USA roadtrip part 2. Florida – Georgia – South Carolina – Virginia – Maryland

2000 kilometriä kiesailua. Jokainen päivä oli täysin erilainen ja ehti nähdä paljon eri puolia maasta. Kantrimusaa, Floridan lämpö, syvän etelän Southern hospitality, small talkia, tippejä, sairaita ostoskeskuksia, käsinkosketeltavaa köyhyyttä ja epätoivoa, hoardaajia (kerääjiä), miljoona Victorias Secrettiä ja mitä vielä. Näki paljon paikkoja, missä jengi voi todella huonosti, eikä edes mahdollisuuksia parempaan juuri ollut. Jotenkin jopa ehkä raffimpaa kuin maissa joissa on paha köyhyys, mutta silti myös onnellisuuttakin.. Toisaalta överi tavarakulttuuri, kupongit ja pinnallisuus on niin iso osa tätä paikkaa.. Vastakohtien maa.

Sunshine state, vuokrakiesi alle

 

Motarilla Daytona Beachin viitta, joten ihan randomisti käännyttiin mestoille

 

Nascarista kuuluisa paikka, tällä kertaa ei ollut harmillisesti käynnissä

 

Paikalliset Mallit on häkellyttävän isoja. Pelkkiä lippiskauppojakin löytyy monia erilaisia. Snapback-bisneksen unelmalandia.

 

Suomalaiset on aivan fileissä tästä puljusta, kuvaajamme piti käydä lähemmäs kymmenessä kaupassa, muiden odottaessa kärsimättömänä.

 

Ostoskeskuksissa voi liittyä myös armeijaan. Jenkit on superpatrioottista kansaa.

 

Hattufanaatikon 2013 collection. Tämä muoti on ilmesesti tuloillaan pian myös Suomeen. Miesten Ugg:sit oli muuten täällä kovaa kamaa, lol.

 

Lämmin ilta..

 

.. muuttuu aamuauringoksi Daytona Beachilla. Kaunista ja turretkin ovat vielä unten mailla.

 

Hotelli oli aivan rannalla

 

Matka jatkuu, siltoja ja highwaytä loputtomiin

 

Seuraavaksi Deep South, Georgian Savannahiin, tämä on Mitt Romneyn ja republikaanien aluetta

 

Kaunis pikkukaupunki, hieno joenvarsikatu, jossa livesoittajia sekä lämmin meininki. Savannah on Lonely Planetin Top 10 places to go in the US -listalla

 

Maassa maan tavalla. Hotellieväät

 

Next stop South Carolina, Florence. Pysähtyessä huomasi että melko raffia aluetta ja hotellissa googlettaessa kävi ilmi että Florence on yksi USA:n väkivaltaisimpia pikkukaupunkeja. Iltasin ei muuten kannata tankata ja kannattaa pitää tankki täytenä jo illansuussa sekä silmät auki jos näyttää kuumottavalta.

 

Perinteistä jenkkimättöä oli pakko testaa, Macaroni & Cheese with Pork chops. Maistuu paremmalta kuin miltä näyttää, lol

 

Seuraavaksi Virginiaan, täällä alkoi olla jo viileätä aamuisin ja iltaisin. Kuski alkaa jo olla vähän shaissena.. Puissa ruskaa ja syksyistä väriloistoa

 

Tuttavien soffalla budjaa kaksi yötä. Täällä hyväkuntoinen kolmikerroksinen omakotitalo maksaisi vain 75000 dollaria..

 

Jo jouluvalot kämpillä

 

Keräily ja tavarat on jenkkien toinen uskonto. Reissussa näki fanaattisia sammakko-ornamenttien keräilijöitä, eläinvaasien keräilijöitä, lätkäkorttien kerääjiiä jne. Tässä paikallisen Dr Pepper -tavaran keräilijän luona käymässä, satoja eri Dr Pepper -aiheisia esineitä eri vuosikymmeniltä.

 

Seuraavaksi Hot Wheels keräilijän luona. Dudella kasuaalisti lähes 40000 (!)Hot Wheels autoa huoneessa, eikä edes mitenkään esillä.

Hotwheelsit on siis pienoisautoja, alunperin pieniä lasten leluja, joita myydään nykyisinkin kaupoissa. Kaikki kundit kyllä tunnistaa. Tässä ilmeisesti jokin todella harvinainen yksilö..

 

Siinä 1200 dollarin arvoiset hotwheelsit boksissa.. Joka pikkuautolla on tarina..

 

Huone oli täysin toinen ulottuvuus, kuin pieni pakopaikka kaikesta pahasta

 

Harvinaisia japanilaisia Hot Wheelseja boksissa

 

Kultainen Rolls Royce. Alkoiko hieman jo itseäkin haluttamaan Hot Wheelsit..

 

Seuraavaksi pidempi pätkä, ajettiin Philadelphian ja Washington DC:n läpi..

 

Täysin moitteettomasti toiminut vuokrakiesi alkoi tuuttaamaan varoitusmerkkiä ja alkoi kuumottamaan että hyytyy keskelle tietä.. Onneksi mitään ei tapahtunut

 

Stoppi Baltimoressa, The Wiresta tuttuihin maisemiin. Baltimore on USA:n toiseksi rikollisin suurkaupunki Chicagon jälkeen, stadin kokoisessa kaupungissa yli 200 murhaa joka vuosi..

 

40 dollarin hotellihuone, just passeli. Osavaltioiden sisääntuloilla kannattaa jäädä motarilta pois ja käydä hakemassa bensikseltä tai jostain kuponkilehtinen, jossa on alennuksia hotelleihin. Kuponkibisnes on jenkeissä jotenkin tosi iso, toivottavasti ei tule Suomeen..

 

Viimeinen pätkä alkaa. Uudenkarhea Toyota Corolla palveli hyvin, taattua japanilaista laatutyötä. Olisi tietty ollut päräyttävää kiesailla Camarolla läpi jenkkilän, mutta ehkä sitten nextillä kerralla..

 

Vihdoin sillan yli Isoon Omenaan!”New York New York big city of dreams, And everything in New York ain’t always what it seems.. You might get fooled if you come from out of town..”

Next post Nueva York!

USA Roadtrip Miami Beach – New York

Roadtrip läpi USA:n itärannikon Miamista New Yorkiin oli aivan uskomaton kokemus ja yksi hienoimmista reissuista jonka Sneakers.fi matkatoimitus on tehnyt. Joka ikinen päivä oli oma seikkailunsa ja vapauden tunne häkellyttävän suuri, kun mitään tarkempia suunnitelmia ja velvoitteita ei ollut. 2 viikkoa kiesailua omaan tahtiin läpi mantereen, Miamin auringosta läpi syvän etelän kohti New Yorkin sykettä. Matkan aikana pääsi näkemään kaikki vuodenajat, kesäisestä Miamista syksyiseen Virginiaan ja siitä New Yorkiin, jossa tarvitsi jo talvitakkia.

Budjettiakaan tämänkaltaiseen matkaan ei tarvitse hirveästi. Finnairin tarjouslennot Nykiin 500e, Nyc-Miamin lennot 80e, auton vuokra n. 30-40 dollaria per pää (riippuu tietty monta tyyppiä jakamassa kuluja), motellit 40 dollarista ylöspäin (Miamissa ja Nykissä majoitus toki kalliimpaa, mutta hostelleissa pystyy yöpymään suht edullisesti). Bensa on myös todella paljon halvempaa kuin Suomessa, joten reissun hinta ei todellakaan ollut paha, kun kelasi mitä kaikkea sillä pääsi näkemään.

Päivässä tuli kruisailtua about sen 4 tuntia, välillä 7 tunnin spurtteja, joten rennolla sykkellä sai ajeltua pohjoiseen pitkin 95 highwaytä. Navigaattori ei ole pahitteeksi, mutta ajaminen on tehty jenkeissä todella helpoksi ja kiesailu oli paljon mukavampaa kuin Suomessa. Highwayllä kaistoja on paljon, joten jokainen voi ajaa omaan tahtiin ja nopeusrajoituksetkin olivat max 120 km/h, eli autoilusta pystyi nauttimaan aika lungisti ilman kuumotuksia. Auton vuokraus kannattaa hoitaa etukäteen Suomesta, mutta muistaa pitää, että kuskilla on oltava Visa-kortti (electron ei käy). Allekirjoittaneella tulikin hätä hoitaa lähtöpäivänä Visa-kortti mukaan, mutta onneksi homma saatiin kotijoukkojen avustuksella hoidettua.

Menussa oli loppupeleissä 3 yötä Miami Beachilla, Floridan Daytona Beachilla 1 yö, Georgian Savannahissa ja South Carolinan Florencessa yhdet yöt. Virginian Danvillessä 2 yötä, Baltimoressa 1 yö ja New Yorkissa 4 yötä. Kaiken kaikkiaan passeli kombo, tietty rantamestoilla olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa paossa kotimaan pakkasia.

Kannattaa seurata Instagramiamme, jossa on paljon juttua matkustelusta sekä yleistä fiilistelyä tapahtumista Helsingissä.

Autossa soimaan kantria, soulia taikka aiemmin ipodille ladatut Truths & Rightit (Madventuresin radio-ohjelma bassolla). Miksei myös mp.3:na stand uppia ja autossa aika kului kuin siivellä.

Auringonnousu kauppatorilla, nokka kohti lentokenttää


Dead Presidents


Vaihto Nykissä ja suoraan Miamiin


Laskeutuessa päräyttävät kaupungin valot.. Vähän jännittää, MIA!!


Stadin poika täysin etelässä, karibian reunamilla. Surullista että tästä olisi vain 200 km Kuubaan, mutta sinne ei vaan saa mennä, koska politiikka.


Joka puolella puhutaan Espanjaa, rantabaareissa livebändit soittaa Salsaa..Que cosa, que tu quieres?


Ocean Drivella hullu meno iltaisin. Miami Vicesta ja Scarfacesta tuttu katu


Joka puolella mielettömiä autoja, ikinä nähnyt niin paljon vip kiesejä kuin Miami Beachilla. Kuvassa Lambo


——————————————————————————-
Dance.fi tanssikoulu Helsingissä. Tanssitunnit, Tanssitapahtumat, kuvat ja videot täältä
Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät

Dancehall, Hiphop, Streetdance, Salsa, 30+ tunnit, junioritunnit ja EK-ryhmät. Www.dance.fi


——————————————————————————-

USA on autoilun luvattu maa ja jengi panostaa kieseihin ihan eri tavalla. Ymmärrettävää sinänsä, kun julkisia kulkuvälineitä ei ole. Jos valveillaoloajasta käyttää 2 tuntia autossa, 8 tuntia duunissa ja 4 tuntia kämpillä, niin on aivan luontevaakin sijoittaa autoon yhtälailla kuin asuntoon.

Escaladet ovat jo ilmeisesti poissa muodista, valehtelematta joka toinen kiesi oli Chevrolet Camaro. Myös klassisia Ford Mustangeja näkyi paljon (vasemmalla).


Jenkkiläisten muskeliautojen miltei väkivaltaisen kauneuden alkoi kyllä ymmärtämään tällä matkalla. Kuvassa Dodge Challenger, Bullit ja Tarantinon elokuvistakin tuttu upea yksilö.


Juuri tätä bumblebee Camaroa näkyi paljon, varmasti leffa ollut iso juttu täällä..

Uusi ja vanha Dodge Vanishing point leffassa


South Beach



Una Mojito por favor!


Nätit Art Deco rakennukset, hilusti samanlaista kuin Havannassa.


Stars & stripes salihousut oli ostoslistalla, mutta ei löytynyt. Kuvassa legut


South beachilla oli kyllä myynnissä huvittavimmat paidat koko reissun aikana




Todella lämmintä vaikka oli marraskuun puoliväli



Edesmenneen Gianni Versacen talo Ocean drivellä. Tuohon porttien eteen ammuttiin



Miamista mukaan tarttui kesäiset DC:n Villainit. 49 dollaria, not bad


Överi beach baari, himmeät patiot. Yhdelle seurueelle tuli juuri synttäribottlen avaushässäkkä ja meininki oli aika älytöntä. Staffi tulee Ghostbusters gearit päälla ja suihkuttaa skumppaa ja vaahtosuihkulla, skobeista tulee täysia leffan teema. Only in america.


Lincoln Avenuella oli paljon nättejä safkamestoja. Joka ke ja su oli myös salsamenoa, kannattaa käydä tsekkaamassa. Miamin Rueda on ilmeisesti vähän teknisempää ja linjamaista.


Päästiin tsekkaamaan Magic City nimisen sarjan kuvauksia. Sarja sijoittuu juuri old school Miamiin ja Casinomeininkeihin.


Miami alkaa olla taputeltu, seuraavana aamuna kiesi alle ja kohti New Yorkia

Seuraavassa postauksessa alkaa itse Roadtrip!

USA Prologi

USA:n roadtripiltä on kotiuduttu ja reissublogia tehdessä mieli vie samalla aiempiin USA:n matkoihin. Jenkeissä on käyty aiemmin lähinnä tanssireissuilla ja tässä muutama throwback niihin.

Toimittajan vuoden 2004 kisamatkan blogin voi käydä tsekkaamassa täältä ja täältä. Päällimmäisenä Losista jäi kuva likaisena ja vaarallisena kaupunkina, vaikka etukäteis-imago siitä olikin ollut tyyliin tanssijan paratiisi höystettynä Beverly Hills 90210 meiningillä. Tosiasiassa tuntui että 85% kaupungista oli ghettoa kuin kolmannessa maailmassa. Ilman kiesiä on myös mahdotonta liikkua.

2005 ja 2006 kesät vietettiin New Yorkissa, kuvia tuli otettua ihan liian vähän mutta tuolla muutama flikki.
Reissut meni melko 100% tanssi ja sneaker -päissään, kohteena Rock Steady Anniversary, House Dance Conference jne. Lenkkareissa AF1, Pro-Kedsit ja Adicoloreiden hype oli tuolla hetkellä valtaisa. Ehkä näilläkin reissuilla eniten yllätti se, ettei Nyki ollutkaan se tanssijan unelmapaikka ja maailman inspiroivin tanssimekka.

Empire State Building 2006

2008 iso duunireissu Vegasiin. Vegas on kuin iso muovinen aikuisten huvipuisto keskellä aavikkoa. Vaikka älytön paikka olikin, sinnekään ei tee mieli lähteä ihan heti uudestaan:)

Klassinen Vegasin video, alkuperäistä klippiä katsottu Youtubessa n. 235000 kertaa

American Dream – Estados Unidos

Uutta reissublogia on toivottu kovasti, mutta pankkien järjestämän maailmanlaajuisen velkakriisin ja taantuman vallitessa Sneakers.fi matkatoimituksen budjettikin on pienentynyt entisestään. Toimitus kärvistelikin koko kesän ja syksyn stadissa. Mutta unelma merten taakse ja luvatusta maasta on sykkinyt pitkään urbaanien kolumbuksiemme sydämessä. Kuinka sattuikaan, Finnairilta löytyi kuin löytyikin erittäin hyvät tarjoukset (500e) ja työntekijämme lähtevät kahden viikon tutkimusmatkalle uudelle mantereelle. Land of dream, land of oppoturnity! Maa jossa kaikki on mahdollista. Tarjoilijasta näyttelijäksi Hollywoodiin, tanssijasta Madonnan tai J-Lo:n Toyboyksi, vain taivas on rajana. Maa jossa kaikki on kaunista ja suurta! Näin tuhannet suomalaiset esi-isämmekin matkustivat tuohon maahan, käsissä vain unelma ja laivaliput. Yhdysvallat, amerikka, Obama, Cowboy-hatut, täältä tullaan!

2 viikkoa, iso reissu Miamista Nueva Yorkiin!

Miamista Nykiin


Fabulous unhappy people


Ameeerika, land of freedom!!

OctoberMovember

Talvea alkaa vähitellen pukkaa päälle, mutta nyt on erittäin hyvä graindi. Mm. Uuden Bondin ensi-ilta, Halloween show, Cirque Du Soleil Immortal, Paraisissa Popping show & workshop, Musiikkitalo jne. Muistakaa supporttaa Movemberia

Musiikkitalolla ehkä viimeiset Fresca Festarit. Dance.fi Latin EK inna building


Ensi-illassa on aina täysin oma fiilis, jengi pukeutuineita Bondeiksi ja mimmit 60-luvun lady-vaatteissa


Josta halloween-tunnelmiin. Apollossa Rueda Possen keikalla


Eerikinkadun Pueblossa meksikolaista


Cirque Du Soleil Immortal, Hartwall Areena aivan tukossa


Väliaikahässäkkä. Itse show ei ollut ihan niin tulinen mitä olisi odottanut


Popping crewin kanssa esiintymässä Paraisissa, rento reissu


On vain yksi kuningas..


Upea elokuva, joka kannattaa jokaisen katsoa. Maailman kilpailuimmassa lajissa, aikansa ylivoimaisessa joukkueessa numero 10.

Hiphop Renessanssi

Ensimmäistä kertaa, kokonaan Siévalle ja uudelle kokeilevalle hiphop-tanssille pyhitetty tapahtuma tulee Dance.fi:lle joulukuussa!

1.12. Helsingissä on workshoppeja sekä tanssibileet, jossa esiintyy yli 6 Siévaryhmää sekä luvassa on myös yllätysesityksiä. Lisäinfoa löytyy facebookista. Myös ensi kesälle on suunnitteilla isompi Renessanssi-tapahtuma Jyväskylään, johon kokoontuvat kaikki ryhmät ympäri Suomea.

Hiphop sekä katutanssit ovat monesti olleet hieman rajoitettu sateenvarjo, jonka alle kaikki uudet urbaanit tanssit eivät ole mahtuneet ja vuosien ajan taiteiljat ovatkin etsineet uusia paikkoja toteuttaa itseään. Ensimmäisiä uusien tekijöiden aaltoja näkyi californiassa 2000-luvun alkupuolella, jolloin suurina vaikuttajina olivat tanssijat sekä tanssiryhmät kuten Circle Of Fire, Kujo sekä Detours movement. Toisaalla New Yorkissa Bill Shannon etsi uusia tapoja tehdä teatterissa urbaania tanssia ja hän myös vaikutti myöhemmin vahvasti suomalaiseen URB festivaaliin.

Bill Shannon

Detours Movement

Toinen aalto alkoi 2005, jolloin Juste Debout-kilpailussa alkoi Experimental-niminen kilpailusarja, jonka kautta syntyi oma skene abstrakteille tanssijoille. Mm. Yaman, Skorpio, Roms, Kirikoo, Drosha ja Pro Phenomen ovat näkyviä hahmoja eurooppalaisessa experimental-liikkeessä. Kisan hyvä puoli onkin se, että kerran vuodessa alan tanssijat kokoontuvat bondaamaan ja fiilistelemään yhdessä.

Vanha tuttu Yaman on ehdottomia pioneerejä ja nykyisin yksi päätanssijoista Madonnan kiertueella.

Muutamia kisasettejä Juste Deboutista tämän klipin loppupuolella kohdasta 7.45

Pariisin Juste Debout finaalissa vuonna 2006

Nykyisin Urbanapa sekä sen vetäjät Anniina Jääskeläinen ja Sonya Lindfors ovat vieneet urbaanin näyttämötaiteen täysin nextille levelille.

Ateneumissa esitetty 10 things I hate about u teos on yksi tämän vuosituhannen säväyttävimpiä teatteriesityksiä.

Kalliossa Siévataan joka viikko. Kuva by Flowwi-mag, Johanna Hurme

Linkkejä:

Siéva soittolista youtubessa
Siéva mixtape soundcloudissa
Kaikki Siévavideot yhdessä paikassa
Experimental-foorumi fb:ssä
Juste Debout Estonia, jossa mahdollisesti experimental-kisa ensi vuonna
Uusimmassa Flowwi-magazinessa iso juttu Siévasta, kannattaa chekata!