Kirje kisoista

Nettiä surffatessa jostain osuu silmään juttu Pyhimyksen ja Mikael Gabrielin biiffistä ja siinä MG sanoo Pyhimyksestä, että tämä ei ole enää ”relevantti” tjs. Kumpaakaan räppäriä en ollut kuunnellut, mutta ilmeisesti jostain syystä tuo laini jäi kai kummittelemaan, sillä seuraavana yönä näen hämärää unta miten vanha oppilaani Bboy Tutzi tylyttää minua tyyliin ”äijä ei ole enää kovin relevantti.”

Heräsin sitten aamulla ja vähän nauratti, mutta jäin silti miettimään skidisti. Kisat eikä battlet ole todellakaan kiinnostaneet moneen vuoteen. Ne ajat kun taisteltiin maailman kovimpien tanssijoiden kanssa mano a mano New Yorkin likaisilla klubeilla ovat kaukana takana. Viimekertaisesta SM-mitalistakin kulunut jo 7 vuotta. Why bother.

Huomaan että samana päivänä on viimeinen ilmoittautumispäivä Streetin SM-kisojen karsintoihin. Päässä alkaa moottori käynnistyä..

Sormusten saattue

Oli siis aika koota uusi sormusten saattue tuomiovuorelle kiipeämistä varten. Olisi liian helppoa soittaa Tutzille ja kaikille hetken parhaille tanssijoille, joten tavoitteena koota täysin random ”unrelevant but legendary” jengi. Some laulamaan ja ensimmäinen uhri oli poppaava/siévaava inttijäbä joka oli laittanut viestiä että tarvitsisi harjoitusvapaata. Toiseksi kaivettiin esiin Vogue haltijatar, joka oli viimeksi kisannut hoppilajeissa 10 vuotta sitten. Kolmanneksi vanha Crew-jäsen, joka katosi 2010 Teakkiin päästyään hippi syövereihin, eikä enää päässyt ikinä takaisin ihmisten ilmoille. Sitten Töölöstä pieni hobitti Burberry-kuoseissa, jonka Hankenin opiskelut ja ankarat vanhemmat estivät harjoittelun. Lopuksi vielä löytyi toista vuotta streettiä tanssiva koulun tsempparipalkinnon voittanut punahiuksinen velho. Sekä tietenkin itse, vanha Saruman jonka taistelupäivät ovat jo kaukana takana.
Moni heikko myös kieltäytyi, koska matkasta pimeyteen oli odotettava pitkä ja vaikea..

Qualifications. Retale ja Siévaaja synkmetsässä

Harjoituksia oli n. 4 kpl, kaikki kuusi oli paikalla ensimmäistä kertaa vasta Vaasan SM-karsintojen kisapaikalla. Koreo koostettiin hädässä niistä legendaarisista ja klassisista hiphop-stepeistä, jotka kaikki varmasti osasi. Hipinretale tuli Vaasaan darrassa. Inttisievaajalla keskittymisvaikeuksia. Veto meni kuitenkin suht ok ja onnen kaupalla pääsimme jatkoon SM-finaaleihin, vaikka ihan jokainen tuomari ei ollutkaan päästämässä meitä sinne.

The Orcs attack

4 viikkoa tiukkaa ja vähemmän tiukkaa harjoittelua Jyväskylään ja tavoitteemme SM-kisoissa oli finaalipaikka, eli kuuden parhaan joukkoon pääsy. Vaikka matskumme ei ollut tiukinta, päätimme edelleen luottaa Hiphoppiin ja niihin steppeihin, josta koko tanssi on syntynyt. Tietty pienellä Dance.fi twistillä koreossa oli mukana vähän kreisejäkin juttuja. Jyväskylän finaaleissa jo ensimmäisenä päivänä alkoi tapahtua. Iltaklubille mentäessä jouduimme samointein pitkästä aikaa rähinäbattleen, jossa suututimme koko klubin ja parimetriset örkit juoksivat kirveineen joukkiomme perässä.

The Finals

Itse kisapäivä alkoi raffisti. Varotoimena Siévaava Inttijätkä oli saatu teljettyä ovien taakse, mutta hipinretale onnistui livistämään kennelistä ja oli tullut taas vasta neljältä takaisin hotellille. Olemme viimeisiä esiintyjiä ja piinaava jännitys valtasi koko jengin. Muut ryhmät olivat timantinkovia ja treenanneet ainakin puoli vuotta, osa varmasti koko vuoden tätä kisaa varten. Itse karsinta meni täysin puihin, itse hätääntyneenä edistin kuin alkeiskurssilainen ja muutenkin olin lavalla yhtä karismaattinen kuin vastapesty porkkana. Ennestään vihotellut peukalovarvas meni täysin mäsäksi setin aikana ja vedon jälkeen oli baunssattava suoraan taksilla sairaalaan paikattavaksi.

Sairaalaan saan viestin, että pääsimme kuin pääsimmekin jatkoon. En ollut uskonut jatkopaikkaan ja menettämässä toivon hädän hetkellä, mutta muistan vieläkin kun Hankenin hobitti kuiskasi korvaani: ”Bro, älä stressaa, luota hiphoppiin”. Kipulääkkeet toimi, seuraava setti ei enää kuumottanut ja finaaliveto menikin hyvällä swäggerillä. Jokainen saattueen jäsenistä veti älyttömällä karismalla ja voimalla. Kaikki tavoitteet oli jo saavutettu.

Shown jälkeen tuomaristo kuuluttaa, että pisteiden ollessa todella tiukilla, on mahdollisuus re-danceen. Eli kaksi ryhmää joutuu ehkä vetämään uudestaan. Taistelussa vaurioitunut ryhmämme mietti heti, että jos se on meidän vuoro, siitä ei tule mitään, tuomarit huomaavat että toi shaissejengi on täysin klesana. Re-dancea ei kuitenkaan onneksi tarvittu ja on pisteidenlaskun aika. Saamme aika randomisti pisteitä, kuten illan aikana kaikissa muissakin sarjoissa. Löytyy kakkosta ja kutosta, laidasta laitaan. Kuten aina, tanssin pisteytyksessä kyse on kuitenkin aina vain fiiliksestä ja yksittäisen ihmisen yksittäisistä mielipiteistä, no big deal.

Tuomiovuori

Odotamme tuloksia. Juontajana oleva Kim Yong Un kuuluttaa.. ”kuudes sija se ja se…”. Iloksemme huomaamme, että emme ole viimeisiä. JES, viides on jo kova. Sitten menee viideskin sija ohi… WTF? Kaikki katsovat yllättyneinä toisiaan. Neljäs sija SM-kisoissa on jo suht kova meriitti for real. Lavalla Yong Un selittää nyt kuinka pisteet olivat todella tasaväkiset seuraavien ryhmien kanssa ja plaa plaa.. Tässä vaiheessakaan ei uskaltanut miettiä sen kummempaa, kunnes…. kunnes… Kolmas sija menee ryhmälle DANCE.FI ROCKERS!!
Vaikka kisavoittoja on elämän aikana tullut kuinka monta, niin tämä mithrilinkiiltoinen mitali randomiudessaan menee kaikkien edelle 😀 Pokaali on kenties pienin mitä mitalikaupasta löytyy, mutta kuitenkin niin tärkeä.

Kiitos Hiphop

Dance.fi Rockers
SM-kolmonen 2015

FullSizeRender-4

Back in business

Saittimme oli jumissa muutaman viikon ja sen takia vähän pidempi päivitysväli edelliseen postaukseen, olemme pahoillamme tästä. Kuukausi on kuitenkin ollut busy, on ehditty käydä Espanjassa, Vaasassa SM-karsinnoissa, konsertoimassa Musiikkitalolla ja vaikka mitä

Kisakausi on kuumimmillaan ja liikkuja tarvitsee energiaa. Siinä perus aamupalaa

Kisakausi on kuumimmillaan ja liikkuja tarvitsee energiaa. Siinä perus aamupalaa

Tikrut treenaamassa Dance.fi:n omissa kenraaleissa finaaleja varten

Tikrut treenaamassa Dance.fi:n omissa kenraaleissa finaaleja varten

Dance.fi Rockers is back!

Dance.fi Rockers is back!

Dance.fi Tikrut ja Rockers Vaasan karsinnoista jatkon SM-finaaleihin boom!

Dance.fi Tikrut, Cool Grey Crew ja Rockers karsinnoista jatkon SM-finaaleihin boom!

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Benjamin Peltonen & Kliff feat Dance.fi musiikkitalolla

Ehkäpä hienoin venue Suomessa, missä tanssija pääsee esiintymään

Ehkäpä hienoin venue Suomessa, missä tanssija pääsee esiintymään

Kliffin pojat halusi ottaa kuvan meidän kanssa

Kliffin pojat halusi ottaa kuvan meidän kanssa

Dance.fi Street Team

Dance.fi Street Team

Robinkin on Siéva-fani

Robinkin on Siéva-fani

Dance.fi Siéva team. Esityksessä oli siis Street vs. Siéva battle

Dance.fi Siéva team. Esityksessä oli siis Street vs. Siéva battle

Benjamin Peltonenkin Siévaa

Benjamin Peltonenkin Siévaa

Tanssista jalkapalloon (eli kaksi tärkeintä asiaa). Championsliiga lähestyy finaalia. Toimituksen lempipelaajakin finaalissa.

Tanssista jalkapalloon (eli kaksi tärkeintä asiaa). Championsliiga lähestyy finaalia. Toimituksen lempipelaajakin finaalissa.

Champparifinaaleissa siis taas Suarez (Barca) vs. Chiellini (Juventus), siis kaveri jota Suarez puri viime kisoissa.

Champparifinaaleissa siis taas Suarez (Barca) vs. Chiellini (Juventus), kaveri jota dude puri viime kisoissa.

Vaalitkin tuli ja meni. Muistetaan kuitenkin.

Vaalitkin tuli ja meni. Muistetaan kuitenkin.

Stadissakin alkaa vähitellen kelit lämmetä. Silloin Regattaan :)

Stadissakin alkaa vähitellen kelit lämmetä. Silloin Regattaan :)

Regatassa aina lämmin tunnelma ja sisustus. Helsingin  helmi.

Regatassa aina lämmin tunnelma ja sisustus. Helsingin helmi.

Ehdittiin piipahtaa homeboyn synttäreillä :)

Ehdittiin piipahtaa kotipojan synttäreillä :)

Vielä ehti piipahtamaan Espanjassa #nofilter Hotellihuoneen patiolta 5 m poolille

Toimituksen nopea heilahdus Espanjassa #nofilter Hotellihuoneen patiolta 5 m poolille

Matkalukemisena tämä. Jos Zen Buddhismi kiinnostaa, niin kannatta lukea, hauska ja helppo kirja

Matkalukemisena tämä. Jos Zen Buddhismi kiinnostaa ja ns. ”valaistumisshitti” niin kannatta lukea, hauska ja helppo kirja

Jengi joilla ei massia, väsää tajuttomia hiekkalinnoja, joihin voi heittää kolikoita. Arvostamme luovuutta ja että jos ei ole duunia, niin kehittää sellaisen vaikka hiekasta

Jengi joilla ei massia, väsää tajuttomia hiekkalinnoja, joihin voi heittää kolikoita. Arvostamme luovuutta ja sitä että jos ei ole duunia, niin kehittää sellaisen vaikka hiekasta

Toinen kerta samassa hotellissa ja varmasti tullaan uudestaan. Safkahomma skulaa paremmin kuin missää muualla 5/5

Toinen kerta samassa hotellissa ja varmasti tullaan uudestaan. Safkahomma skulaa paremmin kuin missää muualla 5/5

Not bad

Not bad

Show Of The Year tulokset

Yli vuoden ajan rakennettu maaginen tanssiviikonloppu on jälleen ohi. Suurkiitokset teille kaikille osallistujille, koreografeille sekä SOTY-staffille, jotka olitte tukemassa ja rakentamassa tanssikulttuuria. Yli 800 tanssijaa osallistui eri kilpailuihin ja tanssikursseillakin kävi suuri määrä tanssijoita. Ajatukset ovatkin jo ensi vuodessa ja yritämme kehittää tapahtumaa entisestään palautteiden mukaisesti. Jo nyt voimme kertoa, että odotettavissa on ainakin täysin oma sarja junioreille.

Instagramista voi käydä katsomassa kuvia ja kaikki viralliset kuvat ja videot päivittyvät facebookkiin viikon kuluessa. Kesällä tanssi jatkuu 27.-31.7. Street Summercampin, 31.7. Dance.fi 10-vuotisjuhlan ja 1.-2.8. Tampereen Hiphop Renessanssi -kesäfestivaalin merkeissä. Kaikki tulevat tapahtumat löydätte aina kotisivuiltamme WWW.DANCE.FI

Tamara piti ainutlaatuisen Lyrical Hip-Hop tunnin

Belgialainen tanssivieras Tamara Arruti opetti todella koskettavan ja kauniin Lyrical Hip-Hop koreografian SOTY workshopeilla


SOTY:n pistesysteemi

Show Of The Year -kisassa tärkeintä ei ole kilpailu muita tanssiryhmiä vastaan, vaan se ensisijaisesti kannustaa kaikkia tanssiryhmiä ylittämään itsensä ja astumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. SOTY on turvallinen paikka kokeilla luoda jotain uutta ja näyttävää, joka inspiroi kaikkia tanssijoita.

Oppilasryhmissä tärkeintä on itse kokemus, eli hauskanpito. Oppilasryhmissä ei annettu sijoituksia semifinaaleissa, vaan tuomarit valitsivat 3 ryhmää jotka he halusivat nähdä vielä kerran.

Show Of The Yearissa tuomarit katsovat erityisesti tanssiryhmien esiintymistä, showta, karismaa, omaperäisyyttä sekä ulosantia. Tapahtumalle on tärkeää antaa työkaluja tanssijoille oman tanssin kehittämiseen.

Show
– Karisma
– Esiintyminen
– Energia

Tekniikka
– Tekniikan taso
– Tekniikan tason sopivuus kaikille tanssijoille
– Liikesarjojen yhtenäisyys
– Tanssilajien perusteiden hallinta

Luovuus ja omaperäisyys
– Luovuus
– Uudet ideat
– Omaperäiset toteutukset ja liikkeet
– Erottuvuus
– Oman genren rajojen rikkominen

Finaalien pisteet

Kuinka katson pisteitä? Tuloksista näet mitkä osa-alueet toimivat tuomareiden mielestä hyvin, sekä osiot joita voi vielä parantaa ja kehittää eteenpäin.

Uusimmat - 3

Uusimmat - 4

Uusimmat - 6

Uusimmat - 5

Uusimmat - 2

Uusimmat - 1

Uusimmat - 7

Uusimmat - 8

Lopulliset tulokset

SMALL GROUPS
1. Mental Kollektiv
2. Primedancers Neon Light
3. Rajalla
4. Energy to burn
5. New Style Busters
6. Primedancers Juniors
7. Bubblin’ Crew ft Qfe
7. Dance Group Etnica
9. Tikrut
10. Mitä jos
10. StepUp Juniors
13. Keto Dancers
14. JaMa’s Cats
14. Cool Gray Crew
14. Dance.fi Las Leopatras
17. StepUpin typykät
17. Feminavis
19. Funky Fresh
19. MoodforHoop
19. Volonte
19. JJ Sreet Saku
23. Factory Tribe
23. StepUp Surrexit
23. Las Rosas
23. DD DANCE N.L.A Young
27. Voca
28. DD Dance N.L.A Teens
29. DD Dance N.L.A Kids
30. Glam Pro
30. Etnica Juniors
30. Rumble Squad
30. Dance.fi Vogue EK
34. Golden Platinum
34. 2kyt EK Posse 36. NTO Show
36. POSE!
38. G-Swag
39. StepUp Tammenterhot
39. Charlie and the chocolate factory
41. Voca Jr.
42. Latin Mimmit
43. JJ- Street House (Pääsi finaaliin, mutta joutui keskeyttämään)

Formation Finals
1. DCA Katutanssi-intensiivit
2. Lock-o-matic
2. Energy to Burn
4. Dance.fi Street Posse
4. Rascalz Jr.
6. StepUp Street KO Lapset
7. StepUp SKO Lapset
8. Unitas
9. Studio Move Junnut 2 10. Bonnies
11. DDC Freaks
12. JazzAttack
13. DD DAnce N.L.A
13. Rugratz
13. Golden Platinum
16. Sunshines

Student Group Finals Tulokset
1. Break Factory
2. Satelliitit
3. Rascalz Jr
4. Dance.fi Street Tuesday
4. JazzPyykkärit
4. Tambor Reggaeton Crew
4. Dance.fi Alkeet hip hop
4. Dance.fi Dancehall jack
4. Tanssistudio Funka
4. Dance.fi Etno Mix
4. Safiirit
4. Dance.fi Vogue Alkeet
4. Wild Roses
4. Dance.fi Maanantain House
4. POWWW!
4. Dance.fi Dancehall EK

ADULTS OF THE YEAR Tulokset
1. Sprainz
2. Dance.fi Street Mammat
3. ComproMissit
4. DD Dance N.L.A Adults
5. Keto Ladies
6. RAW
7. Dance.fi Las Reinas

LATIN SHOW OF THE YEAR Tulokset
1. Latin Chicas
2. Reggaeton de Estrada
2. Latin Bufandas
4. Girl Fusion
5. Pink Diamonds
6. Etnica Juniors
7. Latin Mimmit
8. Latin Zapatos
9. Dance.fi Las Reinas
9. Dance.fi Las Leopatras
11. Dance Group Etnica
12. Verdadi

Show Of The Year

Huomenna on iso päivä tanssijoille Helsingissä. Pienestä tapahtumasta on kasvanut vuosi vuodelta isompi ja tänä vuonna SOTY:ssä on lähes 100 ryhmää ja yli 800 kilpailijaa yhtenä päivänä. Eli yksi pohjoiseuroopan suurimmista tanssitapahtumista sijaitsee siis Helsingissä, tätä ei kannata missata. Lippuja on vielä vähän jäljellä Tiketissä, kannattaa toimia ajoissa!

Kuvia ja videoita löytyy instagramista sekä facebookista tapahtuman aikana.

tumblr_mwmt7l2wnK1rpc4xao1_1280