Mitä ottaa mukaan reppureissulle? Mitä pakkaan matkalaukkuun? Vaatteet, tavarat, rinkka, tekniikka, appsit, sovellukset?

Mitä tarvitsee matkalla?

Nyrkkisääntö on seuraava: Mitä vähemmän tavaraa ja pienempi reppu = Voittaja. Majoitusta saattaa joutua vaihtamaan tiuhaan tahtiin ja pieni matkalaukku pelastaa todella monelta ärräpäältä.
Tavaraa ei oikeastaan tarvitse niin hirveästi. Tässä on paketti jonka pakkaamme mukaan kuukauden reppureissuun.

– Pieni ja tyylikäs reppu. Itse yritän välttää rinkkoja sekä vetolaukkuja mahdollisimman paljon. On myös mukavaa ettei joka päivä tarvitse näyttää turistilta, vaikka matkaakin uuteen paikkaan. Repun etutaskuun ei mitään arvokasta, sillä ne varastetaan varmasti, muutenkin massit yms. arvojutut hyvin jemmaan.

– Vaatteita mahdollisimman vähän. Vaatteita tulee otettua aivan liikaa matkaan, tarvittaessa niitä voi vaikka ostaa paikanpäällä, t-paidat eivät maksa juuri mitään. Sukkia sekä alusvaatteita ei tarvitse kuin kolmelle päivälle. Vaatteita voi pestä reissussa käsin vaikka lavuaarissa, siihen ei mene aikaa juuri ollenkaan. Lämpimissä maissa pärjää melkein joka päivä shortseissa ja vaimareissa. Tarvittaessa tavaraa voi myös lähettää kotiin. Pyyhe tai matkalakanakin kannattaa käydä hakemassa eräkaupasta, joissa myydään superpieneen tilaan mahtuvia teknisiä pyyhkeitä.

– Yhdet kengät ja sandaalit. Tärkeätä on valita tarkkaan nuo yhdet kengät ja homma toimii. Pointtihan on se, että niillä on mahdollisimman mukava kävellä, mutta pitää silti näyttää smuuteilta jotta pääsee safkaamaan tai viihtymään parempiinkin mestoihin.

– Yhdet ykköset messiin. Reissun aikana tulee aivan varmasti hetki, jolloin pitää pukeutua vähän paremmin. Eli staili kauluspaita kannattaa ottaa mukaan. Mikään ei tunnu paremmalta kun kaiken rypemisen jälkeen voi laittaa itsensä iltakuosiin, eikä näytä ihan pultsarilta. Hiusten leikkaaminenkin on monissa maissa todella edullista ja freesaa fiilistä.

– Hygienialaukku. Käsidesi, haavojen desifiointiaine, laastarit, kynsisakset, särkylääkkeet, korvatulpat, aurinkorasvat yms. aina mukaan. Näitä tarvitsee lähes aina, sillä rakkuloita tulee jalkoihin tai pieniä haavoja saattaa tulla.

– Kahdet lasit tai piilarit. Kaikki nelisilmät huomio, ne yhdet lasit melko varmasti hajoavat tai piilarit katoaa, joten ehdottomasti toisetkin mukaan. Allekirjoittanut matkusti kerran Japanissa viikon vain toinen piilari silmässä..

– Ruoka.
Kannattaa ottaa valikoidusti jotain purtavaa mukaan. Esimerkiksi Kuubaan matkustaessa, jossa ei kauppasaarron takia saata aina olla mahdollista saada ruokaa sekä pitkillä bussimatkoilla, pieni retkipurtava on ollut todellinen lifesaver. Pussillinen brasiliaisia parapähkinöitä ja tuubissa oleva tonnikalatahna leivänpäällä on välillä maistunut aivan jumalaiselle gourmeelle.

Tuubitahnan kuvaa ei löytynyt, mutta sellasia abban tonnikalatuubeja.. nam.

Parapähkinäpussi

– Tekniikka. Kunnon akulla varustettu älypuhelin (tai ostaa ladattavan vara-akun) on erittäin hyvä ystävä, varsinkin pitkillä lennoilla ja busseilla/autoilla liikkuessa. Yhdessä laitteessa on kamera, puhelin, videokamera, ipod, leffateatteri ja kaikki muu mitä voi vain kuvitella. iMoviella voi editoida videot, Beatmaker 2:lla tehdä omaa musiikkia, photoshopilla kuvat, skype, leffat jne. Kannattaa ladata puhelin täyteen Stand Up komiikkaa, kirjoja ja Madventuresin radio-ohjelmia, mikään ei ole siistimpää kuin että matkustaessakin voi oppia jotain, nauraa paljon tai fiilistellä Tunnan ja Rikun kertomuksia. Liian kallista puhelinta ei kannata ottaa messiin, esim. 200e Xperia tai vaikka vanha Ipad mini riittää mainiosti.

– Matkusta pienellä porukalla. Vaikka kaikki olisikin hyviä frendejä, välillä on ahdistavaa matkustaa isolla ryhmällä. Moni asia jää kokematta vain sen takia että asiat ei suju mihinkään suuntaan.

– Laita paperille mukaan paikallisen Suomen suurlähetystön numero, haaverin taikka varkauden sattuessa on hyvä että on jokin paikka josta pyytää neuvoa.

– Älä ota mukaan pahaa mieltä.
Kaikista painavin asia.. Eli reppuun ei saa pakkaa mukaan mitään mikä painaa mieltä. Hoitamattomat asiat, huolet ja negatiiviset jutut painavat eniten mieltä ja reissu saattaa mennä pilalle murehtiessa. Jos on hoitamattomia työasioita, raha-asioita tai riitoja läheisten kanssa joita ei ole sopinut, ne pitää huoltaa kuntoon :)

Ennen lähtöä, tärkeätä on syödä todella hyvin ennen matkaa, sillä seuraava kunnon lämmin ateria saattaa odottaa 20 tunnin päässä.

Oopperasalsat

Yksi Helsingin kesän kohokohtia on Oopperatalon takana sijaitsevalla amfiteatterilla järjestettävät avoimet Salsat. Tapahtuma on avoin kaikille ja tunnelma on paikalla aina todella leppoisa. Paikalle voi tulla tanssimaan, kuuntelemaan musiikkia, sosialisoimaan taikka ihan vain viettämään picknikkiä.
Facebook

Oopperasalsa

Tässä muutama kesäinen Salsaklassikko.

Yksi bachata..

ja yksi Reggaeton

Dance.fi summercamp tulee :)

Jokakesäinen klassikko tulee jälleen, se on Dance.fi Summercamp! Tervetuloa mukaan :)

Street Summer camp


Street Summer Camp facebook.

Aikataulu:

6.-8.7. (ke-pe)
Klo 17-18 Hiphop
Klo 18-20 Dancehall
Op. Eski-Ma

11.-13.7. (ma-ke)
Klo 17-18 Hiphop
Klo 18-20 (ma ja ti) Streetjazz
Klo 18-20 (ke) Siéva
Op. Anniina Jääskeläinen

14.-15.7. (to-pe)
17-18 Hiphop
18-20 House
Op. Yemppa

18.7-20.7. (ma-ke)
Klo 17-18 Hiphop
Klo 18-19 Popping
Klo 19-20 Toprocking (ma-ti)
Klo 19-20 Siéva (ke)
Op. Antopio DiMaestre

25.-27.7. (ma-ti)
17-18 Hiphop
18-20 Show dance
Op. Taru Miettinen

28.-30.7. (ke-pe)
17-18 Hiphop aikuiset
18-20 Vogue
Op. Virpi Kurki

Paikka:
Dance.fi Sörnäinen
Aleksis Kiven Katu 34

31.7. Dance.fi piknik
31.7. Dance.fi SummerSession iltatapahtuma

Salsa Summercamp, bienvenidos!!


Salsa Summer camp facebook täällä.

Street SM, Salsa SM, Show of the year 2011

Dance.fi EK-juniorit SM-kisoissa


Dance.fi EK-Posse aikuiset


Sieva crew @ Street SM



Salsa SM 2011


Upeita esityksiä


tanssitunteja


3kk sitten koottu Fresca Showteam. SM-Pronssia ja Show of the year 4.s sija!


Show of the year "Pirkko" t-paita


SOTY yhdisti kaikki eri tanssilajit


Siili


Tanssiopetusta


House of Qu33nz