Sievaajat Lontoossa!

Sneakers.fi oli jälleen ainoana mediana maailmassa, yksinoikeudella seuraamassa Sieva-tanssiryhmän esiintymismatkaa Lontooseen. Aikaa paikan päällä oli vain 2.5 päivää, joten toimittajallamme oli enemmän kuin hieman haipakkaa yrittää nähdä mitään muuta kuin tapahtumapaikan.
Oli hauska olla mukana ja fiilistellä taas uutta tulemista ja kansainvälistä tekemistä katutanssin saralla, tällä kertaa suomalaisen tanssilajin, Siévan kautta.

Dance.fi Dance Companyllä oli heti alkuun jo epäonnea matkassa, kun yksi jäsenistä joutui leikkaukseen vihoittelevan olkapään takia ja matkasi olkapää paketissa.

Lontoon Juste Debout on Englannin kovatasoisin katutanssitapahtuma ja meininki sen mukainen. 02 Academy Islingtonin koko areena oli täynnä, yli 400 katsojaa täytti kaikki paikat. Koko päivä aamupäivästä iltaan nähtiin mielettömiä battleja ja hurja energia. Kaikki katsojat olivatkin hieman ymmällään kun Siéva päivän ainoana showcase-vieraana tuli lavalle. Onneksi Juste Deboutin kasvo ja juontaja Nasty, oli vanha tuttu ja kuulutti yleisölle mielettömät hehkutukset. ”Tämä ryhmä on pitkän linjan experimental ryhmä ja tehnyt valtavasti töitä experimental-skenen eteen euroopassa, isot aplodit!”. Esitys menikin loistavasti ja palaute oli hyvää. Oli yllättävää miten tämän hetken ehkä maailman kovin House-tanssija ja Juste Debout -tapahtuman yksi päätuomareista, Kapela tuli hehkuttamaan ja selittämään kuinka yksi ryhmän tanssijoista on hänelle jonkinsortin legenda. Juste Deboutin omistaja Bruce Ykanji taas missasi esityksen huidellessaan jossain muualla, mutta tuli kovasti pahoittelemaan että näin oli tapahtunut, mutta toivoi näkevänsä esityksen seuraavalla kerralla.

Tanssi ei tunne rajoja ja tanssiryhmille ovet ovat avoinna koko maailmaan. On hienoa, että suomalaiset tanssiryhmät saavat vähitellen jalansijaa ulkomaisissa tanssitapahtumissa. Huomatkaa että Helsingin kulttuurikeskus tukee katutanssitaidetta sekä esiintymismatkoja, joten kannattaa ehdottomasti hakea apurahaa, jos on esiintymässä ulkomailla.

Tapahtuman jälkeen oli yksi päivä aikaa nähdä kaupunkia ja pakolliset raksit olikin tietenkin Lontoon Supreme, James Bond -museo, Chinatown ja Leicester square. Osa tanssijoista kävi katsomassa myös musikaaleja, jotka ovatkin Lontoon yksi vetonauloista. Suomen johtavana James Bond mediana tämä näyttely kuitenkin meille se pyhättö ja mekka. Odotusten vastaisesti safkameno oli väkevää, organic food -meininki on vallannut myös Lontoon, oli helppo löytää hyviä ruokapaikkoja ja varsinkin japanilaista ruokaa oli todella paljon erilaista. Lontoosta on saanut kuvan vähän väsyneenä matkamestana, mutta tällä kertaa yllätyttiin positiivisesti, safkat ja yleinen meininki täällä on 5/5, voisi tulla toistenkin.

Axel Normanin editoima video tapahtumasta on tässä alhaalla : )

Lähtötilanne oli tämä. Suomessa jäätävät lumimyräkät ja pakkasta

Lähtötilanne oli tämä. Suomessa jäätävät lumimyräkät ja pakkasta

Vikoja treenejä, Siéva-tiimi valmistautuu esitykseen Dance.fi:n salilla

Vikoja treenejä, Siéva-tiimi valmistautuu esitykseen Dance.fi:n salilla

3 tuntia lentoa ja perillä. Koko maailman entinen pääkaupunki, Lontoo

3 tuntia lentoa ja perillä. Koko maailman entinen pääkaupunki, Lontoo

Jengiä ihan pipona aamupäivästä saakka

Jengiä ihan pipona aamupäivästä iltamyöhään saakka. Katutanssitapahtumien suurin ongelma on pitkät odotusajat.

Juste Debout on yksi maailman suurimpia tanssitapahtumia

Siéva-tiimi mestoilla. Juste Debout on yksi maailman suurimpia tanssitapahtumia

Esitys meni loistavasti!

Esitys meni loistavasti!

Nextinä päivänä oli aikaa nähdä kaupunkia. Heti Chinatowniin safkaamaan

Nextinä päivänä oli aikaa nähdä kaupunkia. Heti Chinatowniin safkaamaan

Joskus vielä stadiinkin Chinatown..

Tulisipa joskus vielä stadiinkin Chinatown..

Keskustassa on kaikenlaista, Ripleys, musikaalit jne

Keskustassa on kaikenlaista, Ripleys, musikaalit jne

Thames joki

Thames joki

Ja ei muuta kuin James Bond museoon

Ja ei muuta kuin James Bond museoon. Kaikki Bondin kiesit ja botskejakin mestoilla.

Kaikki Bondin kiesit mestoilla. Tässä hieman Bond-autona hieman nukuttu BMW 750iL Tomorrow Never Die leffasta

Tässä hieman Bond-autona hieman nukuttu, mutta meidän mielestä päräyttävä BMW 750iL Tomorrow Never Die leffasta

Oma lempparimme on tietenkin Sean Connery nuorena ja paras Bond leffa on You Only Live Twice

Oma lempparimme on tietenkin Sean Connery nuorena ja paras Bond leffa on You Only Live Twice

Kaikkein siisteintä oli nähdä kuitenkin Bondin oikeasti kuvauksissa käyttämät Omegan Seamaster-kellot!!!!! Daymn!!

Kaikkein siisteintä oli nähdä kuitenkin Bondin oikeasti kuvauksissa käyttämät Omegan Seamaster-kellot!!!!! Daymn!!

Burgermediana oli pakko testata myös kuuluisa ketju Shake Shack. Ei huono, mutta kaukana stadin parhammista.

Burgermediana oli pakko testata myös kuuluisa ketju Shake Shack. Ei huono, mutta kaukana stadin parhammista.

Buckingham palacessa pyörähdettiin myös kuvaamassa matskua

Buckingham palacessa pyörähdettiin myös kuvaamassa matskua

Todella paljon löytyi sitä hyvää japanilaista

Todella paljon löytyi sitä hyvää japanilaista

Lontoon supremessa jonot sisään. Sisällä ei saanut kuvata valitettavasti

Lontoon supremessa jonot sisään. Sisällä ei saanut kuvata valitettavasti

Jälleen kerran upea reissu takana ja lisää on ilmeisestkin luvassa. Klassisten katutanssityylien rinnalla Experimental ja Siéva ovat oiva tapa löytää oma tie tanssin saralla ja se saattaa hyvinkin viedä erikoisuudessaan ulkomaille asti. Itse tanssista on luvassa videoa lähipäivinä Muistakaa seurata blogiamme myös Instagramissa, johon tulee lisää matskua kaikesta mahdollisesta.

what’s good fam?

Whats good fam? Täällä ollaan flunssan kourissa, sitä ennen oli kyllä hyvä flow, kerran viikossa avantoa ja kylmä-allasta, ollut tajuttomat energiat. Harmittaa olla kipeä, tuntuu että täytyy taas starttaa nollasta ja ei malta venaa että pääsee treenaamaan. Mut edelleen joutuu hehkuttamaan avantomenoa, kantsii kokeilla.
Muuten perusiisiä, kaikki odottaa ensi viikon Juste Debout Lontoota, focus ehkä jo siellä skidisti..

Big Seanin levy on ollut jees

En tiedä tsekkaatteko, mutta facessa on ryhmä nimeltä sneakermarket finland ja se on tosi paha. Jengi postaa sinne kaikki uudet julkaisut ja vaikea välttyä houkutukselta. Tuli poistettua pitkästä aikaa Jordanit..

Jordan IV Royale. Törkke jees jalassa ja talvella toimii kyl hitopit

Jordan IV Royalty. Törkke jees jalassa ja talvella toimii kyl hitopit

Tullu hengattua täällä jatkuvasti. Social Street Food kurvissa on ylivoimaisesti Suomen paras burgeri

Tullu hengattua täällä jatkuvasti. Social Street Food kurvissa on ylivoimaisesti Suomen paras burgeri

Heti naapurin uudessa sporttibaarissa taas meininki ei läheskään yhtä hyvä. Oli vain pakko testata, sillä hampurilaisen nimi on Liverpool, lol.

Heti naapurin uudessa sporttibaarissa taas meininki ei läheskään yhtä hyvä. Oli vain pakko testata, sillä hampurilaisen nimi on Liverpool, lol.

Japanilaisten uudenvuoden juhlat

Japanilaisten uudenvuoden juhlat

Kingeimmät safkat

Kingeimmät safkat

Mutta tähän kauteen kuuluu ehdottomasti Runeberin tortut

Mutta tähän kauteen kuuluu ehdottomasti Runeberin tortut

Kauppatorin kauppahallista saa parhaimmat, kantsii käydä

Kauppatorin kauppahallista saa parhaimmat, kantsii käydä. Mukaan vielä limppu manchego-juustoa

ja perus, ei pärjää ilman.. grande vanilia soija decaf latte

ja perus, jos tarvii hemmotella itseään, tulee sorruttua.. grande vanilia soija decaf latte

Grillausseason on korkattu auki. It's on, ikinä ei liian kylmä rillaukseen

Grillausseason on korkattu auki. It’s on, ikinä ei liian kylmä rillaukseen

Puttesissa aina hyvä meno, hyvällä jengillä kiva aloittaa ilta

Puttesissa aina lämmin meno, hyvällä jengillä kiva aloittaa ilta

Viikon kiesi. Chrystler imperial '90. On nätit linjat boi

Taas randomisti Sneakers.fi viikon kiesi. Chrystler imperial ’90. On nätit linjat boi

Kampin ylimmässä foodcourtissa tosi jees Sandron noutopöytä, kiva että keskustassakin on nyt Sandro. Nätit näkymät, jos joku tsekkas meidän instastoryä

Kampin ylimmässä foodcourtissa tosi jees Sandron noutopöytä, kiva että keskustassakin on nyt Sandro. Nätit näkymät, jos joku tsekkas meidän instastoryä

Helsinki on kaunis. Juosten Tähtitorninmäelle

Helsinki on kaunis. Juosten Tähtitorninmäelle

Tänäkin vuonna ystävänpäivä. AIkuisiällä on hirveän vaikeaa tehdä todella hyviä ystäviä, mutta sen ei pitäisi olla niin. Enemmän vaan uskaltaa heittäytyä ja antaa itestään toiselle.

Tänäkin vuonna ystävänpäivä. AIkuisiällä on hirveän vaikeaa tehdä todella hyviä ystäviä, mutta sen ei pitäisi olla niin. Enemmän vaan uskaltaa heittäytyä ja antaa itestään toiselle.

What is Show Of The Year showcase contest?

Show Of The Year is annual dance festival that gathers more than 1500 dancers in one day to Helsingin Kulttuuritalo.

History
In Dance.fi events, we started at first organizing Streetdance events in 2003. At that time urban dance events were almost non existent and everything was new. With hard work and struggle, slowly but surely jam got bigger and people more involved in events and the underground dance scene got huge.
We tried to have jams as soulful as we could, with deep roots to the culture and it’s history.

Funny episode is that when world famous dancer Storm came to our event first time, he said ”The feeling of jam is like when I came to New York first time”. We travelled and did shows all over the world to see best events, from contemporary theatre to hardest battles: La biennale de Lyon, Les Rencontres Urbaines, BBoy Night Japan, Freestyle Session, BBoy Summit, all Juste Debouts since the start, Streetstars, R-16, Dance Delight Japan and decided to make one of our own, with deep flavor of Finland. Not just for street dancers, but for every genre dancers to come together and inspire each other. Theater environment with good lights, sound system and atmosphere, the perfect place to make the magic happen.

SOTY Showcase contest was born in 2010 and every year it has gone bigger and loved by dancers than ever. Over 160 crews performing in one day, with 1500 contestant, which makes it one of biggest one day dance events in the world. It is easy to say the level of finals are on international level. This year 2017, SOTY Showcase contest is split to 2 days and the dates are 20.-21.5. Choreographers and teachers are many times forgotten in the events, but not in SOTY. Choreographers will have free masterclasses and workshops during the weekend.

More info: http://www.dance.fi/showoftheyear

Here are some highlights to our event, that we still consider raw, unpolished and underground, like the dance is.

2016 Trailer

2011 Trailer

2012 Show Of The Year winners Fe’Fellas

3 Times SOTY winners Lock Kids Finland

2016 Formation winners JJ-Street Vogue (Est)

Winning in SOTY makes news headlines in Finland

SOTY-voitto ylittää nyt mediassa urheilu-uutisten uutiskynnyksen!

SOTY-voitto ylittää nyt mediassa urheilu-uutisten uutiskynnyksen!

Bridge – Palanen New Yorkia Helsingissä

Kun Sneakers.fi:ltä kysytään mikä on tämän hetken inspiroivin ja jännittävin esiintymisvenue tanssijoille tai muille luovan alan taiteilijoille, vastaamme tähän Bridge ja sen tapahtumat. Helsingin taidekenttä on ollut melko fakkiutunut omiin looseihinsa ja loppupeleissä on hirveän vähän tapahtumia tai klubeja, jossa Bridgen lailla graafikot, graffititaitelijat, tanssijat, dj:t, MC:t, tuottajat, designerit näkisivät toisiaan ja saisivat sitä kautta inspiksiä omiin duuneihinsa. Tanssitapahtumissa pyörii vain tanssijat ja meininki on hyvin konservatiivista, ulkopuolisia katsojia on hyvin vähän. On todella raikasta ja jännittävää päästä esiintymään ja bondaamaan venueen, jossa on messissä muita luovien alojen edustajia.

Art and logo Iida Sarpaniemi

Art and logo Iida Sarpaniemi

Kaikkea Bridgen tekemistä taustoittaa vahva New Yorkin ja Brooklynin taidegallerioiden ja bileiden tunnelma sekä musiikki. Voi jo mielessään kuvitella, miten samalla lailla Andy Warhol, Basquiat, Antonio Lopez, New Yorkin breikkarit ja DJ:t ovat bilettäneet aikoinaan samoissa bileissä luoden jotain uutta, joka muuttaa koko maailman lopullisesti.

Bridgellä on oma radio-ohjelma Bassolla joka toinen sunnuntai, joka kannattaa ottaa kuunteluun joko suorana, taikka Basso ondemand appsilla koska vain. Juontajana Bridgen oma Sonata Hauta-Aho, DJ:nä mm. Tony Sirén, Soul Sanna (Cleva), DPSoul (Good kicks) jne. Ohjelman vieraana on aina mielenkiintosia hahmoja, viimeaikoina mm. Kingfish, Peti Peti, AK, Ona Kamu, Sonya Lindfors, Lil Tony, Tuomo Prättälä jne.

Tällä hetkellä Bridgellä on todella hieno oma näyttely Harjun nuorisotalolla, jossa on mukana mm. vuoden 2016 graafikoksi valittu Vilunki3000, Bridgen hoviartisti ja järjestäjä Emilia Kannosto, Juha Liede, Uwa Iduozee, Richard Scott, Iida Sarpaniemi jne.

Kaikki toiminta pyörii täysin Bridgen järjestäjien talkoovoimin ja onkin tärkeää supporttaa, jotta kaupunkikulttuurissamme olisi jotain tälläistä väkevää ja pysyvää. Lisää infoa Bridgen tapahtumista ja bileistä löytää täältä ja IG:ssä Bridgehelsinki.

Art by Vilunki3000

Art by Vilunki3000

Hieno viittaus ja kunnianosoitus kasarin Beat Street leffalle

Hieno viittaus ja kunnianosoitus kasarin Beat Street leffalle

Art by Emilia Kannosto

Art by Emilia Kannosto