Ssyssy

Syksy on kiireistä aikaa, sillä koko ajan on joitakin tapahtumia meneillään. Siéva kävi tanssimassa SubTV:n substanssissa, paikalla oli esiintymässä mm. Hjallis Harkimo ja muita media-alan ”isoja” ihmisiä. Ihmiset ovat selkeästi kiinnostuneita tanssista ja setti menee eteenpäin. Syksyn Siéva-workshop on 26.10. keskiviikkona ja seuraavaksi esiinnymme Finnish Dance Organisationin tanssin juhlagaalassa Kansallisoopperan alminsalissa. Odotettu Fresca 2011 lähestyy kovaa vauhtia, festareiden sisällön voi käydä tsekkaamassa täältä.
Tanssitunnit rullaavat nätisti ja jengi treenaa kovalla sykkeellä itsenäisyyspäivän Dance.fi Katumessuja varten. Iso arvostus myös Dancehall-opettajallemme Maria-Serena Järviselle, joka järjestää erittäin hienoja workshoppeja. Viimeisin Nina ”Chikitita” Miskovskyn Dancehall-viikonloppu oli yksi inspiroivimpia pitkään aikaan, nuff respect! Tulevista Dancehall-hässäköistä löytää infoa Dancehall@dance.fi fb-ryhmästä
Tällä viikolla tsekattiin myös uudistuneen Kluuvin avajaiset sekä käytiin Kauneus ja Terveysmessuilla väijymässä Samban SM-kisoja sekä poistamassa lisää superfoodeja kuten pakurikääpää, kannattaa tsekata kummatkin paikat tulevaisuudessa.


Keskiviikon poppingtuntilaiset treenaavat joulujuhlia varten :)

Kluuvin avajaisissa, muistakaa käydä Popoissa :)
Kluuvin avajaisissa, aika mielettömän siisti mesta, käykää Popoissa :)
Frescan ennakkotunnelmia

Dancehall workshop


Snadi impro-Rueda ja Fresca promo Samban SM-kisoissa

Superfood

Viime aikoina on tullut tsekattua hiukan tarkemmin mitä kaikkea voisi safkata, jotta tanssihommiinkin saisi lisää energiaa. Tanssissa ja muussa fyysisessä harrastuksessa on tärkeää tankata hyviä aineita kroppaan. Energiajuomat ovat ihan myrkkyä ja palautusmömmötkin lisäaineineen melko arveluttavaa kamaa. Nyt on tullut testattua ns. superfoodeja ja muita luontaistuotteita ja täytyy sanoa että tärähtää todella hyvin. Välillä vaan huomaa treenien jälkeen miten kroppa on ihan hapennuksessa ja se huutaa hyviä rasvoja, pähkinöitä, avocadoa yms. sitä hyvää. Testatkaa ihmeessä jos osuu kohdalle, oma terveys on ainoa asia jonka oikeasti omistaa.

Goji-marjoja, raaka kaakaojauhetta, paahdettua ja rouhittua pellavaa, mustikkaa, mulperi-marjoja, kaakaonibsejä, erilaisia pähkinöitä. Kaikki vaan sekaisin ja jugurttiin. Nam :) Kuulostaa aika hippipirtelöltä, mutta toimii. Aamu lähtee käyntiin todella nätisti.

Havupuu uutejuoma. Tämä on aika diipin oloista matskua, mutta takuuvarma herättäjä, vaikka olisi ihan kujalla aikaisin aamulla.

TALENT x SIÉVA

Käytiin Talentissa tuossa loppukesästä ja nauhoitukset alkavat nyt tulla ulos eetteristä. Alla viikon jakso sekä kokonainen veto. Formaatti on Simon Cowellin kehittelemä (dude on tehnyt myös Idolsin ja X-factorin) ja todella tuotekehitelty sekä melko tarkasti käsikirjoitettu tosi-tv viihdeohjelma. Keikan jälkeen fiilis on vähän ristiriitainen, mutta toisaalta hyvä käydä kokeilemassa ja tsiigata myös esiripun taakse miten näitä ohjelmia rakennetaan. Muutama kerta päästiin jatkoon, tässä linkit.

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/talent-suomi/videot?vt=video_episode&vid=298831

Tässä vielä leikkaamaton esitys. Sovitettiin muodostelmabiisi pienryhmälle.
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/talent-suomi/videot?vt=video&vid=198801