäin lupaava meininki.

Eikä tietenkään arvostelua ilman Sneakers.fi omaa ghettopizzaa : )

Sneakers.fi Ghettopizza

Tässä todella nopea ja vieläpä maultaan ok resepti.
Koska ja jos ei ole kuitenkaan aikaa tehdä omaa pohjaa, vaan hirveä kiire, niin yllättäen Lidl:in uunissa valmistettava valmispizzataikinapohja ajaa asian, heitä vain mukana tuleva tomaattisose pois. Pohjasta tulee uunissa ihan jeppis, mutta ei liikaa täytettä, tai se ei tule tarpeeksi rapeaksi. Osta Mutti-tomaattimurskaa ja laita puolikas purkillinen. Osta juustoraastetta, mutta älä laita koko pussia, vain puolet (tämä tärkeää). Paljon oliiviöljyä ennen uuniin laittamista ja uunista ottamisen jälkeen. Pilko sipulia pienenpieniksi paloiksi. Tuoreita tomaattiviipaleita kehiin. Lisää fetaa. Kun kaveri tulee ulos uunista, niin sitten vielä rucolaa uunin jälkeen. Vähän taikoja eli chicarachaa päälle ja avot. 100 x parempi kuin peruspitsapaikan mikään pizza ja rahaa sekä aikaa ei mene juuri midst.

Helsingin paras pizza
Paras pizza Helsinki

Zombiet salsaa keskustassa

Iso proggis takana, olimme mukana Orionin tempauksessa, jossa Zombiet vetävät läpi stadin Siévaten ja Salsaten. Keissi oli yksi isoimmista ja ammattimaisimmin hoidetuista projekteista, mukana oli kaksi kuvausfirmaa ja lähes kymmenen kuvaajaa, 6 maskeeraajaa, 7 tanssijaa, orionin henksua lähemmäs kymmenen, sekä Reflexin väki.

Hienointa oli saada tehdä töitä palkitun efektimeikkaajan, Emma Räsäsen kanssa. Emma on FX-meikkauksen suomen mestari vuodelta 2015 ja työ on aivan ilmiömäistä. Zombiet ja neonmaailman sulattaminen yhteen on väkevintä urbaania nykytaidetta hetkeen.

Zombiehässäkän ohella #yachtlife-toimituksemme ehti käydä Venemessuilla, Kaapelitehtaan Streetfood Carnivalilla ja muutenkin tsekkailemassa uusia safkatuulia. Ensi viikolla heilahdetaan esiintymään Barcelonaan Siéva-tiimin kanssa.

Aamuneljästä sorvin ääreen

Aamuneljästä sorvin ääreen

Tyypit alkaa muuttua Zombieiksi

Tyypit alkaa muuttua Zombieiksi

Emma Räsänen on supernero.

Emma Räsänen on supernero, väijykää yksityiskohtia, vaikka 7 tyypin meikkaus ei hoidu hetkessä ja sairas kiire. #nofilter

Zombit sporassa

Zombit sporassa

Helikopterikamerat lentää ja Tanssijat hommissa. Uusi ja Freshi crewi: Scott, Niko, Dansku, Annika, Sonja, Milla ja Emma aka Dance.fi

Helikopterikamerat lentää ja Tanssijat hommissa. Uusi ja Freshi crewi: Scott, Niko, Dansku, Annika, Sonja, Milla ja Emma. aka Dance.fi:n jengi

Kaikessa stressissä ja kiireessä meinaa unohtua..

Kaikessa stressissä ja kiireessä meinaa unohtua..

Nokka Botskimessuille.

Ja sitten nokka kohl Botskimessuja. Kaikkea löytyy, ilmatyynyaluksista ökyjahteihin

Venemessut on tosi päräyttävät, vaikka veneily ei yhtään kiinnostaisikaan. On älyttömiä jahteja, sisätiloissa wakeboard-menoa, fiilis kuin Disneylandissa

Venemessut on tosi päräyttävät, vaikka veneily ei yhtään kiinnostaisikaan. On älyttömiä jahteja, sisätiloissa wakeboard-menoa, fiilis kuin Disneylandissa

wtf?

wtf? Pakko päästä testaamaan joskus

Siitä

Siitä

Street Food Carnival Kaapelitehtaalla 5/5. Paljon safkakojuja ja hauska tunnelma. Tällä kertaa Kimchiwagonin testaus.

Street Food Carnival Kaapelitehtaalla 5/5. Paljon safkakojuja ja hauska tunnelma. Tällä kertaa Kimchiwagonin testaus.

Älytön talvi ollut. Snögee on riittänyt Stadissakin.

Älytön talvi ollut. Snögee on riittänyt Stadissakin.

Kiinalainen uusi vuosi. Aka se oikea uusi vuosi. Vähän oli haikulit ilotulitukset Töölönlahdella, kun oli älytön sumu

Kiinalainen uusi vuosi. Aka se oikea uusi vuosi. Vähän oli haikulit ilotulitukset Töölönlahdella, kun oli älytön sumu

Käytiin tyypaamassa Pizzarium Kluuvissa. Superjees pizzat oli, miljöö vain on todella karu, nyt skidi panostus sisustukseen, niin tässä voisi olla stadin parhaimpia Pizzamestoja

Käytiin tyypaamassa Pizzarium Kluuvissa. Superjees pizzat oli, miljöö vain on todella karu, nyt skidi panostus sisustukseen, niin tässä voisi olla stadin parhaimpia Pizzamestoja

Mieli palaa New Yorkiin. Stadin rapein pohja ja muutenkin nykipizzan fiilis on saatu harvinaisen hyvin vangittua.

Mieli palaa New Yorkiin. Stadin rapein pohja ja muutenkin nykipizzan fiilis on saatu harvinaisen hyvin vangittua.

Satu Silvon Silvoplee Hakiksessa on tullut väistettyä jotenkin, mutta mitä vielä. Aivan täydellistä vegesafkaa noutomeiningillä, ihan superhyvää! Paras vegemesta 5/5. Miljöö on vain täysin kouluruokalamainen, mikä harmillista, mutta ehkä Satu Silvon tyyliin. Silti, uusi lempparimesta, isot suositukset!

Satu Silvon Silvoplee Hakiksessa on tullut väistettyä jotenkin, mutta mitä vielä. Aivan täydellistä vegesafkaa noutomeiningillä, ihan superhyvää! Paras vegemesta 5/5. Miljöö on vain todella kouluruokalamainen, mikä harmillista. Silti, uusi lempparimesta, isot suositukset!