Paras Meksikolainen ravintola Helsinki

Suosituimpia artikkeleita blogissamme ovat olleet ravintoloihin liittyvät bloggaukset kuten paras Sushi, Pizza ja Burgeri. Tällä kertaa sukelsimme nyt kovin suositun meksikolaisen safkan maailmaan ja listasimme kaikki Helsingin parhaat mestat. Jos jotain jäi uupumaan, niin laittakaa linkkiä facessa.

IMG_20160520_111308

Mexicolaisessa safkassa tärkeintä on raaka-aineiden tuoreus ja se ettei lihat ole kuivahtaneita (koska ne laitetaan muhimaan pitkään). Meille ravintoloissa tärkeää on myös miljöö. On kiva päästä hetkeksi pakoon arkea ja kokemaan palan sitä maata, josta ruoka tulee ja että koko syömisestä tulee kokemus, jonka voi jakaa hyvien frendien kanssa. Jos frendit hehkuttaa jälkeenpäin että oli kiva mesta, niin voi sanoa paikan olevan onnistunut.
Artikkelin kirjoittamisen jälkeen Lucha Loco, Patrona ja Cholo on nyt myyty eteenpäin ravintolakonkari Mehdin huostaan ja menu ilmeisesti muuttumassa, joten se kannattaa ottaa huomioon.

Taqueria El Rey
Vuorimiehenkatu

Punavuoren syvyyksissä sijaitsee pieni Taqueria El Rey. Todella miellyttävä tuttavuus, iltaisin fiilis nousee kattoon ja meininki on kuin jossain pikkukuppilassa lattarimaissa. Väkevä suositus 5/5.

Lucha Loco
Korkeavuorenkatu, Punavuori

Sisustus on tässä paikassa todella jees ja safka on tehty ajatuksella. Liha oli mureaa ja mehevää kuin mikä. Ehdottomasti kannattaa mennä käymään.

Cholo
Lönkka

Patronan omistajien ”pikaruoka”-mesta. Edelleen hyvät raaka-aineet ja kiva mesta, vähän pieni vain, joten ei mahdu isommalla porukalla.

Kampin Chilibaari
Kampin torin laidalla sijaitsee snadi snägärityylinen chilibaari, josta saa hauskoja annoksia ns. nuudeliboksissa. Kokki tekee siinä nenän edessä annokset ja ensimmäinen paikka, jossa työntekijät oikeasti kyseli kuulumisia ja jäi vaihtamaan hyvät läpät safkaa odottaessa. 5/5 palvelu ja aito omaperäinen meininki. Todella pieni, joten take out -hommiksi menee.

Ahorita, Lucha Loco, Eatos, Taqueria ja Suburritos

Ahorita, Lucha Loco, Eatos, Taqueria ja Suburritos

Perus perjantai

Kampin chilibaari

Arctic Burrito
Kurvi

Testattu myös uusi Burrito-mesta kurvissa, Arctic Burritos. Hyvällä paikalla, positiivinen meininki

Arctic Burritos kurvissa. Hyvällä paikalla, positiivinen meininki, erikoistunut burritoihin, hyvän kokoinen ja hintakin kohdallaan

Eatos
Steissiltä kivenheitto Töölönlahteen päin

Eatosta oli hehkutettu lehdissä paljon, mutta hieman lounasravintolamainen sisustus jätti tunnelman vaisuksi. Kannattaa silti käydä testaamassa, jos liikkuu lähistöllä.

Patrona
Annankatu

Ensimmäisiä ”aitoja” meksikolaisia ja dinnerimestoja. Kannattaa tehdä varaus etukäteen. Safkaan on panostettu ja ulkoasukin on miellyttävä. Klassinen mesta, jota ei voi sivuuttaa jos cholo-mättö kiinnostelee.

Pueblo
Eerikinkatu

Pueblokin alkaa päästä kunnioitettavaan ikään. Paikka sijaitsee Bailabaila salsamestan yläkerrassa, harmi ettei itse salsamenoa Pueblossa liiemmin ole. Ruoka hyvää ja tunnelmallinen mesta.

Chalupa
All city -ketju

Kallioon avattu vihdoin Meksikolainen. Chalupa

Pitkän linjan ravintoloitsijan Imanin bygaama ketju. Chalupa on iso ketju, joten meiningiltään ehkä enemmän helpommin lähestyttävä kuin hardcoreimmat chicano-mestat, mutta pakko arvostaa miten nopeasti ateriat tulevat ja tacojen sisällön määrä saattaa olla melkomoinen satsi, ei jää nälkä

Tortilla House
Kamppi

Kampin Tortillahouse

Kampin Tortillahouse. Sijanti on vaan niin helppo, että täällä tulee käytyä eniten. Todella nopea paikka ja tacotkin asiallisia. Istumapaikkaja ei juuri ole, joten enemmän takeaway

Suburritos
Forumin yläkerta

Meksikolaiset työntekijät loihtivat hienot burritot ja isot margaritat Forumin yläkerrassa. Miljöö vähän vaisu vielä, mutta varmasti petraavat. Kiva ja symppis paikka.

Ahorita
Kluuvi

Royal Ravintoloiden ja katuruokaguru Richard McCormikin Ketjutyylinen paikka Kluuvissa. Kluuvin koko miljöö ei tunnu toimivan ravintoloille, joten skidisti lounasruokalamainen fiilis vähän harmillinen.

Jos haluat seurata blogiamme, follaa meitä facebookissa ja instagramissa. Blogimme suosituimmat postaukset löytyy täältä.

Haipakkaa..

What kesä ehti jo tulla kuin varkain. Koska on ollut näin lämmintä toukokuussa. Pahoittelut päivityksien viivästymisestä, kirjoitamme parhaillaan isoa mexicolaisten ravintoloiden arvostelua, joten se on vaatinut valtavasti toimituksemme resursseja. Haipakka viikko on ollut, mm. Streetin SM-kisat olivat viime viikonloppuna, ravintolapäivää, siivouspäivää ja muuta..

Karhu tekee nyt asioita oikein. High Snobiety haippaa..

Karhu tekee nyt pitkästä aikaa asioita oikein. High Snobiety haippaa..

Urbaanilegenda elää vieläkin, lol

Urbaanilegenda elää vieläkin, lol

Viikon skruudaukset. Nutellapizzaa, ruisolutta, lammasta ja rähinän uutta makkaraa tyypattu.

Viikon skruudaukset. Nutellapizzaa, ruisolutta, lammasta ja rähinän uutta makkaraa tyypattu.

Sandrossa safkattu lähinnä brunssia, mutta kannattaa ottaa normimenuki, aevan älyttömän hyvää!!!! Pre Street SM mätöt

Sandrossa safkattu lähinnä brunssia, mutta kannattaa ottaa normimenuki, aevan älyttömän hyvää!!!! Pre Street SM mätöt

Street SM

Street SM. Iso arvostus järkkäreille!

Streetin SM ja kaikki faijat katsoo lätkää, lol.

Streetin SM ja kaikki faijat katsoo lätkää, lol.

Voi tätä lätkäfriikkausta. Jo kolmanne kisat tänä vuonna ja vielä syksyllä World cup. Kanadan jengistä melkein kukaan ei pääse edes World Cup ryhmään, johon tulee kaikki parhaat..

Kuka muu ei jaksa enää innostua niin paljoa lätkästä? Jo kolmannet kisat tänä vuonna ja vielä syksyllä tulossa World cup, johon oikeasti tulee kai ne parhaat joka maasta. Kanadan tän vuoden MM jengistä melkein kukaan ei pääse edes World Cup ryhmään, mikäs MM tämä on?

Tämä dude tuli käymään käymään tanssikoululla

Tämmönen dude tuli käymään käymään tanssikoululla

Kamppikin muuttunut hilusti

Kamppikin muuttunut hilusti, aurinko paistaa myöhään

Toimitukse konkelit minttiin, pesu ja huolto.

Toimituksen konkelit minttiin, pesu ja huolto.

Tolinin näyttely Ruplassa. Kaikki legendapiissit kehissä.

Piipahdettiin väijymässä Tolinin näyttely Ruplassa. Kaikki legendapiissit vuosien varrelta kehissä.

Siivouspäivä x Ravintolapäivä. Can't go wrong

Siivouspäivä x Ravintolapäivä. Can’t go wrong

Tinze tulee syksyllä opettamaan Dance.fi:lle. Luvassa TWERK EK-POSSE!!

Tinze tulee syksyllä opettamaan Dance.fi:lle. Luvassa TWERK EK-POSSE!!

Perus perjantai

Perus pre SOTY. Vieraat hotlalle ja mexicolaista napaan.

SOTY:n jengejä

SOTY:n jengejä

Ferrari Reggaeton by Mikaela Jokinen at SOTY

Ferrari Reggaeton by Mikaela Jokinen at SOTY

Tanssikausi loppui taas kevään osalta. Kiitos oppilaat ja opettajat, jatketaan taas Summercampin merkeissä :)

Tanssikausi loppui taas kevään osalta. Kiitos oppilaat ja opettajat, jatketaan taas Summercampin merkeissä :)

Liverpool 2016

Tanssitoimituksellamme on kädet täynnä SOTY:n jälkituotantoa, joten tällävälin johtavana fudismediana päätimme valioliigatoimituksemme kanssa käydä läpi miten Liverpoolilla on mennyt kulunut kausi.

Luis Suarezin ja Steven Gerrardin johdolla saadun vuoden 2013 Valioliigan toisen sijan jälkeen kaksi viime kautta meni jengillä täysin vihkoon ja valmentaja menikin vaihtoon kesken tämän kauden. Kuinka ollakaan, Liverpool sai legendaarisen supercoachin saksasta, Jurgen Kloppin, joka oli valmentanut aiemmin Borussia Dortmundin ns. ”kyläseurasta” Saksan mestariksi ja UEFA:n mestarien liigan finaaliin saakka. Kloppo on jo hahmona ihan älytön ja tunnettu ns. Heavymetal fudiksesta, jossa prässätään aivan älyttömästi ja juostaan enemmän kilsoja kuin muut jengit. Äijä vetää myös niiiin tunteella ja huumorilla, että ukosta on tehdyt memet ovat lähteneet niin lapasesta, että kyseessä voisi sanoa duden olevan kauden fudismaailman näkyvimpiä valmentajia.

Tämä kausi onkin ollut Kloppon ansiosta todella jännittävä, liigacupissa Liverpool pääsi pitkästä aikaa finaaliin, häviten siellä niukasti pilkkuskaballa Manchester Citylle. UEFA:n eurooppaliigassa Liverpool voitti Manchester Unitedin, Borussia Dortmundin (eli Kloppon vanhan jengin melkoisen draaman päätteeksi), Espanjan liigan nelosen Villarealin ja nyt kohtaa kaksi kertaa putkeen euroliigan voittaneen Sevillan finaalissa.

18.5. onkin kauden jännittävin ja tärkein matsi, jossa Sevilla ja Liverpoolin Heavymetal-fudis ottavat toisistaan mittaa. Voittaja pääsee mestarien liigaan ensi vuonna, joten tässä on melkoisen suuret panokset. Matsi näkyy JIM-kanavalta ilmaiseksi ja starttaa klo 21.45, kannattaa ehdottomasti katsoa!

Fudiskausihan loppuu aivan kohta, ei malta odottaa mitä ensi syksy tuo tullessaan.

Koko squadi

Koko squadi

Anfield stadium, Liverpool kotipyhättö

Anfield stadium, Liverpool kotipyhättö

Show Of The Year 2016 tulokset

Yli vuoden ajan rakennettu maaginen tanssiviikonloppu on jälleen ohi. Suurkiitokset teille kaikille osallistujille, koreografeille sekä SOTY-staffille, jotka olitte tukemassa ja rakentamassa tanssikulttuuria. Yli 160 ryhmää osallistui eri kilpailuihin ja tanssikursseillakin kävi suuri määrä tanssijoita. Ajatukset ovatkin jo ensi vuodessa ja yritämme kehittää tapahtumaa entisestään palautteiden mukaisesti. Kaikki videot tapahtumasta päivittyvät tänne.

SOTY:n pistesysteemi

Show Of The Year -kisassa tärkeintä ei ole kilpailu muita tanssiryhmiä vastaan, vaan se ensisijaisesti kannustaa kaikkia tanssiryhmiä ylittämään itsensä ja astumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. SOTY on turvallinen paikka kokeilla luoda jotain uutta ja näyttävää, joka inspiroi kaikkia tanssijoita.

Oppilasryhmissä ei annettu sijoituksia, vaan ryhmät saivat käydä kasvotusten tuomarin luona kysymässä palautetta esityksestään.

Show Of The Yearissa katsotaan erityisesti tanssiryhmien esiintymistä, showta, karismaa, omaperäisyyttä sekä ulosantia. Tapahtumalle on tärkeää antaa työkaluja tanssijoille oman tanssin kehittämiseen.

Show
– Karisma
– Esiintyminen
– Energia

Tekniikka
– Tekniikan taso
– Tekniikan tason sopivuus kaikille tanssijoille
– Liikesarjojen yhtenäisyys
– Tanssilajien perusteiden hallinta

Luovuus ja omaperäisyys
– Luovuus
– Uudet ideat
– Omaperäiset toteutukset ja liikkeet
– Erottuvuus
– Oman genren rajojen rikkominen

SOTY-voitto ylittää nyt mediassa urheilu-uutisten uutiskynnyksen!

SOTY-voitto ylittää nyt mediassa urheilu-uutisten uutiskynnyksen!

Finaalien pisteet

Kuinka katson pisteitä? Tuloksista näet mitkä osa-alueet toimivat tuomareiden mielestä hyvin, sekä osiot joita voi vielä parantaa ja kehittää eteenpäin.

adultsoftheyear

juniors1

juniors2

smallgroup

smallgroup2

smallgroup3

smallgroup4

smallgroupfinaali

formationsemi

formations22

formations2

latin

latin2

STUDENT TEAMS

Osallistujat

1 Soisalo-Opiston Tanssikoulu Dancehall Fusion V
2 Dance.fi Vogue alkeet
3 Rascalz Jr. EK
4 Glitta Dance.fi
5 Archers
6 ToeStar Rockers
7 KetoKids – PoppariBileeeeeeet!
8 Dance.fi HipHop (Unnan)
9 Tanssistudio Sahrami Shake it
10 Spiraalit
11 POWWW!
12 Dance.fi Dancehall EK
13 Las Reinas Locas
14 Team Ferrari Reggaeton
15 Safiirit – Tanssikoulu Ketonen
16 JJ-Street
17 Hold Up Dance.fi
18 Reggaeton Crew
19 HELSINGIN TASNSSIOPISTON STREETWORKERS
20 Sun Tanssistudio

Adults of the Year

Tulokset

1. DCA UG Crew
2. DCA Encore Septem
3. Sprainz
4. DCA MTR
5. Tanssiryhmä Ääretön
6. Tanssiva Porvoo
7. Delany – The Royal Wannabeez
8. RAW
8. Sprainz XO 10. Black Widows

Small Groups of the Year 2016

Tulokset

1 Energy to Burn – Paardit oli parhaat!!!
2 Primedancers-Juniors
3 Keto Dancers – Mean Girls
4 Dance Group Etnica
5 DCA Teens
6 Emeries
6 Primeakatemia EK-nuoret – Irti! – Prison of desicion
8 Primedancers – Vuorinymfin kutsu
9 High Society – For the Fame
9 Elan Ensemble
9 SiévavéiS
9 StepUp Toga Pura 13 Street Force
13 excess vir
15 Wait for it Crew
16 Seastar Juniors
16 Rascalz IV
16 Studio Move EK 2 19 STVRDUST
SOTY 2016
19 Helsingin Tanssiopisto – Spacehall
19 Jotain pientä
22 The Dancehall Queen Team by Bubblin’ Moves 22 Dance Actions Spruce
24 Rumble Squad
24 Dancehall Factor by Bubblin’ Moves
24 Razzmatazz Junnu EK1
27 Volonte – Sateen jälkeen
27 Smaragdit
29 Feminavis
29 Illuusio
29 HC Crew
29 Prizon Wives
29 Razzmatazz Junnu EK 2
34 2paCrew
34 ZELEA
36 Sprainz XS
37 On Fleek
38 Razzmatazz 04 EK
38 Supernova
38 Dance.fi Vogue EK 41 Sistahood
SOTY 2016
42 Ainokaiset
42 Masch
42 Fuusio
42 Estrada Dance Adults
46 JazzAttack-Duende / Helsingin tanssiopisto 46 VKTY Volume
46 Skiretit
49 Drop of Blood, Please
49 Dance Up III
49 Aamukaste
49 Soisalo Tanssikoulu Street Group 49 Parasite Flower
54 ToeStar Wackalicious Voguers 54 Falling Leaves
54 Sunshine girls – Friends Forever 54 Bellatrix
58 The Freak Show
58 Dance Up II
58 HC Hophippers
61 AK Assassins
62 CMC Street Nuoret

Formation of the Year

Tulokset

1 DCA Plastic Voguers
2 DCA Street Crew – ”Where’s Waldo?”
3 JJ-Street Vogue
3 JJ-Street ”Now I see”
5 DCA Encore – Tahtomattani
6 JJ-Street ”ART”
7 Dance.fi Show Posse – Jalkojeni alta
8 Unitas – Linnuntietä
8 Helsingin tanssiopisto – Talonvaltaajat
10 Artimals
11 Dance.fi Street Posse – 20 000 Hz
11 Vaskivuoren tanssilukio – Trust
13 Tanssikeskus Footlight – Lumottu metsä
14 TFC
15 VKTY Voca
15 Helsingin tanssiopisto – We loove house 17 DA Spovers – Rolling in the Deep
17 JazzAttack / Helsingin tanssiopisto
17 Zinet
SOTY 2016
20 Tanssikeskus Footlight Juniorit
21 Joensuun tanssiopisto – Sydänsuru
22 Helsingin tanssiopisto, Dancehalic – Dance n be Rebel
23 Yu, Jin, Rei
24 LTI Crew
24 Pelastuneet
26 Shake a difference!
27 Tillsammans – GGF Dans


Latin of the Year

Tulokset

1 Latin Actions – Daydreamers
2 Move Crew – Souls Playground
3 DanceNow Latin Dancers
4 La Rakata
4 Girl Fusion – G.I Army
6 Las CHICAS
6 CityChiquitas – Haaskalinnut – The Vultures
8 Latin Chicas / Unstoppable
9 Reggaeton de Estrada
10 Grubo Tambor
11 DD Dance N.L.A Latino / Ansku Bergström’s girls
11 Etnica Juniors
11 Reggaeton EK
14 Dancing Diamonds 14 Golden Glow
16 Danza Sueno
17 Latin attitude
18 Pink Diamonds
18 Las Divas de Tambor
20 Dance.fi Latin EK
21 Latin Zapatos / La Mordidita
22 Chicas de Estrada
22 ChicatZillat
24 DA Latin Juniors – Colourful Junglebirds
25 Latin Bufandas / Bang Bang

Best Costume Of The Year

Girl Fusion – G.I Army

Spring randoms

Ihminen on rakennettu siten, että se tarvitsee hirveästi hyväksyntää ja huomiota.
Se on ihan okei. Kunhan vain ymmärtää sen, että jokainen on jo nyt tarpeeksi täydellinen.

13001322_10154512600584769_8952506730199346734_n.png

Parit hyvät memet tekee blogista blogin, lol

Parit hyvät memet tekee blogista blogin, lol

Suomessa tehdään keskimäärin 50000 tuntia vuodessa töitä per pää. Toimituksessa laskimme että 100000 tuntia menee kevyeen, sen verran on duunimäärä. Mutta ikinä ei ole ollut yhtä överikiire kuin nyt, voi oikeasti ensimmäistä kertaa sanoa, ettei ole aikaa edes käydä pissalla, saati päivittää blogia : ) lol. Mutta ikinä ei saa selitellä, Vappu on työväen päivä, porvarit alas bro!

Ja asiasta lenkkareihin, jos lenkkariskene kiinnostaa, niin tsekatkaa uusi suomalainen Home Of Sneakers -blogi. Väkevää ja asiantuntevaa tekstiä. http://www.homeofsneakers.fi
Itse saatiin ehkä kenkäyrittäjänä yliannostus aiheesta, eikä pitkään aikaan ole kyennyt innostumaan samalla lailla kuin 2000-luvun lopulla, mutta tässä vielä throoback meidän muutamiin omiin bloggauksiin aiheesta.
http://www.sneakers.fi/sneakers-fi-goes-sneakers/
http://www.sneakers.fi/best-sneakers-2014/
http://www.sneakers.fi/puma-dance-fi-adidas-antopio/

Oikeastaan tämän kengän takia tuli taas lenkkaribloggaus mieleen. Alien leffassa nähty Ripleyn Reebok Alien Stomper kenkä on nyt julkaistu. Tästä ei kasarimmaksi homma mene, överein julkaisu pitkään aikaan.

8779188_reebok-is-making-alien-stomper-sneakers_65674a14_m

Okei, en ehkä itse ostaisi.. Mutta detskut hyvät, boksikin weyland corp..

Okei, en ehkä itse ostaisi.. Mutta detskut hyvät, boksikin weyland corp..

Mutta Puma Basketin metallic pack kiinnostaa oikeasti..

Mutta Puma Basketin metallic pack kiinnostaa oikeasti..

Kesään kuuluu kiesifiilistely, kun vain saisi tälläisen Skylinen joskus..

Taas täysin random kiesikuva, mutta Vappuna jengi fiilistelee vappuajelulla tosi nättejä kiesejä. Kun vain saisi tälläisen vintage Skylinen joskus..

Soty lähestyy.. ja kukas se siinä, viime SOTY:n tuomari ja vanha ystävämme Haza.

Soty lähestyy.. ja kukas se siinä, viime SOTY:n tuomari ja vanha ystävämme Haza.

Vappuna klassikko, Kaivarin salsalava, pakko käydä fiilistelee joka vuosi

Vappuna klassikko, Kaivarin salsalava, pakko käydä fiilistelee joka vuosi

Alppitorin Jallupullat. Orkkis Torin pullat on kans jotenkin niin 2000 luvun loppua, nostalgiaa.

Alppitorin Jallupullat. Orkkis Torin pullat on kans jotenkin niin 2000 luvun loppua, nostalgiaa.

Vappulukemista. Sporttikirjoja ei ikinä tule ostettua, koska näiden jätkien elämä on vaan treeniä ja matseja, mutta Tseraatin kirja oli pakkopoisto

Sporttikirjoja ei ikinä tule ostettua, koska näiden jätkien elämä on vaan treeniä ja matseja, mutta Liverpool-legenda Tseraatin kirja oli pakkopoisto. Aikaa lukemiseen ei tosin ole näköpiirissä..

Samoin Suarezin kirja. Entinen Liverpool-ukko, nyt Barcelonassa ja vetää älytöntä kautta. Tehnyt La Ligassa enemmän maaleja kuin Cristiano Ronaldo tai Messi.

Samoin Suarezin kirja. Entinen Liverpool-ukko, nyt Barcelonassa ja vetää älytöntä kautta. Tehnyt La Ligassa enemmän maaleja kuin Cristiano Ronaldo tai Messi.

Seuraavaksi testataan stadin parhaat meksikolaiset. Olkaa keittiössä tarkkana kun toimittaja tulee mestoille, lol

Seuraavaksi testataan stadin parhaat meksikolaiset. Olkaa keittiössä tarkkana kun toimittaja tulee mestoille, lol

Mitä mieltä jengi oli? Omasta mielestä eka jakso ei ollut kyllä niin tulinen..

Mitä mieltä jengi oli? Omasta mielestä kauden eka jakso ei ollut kyllä ollenkaan niin tulinen..

Each one, teach one. Always a student.

Tanssikoulun kausi alkaa olla lopuillaan ja opettajatkin siirtyy kesälaitumille. Each one, teach one. Always a student.